Idän lumo: Piirroshahmoista kiihottumattomat ovat viallisia / Blogit / www.pelaajalehti.com

Idän lumo: Piirroshahmoista kiihottumattomat ovat viallisia

22.07.2018 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
86
Idän lumo: Piirroshahmoista kiihottumattomat ovat viallisia

Dreamworks tuottaa uusintaversion 80-luvun He-Man-spinoff She-Rasta. Koska joka ikinen alle nelikymppinen animaatioalan työntekijä on kasvanut japanilaisia piirrettyjä katsoen, sarjan visuaalista ilmettä on päivitetty modernimmaksi. (Ja hyvä niin, koska olivathan ne 80-luvun amerikkalaispiirretyt sietämättömän rumia.)

Barbie-nuken ja Wonder Womanin ristisiitoksen sijaan uusi She-Ra näyttää perussirpakalta animehahmolta. Pamela Anderson -huulet ovat tiessään, ja hameen alla olevat pyöräilyshortsit ovat selvästi Revolutionary Girl Utenan toiminnallisen päähenkilön inspiroimat. (Yllä olevassa kuvassa.)

Promokuvien paljastaminen synnytti tietyistä suunnasta kovan vastareaktion, koska kaikki mitä naistekijät tekevät on nykyään poliittista, oli kyse sitten peleistä tai piirretyistä.

She-Ran väitettiin näyttävän pojalta, transsukupuoliselta, lesbolta tai jopa kaikilta yhtä aikaa. Ne jotka ovat aiemminkin nostaneet äläkän kaikesta vastaavasta pitävät päivänselvänä, että kyseessä on feministinen salajuoni.

Tätä kaikkea voisi purkaa monesta eri suunnasta. Yksi voisi sanoa, että sarja on suunnattu nuoremmalle yleisölle kuin alkuperäinen – mikä olisi vähän hassua, sillä tuskinpa alkuperäistä lelumainostakaan mitkään parikymppiset katsoivat. Toinen voisi sanoa, että hahmon seksikkyys on toissijaista, kun kyseessä on tytöille suunnattu sarja.

Itse taas voisin ihmetellä sitä, että joku ylipäätään pitää alkuperäisiä hahmodesignejä jotenkin paremman näköisinä kuin uusia. Minulta kesti aluksi jopa jonkin aikaa tajuta, että hahmodesignien seksikkyydestä valittavat pitivät uutta hahmoa vähemmän hyvännäköisenä kuin alkuperäistä.

Hyvät meemikuvat eivät koskaan vanhene.

Jätetään tällä kertaa kokonaan syrjään se, miten monien mielestä jokainen vähänkään japanilaistyylisesti designattu hahmo näyttää kuusivuotiaalta. (Tämä tuli huomattua jo silloin, kun kirjoitin Steamin animesensuurilinjasta.) Uuden sarjan tekijät ovat sivumennen sanoen jo etukäteen ehtineet tähdentää, että sarjan kaikki hahmot ovat täysi-ikäisiä, jotta vältettäisiin samanlainen sirkus kuin Dreamworksin aiemman sarjan Voltron: Legendary Defender kanssa. Sen fanikunta kun äityi käyttämään hahmoparitussotiensa lyömäaseina pedofiliasyytöksiä, koska hahmojen virallisia ikiä ei koskaan kerrottu.

Sen sijaan ajattelin tällä kertaa keskittyä piirroshahmojen kokemiseen seksuaalisesti viehättävinä ylipäätään. On nimittäin paljon ihmisiä, joiden mielestä seksuaalisen vedon kokeminen minkäänlaista piirroshahmoa kohtaan on ylipäätään kummallista.

***

Fiktiivisiin hahmoihin voi tunnetusti ihastua, ja siinä on aina kyse vähintään yhtä paljon hahmon luonteesta ja käytöksestä kuin sen ulkonäöstä - eihän kukaan muuten ihastuisi kirjallisuushahmoihin. Nuorella iällä ihmisellä ei myöskään ole kauheasti ennakkoluuloja. Tykästyessään johonkin hahmoon sitä ei kauheasti välitä siitä, että Prätkähiirten Vinski tai Tikun ja Takun Vinkki eivät ole ”ihmisiä” – joten miksi tehdä eroa myöskään Jessica Alban ja Jessica Rabbitin välillä?

Tietyssä mielessä kaikki teini-iän julkkisihastukset ovat ihan yhtä fiktiivisiä. Isoin ero Jack Sparrow’n ja Jack Skellingtonin välillä on se, että toista esittää livenäyttelijä.

Jopa itse kärttyukko Hayao Miyazaki, maailman äänekkäin otakukulttuurin kritisoija, päätti alun perin lähteä animealalle ihastuttuaan animehahmoon.

