Idän lumo: Naimaluvan puute ja kielletyt suhteet / Blogit / www.pelaajalehti.com

Idän lumo: Naimaluvan puute ja kielletyt suhteet

8.04.2018 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
9
Idän lumo: Naimaluvan puute ja kielletyt suhteet

Tammikuussa kirjoitin Catherinesta ja seksuaalivähemmistöjen kuvauksesta japanilaisessa mediassa. Usein näitä kuvauksia kritisoidaan lännessä siksi, että ne tuntuvat homofobisilta, transfobisilta ja niin edespäin.

Mainitsin silloin, että tällaisia kuvauksia kritisoidessa on hyvä olla tietoinen siitä, mitkä asiat oikeasti heijastelevat teosten tekijöiden mielipiteitä ja mitkä vain japanilaisen yhteiskunnan realiteetteja. Jälkimmäiset voivat helposti jäädä ulkomaisilta tulkitsijoilta tajuamatta, koska he eivät ole niistä tietoisia.

Esimerkki: Catherinen transsukupuolinen tarjoilija Erica joutuu miesten tapaan unimaailmaan ihmislampaan hahmossa. Hän on surullinen siitä, että ei voi saada lapsia. Monen länsimaisen on helppo tulkita tästä, että pelin transfobisten ja misogyynisten tekijöiden mielestä:

  • Transnaiset eivät ole ”oikeita” naisia
  • Naisten elämän tarkoitus on saada lapsia

Oikeastaan voi kuitenkin väittää, että Erica vain ilmaisee katkeruuttaan Japanin lainsäädäntöä ja yhteiskunnan realiteettejä vastaan. Japanin lain mukaan juridisen sukupuolen muuttaminen nimittäin vaatii sterilisaation (kuten Suomessakin).

Lisäksi on hyvä muistaa, että – kuten siinä edellisessä kirjoituksessa mainitsin – Japanissa ihmisten identiteetin ajatellaan syntyvän heidän suhteestaan muuhun maailmaan ja viitekehykseen, ei niinkään sisäisellä päätöksellä. Näin ollen ei ole ollenkaan kummallista, että Erica tuntisi olevansa naisena vajavainen, koska ei pysty perustamaan perhettä.

Kyseessä ei ole mikään pelkästään naisiin liittyvä juttu. Koko Catherinen tarinan teema on se, miten kolmikymppiset miehet miettivät identiteettiään modernin poikamieselämän ja perinteisten odotusten puristuksessa. Peli on sijoittuvinaan Amerikkaan, mutta sen teemat ovat hyvin japanilaisia: esimerkiksi dilemma siitä ryhtyäkö perheyrityksen jatkajaksi vai ei on länsimaisille varmasti melko vieras. Vaikea on samastua myös esimerkiksi siihen, miten naimattomuus voisi olla miehelle este ylennyksen saamiseen töissä.

***

Avioliitolla – tai oikeastaan nimenomaan perheellä – on Aasiassa paljon käytännön arvoa. Etenkin suomalaisten voi olla vaikeaa sisäistää tätä, koska täällähän avoliitto on ollut vuosikymmenten ajan täysin sosiaalisesti hyväksytty tapa elää. Naimisiin meneminen on hauska sosiaalinen performanssi, joka tehdään yhä useammin vasta parin lapsen saamisen jälkeen, koska siitä on käytännön hyötyä enää lähinnä perintäasioiden suhteen. Tämän vuoksi jopa kertaalleen eronneiden viisikymppisten uusparien saattaa kuulla sanovan, että ”ei kai me nyt enää naimisiin jakseta mennä”. Monessa maassa Pohjoismaiden ulkopuolella tämä olisi täysin mahdoton ajatus.

Stereotyyppinen naimakelvoton poikaystävä.

