Idän lumo: Piirroshahmoista kiihottumattomat ovat viallisia / Blogit / www.pelaajalehti.com

Idän lumo: Piirroshahmoista kiihottumattomat ovat viallisia

22.07.2018 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
86
Idän lumo: Piirroshahmoista kiihottumattomat ovat viallisia

Dreamworks tuottaa uusintaversion 80-luvun He-Man-spinoff She-Rasta. Koska joka ikinen alle nelikymppinen animaatioalan työntekijä on kasvanut japanilaisia piirrettyjä katsoen, sarjan visuaalista ilmettä on päivitetty modernimmaksi. (Ja hyvä niin, koska olivathan ne 80-luvun amerikkalaispiirretyt sietämättömän rumia.)

Barbie-nuken ja Wonder Womanin ristisiitoksen sijaan uusi She-Ra näyttää perussirpakalta animehahmolta. Pamela Anderson -huulet ovat tiessään, ja hameen alla olevat pyöräilyshortsit ovat selvästi Revolutionary Girl Utenan toiminnallisen päähenkilön inspiroimat. (Yllä olevassa kuvassa.)

Promokuvien paljastaminen synnytti tietyistä suunnasta kovan vastareaktion, koska kaikki mitä naistekijät tekevät on nykyään poliittista, oli kyse sitten peleistä tai piirretyistä.

She-Ran väitettiin näyttävän pojalta, transsukupuoliselta, lesbolta tai jopa kaikilta yhtä aikaa. Ne jotka ovat aiemminkin nostaneet äläkän kaikesta vastaavasta pitävät päivänselvänä, että kyseessä on feministinen salajuoni.

Tätä kaikkea voisi purkaa monesta eri suunnasta. Yksi voisi sanoa, että sarja on suunnattu nuoremmalle yleisölle kuin alkuperäinen – mikä olisi vähän hassua, sillä tuskinpa alkuperäistä lelumainostakaan mitkään parikymppiset katsoivat. Toinen voisi sanoa, että hahmon seksikkyys on toissijaista, kun kyseessä on tytöille suunnattu sarja.

Itse taas voisin ihmetellä sitä, että joku ylipäätään pitää alkuperäisiä hahmodesignejä jotenkin paremman näköisinä kuin uusia. Minulta kesti aluksi jopa jonkin aikaa tajuta, että hahmodesignien seksikkyydestä valittavat pitivät uutta hahmoa vähemmän hyvännäköisenä kuin alkuperäistä.

Hyvät meemikuvat eivät koskaan vanhene.

Jätetään tällä kertaa kokonaan syrjään se, miten monien mielestä jokainen vähänkään japanilaistyylisesti designattu hahmo näyttää kuusivuotiaalta. (Tämä tuli huomattua jo silloin, kun kirjoitin Steamin animesensuurilinjasta.) Uuden sarjan tekijät ovat sivumennen sanoen jo etukäteen ehtineet tähdentää, että sarjan kaikki hahmot ovat täysi-ikäisiä, jotta vältettäisiin samanlainen sirkus kuin Dreamworksin aiemman sarjan Voltron: Legendary Defender kanssa. Sen fanikunta kun äityi käyttämään hahmoparitussotiensa lyömäaseina pedofiliasyytöksiä, koska hahmojen virallisia ikiä ei koskaan kerrottu.

Sen sijaan ajattelin tällä kertaa keskittyä piirroshahmojen kokemiseen seksuaalisesti viehättävinä ylipäätään. On nimittäin paljon ihmisiä, joiden mielestä seksuaalisen vedon kokeminen minkäänlaista piirroshahmoa kohtaan on ylipäätään kummallista.

