Idän lumo: Murhamysteerimies joka ei osaa piirtää / Blogit / www.pelaajalehti.com

Idän lumo: Murhamysteerimies joka ei osaa piirtää

11.11.2018 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
7
Idän lumo: Murhamysteerimies joka ei osaa piirtää

Viime viikon kirjoituksen jälkeen tulin miettineeksi, kuinkahan monelle on syntynyt se käsitys, että kaikki japanilaiset tarinapelit ovat tavalla tai toisella romanssi-, erotiikka- tai muuten ihmissuhdekeskeisiä.

Vähemmän perehtyneen yleisön parissa mielikuva ”japanilaisista animerunkkupeleistä” elää vahvana. Viime vuosina tätä mielikuvaa on alkanut voimistaa myös japanilaistyylistä hahmografiikkaa käyttävien länsimaisten pelien nousu, koska suurin osa Steam-käyttäjistä ei erota japanilaista peliä ei-japanilaisesta. Ja vaikka erottaisikin, pastellisävyisten haaremihäsellysten – kuten The Ditzy Demons Are In Love With Me – muodostamaa yleisvaikutelmaa on vaikea karistaa jälkikäteen.

Japanissa esimerkiksi mysteerigenrellä on kuitenkin hyvin vanha perinteinen jalansijansa. Visual novel -puolella sen kuuluisimpiin äänenkannattajiin kuuluu omakustanneryhmä 07th Expansion ja sen nokkamies, nimimerkki Ryukishi07.

***

Japanilainen omakustanne- ja indieskene on perinteisesti hyvin analoginen maailma. Valtaosa teoksista julkaistaan fyysisenä mediana harrastajatapahtumissa, jossa niitä myydään muille harrastajille pöytien takaa. Omakustannetta tarkoittava sana doujin tarkoittaa "samanlaisia ihmisiä", ja perinteenä onkin julkaiseminen nimenomaan samanhenkisten muodostamina harrasteporukoina, circleinä.

Alla olevassa kuvassa on Tokyo Big Sight -kongressikeskus, jossa pidetään kahdesti vuodessa maailman suurin sarjakuva- ja omakustannetapahtuma Comiket. 530 000 ihmistä saapuu kahdesti vuodessa ostamaan ja myymään julkaisemiaan omakustanteita – enimmäkseen sarjakuvia, mutta myös esimerkiksi pelejä, musiikkia ja valokuvakirjoja.

Suurimmat nimet ansaitsevat myynnillään mukavasti rahaa ja pystyvät julkaisemaan enemmän ja ammattimaisemmin. Suuri osa mangapiirtäjistä on aloittanut uransa Comiketissa piirtämällä fanisarjakuvia jostain suositusta sarjasta, ja moni jatkaa sitä senkin jälkeen kun on debytoinut kaupallisesti. (Yleensä tosin luopuen K18-kaman tekemisestä.)

Tämän vuoksi doujincirclen ja ammattimaisen firman välinen ero on toisinaan häilyvä. Yksi esimerkki on pelikehittäjä Type-Moon, joka aloitti vuonna 1998 omakustanneryhmänä ja joka muutettiin sittemmin ihan oikeaksi firmaksi.

Type-Moonin vuonna 2004 visual novel Fate/stay night synnytti valtavan mediatuoteperheen, jota on sittemmin laajennettu lukemattomilla spinoff-teoksilla, esiosilla ja ties millä niin proosakirjojen, mangojen, tv-animen, elokuvien, pelien kuin kaiken muunkin muodossa. Tulinkin aiemmin ohimennen maininneeksi, miten mobiilipeli Fate/Grand Order on jo yksinään yhtä menestynyt kuin koko Godzilla-tuoteperhe.

Tsukihime ja Fate/stay night.

Jo ennen kaupalliseksi toimijaksi alkamistaan Type-Moon kuitenkin keräsi mainetta ja faneja visual novelillaan Tsukihime, joka julkaistiin vuonna 2000. Yksi näistä faneista oli vuonna 1973 syntynyt Ryukishi07, joka oli nuorempana unelmoinut pelialalle alkamisesta. Tsukihimen suosio antoi hänelle rohkaisua sen suhteen, että isoja ja menestyneitä projekteja voi tehdä myös harrastepohjalta, joten hän päätti uskaltaa kokeilla sitä itsekin.