Avioliitto romanttisen suhteen sinetöijänä – ja romantiikka avioliiton perimmäisenä syynä ylipäätään – on Aasiassa kuitenkin länsimaista tuontitavaraa oleva ajatus. Avioliiton sosiaalisia ulottuvuuksia ja vastuuta korostavan kulttuurin vuoksi sitä ei edelleenkään mielletä Japanissa täysin samalla tavalla kuin lännessä.

Esimerkiksi potentiaalisen aviomiehen uralla ja palkkatasolla on suuri merkitys vakavaa seurustelua harkitessa, koska avioliitto on myös taloudellinen järjestely, jossa mies käy töissä ja vaimo hoitaa tämän palkalla kotitaloutta ja perheen säästöjä. Perheen vanhimpia poikia saatetaan karsastaa avioliittomarkkinoilla, koska heihin saattaa tosiaan liittyä velvollisuus jatkaa sukuyritystä - ja myös huolehtia ikääntyvistä vanhemmistaan. Käytännössä olisi siis asuttava appivanhempien kanssa saman katon alla.

Ryuta Amazumen mangassa Happy Negative Marriage 30 vuotta täyttänyt päähenkilö Keita kavereineen on nyt siinä iässä, että naimattomuudesta alkaa olla uralla haittaa. Siksi vanhemmat ovat järjestäneet hänelle avioliittotapaamisen pomon sukulaistytön kanssa.

Vanhemmat patistavat lapsiaan menemään naimisiin edes jonkun kanssa ja tarjoavat sopivia ehdokkaita - ei siksi että syynä olisivat mitkään aatelisperheiden poliittiset liitot, vaan siksi että naimisissa olemisella on yhteiskunnallista arvoa sinällään. Avioliittokumppanin löytämiseen tähtääviä matchmaking-firmoja on olemassa juuri siksi, että ihmiset aktiivisesti haluavat päästä naimisiin sen itsensä vuoksi. Lännessä tällainen on täysin vieras ajatus, koska avioliitolla ei ajatella olevan mitään itseisarvoa sinällään.

Nuoret (ja etenkin miehet) saattavat toki epäröidä avioliittoa ja sen velvollisuuksia kuten Catherinessa. Toisaalta aikuista sinkkuelämää ei pidetä millään tavalla hehkeänä: onhan se ankeaa tulla 12 tunnin työpäivän jälkeen pimeään, autioon kämppään syömään einesateriaa. Se voiko naimattomana ylipäätään edes saavuttaa todellista onnea on vakavasti otettu kysymys, jonka kanssa painiskellaan fiktioteoksessa jos toisessakin.

Matchmaking-palvelun tapahtumassa tutustutaan uusiin ihmisiin ja merkitään lomakkeeseen, kenen kanssa kiinnostaisi tavata toistekin.

Tämä perhekeskeisyys näkyy myös Japanin lainsäädännössä ja byrokratiassa. Ihmisten väestötiedot elävät henkilökohtaisten dokumenttien sijaan ydinperhekohtaisissa perherekistereissä, koseki, jotka vastaavat synnyin- ja kuolintodistuksia ja kaikkea siltä väliltä.

Lapset elävät vanhempiensa perherekisterissä kunnes menevät naimisiin, ja ”naimisiin meneminen” tarkoittaa konkreettisesti uuden perherekisterin perustamista avioparille. Perherekisteri määrittää perheen yhteisen sukunimen, joten omien sukunimien mahdollistaminen aviopuolisoille vaatisi koko järjestelmän muuttamista. Avioerossa ex-puolison nimi jää pysyvästi omaan perherekisteriotteeseen yliviivattuna. (Tästä tulee eronnutta tarkoittava puhekielinen ilmaus batsu ichi, ”yksi ruksi” eli ”kerran epäonnistunut”.)

Kun perheitä on totuttu ajattelemaan perherekisterien ja niiden sukunimien kautta, avioliitto mielletään paljon konkreettisemmin ”toisen sukuun liittymiseksi”. (Yleensä liittyjä on nainen, mutta perinteikkäiden sukujen tapauksessa ei läheskään aina – toisinaan esimerkiksi perheyrityksen jatkajaksi tarvitaan kotivävy.) Avioeroon päädyttäessä äidille ja lapselle perustetaan uusi perherekisteri, ja samoin tehdään jos lapsi syntyy avioliiton ulkopuolella.