Ihastumisen tunteet koetaan korvien välissä, kuten myös seksuaalisen viehätysvoiman kokeminen. Kyse on siis siitä, että aivot kiihottuvat pohjimmiltaan lähinnä vaikkapa takapuolen tai seksikkäiden vaatteiden ideasta. Aivoille on yksi ja sama, onko kyseessä fotorealistinen kuva vai ei.

Tämän kirjoituksen otsikko on peräisin nörttikerhosta kertovasta klassikkosarja Genshikenistä vuodelta 2004. Siinä asia selitettiin animea harrastamattomalle normolle näin:

Ihmetyksenaihe käännetään tässä humoristisesti päinvastoin: ihmisille on normaalia tulkita yksinkertaistettuja symboleita ja yhdistää niitä oikean maailman asioihin. Joten itse asiassa sellaisessa ihmisessä on jotain vikaa, joka tarvitsee mielikuvituksensa tueksi nimenomaan realismia.

Mielenkiintoista kyllä monille raja tuntuu kulkevan nimenomaan kaksiulotteisuuden ja kolmiulotteisuuden välissä: riittävän realistisella tyylillä mallinnettu 3D-hahmo voidaan ”hyväksyä” seksuaaliseksi objektiksi, mutta 2D-hahmoa taas ei. Voi miettiä, miten tämä liittyy länsimaisten pelien haluun puskea grafiikan realistisuutta jatkuvasti eteenpäin siinä missä Japanissa ollaan ihan tyytyväisiä tuttuihin ja turvallisiin 2D-piirroksiin.

Kun asettaa vierekkäin fotorealismiin pyrkivän 3D-hahmon ja symbolismiin pyrkivän 2D-hahmon, yksi katsoja näkee vierekkäin seksikkään naisen ja groteskin uncanny valley -hirviön. Toinen katsoja taas näkee samat asiat, mutta toisin päin.

Mutta, tähän voi sanoa, eikö ole kummallista kiihottua jostain sellaisesta joka ei muistuta millään tavalla mitään oikeaa? Mieti nyt miten kammottavalta mikä tahansa animehahmo näyttäisi oikeasti.

Jutun juju on kuitenkin siinä, että piirroshahmoista pidetään usein juuri siksi että ne eivät ole realistisia, ei niinkään siitä huolimatta. Nehän koostuvat pelkistä symboleista, joiden merkitys tulkitaan vasta aivoissa.

Ihmisen seksuaalisuus kehittyy murrosiän aikana. Olen viime aikoina kehitellyt teoriaa, jonka mukaan se mitä ihminen oppii pitämään seksuaalisesti viehättävänä määrittyy osittain mukaan, minkälaisille vaikutteille ihminen altistuu tämän elämänvaiheen aikana. Toisin sanoen: jos viettää teinivuotensa masturboiden GTI-lehdille, voi olla hyvin vaikea pitää myöhemminkään piirroshahmoja kiihottavina. Mutta jos viettää teinivuotensa masturboiden piirroshahmoille, asiassa ei ole mitään ongelmaa. Itse asiassa silloin saattaa puolestaan kokea vaikeaksi pitää seksikkäinä niitä töröhuulisia silikoniblondeja, joita amiksen käyneet armeijan tupakaverit kuolaavat.

Pornomangalehti Comic Kairakutenin englanninkielisen julkaisun kansikuvat helmi- ja maaliskuulta 2017.

Olennaista on, että tällä alitajuisella kouluttautumisella ei tarvitse välttämättä olla mitään tekemistä oikean maailman kokemusten kanssa. Esimerkiksi puputyttöasuja pidetään yleisesti ottaen seksikkäinä, mutta miksi? Harva sellaista on koskaan oikeasti nähnyt muuten kuin kuvissa. Kyseessä on ihan vain symboli, jonka on oppinut yhdistämään eroottiseen kontekstiin.

Sama pätee kaikkiin muihinkin symboleihin. Suomalaiset eivät näe esimerkiksi sisäkköasuja, sotilasunivormuja tai koulupukuja arkisessa elämässään, mutta median kautta niihin on opittu yhdistämään seksuaalisia merkityksiä.

Tällaiset symbolit voivat olla hyvinkin vieraita konsepteja: esimerkiksi vinot yaeba-kulmahampaat ovat ahkeraa hampaiden oikomista harrastavassa Suomessa täysin tuntematon kulttuurinen käsite, joita on vaikea pitää mitenkään positiivisina. Silti anime opettaa katsojansa yhdistämään hahmon suupielestä pilkistävän kulmahampaan nuorekkaaseen söpöyteen. Sama periaate pätee kaikkiin muihinkin hahmodesign-elementteihin, kuten vaikkapa hiustöyhtöihin tai teräviin silmiin, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa miltä oikeat ihmiset näyttävät.

2D-hahmojen yaeba-hampaista tykkääminen on paljon helpompaa kuin oikean maailman esimerkeistä.

