Idän lumo: Studio Ghiblin pesänjakajat / Blogit / www.pelaajalehti.com

Idän lumo: Studio Ghiblin pesänjakajat

25.03.2018 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
12
Idän lumo: Studio Ghiblin pesänjakajat

Ni no Kuni 2 julkaistiin tällä viikolla, ja yleinen mielipide tuntuu olevan, että se on monin tavoin parempi peli kuin edeltäjänsä.

Toisin kuin edeltäjällään sillä ei kuitenkaan ole enää mitään tekemistä studio Ghiblin kanssa. Tässä viimekesäisessä haastattelussa Level-5:n Akihiro Hino toteaa, että Ghibli kun ei ole nykyään enää varsinaisesti toiminnassa oleva firma lainkaan, he vain palkkasivat suoraan sieltä suunnasta erinäisiä avainhenkilöitä. Säveltäjä Joe Hisaishilta saatiin tyyliin sopiva musiikki, hahmosuunnittelija Yoshiyuki Momoselta leveät Ghibli-naamat.

Näillä eväillä peliin ei kuitenkaan ole saatu animoituja välivideoita, vaan nekin on tehty pelimoottorilla. Tekniikka tosin on kehittynyt tässä parin vuoden aikana niin paljon, että se ei kauheasti haittaa.

Monelle tällä tuskin on mitään väliä, sillä tunnetusti kaikki Ghiblin näköinen on ihmisten mielestä yleensä ihan tarpeeksi Ghibliä ostopäätöstä varten. Vaan mikä tekee studio Ghiblistä niin erityisen, että se on suurimmalle osalle maailman ihmisistä ainoa japanilainen animestudio, jonka nimen he ylipäätään tietävät? Syitä on lukuisia.

Osaltaan kyse on sattumasta: Ghibli on maailmanlaajuisesti kuuluisa siksi, että se on maailmanlaajuisesti kuuluisa. Henkien kätkemä voitti Oscarin vuonna 2003, ja sen jälkeen Ghiblistä tuli yhtäkkiä kaikkien tuntema.

Oscar-ehdokkuudet ovat kuitenkin täysin riippuvaisia elokuvan levittäjän markkinointikoneistosta, ja Ghiblin tapauksessa se on Disney. Yksikään anime-elokuva ei ole voittanut Oscaria tämän jälkeen, eivätkä muut kuin Ghiblin teokset ole olleet edes ehdolla, koska niillä on eri levittäjät. Nykyään on yleistietoa, että Oscar-äänestäjät lähinnä jättävät animaatiot katsomatta ja heittävät äänensä oletusarvoisesti Pixarille.

Henkien kätkemä.

On oikeastaan lähinnä kaksi tapaa suhtautua Ghibliin. Toinen on se, että se on uniikki ja taiteellinen arthouse-kukkanen, joka tekee paljon parempia elokuvia kuin valtavirtainen Disney. Toinen taas on se, että sen teokset ovat animen populaarein, kasuaalein ja valtavirtaisin muoto, jolle jopa Dragon Ball ja Pokémon jäävät toiseksi.

Tästä varmaan tulikin selväksi, että itselleni - ja monelle muullekin animea enemmän katsoneelle - Ghibli ei ole mikään erityinen suosikki. Voisin tässä vähän yrittää avata miksi näin on.

***

Yksi Ghiblin länsisuosion syistä on se, että sen tuotanto on helposti kulutettavaa. Sen katalogi koostuu pelkästään elokuvista, ja paitsi että elokuvat ovat suuren yleisön silmissä TV-sarjoja ”taiteellisempi” mediamuoto jolla on omat omistautuneet harrastajapiirinsä ne ovat myös paljon helpommin lähestyttävä sellainen. Kasuaalikin katsoja katsoo ns. "pitkän animaation" kahdessa tunnissa, TV-sarjaa varten taas pitäisi omistautua kuuden tai jopa kahdentoista tunnin ajaksi.

(Toisinaan näkee sellaisia mielipiteitä, että Ghibli ei ole ”alentunut” tekemään TV-sarjoja. Animeharrastajalle järjettömämpää väitettä voi tuskin kuvitella: animehan nimenomaan on parhaimmillaan sarjamuodossa, ja elokuvat ovat jo lähtökohtaisesti heikompi tarinankerrontamuoto. Mutta se voisi olla kokonaan oma postauksensa.)

Tämän kaiken johdosta Ghiblin elokuvat ovat monelle ainoaa animea jota he ovat koskaan tulleet nähneeksi. Tästä huolimatta tähänkin asiaan pätee se, että monet ovat silti tietävinään Ghiblin olevan äärimmäisen poikkeuksellista ja hyvää animea kaikkeen muuhun verrattuna.