Usagi Dropin alussa koko suku miettii hautajaisissa, mitä vainajan kiusalliselle aviottomalle lapselle pitäisi tehdä.

Aviottomia lapsia syntyy Japanissa hyvin vähän, kuten tästä voi kuvitella.

Niiden harvojen aviottomien lasten ongelmat eivät jää pelkkään koulukiusaamiseen siitä, että heillä on eri sukunimi kuin isällään. Isän nimen puuttuminen perherekisteristä huonontaa mahdollisuuksia päästä hyviin lukioihin ja yliopistoihin, jotka eivät tahdo ottaa riskejä ”huonoista perheoloista” tulevien hakijoiden kanssa. Sama syy voi saada tulevan puolison vanhemmat vastahankaisiksi, ja jopa omat sukulaiset saattavat vastustaa aviottoman lapsen tuhkien säilyttämistä sukuhaudassa. Yksinhuoltajien on tietysti myös vaikea löytää töitä ja asuntoa, tai edes saada sukulaisilta hyväksyntää ja apua lastenhoitoon.

(Yksi syy siihen miksi Japanin syntyvyys on ollut laskussa vuosikaudet on nimenomaan se, että länsimaistunut nuoriso ei enää koe houkuttelevaksi mennä naimisiin, koska perinteiset odotukset siitä mitä se tarkoittaa koetaan rajoittaviksi. Avoliitoissa elämisen vuoksi lapsetkin jäävät siis hankkimatta. Mutta muitakin sosioekonomisia syitä löytyy, joten se on jälleen kerran jo kokonaan oma postauksensa.)

***

Perherekisterijärjestelmän vuoksi sukupuoltaan korjaavien juridinen etunimenmuutos vaatii molempien vanhempien hyväksynnän, koska kyse on muutoksesta perherekisteriin. Suuri osa ei ymmärrettävästi tällaista lupaa saa. (Toinen vaihtoehto on mennä naimisiin, jolloin tosiaan perustetaan uusi perherekisteri.)

Transsukupuoliset eivät voi saada lapsia, mutta samaa sukupuolta olevat parit eivät tietenkään voi mennä edes naimisiin. Ja kun avioliiton ja perheen perustamisen sosiaalinen rooli yhteiskunnassa on näin suuri, ei varmaan ole ihmekään, jos tällaisia suhteita ei pidetä ”oikeina” tai ”kunnollisina” parisuhteina lainkaan, vaan enemmänkin jonkinlaisena tilapäisenä leikkimisenä.

A Kiss For the Petals on tyttörakkauspelisarjojen klassikkoja.

Ja kun puhutaan fiktiosta, juuri se että tällaisia romansseja on mahdoton panna täytäntöön yhteiskunnan silmissä avioliitolla tekee niistä ihmisten mielessä jollain tavalla puhtaampia ja kauniimpia – arkisen arjen ulkopuolella olevia. Niin homoseksuaaliset suhteet, sisarusinsesti kuin vaikkapa vanhanaikaiset säätyjenväliset romanssit on näppärä asettaa lokeroon ”kielletty rakkaus”.

Tällaiset suhteet henkivät 1900-luvun alun kirjallisuuden tyylistä traagista romantiikkaa, jossa vannotaan ikuista rakkautta ja sitten tehdään romanttinen kaksoisitsemurha. Paheksuvilta vanhemmilta karkaaminen vuorten taakse höyryjunalla ei auttaisi mitään, koska sama yhteiskunta ja samat avioliiton estävät dokumentit sielläkin olisivat vastassa.

Yosuga no Sora on insestiteemaisten romanssiteosten klassikkoja.