***

Fiktiivisiin hahmoihin voi tunnetusti ihastua, ja siinä on aina kyse vähintään yhtä paljon hahmon luonteesta ja käytöksestä kuin sen ulkonäöstä - eihän kukaan muuten ihastuisi kirjallisuushahmoihin. Nuorella iällä ihmisellä ei myöskään ole kauheasti ennakkoluuloja. Tykästyessään johonkin hahmoon sitä ei kauheasti välitä siitä, että Prätkähiirten Vinski tai Tikun ja Takun Vinkki eivät ole ”ihmisiä” – joten miksi tehdä eroa myöskään Jessica Alban ja Jessica Rabbitin välillä?

Tietyssä mielessä kaikki teini-iän julkkisihastukset ovat ihan yhtä fiktiivisiä. Isoin ero Jack Sparrow’n ja Jack Skellingtonin välillä on se, että toista esittää livenäyttelijä.

Jopa itse kärttyukko Hayao Miyazaki, maailman äänekkäin otakukulttuurin kritisoija, päätti alun perin lähteä animealalle ihastuttuaan animehahmoon.

Ihastumisen tunteet koetaan korvien välissä, kuten myös seksuaalisen viehätysvoiman kokeminen. Kyse on siis siitä, että aivot kiihottuvat pohjimmiltaan lähinnä vaikkapa takapuolen tai seksikkäiden vaatteiden ideasta. Aivoille on yksi ja sama, onko kyseessä fotorealistinen kuva vai ei.

Tämän kirjoituksen otsikko on peräisin nörttikerhosta kertovasta klassikkosarja Genshikenistä vuodelta 2004. Siinä asia selitettiin animea harrastamattomalle normolle näin:

Ihmetyksenaihe käännetään tässä humoristisesti päinvastoin: ihmisille on normaalia tulkita yksinkertaistettuja symboleita ja yhdistää niitä oikean maailman asioihin. Joten itse asiassa sellaisessa ihmisessä on jotain vikaa, joka tarvitsee mielikuvituksensa tueksi nimenomaan realismia.

Mielenkiintoista kyllä monille raja tuntuu kulkevan nimenomaan kaksiulotteisuuden ja kolmiulotteisuuden välissä: riittävän realistisella tyylillä mallinnettu 3D-hahmo voidaan ”hyväksyä” seksuaaliseksi objektiksi, mutta 2D-hahmoa taas ei. Voi miettiä, miten tämä liittyy länsimaisten pelien haluun puskea grafiikan realistisuutta jatkuvasti eteenpäin siinä missä Japanissa ollaan ihan tyytyväisiä tuttuihin ja turvallisiin 2D-piirroksiin.

Kun asettaa vierekkäin fotorealismiin pyrkivän 3D-hahmon ja symbolismiin pyrkivän 2D-hahmon, yksi katsoja näkee vierekkäin seksikkään naisen ja groteskin uncanny valley -hirviön. Toinen katsoja taas näkee samat asiat, mutta toisin päin.

Mutta, tähän voi sanoa, eikö ole kummallista kiihottua jostain sellaisesta joka ei muistuta millään tavalla mitään oikeaa? Mieti nyt miten kammottavalta mikä tahansa animehahmo näyttäisi oikeasti.

Jutun juju on kuitenkin siinä, että piirroshahmoista pidetään usein juuri siksi että ne eivät ole realistisia, ei niinkään siitä huolimatta. Nehän koostuvat pelkistä symboleista, joiden merkitys tulkitaan vasta aivoissa.

Ihmisen seksuaalisuus kehittyy murrosiän aikana. Olen viime aikoina kehitellyt teoriaa, jonka mukaan se mitä ihminen oppii pitämään seksuaalisesti viehättävänä määrittyy osittain mukaan, minkälaisille vaikutteille ihminen altistuu tämän elämänvaiheen aikana. Toisin sanoen: jos viettää teinivuotensa masturboiden GTI-lehdille, voi olla hyvin vaikea pitää myöhemminkään piirroshahmoja kiihottavina. Mutta jos viettää teinivuotensa masturboiden piirroshahmoille, asiassa ei ole mitään ongelmaa. Itse asiassa silloin saattaa puolestaan kokea vaikeaksi pitää seksikkäinä niitä töröhuulisia silikoniblondeja, joita amiksen käyneet armeijan tupakaverit kuolaavat.