Millä tavalla hyvää? Usein mainitaan kaunis visuaalinen toteutus ja 2D-animaatio. Jälkimmäinen on kuitenkin höpsö argumentti, joka ottaa vertailukohdaksi vain amerikkalaisen animaation. Jos sanoo Ghiblin ”uivan alan yleisiä trendejä vastaan” tekemällä edelleen ”perinteistä käsinpiirrettyä 2D-animaatiota”, on ihan vain tietämätön siitä että 90 % Japanin animeteollisuudesta tekee ihan samaa.

Enkä siitä visuaalisen kauneuden ainutlaatuisuudestakaan olisi niin hirveän varma. Yllä on kuvia Ghiblin Marnie-elokuvasta ja Kyoto Animationin TV-sarjasta Sound! Euphonium. Arvaisitko kumpi on elokuva ja kumpi TV-sarja, jos et tietäisi?

Toisinaan kaikenlaisia elokuvia ja animaatiota harrastavien yleisnörttien podcasteja ja Youtube-videoita kuunnellessa voi kuulla mainittavan, että Ghiblin kerronta on jotenkin erityisen humanistista. Sitä, että kohtauksissa saa olla hiljaisia ja tunnelmallisia hetkiä, eikä kaikkea ole pakko käyttää dialogilla, meluamisella ja musiikilla, ”etteivät lapset kyllästy”. Tai että sen elokuvissa keskitytään myös pieniin ja orgaanisiin yksityiskohtiin, kuten siihen miten hahmot kopauttavat varpaitaan lattiaan kenkiään pukiessaan tai siihen miten hiukset heilahtavat poninhäntää avatessa.

Tähänkin argumenttiin vastaus on sama: näinhän se voi olla, jos vertailukohtana käyttää vain Hollywoodia. Sen sijaan kaikesta muusta animesta tällaista samaa tunnelmallisuutta ja humanismia kyllä löytyy läjäpäin. Itse asiassa se on monelle animeharrastajalle nimenomaan se ykkössyy tykätä animesta. Mutta jos ainoa anime jota on Ghibli-elokuvien lisäksi katsonut on joku Shonen Jump -tappelusarja, niin eihän sitä välttämättä tiedä.

Entäpä ne, jotka sanovat tykkäävänsä siitä miltä Ghiblin hahmot näyttävät verrattuna ”muuhun animeen”? Mikäpä ettei. Hauskana yksityiskohtana tosin Ghiblin ”house style” ei sinällään ole mitenkään omalaatuinen, ainoastaan retro. Kun studio 80-luvulla perustettiin, sen hahmodesigntyyli oli linjassa muun animeteollisuuden kanssa.

Näissä kuvissa on sulautettu yhteen kolmisenkymmentä tyttö- ja poikahahmoa eri vuosikymmeniltä aikakauden keskiarvon saamiseksi.

Tässä tyylissä on pysytty, koska Ghibli on hyvin autoritäärisesti johdettu firma. Jokaisen on piirrettävä niin kuin pomo, ja pomo piirtää niin kuin on aina piirtänyt. Tyylillisiä kokeiluja suvaitaan vain Isao Takahatalle.

Osaltaan nimenomaan juuri tämä on Ghiblin suosion perimmäinen salaisuus ja syy siihen, miksi se ei koskaan ole ollut kestävällä pohjalla oleva firma. Sen tuotannot ovat tuttuja ja turvallisia, mutta täysin sidoksissa sen perustajajäseniin.

***

Ghiblin lyhyt historia menee näin:

Ohjaaja Hayao Miyazaki ja tuottaja Toshio Suzuki perustivat oman firman vuonna 1985. Mukaan kutsuttiin myös ohjaaja Isao Takahata. Tarkoituksena oli tehdä sitä vanhaa kunnon hyvää animea eksoottisella eurooppalaisella miljööllä Peukaloisen retkien, Candy Candyn, Sandybellin ja World Masterpiece Theater -tuotantosarjan hengessä.

World Masterpiece Theater -sarjat sovittivat animeksi länsimaisen lastenkirjallisuuden klassikoita. Niistä kuuluisimpiin kuuluvat mm. Annan nuoruusvuodet, Pikku Heidi, Tom Sawyerin seikkailut, Pollyanna, Peter Pan, Pikku naisia, Lassie ja Setä Pitkäsääri. Monia näistä julkaistiin aikoinaan Suomessakin VHS:llä.