Jos olet joskus miettinyt, miksi japanilaisessa viihteessä suhtaudutaan niin romantisoivasti esimerkiksi koulutyttöjen tai sisarusten välisiin suhteisiin tai vaikkapa opettaja-oppilas-romansseihin, se johtuu juuri tästä romanttisen kirjallisuuden perinteestä. Avioliiton yhteiskunnallinen tärkeys tekee kaikenlaisista "kielletyistä suhteista" korostetun romanttisia – juuri sen vuoksi, että on kaikille selvää että sillä tavalla ei voi ”oikeasti” elää kuin ohikiitävän hetken.

Sen kääntöpuolena kuitenkin on, että tämä kulttuuriperinne värittää yleistä suhtautumista seksuaalivähemmistöihin. Monet esimerkiksi ovat sitä mieltä että lesbous ei ole mikään "oikea" tapa elää, vaan pelkkä vaihe josta kuuluisi ”kasvaa yli” aikuiseen elämään siirryttäessä.

Akiko Morishiman mangassa Ruri-iro no Yume mietitään, millaisia esteitä onnen saavuttamisen tiellä on homoseksuaalisessa suhteessa. Eiväthän naiset voi mennä naimisiin ja saada lapsia.

Japani on hyvin konservatiivinen yhteiskunta. Se ei kuitenkaan ole kristitty yhteiskunta, joten sen suhtautuminen esimerkiksi homoseksuaalisuuteen voi tuntua länsimaisesta näkökulmasta ristiriitaiselta, koska länsimainen konservatismi on niin tiukasti sidoksissa kristinuskoon, että muunlaista voi olla vaikea kuvitella. Aasialainen konservatiivisuus pohjaa kuitenkin samalla tavalla perinteisten arvojen ja perinteiden kunnioittamiseen niiden itsensä vuoksi, kuten aiemmin kirjoitin. Tällaisesta konservatiivisesta maailmankuvasta saa varsin hyvän kuvan esimerkiksi tästä Vihreän langan artikkelista.

Eron voisi tiivistää tähän: länsimaisen konservatiivin mielestä homoseksuaalinen identiteetti ei ole pahasta mutta homoseksuaaliset teot ovat, koska nimenomaan ne teot ovat syntiä. Aasialaisen konservatiivin mielestä taas homoseksuaaliset teot eivät sinällään ole pahasta mutta homoseksuaalinen identiteetti on, koska se on itsekästä selän kääntämistä yhteiskunnalle, suvulle, suvun jatkamiselle ja velvollisuuksille.

Kaiken edellämainitun huomioon ottaen ei varmaan siis ole ihmekään, miksi Japani ei ole kovin korkealla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia mitatessa. Fiktio ja oikea elämä kun ovat ihmisten mielestä luonnollisesti kaksi eri asiaa.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Tulevaisuus jota ei koskaan tullut

Seuraava: Lihavuus on jokaisen omaa syytä

Kommentit

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Tosi mielenkiintoista luettavaa, jossa oikeastaan kaikki oli minulle täysin uutta tietoa. Catherinea en ole pelannut, mutta nyt varmasti suhtauituisin eri tavalla Erican hahmoon, jos pelin joskus hommaan.

Sivistyin. :)

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Eipä kestä! Nämä ovat niin laaja-alaisia juttuja, että on usein vaikea sitoa niitä tarkemmin mihinkään yhteen tiettyyn teokseen. Sen sijaan elementtejä vain huomaa vilahtelevan milloin missäkin, ja niistä kasautuu sitten ennen pitkää laajempi kokonaiskuva.

Käyttäjän Erik H. kuva
Erik H.

Minultakin kiittämiset tietopläjäyksestä! Hyvä kun samaan syksyyn saattoi lukea tuon vinkatun linkatun Vihreän langan artikkelinkin.
Suoraan sanoen tämä osaltaan liittyy hyvin kuukauden teemaan, joka olisikin parempi saada näin syvällisemmin käsitellyksi.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Kyllä tämä blogi on vaan korkeatasoinen! Suomen parhaita tällä hetkellä.