Japanissa piirroshahmojen seksualisoiminen ei tapahdu niinkään vahingossa, vaan on pitkälti harkitun suunnittelutyön tulosta – kaupallinen tavoite. Tällaisessa kulttuurissa syntyy sitten tietysti myös tapauksia, jossa koko lapsuutensa, nuoruutensa ja varhaisaikuisuutensa ajan piirroshahmojen parissa elänyt yksilö kokee vaikeaksi kokea oikean maailman ihmisiin samanlaista vetoa kuin niihin. Tätä kutsutaan ”2D-kompleksiksi”.

Tuolla aiemman videon kohtauksessa raivonörtti Madarame edustaa korostuneen äärimmäistä kantaa asiaan: hän ylpeilee sillä miten on kiinnostunut vain 2D-hahmoista, ei omista yhtään ”oikeaa” pornolehteä eikä edes haluaisi tyttöystävää, koska oikeat naiset ovat ällöjä. Tai ”3D Pig Disgusting”, kuten asia lännessä ilmaistaisiin.

Kyseessä on totta kai pitkälti ”happamia, sanoi kettu” -tyylin ongelma. Sitä vauhditti japanilaisten nörttien parissa levinnyt ajatusmaailma, jota nykyään sanottaisiin miesasiamieshenkiseksi. Sen mukaan moderni deittailukulttuuri on ”romantiikan kapitalismia”, jossa naiset ovat miehiä palkkatason perusteella arvottavia kyynisiä onnenonkijoita ja miesten on ostettava tiensä onneen treffeillä maksamalla, lahjoja antamalla ja niin edespäin.

Länsimaistyylisen viha-aktivismin sijaan moni piirrettyjen parissa kasvanut japanilaismies kuitenkin etsi onneaan toisaalta. Vanhanaikaista ”puhdasta romantiikkaa” löytyi fiktiivisten hahmojen parista: ne ovat täydellisiä ja virheettömiä, koska ne eivät ole oikeita. Aihetta ihmeteltiin aikoinaan laajasti ihan läntisessä valtavirtamediassakin: yksi esimerkki on tämä The New York Timesin artikkeli vuodelta 2009.

Haastateltu taloustieteilijä Takuro Morinaga kuvaa 2D-kompleksia skaalana, jonka toisessa päässä ovat ne jotka pystyvät kokemaan vetoa sekä piirroshahmoihin että oikeisiin ihmisiin, kuten hän itse. Toisessa päässä taas ovat toivottamat tapaukset, kuten artikkelin päähaastateltava, joka on omistautunut waifulleen Da Capo -sarjasta.

Kirjoitan menneessä aikamuodossa, koska asiasta kohistiin enimmäkseen 90-00-luvuilla. Tuntuu siltä, että nykyään yhä useampi nörtti elää turvallisesti skaalan keskivaiheilla ja pystyy arvostamaan sekä oikean maailman ihmisiä että piirroshahmoja. Isojen poikien mangalehdissäkin vähäpukeiset 2D-tytöt keikistelevät sulassa sovussa vähäpukeisten oikeiden tyttöjen kanssa, tähän tapaan.

Mielenkiintoista kyllä tässä on kyse siitä, että erilaisia asioita on oppinut arvottamaan täysin erilaisilla rekistereillä. Jos oikealla naisella olisi niin isot silmät tai oikealla miehellä niin terävä leuka kuin hyvännäköisillä animehahmoilla, niin kyllähän se näyttäisi groteskilta. Mutta kyse onkin nimenomaan siitä, että tottumuksen voimasta piirroshahmojen ulkonäköön suhtautuu täysin eri tavalla kuin oikean maailman ihmisiin.

Sukkahousuihin erikoistuneen fetissipiirtäjä Yomin ja cosplayaaja Amatsu-saman yhteinen taide- ja valokuvakirja.

Koska kyseessä on kaksi eri tulkitsemisrekisteriä, on myös täysin mahdollista että henkilön preferenssit ovat 2D-hahmojen suhteen erilaiset kuin oikeassa elämässä. Tämä oli merkittävä juonielementti myös Genshikenissä: Madarame, jonka lempianimehahmot olivat viattomia ja nuoria pikkusiskohahmoja ja joka suureen ääneen toitotti halveksuntaansa oikeita naisia kohtaan, päätyi lopulta ihastumaan juurikin kypsään ja aikuismaiseen Kasukabeen. Ironista.

Tätä ajatuksenjuoksua voi jatkaa pidemmällekin, jolloin huomataan, että piirroshahmojen suhteen on täysin mahdollista pitää myös täysin erilaisista asioista kuin oikeassa maailmassa. Nimenomaan tästä on pohjimmiltaan kyse, kun omia mielenkiinnonkohteita puolustellaan sanomalla että niiden kritisoijat eivät ”erota oikeaa maailmaa fantasiasta”.