TV-sarjojen (jotka tuohon aikaan olivat järjestään vähintään 50-jaksoisia) sijaan he halusivat kuitenkin keskittyä pelkästään elokuviin. Näin tehtiin, ja seurasi seikkailuja ja maagista realismia yli vuosikymmenen ajan. Käytännössä kaikki studion elokuvat ohjasi joko Miyazaki tai Takahata.

Vuoden 1997 Prinsessa Mononoken jälkeen Miyazaki ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/1998 mietittiin, että ihan hyvä leffa oli, jos se nyt tosiaan jää hänen viimeisekseen.

Miyazaki palasi eläkkeeltä vuonna 1999 ja aloitti työt Henkien kätkemän parissa. Sen valmistuttua vuonna 2001 hän jäi jälleen eläkkeelle. Studiolla aloitettiin työt Liikkuvan linnan parissa, mutta hetken touhua sivusta katsottuaan Miyazaki otti projektin ohjattavakseen. Elokuva valmistui 2004.

Tämän jälkeen Miyazaki ohjasi elokuvat Ponyo rantakalliolla (2008) ja Tuuli nousee (2013). Hän ilmoitti jälkimmäisen olevan viimeinen elokuvansa, mutta eihän sitä kaiken edellämainitun jälkeen aluksi kukaan uskonut.

Asia sai kuitenkin yllättävää vakavuutta, kun Toshio Suzuki vuonna 2014 ilmoitti studion sulkevan tuotantopuolensa. Ghibli on kone joka on aikoinaan perustettu vain yhden miehen visioiden tuottamiseksi, eikä sitä ollut mitään järkeä pitää toiminnassa hänen jälkeensä.

Japanissa ei ole yhtään toista animaatiostudiota, joka olisi niin vahvasti profiloitunut yhteen henkilöön. Japanin toiseksi kuuluisin animeohjaaja on Mamoru Oshii, mutta kukaan ei oleta että jokainen Production I.G:n tuotanto olisi hänen näköisensä. Sama nuorena nukkuneen Satoshi Konin ja Madhousen kanssa.

Tämä henkilökultti on joko syy tai seuraus sille, että Ghibli muistuttaa diktaattorivaltiota. Se on sulkeutunut ja tuotannollisesti itseriittoinen, toisin kuin keskenään yhteistyötä tekevät muut animestudiot. 90-luvulla antamassaan kuuluisassa haastattelussa Oshii jopa vertasi sitä Kremliin.

Tästä autoritaarisuudesta johtuen Ghibli ei ole vuosikymmenten varrella onnistunut kasvattamaan yhtään ohjaajaa, joka olisi pystynyt menestymään talon sisällä. Miyazakin lukuisten eläkkeeltäpalaamisten syy kun on lopulta hyvin yksinkertainen: hänen vilpittömän egoistinen uskonsa siihen, että kukaan muu ei osaa tehdä asioita niin hyvin kuin hän.

Ronja ryövärintytär.

Sen sijaan ohjaajia on kyllä karannut muualle. Liikkuvan linnan ohjaajan piti olla alun perin nuori Mamoru Hosoda, joka on sittemmin luonut menestyksestä ohjaajauraa muualla – hänen uudempia elokuviaan on esitetty Suomessakin. Miyazakin poikaa Goro Miyazakia lainattiin 3D-studio Polygon Picturesille, kun se vuonna 2014 tuotti TV-animesovituksen Astrid Lindgrenin Ronja ryövärintyttärestä. Mitään animaatiohan Ghibli ei tietenkään sarjaan tehnyt, joten kuka tietää mitä "production cooperation" tarkoittaa.

Kun studio sulki tuotantopuolensa, sen työntekijät tietysti hajaantuivat tuuleen. Ghiblin toistaiseksi viimeisen elokuvan Marnien ohjaaja Hiromasa Yonebayashi lähti heti elokuvan valmistumisen jälkeen lukuisten animaattorien kanssa omilleen ja perusti oman studionsa nimeltä Ponoc. Näiden ensimmäinen elokuva Mary and the Witch’s Flower pyrkii olemaan niin leimallisesti Ghiblin näköinen ja oloinen elokuva, että logo vain puuttuu. Se jopa perustuu englantilaiseen lastenkirjaan.

Sääli kyllä ulkoiset puitteet eivät selvästi riitä, ja elokuva ei menestynyt lippuluukuilla erityisen hyvin. Sama kohtalo on ollut jokaisella Ghiblin itsensäkin tuottamalla elokuvalla, joka ei ole ollut Miyazakin tai Takahatan ohjaama. Epäilemättä juuri tämä ajatus painoi taustalla, kun tuotanto-osaston sulkemisesta päätettiin.