07th Expansion -circlen alkuperäisen ytimen muodostivat Ryukishi07 itse, hänen tuottajapikkuveljensä Yatazakura sekä nettisivuista vastannut BT. Tiimin ensimmäisen projektin Higurashi no naku koro ni ensimmäinen osa julkaistiin Comiketissa kesällä 2002.

Higurashi oli teknisesti hyvin vaatimaton indietuotanto, jossa ei ollut ääninäyttelyä ja taustamusiikkikin oli rojaltivapaata tiluttelua. Sen sijaan tunnelmaa luotiin lähinnä ääniefekteillä. Taustat olivat vain käsiteltyjä valokuvia, ja Ryukishi07 vastasi itse paitsi käsikirjoituksesta myös hahmotaiteesta - ikävä kyllä. 07th Expansion kutsuukin teoksiaan häveliäällä termillä "sound novel", koska visuaalista kauneutta niissä ei ole. 

Teoksen nimi tarkoittaa ”kun kaskaat rääkyvät”. MangaGamerin vuonna 2009 julkaiseman länsimaisen julkaisun myötä sen viralliseksi englanninkieliseksi nimeksi on muodostunut ”Higurashi: When They Cry”.

Esteettisestä rujoudestaan huolimatta Higurashista tuli iso menestys käsikirjoituksellisilla ansioillaan, ja sen jokaista osaa ostettiin Comiketissa 100 000 kappaletta. Pääpeli koostuu kahdeksasta puolen vuoden välein julkaistusta episodista, joista neljä ensimmäistä rakensivat mysteeriä ja neljä jälkimmäistä kertoivat ratkaisuja. Suosion myötä syntyi totta kai jatko-osia, spinoffeja, proosakirjoja, mangaa ja jopa livenäytelty elokuva ja TV-sarja.

Lännessä suurin osa kuitenkin kuuli sarjasta ensimmäistä kertaa vuonna 2006, kun sen pohjalta tehtiin kahden kauden pituinen TV-anime. Sitä pidetään yleisesti ottaen kohtuullisen onnistuneena versiointina, vaikka juonta toki pitikin lyhennellä runsain mitoin.

Higurashin tarina sijoittuu kesään 1983 ja vuorten ympäröimään pikkukylään nimeltä Hinamizawa. Lukiolaispoika Keiichi muuttaa paikkakunnalle ja ystävystyy saman tien kylän neljän tytön kanssa – parintuhannen asukkaan laaksossa kun on niin vähän kouluikäisiä, että he istuvat kaikki samassa luokkahuoneessa.

Leppoisa elämä vaihtuu kauhuksi, kun Keiichi alkaa saada selville kylän synkkää historiaa. Jokakesäisen perinnefestivaalin aikaan on viimeisen parin vuoden aikana kadonnut yksi ihminen, toinen löytynyt kuolleena. Pian hänen ystävänsä alkavat myös käyttäytyä hermostuttavan oudosti.

Higurashista tuli hitti Ryukishi07:n lapaskäsistä huolimatta, ei niiden vuoksi.

Alkaa käydä selväksi, että kylän kolme mahtisukua salaavat kaikenlaista. Juoneen liittyy mm. huhuja kylää riivaavasta kirouksesta ja ihmissyöjädemoneista, identtisiä kaksosia, jatkuvasti pahenevaa paranoiaa, aikasilmukoita sekä peruttu patosuunnitelma, jonka toteutuminen olisi merkinnyt kylän tuhoa.

Toisin kuin moni muu kuuluisa visual novel Higurashi etenee suoraviivaisesti, ilman haarautuvaa juonta tai valintakohtauksia. Se on siis nimenomaan "romaani", vaikka softaa onkin. Aikasilmukkateema kuitenkin mahdollistaa tarinan, jossa kesän tapahtumat toistuvat eri tavoilla, ja samalla vaihtuvat sekä murhien uhrit että tarinan vihjaamat syylliset. Etenkin anime muistetaan vielä nykyäänkin käänteistään, jossa itse kukin saattoi juonikaaresta riippuen paljastua psykopaattimurhaajaksi. Brutaaleja kidutuskohtauksiakin löytyy.