Pornomangalehti Comic Kairakutenin englanninkielisen julkaisun kansikuvat helmi- ja maaliskuulta 2017.

Olennaista on, että tällä alitajuisella kouluttautumisella ei tarvitse välttämättä olla mitään tekemistä oikean maailman kokemusten kanssa. Esimerkiksi puputyttöasuja pidetään yleisesti ottaen seksikkäinä, mutta miksi? Harva sellaista on koskaan oikeasti nähnyt muuten kuin kuvissa. Kyseessä on ihan vain symboli, jonka on oppinut yhdistämään eroottiseen kontekstiin.

Sama pätee kaikkiin muihinkin symboleihin. Suomalaiset eivät näe esimerkiksi sisäkköasuja, sotilasunivormuja tai koulupukuja arkisessa elämässään, mutta median kautta niihin on opittu yhdistämään seksuaalisia merkityksiä.

Tällaiset symbolit voivat olla hyvinkin vieraita konsepteja: esimerkiksi vinot yaeba-kulmahampaat ovat ahkeraa hampaiden oikomista harrastavassa Suomessa täysin tuntematon kulttuurinen käsite, joita on vaikea pitää mitenkään positiivisina. Silti anime opettaa katsojansa yhdistämään hahmon suupielestä pilkistävän kulmahampaan nuorekkaaseen söpöyteen. Sama periaate pätee kaikkiin muihinkin hahmodesign-elementteihin, kuten vaikkapa hiustöyhtöihin tai teräviin silmiin, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa miltä oikeat ihmiset näyttävät.

2D-hahmojen yaeba-hampaista tykkääminen on paljon helpompaa kuin oikean maailman esimerkeistä.

Japanissa piirroshahmojen seksualisoiminen ei tapahdu niinkään vahingossa, vaan on pitkälti harkitun suunnittelutyön tulosta – kaupallinen tavoite. Tällaisessa kulttuurissa syntyy sitten tietysti myös tapauksia, jossa koko lapsuutensa, nuoruutensa ja varhaisaikuisuutensa ajan piirroshahmojen parissa elänyt yksilö kokee vaikeaksi kokea oikean maailman ihmisiin samanlaista vetoa kuin niihin. Tätä kutsutaan ”2D-kompleksiksi”.

Tuolla aiemman videon kohtauksessa raivonörtti Madarame edustaa korostuneen äärimmäistä kantaa asiaan: hän ylpeilee sillä miten on kiinnostunut vain 2D-hahmoista, ei omista yhtään ”oikeaa” pornolehteä eikä edes haluaisi tyttöystävää, koska oikeat naiset ovat ällöjä. Tai ”3D Pig Disgusting”, kuten asia lännessä ilmaistaisiin.

Kyseessä on totta kai pitkälti ”happamia, sanoi kettu” -tyylin ongelma. Sitä vauhditti japanilaisten nörttien parissa levinnyt ajatusmaailma, jota nykyään sanottaisiin miesasiamieshenkiseksi. Sen mukaan moderni deittailukulttuuri on ”romantiikan kapitalismia”, jossa naiset ovat miehiä palkkatason perusteella arvottavia kyynisiä onnenonkijoita ja miesten on ostettava tiensä onneen treffeillä maksamalla, lahjoja antamalla ja niin edespäin.

Länsimaistyylisen viha-aktivismin sijaan moni piirrettyjen parissa kasvanut japanilaismies kuitenkin etsi onneaan toisaalta. Vanhanaikaista ”puhdasta romantiikkaa” löytyi fiktiivisten hahmojen parista: ne ovat täydellisiä ja virheettömiä, koska ne eivät ole oikeita. Aihetta ihmeteltiin aikoinaan laajasti ihan läntisessä valtavirtamediassakin: yksi esimerkki on tämä The New York Timesin artikkeli vuodelta 2009.