Anime-elokuvat ovat animea ihmisille, jotka eivät katso animea. Siksi niiden pitää olla sisällöltään ja teemoiltaan valtavirtaisia perhe-elokuvia, jotka viehättävät kaikkia vauvasta vaariin. Voisi spekuloida, että Makoto Shinkain Your Name -elokuvan massiivisen suosion taustalla on ollut nimenomaan se, että se pystyy vetoamaan tällaiseen yleisöön samalla kun on tiukasti kiinni modernissa elämänmenossa, toisin kuin Ghiblin vanhanaikainen kaava. Sääli kyllä sen suosio on ollut melko tiukasti Aasiaan rajattu. (Oscar-ehdokkuutta ei… no, tämähän tuli jo käsiteltyä.)

Mikään tuskin voisi olla kauempana Ghiblin tyylistä kuin popmusiikki, tissienpuristelu, kännykät ja timelapse-efektit.

Siinä että Ghibli on lännessä animen keulakuva koska se nyt vain sattuu sellainen olemaan on kuitenkin yksi iso ongelma.

Se ongelma on se, että kun Ghibli on ihmisten ensikosketus animeen, he kohauttavat olkiaan sen elokuvien käsikirjoituksellisille ongelmille ja ajattelevat niiden johtuvan pelkistä kulttuurieroista. Sitten ajatellaan että no olihan se aika kummallinen, mutta en varmaan vain tajunnut ihan kaikkea, kun tämähän on kuulemma parasta animea mitä on. Kukaan ei viitsi sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita.

Ja sitten se kaikki parempi anime jää vaille tutustumista. Se on kamalan surullista – ikään kuin katsoisi pelkästään James Bond -elokuvia, koska ”tietäisi” kaikkien muiden elokuvien olevan huonoja.

Ikävä totuus kuitenkin on, että minun mielestäni Ghibli ei ole tehnyt oikeasti hyvää elokuvaa pariinkymmeneen vuoteen. Selittämättömät syy-seuraussuhteet, hahmojen motiivien epämääräisyydet ja muut käsikirjoitukselliset sekavuudet eivät ole kulttuurieroja eivätkä animen erikoispiirteitä, vaan ihan vain kerronnallisia ongelmia. Kunnollisessa animessa sellaisia ei ole.

Eräässä paneelihaastattelussa vuosia sitten sitten Mamoru Oshii kysyi Toshio Suzukilta, mitä ihmettä Ponyon tuotannossa oli oikein tapahtunut. Hänen sanojensa mukaan ”eihän sen jälkipuolisko ole enää edes elokuva, ainoastaan läjä kohtauksia peräkkäin”. Suzuki hymisi vaivaantuneena, että sen jälkeen kun Miyazaki voitti Oscarin kukaan ei ole enää oikein uskaltanut antaa hänelle rakentavaa palautetta.

Toisin sanoen Miyazaki kärsii samasta ongelmasta kuin George Lucas: kukaan ei uskalla sanoa vastaan suurelle, kuuluisalle ja tunnetusti kärttyisälle nerolle. Ja tuloksena sitten on ollut mm. elokuva, jossa lentokoneiden äänet tehtiin suulla päristelemällä, ja parikymppisen päähenkilön ääninäyttelijäksi otettiin hetken mielijohteesta animeohjaaja Hideaki Anno, jolla ei ole minkäänlaisia kykyjä muuhun kuin suoraan paperista lukemiseen.

Tuuli nousee -elokuvan tekemisestä kertova dokumentti The Kingdom of Dreams and Madness näyttää, miten Miyazaki ja Suzuki päätyivät palkkaamaan Hideaki Annon ääninäyttelijäksi.

Tarina ei tietenkään pääty tähän, koska Miyazaki aikoo epäilemättä tehdä töitä kuolemaansa asti. Hän ilmoitti haluistaan palata eläkkeeltä marraskuussa 2016 esitetyssä, itsestään kertovassa TV-spesiaalissa Never-Ending Man: Hayao Miyazaki. Keväällä 2017 Ghibli alkoi virallisesti palkata uusia animaattoreita hänen ”viimeistä elokuvaansa” varten. Tuotanto ilmeisesti alkoi syksyllä 2017.

Tässä vaiheessa on hyvä muistaa, että firma tarvitsee uusia animaattoreita nimenomaan sen vuoksi että kaikille edellisille annettiin aiemmin potkut. Oshii sanoi siinä edellälinkatussa Kreml-haastattelussaan, että parasta mitä Ghibli voisi tehdä olisi vapauttaa animaattorinsa rikastamaan Japanin muuta animeteollisuutta, ja näinhän on sitten oikeastaan käynyt. Harva aiemmista työntekijöistä tuskin haluaa takaisin.