Lainaus

länsimaistunut nuoriso ei enää koe houkuttelevaksi mennä naimisiin, koska perinteiset odotukset siitä mitä se tarkoittaa koetaan rajoittaviksi.

Odotusten lisäksi japanilaisten nuorehkojen miesten mielestä jo pelkkä tyttöystävän löytäminen ja hänen kanssaan oleminen (mihin sisältyy oman vapauden rajoittuminen) on めんどくさい ("rasittavaa"). Etenkin Tokiossa on yksinelävällekin niin paljon aktiviteettia, että tyttöystävä koetaan riippakivenä. Japanilaisten deittailuinnon lasku kertonee siitä, että aikuista sinkkuelämää sittenkin pidettäisiin jollain tapaa hehkeänä.

En ole perehtynyt asiaan kovin tarkasti, mutta Shibuyahan tunnustaa jo saman sukupuolen avioliitot. Saa nähdä, miten ajattelutapa leviää muualle maahan.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Tuossa täytyy tietysti ottaa huomioon se, että romantiikkaan suhtaudutaan Japanissa ylipäätään hyvinkin vakavammin kuin täällä Pohjoismaissa, minkä olisin voinut ehkä mainita tuolla itse postauksessakin. Treffailukulttuuri on rakkaudentunnustuksista lähtien paljon muodollisempaa, ja nimenomaan se miten paljon vaivaa, suunnittelua ja rahaa siihen kaikkeen odotetaan liittyvän (miehen taholta) tuntuu varmasti monista ahdistavalta. Pohjoismaisen on sitä kaikkea vaikea tajuta, kun täällähän seurustelemisen aloittaminen saattaa tapahtua ihan puolivahingossa, eikä treffeilläkäyminenkään ole oikein mikään juttu. Siitä puhumattakaan että miehen odotettaisiin suunnittelevan tai maksavan kaikki.

Shibuya on itse asiassa tunnustanut samaa sukupuolta olevien avoliitot, joka luonnollisesti on vähän eri asia. Avoliitoilla ei ole mitään lainvoimaa, mutta se tarkoittaa sitä että pariskuntiin pitää suhtautua pariskuntina esimerkiksi kiinteistövälitysfirmoissa ja sairaaloissa. (Jälkimmäisissä esimerkiksi potilaiden tapaamisoikeus voi olla ”vain perheenjäsenille”. Olikos se nyt juuri Yakuza 6:ssa jossa tämä oli juonielementtinä, kun Kiryuu ei päässyt tapaamaan kasvattityttärensä poikaa, koska hän ei ollut laillisesti mitään sukua.)

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Jos animeihin sun muihin on uskominen japanissa samasta pullosta juominen tai saman sateenvarjon alla kävely on jotenkin iso juttu. Tunnustukset hoidetaan kirjeellä kenkälokerossa ja tapamaalla kirjeessä mainitulla paikalla.

Täällä samasta pullosta juomisessa ei ole juuri mitään reaktiota (paitsi ehkä "osta oma pullo ..rkele!!"), sateenvarjoa en ole ainakaan itse koskaan tarvinnut koska en animehahmojen (ja japanilaisten?) tavoin saa flunssaa joka kerta sateen sattuessa. Kenkälokeroita ei täällä ole ja kengistä löytyy korkeintaan nastoja kirjeiden sijaan. En tiedä sitten ovatko yllämainitut ihan oikeita "rituaaleja" japanissa vai ainoastaan mangan tai animen yliromantisointia.

Tietysti jos uskoo animea, mangaa, jrpg-pelejä niin lähes jokainen vanhempien järjestelemän avioliiton miespuolinen osapuoli on aivan järkyttävän niljakas mulkero (esim. Sword Art Online, Persona 5). Todellisessa elämässä luulisi vanhempien pitävän huolta että toinen osapuoli ei ole mikään niljakas vaimonhakkaaja/raiskaaja, tosin ottaen huomioon miten tärkeä sosiaalinen status tuntuu japanissa olevan niin en oikein osaa sanoa varmaksi.