Idolish7 ja Fate/Apocrypha tyttöjen animelehti Animagen kannessa.

Olen esimerkiksi melko varma siitä, että enin osa kuluttajista jotka hönkivät kaksiulotteisten polvihousuisten pikkupoikien perään tuskin kokevat mitään vetoa oikean maailman pikkupoikia kohtaan. Samaan tapaan tunnen monia naispuolisia ihmisiä, jotka oikeassa maailmassa pitävät vain saman sukupuolen edustajista, mutta joille miespuoliset animehahmot maistuvat silti yhtä hyvin kuin heidän heterommille tovereillensakin. Niin ikään suurimmalla osalla furryista fiktiivisen maailman mieltymykset lienevät tulosta siitä että lapsena on tullut katsottua Disneyn Robin Hood turhan monta kertaa, ei niinkään oikeasta zoofiliasta.

Kysehän on nimenomaan piirroshahmoista pitämisestä – ja siinä ei ole kyse siitä, että haluaisi piirroshahmojen olevan oikeita. Kaikessa on siis pohjimmiltaan kyse aina vain siitä, mihin on tottunut ja minkälaisen tulkintarekisterin on itselleen rakentanut.

Mistä päästäänkin takaisin She-Raan: jos on kasvanut animen parissa, uusi hahmodesign näyttää ihan viehättävältä ja vanha taas melko höpsöltä. Mutta jos taas on kasvanut vanhojen länsimaisten piirrettyjen parissa, todennäköisesti näkee asiat täysin päinvastoin.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Kaksi tapaa keksiä kieli

Seuraava: Sanoinkuvaamattomat demoniruhtinaat

Kommentit

Käyttäjän Heppulinen kuva
Heppulinen

Ok, eli miksi She-ran tissit katosi? Tai miksi paita muuttui vähemmän paljastavaksi. mutta silti nuo oudot olkapäävessapeperirullat tuli tilalle?

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac

Tää poru uudistetusta She-rasta on ollut hyvin, hyvin surkuhupaisaa seurattavaa. Hui kauheeta, kun naishahmolta viedään tissit, niin sitten se on automaattisesti liian poikamainen, vai häh? Ne tissitkö muka tekee naisesta NAISEN isolla N:llä? Joten kaikki sellaiset AA-kuppiset tai vaikkapa tissinsä rintasyövälle menettäneet naiset ovat täten epäonnistuneet naiseudessaan? Sillä jos nainen on rintakehältään liian litteä, niin tätä ei voi millään muilla tavoin tunnistaa pikavilkaisulla täyskasvuiseksi naiseksi? ...Ihme hommaa.

Itestä ainakin on kiva nähdä kerrankin KÄYTÄNNÖLLINEN rintapanssari naishahmolla.

Sillä totuushan naishahmojen tissikuppihaarniskoista on se, että käytännössä ne toimisivat juuri päinvastoin, kuin miten haarniskan kuuluisi toimia. Haarniskoissa kuuluisi olla mahdollisimman sileitä, tasaisia pintoja, jotka ohjaavat vastustajan terät kehosta poispäin. Siellä ei kuuluisi olla uurteita, koristeita tai piikkejä, jotka ohjaavat miekan terän entistä lähemmäksi kehoa tai kohtia, joiden väliin terä voisi pahimmillaan juuttua... Mitä tissikupit tekevät? Aivan, ohjastavat vastustajan miekkaa entistä paremmin naisen rintojen väliin tekemään tuhojaan, toisin kuin tasainen rintapanssari. Kun puhutaan naishahmojen haarniskoiden käytännöllisyydestä, keskustelu jumittuu monesti vain haarniskan peittävyyteen. Tällöin hyviksi sekä ”realistisiksi” kehutuissa, peittävissä haarniskoissakin tissikupit saavat useimmiten olla rauhassa ei kukaan kiinnitä niihin sen enempää huomiota. Tuossa She-ran uudessa desiginissa nuo olkapääsuojat kieltämättä syyllistyvät juurikin tuohon em. virheeseen, mutta arvatenkin ne kompensoivat vanhasta lookista pienennettyä pääkoristetta.

Ja kerta kyseessä on länsimaalainen lastensarja, eikä mikään fanservice pantyshot-fiesta Japanista, niin nuo hameen alla olevat shortsit käyvät täydellisesti järkeen. Niiden lisääminen hahmodesigniin mahdollistaa sen, että She-ra voidaan animoida paljon monipuolisemmin eri kuvakulmista sekä asennoista ilman, että touhu menisi härskiksi. Pelkkä hameen käyttö rajaisi käytettäviä kuvakulmia rutkasti ja pahimmillaan animaattorit joutuisivat turvautumaan joko hyvin staattiseen hameeseen, johonkin ihmeen blurraukseen tai pikimustiin varjoihin peitelläkseen She-ran nivusia. Joidenkin mielestä uuden designin kohdalla olisi pitänyt valita joko hame tai shortsit… mutta pelkillä shortseilla olisi varmasti kitisty entistä enemmän ikonisen hameen poistamisesta.