Alkuteoksessa suurin osa väkivallasta ja kauhusta on kuitenkin puhtaasti tekstimuodossa; Higurashi ei ole K18-peli japanilaisessa mielessä, joten seksuaalista sisältöä siinä ei ole.

Vuonna 2007 julkaistusta PlayStation 2 -versiosta näitä tekstimainintoja on jonkin verran siistitty – lähinnä kuvauksia väkivallasta ja alaikäisten alkoholinkäytöstä. Uusintajulkaisujen ja porttausten tärkein anti on kuitenkin Ryukishi07:n silmiäraastavan piirrosjäljen korvaaminen parempien piirtäjien versioilla.

Englanninkielisessä julkaisussa voi valita alkuperäisen ja uusitun taiteen välillä.

Higurashi on kauhu- ja jännityskirjallisuuden moderni klassikko, vaikka peli onkin, ja etenkin animeharrastajien parissa sitä muistellaan edelleen lämmöllä. Seuraavaksi Ryukishi07 lähti kuitenkin yllättävän erilaiseen suuntaan.

Ryukishi07:n kirjoitustyylissä on aina näkynyt salapoliisikirjallisuuden ja etenkin Agatha Christien vaikutus. Entistä paremmin nämä alkoivat näkyä 07th Expansionin seuraavassa pelissä Umineko no naku koro ni, jonka ensimmäinen osa julkaistiin kesällä 2007.

Uminekon nimi puolestaan tarkoittaa ”kun lokit kirkuvat”. Edeltäjänsä mukaisesti sen englanninkielinen nimi on ”Umineko: When They Cry”.

Uminekon miljöö ja asetelma ovat huomattavasti länsimaisempia, vaikka tarina sijoittuukin Japaniin.

Varakas Ushiromiyan perhe on kokoontunut Rokkenjiman saarella sijaitsevaan länsimaistyyliseen kartanoon pitämään sukukokousta, jossa olisi tarkoitus päättää kenestä tulee suvun seuraava johtaja ikääntyvän patriarkka Kinzoon tilalle. Huhutaan, että okkultismia harrastava Kinzoo on aikoinaan saanut valtavan omaisuutensa noidalta nimeltä Beatrice, jota esittävä maalaus roikkuu kartanon eteisessä allaan mystinen arvoitusloru.

Myöskin Uminekon länsijulkaisussa voi vaihtaa alkuperäisen ja uusitun hahmotaiteen välillä.

Päähenkilö on nuorimies nimeltä Battler, joka tapaa pitkästä aikaa ison läjän setiä, tätejä, serkkuja ja palvelijoita. Taifuuni kuitenkin katkaisee yhteydet ulkomaailmaan, ja sitten ihmisiä alkaa tietysti kuolla arvoituksessa kuvatuilla tavoilla. Tähän Eikä yksikään pelastunut -yhteydet sitten oikeastaan loppuvatkin.

Lukittujen huoneiden murhat ovat totta kai näennäisen mahdottomia, ja näyttää siltä ettei niitä ole ollut mahdotonta tehdä muuten kuin yliluonnollisesti. Battler haluaa kuitenkin kivenkovaan uskoa, että taikuutta tai noitia ei voi ollla olemassa - se kun rikkoisi etsiväkirjallisuuden toiseksi tärkeintä sääntöä. Hänelle kuolemanjälkeisessä maailmassa ilmestyvä Beatrice haastaa hänet älyjen mittelöön, jossa hänen on todistettava miten murhat olisi voitu toteuttaa ilman yliluonnollisia voimia.

Tämän jälkeen samoja tapahtumia käydään läpi taas kerran osasta toiseen eri tavoilla ja eri näkökulmista. Murhamysteerien takana temaattisena fokuksena on hahmojen psykologinen kuvaus ja rakkaus kaikissa muodoissaan. Sukulaiset ovat keskenään näennäisen hyvissä väleissä, mutta jokaisella on keskinäisiä kaunoja, henkisiä ongelmia ja kaappiluurankoja vaikka muille jakaa.

Tarina on taas kerran täysin lineaarisesti etenevä, ja sen vetovoima syntyy perinteisen mysteerikirjallisuuden tapaan nimenomaan kirjoittajan ja lukijan välisestä pelistä, jossa kirjoittaja haastaa lukijan selvittämään rakennelmansa. Beatricen ja Battlerin välinen peli onkin nimenomaan haaste myös tarinan lukijalle, vaikka tarina lähteekin puolenvälin jälkeen varsin uusille urille, ja jokainen osa tuo mukanaan uusia paljastuksia (ja yllättävää kyllä myös hahmoja).