Haastateltu taloustieteilijä Takuro Morinaga kuvaa 2D-kompleksia skaalana, jonka toisessa päässä ovat ne jotka pystyvät kokemaan vetoa sekä piirroshahmoihin että oikeisiin ihmisiin, kuten hän itse. Toisessa päässä taas ovat toivottamat tapaukset, kuten artikkelin päähaastateltava, joka on omistautunut waifulleen Da Capo -sarjasta.

Kirjoitan menneessä aikamuodossa, koska asiasta kohistiin enimmäkseen 90-00-luvuilla. Tuntuu siltä, että nykyään yhä useampi nörtti elää turvallisesti skaalan keskivaiheilla ja pystyy arvostamaan sekä oikean maailman ihmisiä että piirroshahmoja. Isojen poikien mangalehdissäkin vähäpukeiset 2D-tytöt keikistelevät sulassa sovussa vähäpukeisten oikeiden tyttöjen kanssa, tähän tapaan.

Mielenkiintoista kyllä tässä on kyse siitä, että erilaisia asioita on oppinut arvottamaan täysin erilaisilla rekistereillä. Jos oikealla naisella olisi niin isot silmät tai oikealla miehellä niin terävä leuka kuin hyvännäköisillä animehahmoilla, niin kyllähän se näyttäisi groteskilta. Mutta kyse onkin nimenomaan siitä, että tottumuksen voimasta piirroshahmojen ulkonäköön suhtautuu täysin eri tavalla kuin oikean maailman ihmisiin.

Sukkahousuihin erikoistuneen fetissipiirtäjä Yomin ja cosplayaaja Amatsu-saman yhteinen taide- ja valokuvakirja.

Koska kyseessä on kaksi eri tulkitsemisrekisteriä, on myös täysin mahdollista että henkilön preferenssit ovat 2D-hahmojen suhteen erilaiset kuin oikeassa elämässä. Tämä oli merkittävä juonielementti myös Genshikenissä: Madarame, jonka lempianimehahmot olivat viattomia ja nuoria pikkusiskohahmoja ja joka suureen ääneen toitotti halveksuntaansa oikeita naisia kohtaan, päätyi lopulta ihastumaan juurikin kypsään ja aikuismaiseen Kasukabeen. Ironista.

Tätä ajatuksenjuoksua voi jatkaa pidemmällekin, jolloin huomataan, että piirroshahmojen suhteen on täysin mahdollista pitää myös täysin erilaisista asioista kuin oikeassa maailmassa. Nimenomaan tästä on pohjimmiltaan kyse, kun omia mielenkiinnonkohteita puolustellaan sanomalla että niiden kritisoijat eivät ”erota oikeaa maailmaa fantasiasta”.

Idolish7 ja Fate/Apocrypha tyttöjen animelehti Animagen kannessa.

Olen esimerkiksi melko varma siitä, että enin osa kuluttajista jotka hönkivät kaksiulotteisten polvihousuisten pikkupoikien perään tuskin kokevat mitään vetoa oikean maailman pikkupoikia kohtaan. Samaan tapaan tunnen monia naispuolisia ihmisiä, jotka oikeassa maailmassa pitävät vain saman sukupuolen edustajista, mutta joille miespuoliset animehahmot maistuvat silti yhtä hyvin kuin heidän heterommille tovereillensakin. Niin ikään suurimmalla osalla furryista fiktiivisen maailman mieltymykset lienevät tulosta siitä että lapsena on tullut katsottua Disneyn Robin Hood turhan monta kertaa, ei niinkään oikeasta zoofiliasta.