Mitä She-ran astetta lihaksikkaampaan lookkiin tulee, niin ainakin minusta tuo näyttää ihan tarpeeksi realistiselta menemättä lainkaan ylilyönnin puolelle, ainakin kun vertaa vaikkapa kuntosaleilla tai lenkkipoluilla reippaileviin, lihaksikkaisiin naisiin. Arvatenkin She-ralle on haluttu antaa vähän enemmän habaa juurikin sen takia, että tämä myös näyttäisi oikeesti fyysisesti vahvalta, eikä vaan huitoisi menemään pelkkien supervoimien turvin.

Kaiken kaikkiaan, She-ran uusi design vaikuttaisi keskittyvän ennemminkin käytännöllisyyteen ja reippaaseen, urheilulliseen ilmeeseen, sen sijaan että se pyrkisi demonisoimaan stereotypistä naisellisuutta. Tuo sporttisempi ilme on satavarmana varsinkin niiden tomboy-pikkutyttöjen mieleen, jotka eivät välitä pinkistä, hameista tai Barbeista, vaan leikkivät mieluummin supersankarileikkejä tai pelaavat jalkapalloa. Ja lapsillehan tämä sarja on juuri suunnattu, ei millekään vanhoille nelikymppisille örmyille. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö ne örmytkin SAISI kritisoida tätä reboottia… mutta kohdeyleisön pikkutytöille se on yksi ja sama, vaikka She-ra olisikin rintakehältään litteä, kunhan tämä on vain tykättävä sekä samaistuttava hahmo.

Tässä oli aika hyvä redraw, jolla tuohon kuvaan on tuotu lisää naisellisuutta ilman mitään poviboostia. Tuon hameen alla voisi edelleen olla ne shortsit tuomassa siveyttä ja helpottamaan animaattorien työtä, mutta valtaosan ajasta katsoja näkisi lähinnä tuon pidemmän hörselöhameen. Win-win tilanne.

Katoin aikoinaan 2000-luvun He-mania ja se oli ihan okei viihdettä. Sen sijaan alkuperäinen kasariversio vaikuttaa ihan liian juustoisen kornilta minun makuuni ja siihen nimeen en ole katsellut myöskään alkuperäistä She-raa. Tää uusi She-ra vaikuttaisi kuitenkin kiinnostavalta... ainakin kiinnostavammalta, kuin Avatar: the Last airbender käsikirjoittajan seuraava projekti,. Stoori kuulostaa kiinnostavalta, mutta tuo animaatio puolestaan näyttää hyvin halvalta ja kämäiseltä.

Käyttäjän LobsterHero kuva
LobsterHero
Lainaus Petteri Uusitalo

Tuo viimeisin jäi itse asiassa mietityttämään vähän itseänikin, vaikka se ei postauksen aiheeseen liitykään. Kun on itse käyttänyt huomattavasti ajatusta ja myös kohta lähemmäs vuosikymmenen aikaa siihen, että Anime-lehti olisi alaansa mahdollisimman monipuolisesti ja asiantuntevasti käsittelevä julkaisu, niin kyllähän se vähän hämmentää kuulla jonkun tiivistävän sen tuolla tavalla.

Mitä "pyrkimys ohjata kuluttajia fiksummaksi" oikeastaan tässä yhteydessä edes tarkoittaa? Sen kertomista mitkä teokset ovat hyviä ja mitkä huonoja? Kuluttajien valistamista siitä mitä tekijöitä, firmoja, julkaisijoita, palveluita ja muita toimijoita alalla on? Niiden analysointia, kritisointia ja merkityksellisten asioiden esiinnostamista?

En usko että mikään näistä on jäänyt puuttumaan, ja sen sijaan on vähän vaikea nähdä mikä osa lehdestä on LobsterHeron mainitsemaa "propagandamaista blogikirjoittelua". Pääkirjoitukset ehkä.

Aikomukset, kuten mitä sanoit aikomuksistasi anime lehden suhteen, eivät tarkoita missään määrin että ne ovat toteutuneet. Tässä on nyt iso annos relativismia, tuntuu olevan anime lehden toimituksen suosikki analyysin tyyli.