Olenkin aina hiukan ihmetellyt sitä miksi animessa, mangassa yms. insesti tuntuu olevan kova juttu ja varsinaisia siskoja, sisarpuolia, adoptoityttäriä yms. ajautuu protagonistien puolisoksi, blogi selvensi tuon ilmiön.

Toinen asia mikä on pistänyt animessa yms. on se että aika usein törmää kolmenkympin tienoilla oleviin naishahmoihin jotka stressaavat koska siinä iässä peli on menetetty romanssirintamalla, itse olettaisin tuon olevan joku vitsi jonka japanilaiset ymmärtävät vai lieneekö ihmissuhteiden parasta ennen-päiväys oikeasti mennyt kun vuosiluku lyö kolmekymmentä...?

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Ei mitään noita kuvailemiasi juttuja ja rituaaleja - kirjeitä, kenkälokeroita, liikuntasalin taakse kutsumisia ja ”kunnollisia” rakkaudentunnustuksia - ole fiktioon tyhjästä ilmasta keksitty, eli kyllä ne ovat kaikki ihan olemassaolevia asioita. Vähän vanhanaikaisia ja ylidramaattisia ehkä osa, mutta siitä huolimatta kaikkien tuntemia juttuja, vaikka monen elämään niitä ei koskaan henkilökohtaisesti sattuisikaan kohdalle.

Eli samaan tapaan ne ovat ”totta” kuin vaikka Suomi-filmeissä annettu kuva siitä, että suomalaismiehet puhuvat tunteistaan vain saunan lauteilla kossupullon kanssa.

Kulttuurieroissa pitää ensisijaisesti aina ymmärtää kontekstia. Esimerkiksi jos hahmo kiinnittää huomiota samasta tölkistä juomiseen - ”epäsuoraan suudelmaan” - se kielii toki ensisijaisesti aina siitä, että hahmo on seksuaalisesti kokematon ja todennäköisesti varsin nuori. Mutta toisaalta se että asia ylipäätään voi olla ”juttu” liittyy sitten laajemmin siihen, että Japanissa henkilökohtainen hygienia ja fyysinen kontakti ovat muutenkin asioita joihin ei suhtauduta kauhean kasuaalisti.

Konteksti on usein huomioitava myös silloin kuin teemana on järjestetty avioliitto. Fiktioteoksissahan sellaista käytetään usein nimenomaan esteenä tosirakkauden tiellä, joten ei ole ihmekään jos järjestelty sulhasehdokas onkin jollain tavalla kamala.

Mutta sitten toisaalta sellaisiakin teoksia löytyy läjäpäin, jossa sarjan pääpariskunta tapaa alun perin järjestellyn tapaamisen kautta ja rakastuu sitten. Niin käy esimerkiksi Happy Negative Marriagessa jota käytin esimerkkinä tuolla postauksessa - ja siinäkin tapauksessa suhteen mentyä välillä katkolle sen seuraavan järjestetyn sulhoehdokkaan menestyvän jetset-kuoren alta paljastuu ikävämpiä puolia. Ja onhan vanhempien sopima kihlaus teemana myös sellaisessakin klassikossa kuin Ranma 1/2, jossa niin ikään on kaikille lukijoille selvää että pääpariskunta on kuin toisilleen luodut vaikka ei voikaan aluksi sietää toisiaan.

Ei tuo ikäkriiseily mikään vitsi ole. Siinä pitää vain tiedostaa että kyse ei tosiaan ole pelkästä ”romanssirintamasta”, vaan tosiaan nimenomaan avioliitosta, liittyen kaikkeen tuohon mitä tuolla postauksessa kirjoitin avioliiton tärkeydestä yhteiskunnassa.