Umineko tekee myös asioita, joita puhtaan proosamuotoisessa mysteerifiktiossa ei näe. Näkyvin esimerkki tästä ovat pelimuotoisuuden mahdollistamat elementit, kuten värillisellä tekstillä kirjoitetut väittämät, joiden on aina pakko olla kirjaimellisesti totta.

Uminekon päätarina ilmestyi vuosina 2007-2011, ja Higurashin tapaan se koostui ensin neljästä ”kysymysosasta” ja sitten neljästä ”vastausosasta”. Sarjan vielä ilmestyessä iso osa sen viehätystä oli sen faniyhteisö, joka yritti netissä arvuutella mysteerien ratkaisua - olennainen osa kokemusta kun oli pakollinen puolen vuoden odotus ennen sarjan seuraavaa osaa.

Tarina oli alun perin suunniteltukin juuri vihjeiden yhteisöllistä ratkaisemista ajatellen. Sittemmin nämä yhteisöt ovat hiljentyneet, joten teosta ei sääli kyllä enää pysty kokemaan täysin samalla tavalla kuin ennen. Joka syksy sosiaalisessa mediassa kuitenkin näkee muistelua, meemejä ja vanhoja cosplayvalokuvia, kun Uminekon tapahtumapäivä 4. lokakuuta koittaa.

Faniyhteisö vaikutti teoksen muotoutumisen tosin muillakin tavoilla. Vuonna 2009, kesken viidennen osan tekemisen, tiimin perustajajäseniin kuuluva BT kuoli sairauden uuvuttamana. Tämän jälkeen Uminekossa alkoi näkyä entistä enemmän Ryukishi07:n turhautuminen faneihin, jotka olivat kiinnostuneita vain murhamysteereistä eivätkä tarinan inhimillisestä puolesta.

Higurashin tapaan myös Umineko laajeni tuoteperheenä kaikenlaisiin suuntiin. Näistä parhaiten tunnettu on tietysti vuonna 2009 esitetty TV-animesovitus.

Vaikka animen teki pitkälti sama tekijätiimi kuin Higurashinkin animesovituksen, pidetään sitä lähes täysin epäonnistuneena. Se ei onnistunut kuvaamaan sitä mistä tarina oikeastaan kertoi, eikä muutenkaan sovittanut kaikkiaan lähes satatuntisesta pelistä kuin puolet.

Paljon parempi versiointi sen sijaan on mangasovitus, joka ilmestyi useiden eri piirtäjien toteuttamana useissa eri Square Enixin mangalehdissä vuosina 2007-2015. Siihen juonta ja paljastuksia on paranneltu ja selvennelty, ja monessa mielessä sitä voikin pitää tarinan definitiivisenä versiona. Englanniksi kaikkiaan 53-pokkarista sarjaa julkaisee Yen Press.

Sen sijaan itse alkuperäinen visual novel oli pitkään saatavilla vain fanikäännöksenä. Harrastepiireistä itsekin kotoisin olevana tekijänä Ryukishi07 suhtautuu fanikäännöksiin leppoisasti ja kunnioittavasti, mutta eihän tilanne tietenkään ideaali ollut.

Tämä muuttui 2016, kun MangaGamer julkaisi Uminekon englanniksi Steamissä. Englanninkielinen julkaisu on kuitenkin alkuperäinen PC-versio. Siinä on toki mukana mahdollisuus vaihtaa Ryukishi07:n taiteesta uusittuun taiteeseen, ja tiimin maineen kasvettua mukaan on tuppautunut iso joukko hyvinkin taitavia säveltäjiä.

Pelistä olisi kuitenkin olemassa myös huomattavasti paranneltu versio PS3:lle. Siinä hahmo- ja taustataide on uusittu entistä nätimmäksi, ja hahmot ovat saaneet ääninäyttelijät. Ennen kaikkea pelimoottori on kuitenkin vaihdettu vanhanaikaista NVL-tyylistä tekstinasettelua käyttävästä modernimpaan ADV-tyyliseen, eli teksti on nätisti ruudun alareunassa sen sijaan että täyttäisi koko näytön.