"Pyrkimys ohjata kuluttajia fiksummaksi" ja "Propagandamaista blogikirjoittelua" viittaa siihen että toivoisin että sanottaisiin suoraan kun jokin tuote on silmitöntä kaatopaikka kamaa, loukkaus taiteen konseptille, ja läimäys hyvän maun jo valmiiksi punertaville pakaroille. Kuten vastasin jo Shuten:ille, on olemassa ihan oikeasti raja hyvän ja huonon välillä, mutta anime lehden arvostelut, ennakot ym. jutut on kirjoitettu ikään kuin: "tämä tuote ei ole mistään kotoisin, mutta saatat tykätä siitä mikäli nautit myös viime kauden vastaavasta roskasta". Eikä kannata minusta välittää liiaksi, en ole tässä teitä henkilökohtaisesti vainoamassa, mielipiteeni myös valtaisen suuresta osasta muita alasta kirjoittavia/puhuvia tahoja (katso esim. Youtube vloggerit) kohtaan on sama.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo
Lainaus LobsterHero

Kuten vastasin jo Shuten:ille, on olemassa ihan oikeasti raja hyvän ja huonon välillä, mutta anime lehden arvostelut, ennakot ym. jutut on kirjoitettu ikään kuin: "tämä tuote ei ole mistään kotoisin, mutta saatat tykätä siitä mikäli nautit myös viime kauden vastaavasta roskasta".

Mikäli ongelma siis on että lehden kirjoittajat pitävät animesta, eivätkä ole jatkuvasti kritisoimassa sitä niiden seikkojen vuoksi jotka tekevät siitä animea, niin uskoisin että meidän on pakko vain sopia olevamme eri mieltä.

Koska itse olen tosiaan nimenomaan sitä mieltä, että usko absoluuttiseen objektivismiin ja siihen että teoksia voi arvottaa laatuakselilla yhdestä kymppiin on vikaraiteille lähtemistä.

On esimerkiksi paljon ihmisiä, joiden mielestä Cowboy Bebop oli viimeinen hyvä anime mitä on tehty, ja sen jälkeen on tehty pelkkää pastellinväristä moemössöä mieslapsille. Ja moni tällainen ihminen uskoo, että kyseessä ei ole mikään makuasia, vaan objektiivinen totuus – kaikki muut ovat vain väärässä, kenties siksi että heillä on huono maku tai jotain. Että on olemassa objektiivisesti hyvää taidetta, ja sitten on olemassa sielutonta ja liukuhihnatuotettua viihdettä, ja niiden välille voi vetää selkeän eron.

Koska tätähän voisi soveltaa ihan mihin vain. Joku voisi esimerkiksi olla sitä mieltä, että joka ikinen shoujosarja on surkea, ja ainoa järkevä genre on mieshikinen verenvuodatustoiminta. Mutta lehden pointtina on kuitenkin lähteä siitä maailmankuvasta että genrejä ja kuluttajia on joka lähtöön - ja siksi siinä keskitytään usein enemmän siihen mitä kukin sarja yrittää saavuttaa, miten hyvin se onnistuu siinä ja millaiset kuluttajat todennäköisesti siitä tykkäisivät. Tämän kaiken lisäksi olisi sitten vähän hassua, jos joka ikisen muun kuin Kyoto Animationin tuottaman sarjan yhteydessä pitäisi erikseen mainita sen olevan hikipajalla tuotettua.

Ei ole mikään vallankumouksellinen ajatus, että anime on postmodernia viihdettä joka lainaa jatkuvasti itsestään ja rakentuu tropeiden ja hahmotyyppien korttitalon päälle. Lehden kirjoittajille ei myöskään ole tuntematon juttu, että kaikki anime ei ole suurta ja kunnianhimoista taidetta. Sen sijaan on vähän hassu ajatus, että animesta ei voisi tykätä ne asiat mukaanlukien. Tai osittain kenties jopa niiden vuoksi – sen sijaan että rajoitteet ja perinteet estäisivät ”visioita” ne saattavat päinvastoin johtaa toisinaan hyvin mielenkiintoisiin luoviin ratkaisuihin, kuten olen aiemmin kirjoittanut. Siksi ihmiset pitävät Shaftin sarjoista, noin esimerkiksi.

Kannattaa muistaa, että se että ei tykkää jostain ei tee kenestäkään automaattisesti fiksua ja analyyttistä. Ja on itse asiassa melko yksisilmäistä pitää ainoana vaihtoehtona sitä, että kaikki jotka ovat eri mieltä ovat sitten vain sokeita ja tyhmiä faneja - eivätkä esimerkiksi ihmisiä joilla on täysin erilaiset preferenssit.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo
Lainaus mecha_no_maniac

Stoori kuulostaa kiinnostavalta, mutta tuo animaatio puolestaan näyttää hyvin halvalta ja kämäiseltä.

Varsin mielenkiintoinen toteutustapa itse asiassa! Vähän nykivä vain.

Tuontyylinen cel-shadetettu 3D-animaatio on se suunta mihin Japanin 3D-tuotannoissa on viime vuosina lähdetty, koska se mahdollistaa visuaalisen ulkoasun pitämisen ”animemaisena” ja miellyttävänä ilman että tarvitsee tavoitella Pixar-tyylistä taloudellisesti mahdotonta yksityiskohtaisuutta.