Kysehän on nimenomaan piirroshahmoista pitämisestä – ja siinä ei ole kyse siitä, että haluaisi piirroshahmojen olevan oikeita. Kaikessa on siis pohjimmiltaan kyse aina vain siitä, mihin on tottunut ja minkälaisen tulkintarekisterin on itselleen rakentanut.

Mistä päästäänkin takaisin She-Raan: jos on kasvanut animen parissa, uusi hahmodesign näyttää ihan viehättävältä ja vanha taas melko höpsöltä. Mutta jos taas on kasvanut vanhojen länsimaisten piirrettyjen parissa, todennäköisesti näkee asiat täysin päinvastoin.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Kaksi tapaa keksiä kieli

Seuraava: Sanoinkuvaamattomat demoniruhtinaat

Kommentit

Käyttäjän Shuttle kuva
Shuttle

Luenko minä nyt Pelaajaa vai luenko mä jotain animulehteä? Ymmärrän toki, että joku diggaa japanilaista kulttuuria, mutta käsittääkseni tämän lehden ja sivuston on tarkoitus käsitellä KOKO pelialaa. Nyt viime aikoina nämä animetissijutut ja Petteri Uusitalon ilmeisen kapeakatseinen animetissinen maailmankatsomus on saanut turhan ison osan tästä sivustosta. En millään tajua, miksi täytyy näitä suoltaa ja miksi täytyy ylistää jatkuvasti Japania ja animea/mangaa ja haukkua samalla länsimaista tyyliä ja samalla niitä ihmisiä, jotka eivät fanita japanilaistyylisiä karikatyyrihahmoja?

Oikeasti, tämä Petteri muistuttaa jonkin sortin animemilitanttia, jonka ainoa tarkoitus on tuoda esiin japanilaisen animekulttuurin erinomaisuutta ja siinä samalla näyttää kuina me länsimaalaiset idiootit ei tajuta piirrostissien ihanuutta ja omenakokoisten silmien viehättävyyttä.

Ihan haluaisin päätoimittajalta kysyä ja samalla kuulla vastauksen, miksi Pelaajalehdellä on nyt niin paljon ollut juttua tästä kaikesta? Onko kyse siitä, että H-Town julkaisee Anime -lehteä? Yritetäänkö tässä luoda jotain synergiaetuja, koska luullaan että kaikki pelaajat tykkäävät animesta? Käsitääkseni en ole Anime -lehden sivuilla nähnyt kenenkään blogaavan "länsimaalaisten RPG-pelien erinomaisuudesta" ja samalla kyseenalaistavan japanilaisia pelintekijöitä jossain Conan-kuvituksilla varustetussa artikkelissa.

Mielestäni Petteri Uusitalo ja hänen näkemyksensä eivät vaan sovi Pelaaja -lehden yleisilmeeseen, varsinkin kun ne harvemmin vielä millään tapaa kommentoivat japanilaista pelikultuuria, vaan 90% kaikesta tekstistä on animepropagandaa ja samalla itseään jalustalle pistämisestä.

Ihan oikeasti Pelaaja, te olette lehtenä parempi kuin Pelit ja muut yrittäjät, mutta tää Petteri on yhtä iso vitsi kuin Niko Nirvi ja hänen "pelit ovar burgeroituneet" -hokemansa.

Jos näitä haluaa lukea, Petteri voi näitä julkaista jossain blogeissa tai Animen kotisivuilla. Johannan "Oikea mielipide" sentään käsittelee PELIALAA ja samalla välillä kyseenalaistaa erinomaisesti joitakin asioita. Petteri vaan fanittaa ja yleistää animea ja samalla aliarvioi tahallaan kaikkia, jotka eivät hänen mielipidettään jaa. Olen nyt lukenut aika monta hänen Idän lumoaan ja voin sanoa suoraan, että moista paskaa ei tee mieli enää Pelaajassa lukea. Ostan irtonumeroita, mutta lopetan sen ihan tästä syystä, koska Petteriä ja sen animefetissiä en millään enää jaksa tällä sivustolla.