PS3-versio kuitenkin killui pitkään tekijänoikeuslimbossa sen julkaisijan mentyä konkurssiin, joten parempaa pelikokemusta kaipaavat länsimaiset fanit joutuivat tyytymään patcheihin ja muihin vielä luovempiin ratkaisuihin. (Tämän postauksen ADV-tyyliset screenshotit ovat peräisin tyhjästä koodatusta fanijulkaisusta, joka käyttää PS3-version assetteja.)

Uminekolle ollaan ensi viikolla avaamassa Kickstarter-kampanja, jonka tarkoituksena on rahoittaa sille uusi länsimainen julkaisu PS3-version assetteja käyttäen. Ikävä kyllä nämä assetit eivät sisällä ääninäyttelyä, jota ei kuulemma voida käyttää. Sen sijaan Kickstarter-rahat käytetään jenkkidubin rahoittamiseen, minkä vuoksi projektin tukeminen ei kiinnostane kovinkaan montaa fania Atlantin tällä puolella.

Ryukishi07.

Ryukishi07 vieraili Suomessa viime kesänä Animecon-tapahtuman kunniavieraana, jolloin olin mukana häntä haastattelemassa. Mitenkään valtava kaupallinen mediaimperiumi hänen projektiensa ympärille ei ole kasvanut. Sen verran ammattimaista homma nykyään silti on, että hänellä oli mukanaan indietekijöiden IP-hallintaan erikoistunut palkattu manageri, joka halusi varmistua siitä ettei lupsakan miehen suusta lipsahdellut turhan hölläsanaisia yksityiskohtia vielä julkistamattomista asioista.

Lisäksi Ryukishi07 on nykyään sen verran nimekäs tekijä, että on päässyt osallistumaan kaikenlaisiin muiden tekijöiden ja firmojen yhteistyöprojekteihin. Hän on esimerkiksi käsikirjoittanut erinäisiä mangoja, kuten Higanbana no Saku Yoru nin ja Harem Royalen. Hän on myös kirjoittanut yhden juonireiteistä Keyn vuonna 2011 julkaisemaan visual noveliin Rewrite ja ohjannut Konamin vuonna 2009 julkaiseman PSP-pelin Ookamikakushi. Tästä huolimatta hän aikoo kuitenkin jatkossakin pysytellä indietekijänä, koska se antaa sellaista vapautta mitä hän toivoo. 

 

Ookamikakushi ja Higanbana no Saku Yoru ni.

Tapahtumassa Ryukishi07 kertoi myös, että hänen tarkoituksenaan ei oikeastaan koskaan ollut keskittyä erityisesti murhamysteereihin – niiden pariin vain puolivahingossa ajauduttiin.

Aiempaan teki pesäeroa jo 07th Expansionin vuonna 2012-2013 julkaisema neliosainen pelisarja Rose Guns Days. Länsimaistuneeseen vaihtoehto-Japaniin sijoittuva mafiatarina ei kuitenkaan muodostunut mitenkään isoksi hitiksi, vaikka esimerkiksi sen mangasovitus onkin julkaistu englanniksi.

Animecon-viikonloppuna 07th Expansion julkisti kuitenkin kokonaan uuden pelisarjan, joka tällä kertaa tulee olemaan osa When They Cry -sarjojen jatkumoa. Koko nimeä ei ole toistaiseksi kerrottu, mutta kenties tällä kertaa keskitytäänkin sitten tosiaan ihan murhattomiin mysteereihin?

Joka tapauksessa pelisarjan ensimmäinen osa julkaistaan ensi kesän Comiketissa. Hauskana yksityiskohtana Ryukishi07 mainitsi, että yksi pelin hahmoista tulee olemaan suomalainen. Mikäli tähän hahmoon päätyy jotain tunnistettavia juttuja Suomesta, hän on epäilemättä saanut niihin inspiraation viime kesän vierailultaan.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Uusi seksiä vihaava Sony

Seuraava: Yksinpelaamista ei ole olemassa

Kommentit

Käyttäjän Refloni kuva
Refloni

Ei tuo alkuperäistaide nyt niin kamalalta näytä, aika omintakeiselta kylläkin.