Hyvä esimerkki on Land of the Lustrous, jossa hahmoanimaatio oli 3D:tä, mutta hahmojen kasvonilmeet, lähikuvat (esimerkiksi käsistä) ja enin osa taustataiteesta (paitsi toimintakohtauksissa) oli 2D-animaatiota.

Käyttäjän LobsterHero kuva
LobsterHero
Lainaus Petteri Uusitalo

[quote="LobsterHero"]Kuten vastasin jo Shuten:ille, on olemassa ihan oikeasti raja hyvän ja huonon välillä, mutta anime lehden arvostelut, ennakot ym. jutut on kirjoitettu ikään kuin: "tämä tuote ei ole mistään kotoisin, mutta saatat tykätä siitä mikäli nautit myös viime kauden vastaavasta roskasta".[/quote]

Mikäli ongelma siis on että lehden kirjoittajat pitävät animesta, eivätkä ole jatkuvasti kritisoimassa sitä niiden seikkojen vuoksi jotka tekevät siitä animea, niin uskoisin että meidän on pakko vain sopia olevamme eri mieltä.

Koska itse olen tosiaan nimenomaan sitä mieltä, että usko absoluuttiseen objektivismiin ja siihen että teoksia voi arvottaa laatuakselilla yhdestä kymppiin on vikaraiteille lähtemistä.

On esimerkiksi paljon ihmisiä, joiden mielestä Cowboy Bebop oli viimeinen hyvä anime mitä on tehty, ja sen jälkeen on tehty pelkkää pastellinväristä moemössöä mieslapsille. Ja moni tällainen ihminen uskoo, että kyseessä ei ole mikään makuasia, vaan [i]objektiivinen totuus[/i] – kaikki muut ovat vain [i]väärässä[/i], kenties siksi että heillä on huono maku tai jotain. Että on olemassa objektiivisesti hyvää taidetta, ja sitten on olemassa sielutonta ja liukuhihnatuotettua viihdettä, ja niiden välille voi vetää selkeän eron.

Koska tätähän voisi soveltaa ihan mihin vain. Joku voisi esimerkiksi olla sitä mieltä, että joka ikinen shoujosarja on surkea, ja ainoa järkevä genre on mieshikinen verenvuodatustoiminta. Mutta lehden pointtina on kuitenkin lähteä siitä maailmankuvasta että genrejä ja kuluttajia on joka lähtöön - ja siksi siinä keskitytään usein enemmän siihen mitä kukin sarja yrittää saavuttaa, miten hyvin se onnistuu siinä ja millaiset kuluttajat todennäköisesti siitä tykkäisivät. Tämän kaiken lisäksi olisi sitten vähän hassua, jos joka ikisen muun kuin Kyoto Animationin tuottaman sarjan yhteydessä pitäisi sitten erikseen mainita sen olevan hikipajalla tuotettua.

Ei ole mikään vallankumouksellinen ajatus, että anime on postmodernia viihdettä joka lainaa jatkuvasti itsestään ja rakentuu tropeiden ja hahmotyyppien korttitalon päälle. Lehden kirjoittajille ei myöskään ole tuntematon juttu, että kaikki anime ei ole suurta ja kunnianhimoista taidetta. Sen sijaan on vähän hassu ajatus, että animesta ei voisi tykätä ne asiat [i]mukaanlukien[/i]. Tai osittain kenties jopa niiden [b]vuoksi[/b] – sen sijaan että rajoitteet ja perinteet estäisivät ”visioita” ne saattavat päinvastoin johtaa toisinaan hyvin mielenkiintoisiin luoviin ratkaisuihin, kuten olen [url="https://www.pelaajalehti.com/blogit/idan-lumo-perinteinen-uutta-parempi"][b]aiemmin kirjoittanut[/b][/url]. Siksi ihmiset pitävät Shaftin sarjoista, noin esimerkiksi.

Ja on itse asiassa melko yksisilmäistä pitää ainoana vaihtoehtona sitä, että kaikki jotka ovat eri mieltä ovat sitten vain sokeita ja tyhmiä faneja - eivätkä esimerkiksi ihmisiä joilla on täysin erilaiset preferenssit.