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu

Kandee muuten käydä rustaamassa Palaute Pelaajalehti.comista -ketjuun, jos mieleen tulee jotain erityistä, josta haluaisi lukea tai muulla tavoin nähdä juttua. Niin mielenkiintoisena kuin itse esimerkiksi Idän lumon näen pelejä pelaavana ihmisenä, niin odotushan ei ole se, että kaikki saitin kävijät olisivat sitä joka viikko innoissaan lukemassa. Siksihän Pelaajalehti.comissa on uutisten ohella myös muita juttujasarjoja, ja mieluusti tarjontaa halutaan jatkossakin kehittää.

-Panu

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic
Lainaus Shuttle

Ostan irtonumeroita, mutta lopetan sen ihan tästä syystä, koska Petteriä ja sen animefetissiä en millään enää jaksa tällä sivustolla.

Pitääkö nettisivun sisältö olla 100% sinulle räätälöity, että olet tyytyväinen? En itsekään pidä animesta, tai paremminkin sanottuna aihe ei houkuttele niin, että jaksaisin tutustua siihen, mutta lehden boikotointi tuollaisista syistä on naurettavaa.

Käyttäjän Bleach90 kuva
Bleach90

Kaikki jotka täällä tätä juttua kommentoivat ja haukkuvat voivat tehdä kuten itse teen, eli jätän vain uutisen/artikkelin lukematta jollei se vaikuta itseäni kiinnostavan. Nyt sattui olemaan sen verran paljon kommenttia tullut että piti itsekkin lukaista mistä juttu kertoo. Siihen en ota kantaa onko jutun sisältö tälle sivulle kuuluvaa vai ei, mutta eipä tämän blogin tai minkään muunkaan vastaavan olemassaolo ole itseäni häirinnyt yhtään.

Ja kuten Huttunen tuossa heinäkuun pääkirjoituksessa totesi, ei kesällä ole juuri uutisoitavaa pelialaa koskien. Parempi tapa se on tämäkin täyttää tyhjää uutisvirtaa. Eiköhän niitä enemmän pelialaa koskeviakin uutisia ala syksyn lähestyessä ilmestymään.

Mielestäni Pelaajan taso uutisten tai sisällön osalta ei ole kuitenkaan missään vaiheessa laskenut, vaan kaikista merkittävistä peliuutisista on täällä voinut lukea aina ensitilassa.

Käyttäjän ripulisaasta kuva
ripulisaasta

Shuttle: Täysin samaa mieltä, hyvä että joku sanoi sen ääneen.

Tissiaiheet tupsahtavat tähän blogiin joka ainoa kerta kun on parina viikkona tullut ns. normaali teksti, johon ei ole kirvonnut kommentteja. Pakkohan se huomio on jotenkin saada.

Käyttäjän LobsterHero kuva
LobsterHero
Lainaus Shuttle

Luenko minä nyt Pelaajaa vai luenko mä jotain animulehteä? Ymmärrän toki, että joku diggaa japanilaista kulttuuria, mutta käsittääkseni tämän lehden ja sivuston on tarkoitus käsitellä KOKO pelialaa. Nyt viime aikoina nämä animetissijutut ja Petteri Uusitalon ilmeisen kapeakatseinen animetissinen maailmankatsomus on saanut turhan ison osan tästä sivustosta. En millään tajua, miksi täytyy näitä suoltaa ja miksi täytyy ylistää jatkuvasti Japania ja animea/mangaa ja haukkua samalla länsimaista tyyliä ja samalla niitä ihmisiä, jotka eivät fanita japanilaistyylisiä karikatyyrihahmoja?

Oikeasti, tämä Petteri muistuttaa jonkin sortin animemilitanttia, jonka ainoa tarkoitus on tuoda esiin japanilaisen animekulttuurin erinomaisuutta ja siinä samalla näyttää kuina me länsimaalaiset idiootit ei tajuta piirrostissien ihanuutta ja omenakokoisten silmien viehättävyyttä.