Tarina ei siis haaraudu. Onko näissä peleissä muuta interaktiivisuutta, kuten dialogin valintaa ja pulmaosioita, vai pystyykö pelin läpäisemään pelkästään enteriä hakkaamalla?

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Hyvin vähän, eivätkä ne harvatkaan ole juonellisesti merkittäviä. Käytännössä niihin voi suhtautua ihan vaan proosaromaaneina, jotka kirjoittaja on siitä huolimatta halunnut toteuttaa softan muodossa. Aika usein on tullut nähtyä ihmisten puhuvan "Higurashin lukemisesta" enkä "Higurashin pelaamisesta".

Toki asiaan voi suhtautua niinkin, että se "pulma" ja lukijalta vaadittava oma panos ovat mukana kuvioissa nimenomaan lukijan oman arvuuttelun muodossa, kuten salapoliisikirjoissakin.

Vähän jos kärjistää, voisi sanoa että silloin kun japanilaiset kutsuvat teosta nimellä "adventure game", se on peli jota lännessä usein herkästi kutsutaan "visual noveliksi" – eli Ace Attorneyn, Steins;Gaten ja Danganronpan kaltainen peli, jossa dialogikohtausten lukeminen limittyy omaehtoinen tekemisen, vapaan liikkumisen, valintatilanteiden ja minipelien kanssa. Jos taas japanilaiset käyttävät termiä "visual novel", kyse on enemmänkin vain lukukokemuksesta, jossa sitten joko saattaa olla valintatilanteita ja haarautuvia juonia tai sitten ei.

Yleensä niitä on lyhyissäkin teoksissa edes pari, että saadaan kolme vaihtoehtoista loppua tai vastaavaa, mutta When They Cry -sarjassa ei. Toki sittemmin isommatkin firmat ovat tehneet joitain ihan vain suoraviivaisia lukukokemuksia, kuten Keyn Planetarian, jota tekijäpuolelta kuvataan termillä "kinetic novel". Mutta ne eivät ole keränneet samalla tavalla mainetta, kun niissä ei ole samanlaisia mysteerikoukkuja.

Käyttäjän Fazu kuva
Fazu

Tsukihimen remakea odotellessa. Type-Moonin tuotokset ovat varsin tuttuja, käytännössä ainoa syy miksi Comiketissa käyn on Type-moon julkaisujen ostaminen (vaikka ne viralliset julkaisut julkaistaankin päivän tai pari jälkeen normaaleissa kaupoissa).

Pitänee varmaan alkaa suunnittelemaan seuraavan kesän reissua. Vaikka Äärimmäisen nirson Visual Novel maun omista, niin Type-moonin ja Ryukishin tuotokset menevät alas kuin sula suklaa.

Käyttäjän Nelia19 kuva
Nelia19

Sanoisin että osaa Ryukishi nyt jonkin verran piirtää, vaikkei yhtä hyvin kuin jotkut toiset. Kehitys Higurashin ja Uminekon välillä on huomattava! Itse kuulunkin siihen osaan joka pitää enemmän Uminekon alkuperäisestä taiteesta; onhan Ps3-versiossa todella upeita kuvia ja taide parempaa, mutta kuitenkin lukiessa se tuntuu hieman pliisulta verrattuna alkuperäiseen. Karkeampi alkuperäinen look nyt vain tuntuu tunnelmallisemmalta, siinä on jotain johon kiillotetut uusinnat eivät yllä. Lisäksi remasteroinnit eivät päihitä Ryukishin trolli-naamoja, jotka ovat yksinkertaisuudessaankin niin paljon iskevämpiä :D