Täällä Pohjoismaissahan tätä tosiaan on vaikea käsittää, kun meillä avioliitolla ei ole enää juurikaan mitään itseisarvoa. Mutta siihen liittyvät ne sosioekonomiset jutut mitkä päätin jättää tämän postauksen ulkopuolelle, kuten työkulttuuri ja se miten se saa ihmiset arvostamaan aviopuolisoiden työnjakoa ja tekee pohjoismaistyylisen ”isä ja äiti hakevat vuoropäivinä lapset tarhasta töiden jälkeen” -elämän mahdottomaksi.

Japanissa ei ylipäätään ole kauhean normaalia että noin 30 vuoden iässä enää ”seurustellaan” ihan vain omaksi iloksi ilman että tähtäimessä olisi avioliitto suhteellisen nopealla aikataululla. Sellaisesta elämästä on siis melko turha haaveilla, kun kaikki samanikäiset ovat siinä vaiheessa jo menneet naimisiin ja jäljellä on enää jämämiehiä, jotka hekin todennäköisesti haluaisivat naimisiin.

(Mikäli kiinnostaa tutustua tällaiseen kriiseilyyn naisnäkökulmasta lähemmin, suosittelen Akiko Higashimuran mangaa Tokyo Tarareba Girls ja Aya Nakaharan mangaa Dame na Watashi ni Koishite Kudasai. Erinomaisia molemmat, ja vaikka ne ovatkin huumorisarjoja, ei niiden aiheita ja teemoja ole tyhjästä keksitty.)

Kun media kohisee siitä miten ”nuoriso ei mene enää naimisiin”, se tarkoittaa osaltaan myös sitä että yhteiskunnan nurkissa on alkanut lojua yhä enemmän kolmikymppisiä sinkkuja, mikä ennen vanhaan olisi ollut täysin käsittämätöntä. Perinteisesti kun naimisiin tosiaan mentiin parikymppisinä.

Vielä 80-luvulla oli itse asiassa tapana ajatella, että avioliittomielessä se naisten parasta ennen -päiväys oli 25 vuotta. Se toki on osaltaan median ihmisten mieleen luoma meemi, kun sitä alettiin kutsua ”joulukakkuiäksi” – viitaten siihen, että ei kukaan osta joulukakkuja millään alennuksellakaan enää joulukuun 25. päivän jälkeen, vaan kaupat vain heittävät ne roskiin.

Käyttäjän AnttiValkama kuva
AnttiValkama

Kiinnostuksessa insestijuttuja kohtaan lienee osin kyse myös näistä seikoista:

1) Vastakkaisen sukupuolen tapaamiseen ei ole niin paljoa luontevia tilaisuuksia, kotona oleva sisarus taas on helpommin tavoitettavissa.
2) Sisarusten välit ovat (käsittääkseni) keskimäärin etäisemmät kuin meillä. Etenkin eri sukupuolten, ja myös jos ikäero on merkittävä.

Nuo voivat vaikuttaa keskenään riiteleviltä seikoilta, mutta yhdessä ne uskoakseni tekevät ainakin ajatuksen sisarusten välisestä suhteesta himpun verran mielekkäämmäksi vaihtoehdoksi. "Saatavuus" tuo kiusauksen ja etäisyys vähentää ajatuksesta luontaisesti nousevaa inhotuksen tunnetta.

Tosin, kuten sanottu, puhuin lähinnä kiinnostuksesta. Toteuttaminen omassa elämässä on sitten ihan eri juttu. Mutta jos ei ole minkäänlaista kiinnostusta vaan ainoastaan vastenmielisyyttä, silloin viihdekään ei jaksa viehättää.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Näinhän se varmaan menee joo. Tuskin tähän Westermarck-ilmiötä tarvitsee vetää mukaan, mutta ei siitä tavallaan kaukana olla.

Tavallaan samaan aiheeseen tilaisuuksista vastakkaisen sukupuolen kohtaamiseen liittyy sekin miksi lapsuudenystävän konsepti on kulttuurillisesti niin iso juttu. Tai ainakin asia jota pidetään ylipäätään Juttuna, vähän niin kuin sitä epäsuoraa suudelmaa.