Tämän vuoksi uusi elokuva How Do You Live? tuskin valmistuu kovin vauhdilla – tämänhetkinen arvio on vuosi 2021. Kukaan ei tiedä mitä luvassa on, mutta edellämainituista syistä en jaksa itse olla kauhean innostunut.

Ghibli ei tule katoamaan tänä eikä ensi vuonna, mutta ennen pitkää sen perustajat kuolevat. Kenties siinä vaiheessa vuosikymmenten ajan pohdittu kysymys siitä kenestä saadaan ”seuraava Miyazaki” on jo vanhentunut, koska toistaiseksi näyttäisi siltä, että kukaan ei oikeastaan edes halua seuraavaa Miyazakia.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Perverssi suhtautuminen väkivaltaan

Seuraava: Tulevaisuus jota ei koskaan tullut

 

Kommentit

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Jälleen helppo yhtyä. Olen pitänyt Ghibliä yliarvostettuna pitkään. Henkien kätkemällä ja muutamalla muulla on ansionsa, mutta moni studion elokuvista on muuhun animeen verrattuna jopa suorastaan tylsä - 風立ちぬ jopa yksi tylsimmistä näkemistäni anime-elokuvista.

Minä käytän termiä "seuraava Miyazaki" vain toivoen, että seuraavaksikin tulisi edes jokin studio, jonka elokuvia Finnkino näyttäisi varmuudella. Suomessa kun ei animea juuri saa teattereissa nähdä. Mitään Miyazakin kaltaista tuotantoa en tosiaan toivo. Ghibli-museossakin tuli käytyä puolen vuoden aikana vain kerran, vaikka se sijaitsi kävelymatkan päässä asuinpaikastani.

Käyttäjän Am To Us kuva
Am To Us

Näiden blogien ehkä paras puoli on se, että pääsen reflektoimaan omaa manga- ja animeharrastustani. Tämän kertainen aihe kolahti aika kovaa, sillä joudun toteamaan, etten todellakaan ole mikään hc-harrastaja. Eikä tämä ole millään tavalla negatiivinen asia, on vaan hauska ajatella itselle tärkeää asiaa eri näkökulmista.

Tähän päätelmään tulin jo muidenkin blogahdusten perusteella, mutta nyt se konkretisoituu. Koko animeharrastukseni käytännössä lähti liikkeelle siitä, että näin Henkien Kätkemän, ja sen jälkeen sitten tuli katsottua kaikki mahdollinen Ghibliltä. Sen jälkeen sitten luonteva siirto kaupasta löytyneeseen Dragon Ball -mangaan jota kaverini luki ja siitäpä sitten oma tietämys lähti syvenemään vuosien mittaan kasvavissa määrin. Studio Ghiblin elokuvilla on edelleen todella suuri merkitys itselleni, vaikka juuri nuo Uusitalon mainitsemat rauhalliset hetket ja tauotus ei ole Aasiassa mitenkään poikkeuksellista, niin itselleni se on ollut aina se raikas tuulahdus erilaisesta tavasta tehdä animaatiota, juurikin kun on joutunut niin paljon katsomaan länsimaista tapaa tehdä animaatiota. Tavallaan hurahdan helposti Miyazakin tapaan kertoa tarinaa, myös niissä uudemmissa elokuvissa.

Nykyään tulee toki katsottua paljon muitakin animeleffoja, ja nautin niistä pääsääntöisesti todella paljon, mutta tämä ei kuitenkaan ole vienyt itseltäni mitään pois Ghibli-elokuvien merkityksestä minulle. ´Siksi hämmästelinkin että ihmiset jotka ovat enemmän hc-harrastajia, omaavat niin erilaisen näkökulman Studio Ghibliin.

Kiitos siis jälleen kerran blogista, sain paljon perspektiiviä ja ajatusta irti tästä kirjoituksestasi :)!

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

(Selvennykseksi muillekin, että Hayarigami tarkoittaa siis elokuvaa Tuuli nousee.)

”Yliarvostettu” on vähän vaikea sana käytettäväksi, koska se sisältää arvolatauksen siitä että jokaista teosta kuuluisi arvottaa samalla akselilla. Mutta jokaiselle lienee kuitenkin selvää, että erilaiset teokset lähtevät erilaisista lähtökohdista, ja sen takia Minecraft ei pyri olemaan Dwarf Fortress. Sanaan ”yliarvostettu” sisältyy implikaatio siitä, että teoksen suosio on jollain tapaa vääryydellä ja viekkaudella saatua, ja että jokin toinen teos ansaitsisi samanlaisen suosion nimenomaan saman yleisön parissa ja samoilla sisällöllisillä ansioilla.