1: Anime ei ole genre niinkuin alussa yrität salavihkaa ehdottaa. Anime on animaatiota siinä missä muutkin, ja voi lukeutua mihin tahansa tarinankerronnan alagenreen tahansa. Ei ole olemassa mitään muuta seikkaa paitsi tuotanto maa joka tekee animesta animea.
2: En puhunut absoluuttisesta ojektivismista, mutta objektiivisen näkökannan täydellinen kieltäminen mahdollistaa myös sen että roskapönttö kadulla on taidetta. Ja jos ihan tosissaan olet sitä mieltä että se roskapönntö esimerkiksi tosiaan on taidetta mikäli joku niin haluaa, niin silloinhan kenenkään mielipiteellä ei ole väliä ja kaikki on suhteellista ja kaikki voi olla mitä vain.
3: Haistan kalastelua mahdollisesta anime elitismistä... Tykkään kyllä Bebobista, ehkä hiven yliarvostettu mutta toimii. Pidän myös sarjoista myöhemmiltä ajoilta, ja ihan kaikissa genreissä, anime ei siis edelleenkään ole genre. Ouran High Scool Host Club on esim. mielekäs sohjo.
4: Arvostelutapani on kirjalleen mitä sanoit lehdestä, että "keskitytään usein enemmän siihen mitä kukin sarja yrittää saavuttaa, miten hyvin se onnistuu siinä ja millaiset kuluttajat todennäköisesti siitä tykkäisivät". Erona itse arvioidessani sarjoja onkin se, että standardini ovat korkeat. Jos jokin muu sarja on jo saavuttanut genrensä senhetkisen huipun, on vaikea uuden sarjan kavuta yhtä korkealle. Kierrätystä en tietyn rajan jälkeen siedä.
5: Samsat vanhat kuviot vuodesta toiseen, anime on harmillisen suurelti karkkiviihdettä, ja lisää kertakäyttöistä waifuilla kaupattua aivojasyövyttävää kamaa tulee joka kausi. Ei kukaan vakavasti otettu kriitikko arvioi Michael Bayn viimeisintä räjähdys-festivaalia verraten sitä The Dark Knightiin. Ongelma onkin se, että animea arvioidessa kaikki laitetaan samalle viivalle, ja sen jälkeen vain annetaan bonupisteitä jokaisesta oikein osuvasta troupista ja referenssistä. Jos joku tykkää niistä asioista, jotka sinun mukaasi määrittävät animen animena, hyvä juttu, nauttikoon, mutta on turha väittää että niillä olisi mitään enempää arvoa kuin roskapönttöön heitettyllä nenäliinalla yöllisen doujinshien haku reissun päätteeksi.
6: Täysin erilaiset preferenssit on teoriassa ihan ok. Mutta... jos tätä sinun ajatustasi sovelleteen ihan mihin vaan... tiedät itsekkin mihin tämä on menossa... on mahdollista väittää että alaikäisiä himoitsevien likaisten sub-ihmisten arvot ja himot ovat aivan yhtä hyviä kuin meidän terveiden ihmisten. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, kuten kuka tahansa ei sub-ihminen sinulle varmasti kertoo.
7: Edelleen, olen vain simppeleiden arvojen simppeli hummeri avatarin takana kekkuloiva ihminen, eli ei pidä minusta liiaksi välittää.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo
Lainaus LobsterHero

Täysin erilaiset preferenssit on teoriassa ihan ok. Mutta... jos tätä sinun ajatustasi sovelleteen ihan mihin vaan... tiedät itsekkin mihin tämä on menossa... on mahdollista väittää että alaikäisiä himoitsevien likaisten sub-ihmisten arvot ja himot ovat aivan yhtä hyviä kuin meidän terveiden ihmisten.

Pakko myöntää että ihan tällaista slippery slope -argumenttia en olekaan koskaan aiemmin nähnyt.

Käyttäjän anon kuva
anon

Meininki aika tää.

Käyttäjän LobsterHero kuva
LobsterHero
Lainaus Petteri Uusitalo

[quote="LobsterHero"]Täysin erilaiset preferenssit on teoriassa ihan ok. Mutta... jos tätä sinun ajatustasi sovelleteen ihan mihin vaan... tiedät itsekkin mihin tämä on menossa... on mahdollista väittää että alaikäisiä himoitsevien likaisten sub-ihmisten arvot ja himot ovat aivan yhtä hyviä kuin meidän terveiden ihmisten.[/quote]

Pakko myöntää että [i]ihan[/i] tällaista slippery slope -argumenttia en olekaan koskaan aiemmin nähnyt.

Hienoa että sivuutit koko muun kommentin ja kaikki loput argumentit. Sehän ei ole lainkaan näätämäistä pakoilua. Eikä "vastauksesi" tässä kohtaa myöskään lisää mitään uutta keskusteluun. Mikäli haluat vielä käydä läpi muita pointteja jotka esitin eiemmin, ole hyvä. Muussa tapauksessa toivotan hyvät jatkot blogin ja lehden suhteen. Aina on varaa parantaa.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

ロブスターヒーロー:
Voisitko selventää, missä kohtaa Uusitalo muka salavihkaa ehdottaa animen olevan genre? Minusta hän viittaa selkeästi animen sisäisiin genreihin.

Puhut paljon "arvostelutavastasi" antaen ymmärtää että olet kokenutkin arvostelija, joten olisi kiva nähdä arvostelujasi myös konkreettisesti jossain.

Nostoja