Ihan haluaisin päätoimittajalta kysyä ja samalla kuulla vastauksen, miksi Pelaajalehdellä on nyt niin paljon ollut juttua tästä kaikesta? Onko kyse siitä, että H-Town julkaisee Anime -lehteä? Yritetäänkö tässä luoda jotain synergiaetuja, koska luullaan että kaikki pelaajat tykkäävät animesta? Käsitääkseni en ole Anime -lehden sivuilla nähnyt kenenkään blogaavan "länsimaalaisten RPG-pelien erinomaisuudesta" ja samalla kyseenalaistavan japanilaisia pelintekijöitä jossain Conan-kuvituksilla varustetussa artikkelissa.

Mielestäni Petteri Uusitalo ja hänen näkemyksensä eivät vaan sovi Pelaaja -lehden yleisilmeeseen, varsinkin kun ne harvemmin vielä millään tapaa kommentoivat japanilaista pelikultuuria, vaan 90% kaikesta tekstistä on animepropagandaa ja samalla itseään jalustalle pistämisestä.

Ihan oikeasti Pelaaja, te olette lehtenä parempi kuin Pelit ja muut yrittäjät, mutta tää Petteri on yhtä iso vitsi kuin Niko Nirvi ja hänen "pelit ovar burgeroituneet" -hokemansa.

Jos näitä haluaa lukea, Petteri voi näitä julkaista jossain blogeissa tai Animen kotisivuilla. Johannan "Oikea mielipide" sentään käsittelee PELIALAA ja samalla välillä kyseenalaistaa erinomaisesti joitakin asioita. Petteri vaan fanittaa ja yleistää animea ja samalla aliarvioi tahallaan kaikkia, jotka eivät hänen mielipidettään jaa. Olen nyt lukenut aika monta hänen Idän lumoaan ja voin sanoa suoraan, että moista paskaa ei tee mieli enää Pelaajassa lukea. Ostan irtonumeroita, mutta lopetan sen ihan tästä syystä, koska Petteriä ja sen animefetissiä en millään enää jaksa tällä sivustolla.

Hienoa! Ihan tismalleen samaa mieltä. Vihdoinkin joku tiivisti kaiken mikä tässä kirjoittajassa on vialla. Itse lopetin pelaajan tilaamisen viimevuonna kun huomasin kuinka totaalisesti lehden toimituksen arvostelykyky on heikentynyt. Puhujanpaikka lahjoitetaan toistaitoisille tyhjänjauhajille ja kymppejä jaetaan peleille kuin karkkia, jolloin niiden arvo alkaa olla (melko ironisesti) nolla. Vaimoni lopetti oman anime lehden tilauksensa kun kävi lopulta ilmi että aiheen käsittely on alan mediassa lähinnä tyyliä "kaikki japski kama on siga mageet" eikä sisällä oikeaa alan kritisointia tai pyrkimystä ohjata kuluttajia fiksummiksi rakastamansa median suhteen. Faktat saadaan molemmat muualta, tarvetta ei ole kummallakaan propagandamaiseen blogikirjoitteluun, jota koko anime lehti itsessään on. Petteri on tämän suhteen vain piste iin päälle.

Käyttäjän Joojuu kuva
Joojuu

Anime kuuluu roskiin PISTE

Käyttäjän DuskTillDawn kuva
DuskTillDawn
Lainaus Joojuu

Anime kuuluu roskiin PISTE

Ei. Animen kuuluisi korvata jokainen Suomen telkussa näkyvä ohjelma. Toivottavasti tämä tapahtuu. Pilkku o.O

Käyttäjän LobsterHero kuva
LobsterHero
Lainaus Petteri Uusitalo

Hahmosuunnittelu on siitä jännä aihe, että se on niin kontekstisidonnaista. Niin kuin [url="https://www.pelaajalehti.com/blogit/idan-lumo-alkaa-sanoko-sita-animetissiholokaustiksi"][b]aiemmin tuli todettua[/b][/url], niin yhden sarjan 25-vuotias voi näyttää toisen sarjan 17-vuotiaalta, ja tarkemman arvion voi tehdä vasta katsomalla hahmoa kontekstissaan. Eli siis ottamalla huomioon miltä muut, eri-ikäiset hahmot näyttävät samassa sarjassa.