Tässä tapauksessa genre on siis koko perheen elokuva. Jos Ghiblin teoksia haluaa sanoa yliarvostetuiksi, niitä kuuluu verrata toisiin perhe-elokuviin – niin kuin vaikka A Letter to Momoon tai Summer Days with Coohon, ja sanoa sitten vakavalla naamalla että nämä toiset perhe-elokuvat ovat Ghiblin elokuvia parempia perhe-elokuvina. Sen sijaan vertaaminen vaikkapa Satoshi Konin elokuviin ei olisi kauhean järkevää, koska hän teki elokuvia aikuisille.

Se mikä minun argumenttini tässä on on se, että animen korkein kärki taide- ja viihdemuotona ei ehkä kuitenkaan ole se koko perheen elokuva. Ja että on surullista, että niin monet jäävät siihen käsitykseen että sen aikuisempaa animea ei edes ole olemassa. Tai tunnelmallisempaa, tai luovempaa, tai paremmin animoitua, tai mitä vain.

Käyttäjän Samirai kuva
Samirai

Itse taas osun niinkin erikoiseen väliin etten ole nuorena animeen hurahtaessani katsonut Ghiblin leffoja ollenkaan ja näin aikuisiällä kun olen koittanut elokuviin perehtyä niin en ole oikein saanut niistä mitään irti. Esimerkiksi Henkien Kätkemä on minulle aivan joutava elokuva koska se nyt ei vain kuulu genreen joka minua kiinnostaisi.

Tässä päästään siihen ongelmaan että kun puhutaan animesta tai anime-elokuvista niin kummasti nuo lyyään vähemmän alaa harrastavien keskuudessa sen saman "japanilainen piirretty" tagin alle, vaikka pöljäähän se on. Sama kun yrittäisi verrata Avengerseja ja öö.. Adam Sandlerin komedioita. Molemmat tehdään Hollywoodissa mutta siihen ne yhtäläisyydet perus länsimaisuutta lukuunottamatta jäävät.

Yleisesti animaation suhteen pidän myös nykyistä tyylisuuntaa selkeästi parempana kuin noita 80-luvun vähän askeettisempia animenaamoja, kunhan vain nuo pallopäiset moesarjat eivät valtaisi ihan joka kolkkaa artistisella suuntauksellaan...

Animea itse kulutan enimmäkseen sarjamuodossa mutta kyllähän sieltä elokuvapuolelta tosiaan löytyy niitä helmiä joita ei voisi kuvitellakaan näkevänsä täälläpäin elokuvateattereissa, varsinkin kun moni saattaa olla "jatkoa" jollekin sarjalle kuten One Piece Strong World tai Suzumiya Haruhi no Shoushitsu. RedLine ja Patema Inverted taas joutuisivat seisomaan omilla jaloillaan pelkillä teemoillaan mikä varmasti on ylitsepääsemätön ongelma jo pelkästään mainonnan kantilta katsottuna tai sitten pitäisi saada jotenkin samanlainen hype päälle kuin aikanaan Your Namessa jonka saamasta huomiosta olen edelleen ihmeissäni, vaikken toki pidä asiaa ollenkaan huonona juttuna.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Your Namen menestykseen on monia syitä, ja epäilemättä niistä iso osa liittyy siihen miten tuoreelta se varmasti tuntuu monelle sellaiselle aikuiselle jonka ainoa kosketus animeen on vuosikymmenten ajan ollut Ghibli.

Siinä missä Miyazaki on tööttäillyt 70-lukulaista ”sota on kamalaa ja luontoa täytyy suojella” -torveaan vuosikymmenten ajan, Your Namessa onkin sitten yhtäkkiä teemoja modernin elämänmenon ja vanhojen perinteiden ristivedossa olemisesta ja kysymyksiä siitä, ovatko vanhojen perinteiden unohtajia lopulta niinkään nuoret vai lyhytkatseiset poliitikot. Lisätään siihen päälle maaginen teema kohtalon yhdistämistä rakastavaisista, vähän luovaa sanaleikkileikittelyä ja sitten vielä elementtejä, joista tulee satavarmasti jokaiselle japanilaiskatsojalle mieleen vuoden 2011 tsunamikatastrofi, niin suosion ymmärtää kyllä.

(Sen pohjalta voidaankin sitten alkaa miettimään, miten ihmeessä näistä teemoista voisi edes teoreettisesti jäädä mitään jäljelle siihen kaavailtuun J.J. Abramsin jenkkileffaversioon.)

Käyttäjän Vaapukkamehuw kuva
Vaapukkamehuw

Yksi syy Ghiblin tuotannon menestymiseen varmasti on myös se, että niissä elokuvissa on hyvin vähän sellaisia asioita, jotka saattaisivat ärsyttää keskivertoa länkkärikuluttajaa. Esimerkiksi hahmot on piirretty ja kirjoitettu suhteellisen realistisiksi.

Toisaalta monelle se verrokkikohde on nimenomaan länsimaiset koko perheen elokuvat, joita vasten Ghiblin tuotokset ovat ihan hyviä.

Lainaus Petteri Uusitalo

Se mikä minun argumenttini tässä on on se, että animen korkein kärki taide- ja viihdemuotona ei ehkä kuitenkaan ole se koko perheen elokuva. Ja että on surullista, että niin monet jäävät siihen käsitykseen että sen aikuisempaa animea ei edes ole olemassa. Tai tunnelmallisempaa, tai luovempaa, tai paremmin animoitua, tai mitä vain.

Jos animea katsomattomien ihmisten käsitys animesta olisi Ghibli-elokuvat, niin sehän olisi vallan hyvä asia. Taitaa noiden "raksahiki, viina ja isämnmaa" -tyyppien käsitys animesta olla enemmänkin se, että se on pikkutyttömäisten hahmojen seksualisointia, neitsytläppää, pervoilua, söpistelyä ja karikatyyrimäisiä hahmoja piikkitukkineen.

Ymmärrän toki, että puhuit viestissäsi hieman eri asiasta. Onhan se harmillista, jos joku välttelee animen katsomista, koska ei tykännyt Ghiblin elokuvista ja kuvittelee niiden olevan parasta mitä genrellä on tarjota.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Niin, totta tuokin. Oli se kummin päin vain, niin joka tapauksessa maailman halki sanottujen "kaikki anime on paskaa paitsi Ghibli" -tokaisujen määrällä saisi täytettyä useammankin toivomuskaivon, jos jokaisesta sellaisesta saisi lantin.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami
Lainaus

Jos Ghiblin teoksia haluaa sanoa yliarvostetuiksi, niitä kuuluu verrata toisiin perhe-elokuviin – niin kuin vaikka A Letter to Momoon tai Summer Days with Coohon, ja sanoa sitten vakavalla naamalla että nämä toiset perhe-elokuvat ovat Ghiblin elokuvia parempia perhe-elokuvina.

Toisaalta voihan olla niinkin, että Ghiblin elokuvat ovat jopa parhaita japanilaisia perhe-elokuvia mutta silti yliarvostettuja. Ajatellaan, että maailmanlaajuisen asiantuntevan raadin arvosanat Momo e no Tegamille ja muille perhe-elokuville olisi korkeintaan 3/5 ja Ghibli-elokuville 3½/5 (esimerkiksi blogitekstissä mainituista sekavuuksista johtuen). Yliarvostuksen voidaan ajatella ilmenevän, kun valtaväestön mielestä Ghibli-elokuvat ansaitsevat raadin arviosta huolimatta vähintään arvosanan 4½/5.

Käyttäjän Nelia19 kuva
Nelia19

Kaikkihan tietävät, että Ghiblin elokuvia katsotaan vain niiden järkyttävän herkullisten ruokien takia! 8D

Mutta siis, itsellänikin on ne muutamat Ghibli-elokuvat joita rakastan todella paljon, vanhemmasta tuotannosta uudempaan. Ja kyllähän ne loputkin nyt pari kertaa katsoo. Mutta en ikinä pitänyt Ghibliä yksinään juuri parhaana studiona tai Miyazakia parhaana ohjaajana, itse nimittäin pidän koko tuotantoon katsoen enemmän Satoshi Konin töistä. Hän oli lempiohjaajani ja surin kovasti kun hän nukkui pois. Nykyään Mamoru Hosoda on ohjaaja jota seuraan mielenkiinnolla. Ghibli puolestaan... Se on tuttu ja turvallinen. Siltä tietää aina mitä odottaa, ja joissain elokuvissa se "jokin" toimii todella hyvin. (Ne omat klassikot: Totoro, Henkien kätkemä, Mononoke, ja tykkäsin kyllä Arriettystäkin.) Mutta sitten kun katsotaan koko tuotantoa, niin aika paljon keskinkertaisia elokuvia sieltä löytyy. En esimerkiksi ole ikinä innostunut Kikistä. Plus, tottahan se on että Ghiblillä mennään Miyazakin tyylillä ja Miyazaki puolestaan on niin kärttyisä ja egoistinen ukko ettei hänelle juuri kukaan uskalla sanoa vastaan paitsi ehkä Takahata ym. muut pääjehut. Ja sitten tämä kääntyi elokuvia vastaan juuri esimerkiksi Ponyon kohdalla, joka hukkasi tarinansa täysin.