Sama pätee sukupuoliin, kun piirtotyyli on niinkin cartoony kuin tässä She-Rassa. Tässä tapauksessa hahmosta syntyvä poikamainen vaikutelma saattaa kadota, kun näkee miltä mieshahmot sitten näyttävät samassa sarjassa.

[b]Kreatti:[/b] Tämä teksti käsittelee hahmografiikkaa ja siihen suhtautumista yleisesti. Muutamalla lisätyllä peliaiheisella esimerkillä ja kuvituskuvalla siitä olisi varmasti tullut ”pelaajamaisempi” teksti, mutta ei näin helteillä aina jaksa. Ja asiasisältöä se ei olisi kauheasti muuttanut.

Kaksi asiaa.
Asia 1: Jos hahmosuunnitelusta ei käy ilmi hahmon sukupuoli ja suurinpiirteinen ikä, silloin on kyseessä paska hahmodesigneri. Hienosti tuntuu sujuvan asiansa tuntevilta kynäniekoilta.
Asia 2: Vitsi tai ei, se että piiloutuu aiheelliselta kritiikiltä vetoamalla siihen "ettei aina jaksa" kertoo runsain mitoin kirjoittajan työmoraalista. Tälläiset kommentit on häpeäksi jokaiselle joka väittää harjoittavansa kirjoittamista työkseen.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Mikäli tämä blogi olisi kolumnisarja ihan siellä paperisessa Pelaaja-lehdessä, niin voisin ehkä ymmärtääkin lehden boikotoinnin… mutta kun se nyt kuitenkin on vain oma nurkkansa täällä Pelaajalehti.comissa, niin pitäisin loogisempana boikotointikeinona saitin lukemisen lopettamista.

Tiedän että ”anime” (mitä kukakin sillä kulloinkin tarkoittaa) ei monia kiinnosta, koska ”anime on paskaa” -mielipiteiltä on vaikea välttyä muuallakin netissä kuin vain täällä. On vain kauhean haastavaa sisäistää sitä, miksi se että tällä saitilla nyt on Japania käsittelevä blogi aiheuttaa joillekin niin suuren vastareaktion. Ymmärrän kokemuksen kautta että omaksi koettujen juttujen vähättely voi tuntua henkilökohtaiselta loukkaukselta, kun tämän blogin teema tosiaan on kulttuuriero- ja vertailuhenkinen… mutta onko nyt sitten tosiaan niin, että jotkut oikeasti identifioituvat pienisilmäisten 3D-hahmojen faneiksi?

Muihin kuin omiin teksteihini en voi ottaa kantaa, niin en sitten tiedä onko tosiaan niin että "Pelaajalehdellä on nyt niin paljon ollut juttua tästä kaikesta" vai ei. Itse kun kirjoitan kuitenkin vain sen yhden postauksen viikossa mikä on sovittu.

Lainaus ripulisaasta

Tissiaiheet tupsahtavat tähän blogiin joka ainoa kerta kun on parina viikkona tullut ns. normaali teksti, johon ei ole kirvonnut kommentteja. Pakkohan se huomio on jotenkin saada.

Itse taas näkisin asian enemmänkin niin päin, että ei näistä seksi- ja sukupuoliaiheista ihan joka viikko viitsi kirjoittaa vaikka niistä kirjoitettavaa riittäisikin, vaan niitä on välillä tauotettava vakavammilla ja salonkikelpoisemmilla aiheilla.

Nostoja