Mutta loppujen lopuksi, Ghibli on saanut tykkäämään elokuvistaan jopa nekin jotka eivät yleisesti pidä animesta. Vähän niin kuin ne pari videopeliä joista muuten anti-videopeli ihminen tykkää. Se on onnistunut murtautumaan ennakkoluulojen läpi ja jo tämä antaa sille ison etulyöntiaseman lännessä. Ei voi myöskään laskea tätä pelkästään eurooppalaisen kuvaston ja tarinan kerronnan meriiteiksi, sillä esimerkiksi juuri Henkien kätkemä oli erittäin japanilainen joka kulmastaan. Siksi sanoisinkin että syynä on se, että kun Ghibli onnistuu niin se onnistuu äärimmäisen hyvin. Ja nämä täysosumat värittävät ihmisten mielipiteitä niin paljon että jopa ne keskinkertaiset elokuvat ovat myös hyviä ja ne heikommat eivät pääse häiritsemään. (Ghiblin meriiteiksi voi myös lukea muutamat tyyliseikat joita käytetään jo melkein arkikielessä, kuten "Ghiblin ruoat" ja "Ghiblin pörhistyvät hiukset" joista heti tietää mistä on kyse :D) Lisäksi Ghiblin elokuvat ovat perheystävällisiä, ja lännessähän animaatiota ajatellaan nimenomaan "lasten elokuvina". Jos yrittää saada jonkun katsomaan vaikka Satoshi Konin aikuisille suunnattuja tarinoita, niin usein vastaus olisi "animaatiohan on lapsille, ei kiinnosta". Mutta Ghibliä katsotaan perheen voimin varsinkin kun kiitos länsimedian sen "tiedetään" olevan hyvä.

Kyllä minusta kaikki Ghiblin elokuvat ovat edes "ihan hyviä" vaikka toisaalta kyseessä on se tuttu ja turvallinen kaava. Jotkut rakastavat sitä, jotkut eivät, ja jotkut saattavat kyllästyä siihen aikanaan. Itse tulen aina rakastamaan näitä muutamaa Ghiblin elokuvaa ja arvostamaan studion historiaa, mutta ei se Ghibli nyt animen jumala ole ikinä juuri ollut. Siksi on ollut virkistävää kun huomiota on ruvettu antamaan muillekin ohjaajille ja elokuville.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus

[--] Selittämättömät syy-seuraussuhteet, hahmojen motiivien epämääräisyydet ja muut käsikirjoitukselliset sekavuudet eivät ole kulttuurieroja eivätkä animen erikoispiirteitä, vaan ihan vain kerronnallisia ongelmia. Kunnollisessa animessa sellaisia ei ole.

Tässä kuvailet juuri niitä ominaisuuksia Ghiblin elokuvissa, joita minä muiden muassa rakastan ja jotka tekevät niistä erityisiä myös animen viitekehyksessä. Nämä eivät todellakaan ole kulttuurieroja tai animen erikoispiirteitä; nämä ovat Ghiblin oma tapa kertoa tarinaa ja pistää katsojan mielikuvitus rullaamaan.

Ghiblin kaikki omaperäiset ja kiehtovat puolet siis dumpataan ongelmiksi ja sitten heitetään lavea vertaus "kunnolliseen animeen", jossa näitä niin kutsuttuja ongelmia ei ole. Haistanko palaneen käryä? Mistäs lähtien anime nyt sittenkin oli keskenään vertailukelpoinen ryhmä viihdetuotteita, eikä laajan kirjon genrejä ja suuntauksia sisältävä viihdeteollisuudenala, jota yhdistää lähinnä maa, jossa sitä tuotetaan?

Tämä oli monella tavalla minulle aika ongelmallinen blogi, koska tässä kirjoittajan mielipiteet ja tosiseikat sekoittuvat aika railakkaasti keskenään.

Omituisinta oli tosiaan nuo "paremman" tai "kunnollisen" animen käsitteet ja miten itsekritiikittömästi ne ovat lipsahtaneet osaksi tekstiä.

Ghibli on tosiaan huono "porttihuume" siinä mielessä, että pääosa sen elokuvista edustaa hyvin abstraktia ja avointa tarinankerrontaa ja jos joku erehtyy sen perusteella luulemaan animen olevan kokonaisuutena samanlaista, niin vikaanhan siinä mennään. Mutta paremmuuksista puhumisen olisin kyllä jättänyt toiseen blogiin.