Itse tutustuin Uminekoon aikoinaan nimenomaan animen kautta, joten ehkä siksi en ole niin vihamielinen sitä kohtaan kuin muut. Onhan se jälkikäteen ajateltuna paljon huonompi alkuperäiseen tarinaan verrattuna, mutta silloin odotin kiihkeästi uutta jaksoa joka viikko! Tämä kertookin Uminekon tarinan vetovoimasta, kun jopa saksittu animeversiokin sai täysillä imaistua mukaan. Kun sitten pääsin käsiksi novelleihin, rakastuin niiden äänimaailmaan ja kerrontaan oitis! Seurasin ahkerasti foorumeilla käytäviä spekulaatioita ja teorioita. Kun viimeinen osa sitten ilmestyi, olivat omatkin tunnelmat ristiriitaiset; toisaalta ymmärsi että Ryukishi halusi jättää lopetuksen avonaisemmaksi ja nostaa inhimillisiä puolia, mutta käytännössä tämä auttamatta tuntui uskollisten pelaajien pettämiseltä. Nimittäin ne jotka olivat oikeasti ratkaisseet mysteerin eivät saaneet varsinaista vahvistusta teorialleen, ja lisäksi toiset saattoivat edelleen kyseenalaistaa heidät ja sota siitä kenen teoria oli oikeassa vain jatkui. Näin ollen pelaajat jätettiin edelleen tyhjän päälle, kunnes lopulta manga vihdoin selvensi mysteerin ja sen lopun. Ryukishi haastoi pelaajat ratkaisemaan mysteerin, mutta lopulta jätti heidät pimentoon siitä olivatko he olleet oikeassa vai eivät. Ja kyseessä olivat nimenomaan pelaajat jotka ratkoivat mysteeriä JA pitivät tarinan inhimillisestä puolesta. Tämä vähän himmensi finaalin muuten tunnelmallista loppua.

Yksi asia joka myös sai minut imaistua novelleihin olivat niistä fanivoimin tehdyt Motion Graphic -videot, joita oli tehty jo Higurashien ajoista lähtien. Jokainen uusi MG oli aina odottamisen arvoinen tapaus ja siihen aikaan kun Ps3-versiota ei ollut olemassa, olivat nämä fanitaiteen ohella keino nähdä hahmot ja kohtaukset peleistä hieman hienommissa kuoseissa, nam! Kappaleet olivat pääosin kaikki enemmän tai vähemmän kuunneltavia ja videot saivat tiivistettyä jaksot varsin tunnelmallisesti muutamiin minuutteihin! Muistan kuinka ensimmäisen MG:n nähtyäni tiesin että minun on pakko lukea alkuperäinen novelli. Kaiken kaikkiaan näitä videoita tehtiin 8 mukaan lukien yksi kokoelmavideo, mutta Uminekon viimeisestä osasta ei koskaan ilmestynyt omaa motion graphicia. Vuonna 2011 tsunami iski ja sen jälkeen videoita tehnyt ryhmä hiljeni. En ole varma selvisikö koskaan miksi, oliko joku ryhmän jäsenistä kuollut tsunamissa vai mitä oli tapahtunut. Mutta siihen kuitenkin loppuivat motion graphicit ;(

Kaiken kaikkiaan Umineko on aina ollut minulle erittäin rakas sarja joka myös opetti ajattelemaan mysteereitä boxin ulkopuolelta, mikä on antanut hyvän aseman muita murhamysteereitä katsoessa. Vaikka täydellinen tarina ei ole ja sisältään hyvinkin synkkää materiaalia (en edes ymmärrä miksi Ryukishi edes yritti esittää Kinzoa paremmassa valossa) mutta kokonaisuutena erittäin mukaansa tempaava ja koskettava tarina! Ja, noh, noidat ja murhamysteerit nyt vain ovat niin siisti juttu :D

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Muita mainitsemisen arvoisia japanilaisia mysteeripelejä / visual noveleja:

- Zero Escape -sarja
- Hayarigami-sarja
- Kamaitachi no Yoru -sarja
- Shiin (Death Mark)

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Kickstarterin pitäjä näemmä muuten vastailee Redditissä ihmisten kysymyksiin. Ihan mielenkiintoista keskustelua näyttää syntyneen mm. käännösratkaisuista.

Käyttäjän Johanna Puustinen kuva
Johanna Puustinen

Higurashiin tutustuin muistaakseni alun perin herkässä 12 vuoden iässä Anime-lehden kautta, ja se on edelleen vastuussa elämäni kylmäävimmistä kauhunhetkistä. En ollut tuolloin vielä kuluttanut genreä juurikaan, ja animesarja iski kovaa sekä hyvässä että pahassa. Ah, muistoja.

Viime aikoina olen pelaillut MangaGamerin julkaisua läpi, ja vaikka kokemus on hyvin erilainen, ei tiilien päkistämiseltä ole vältytty tässäkään formaatissa. Ihan parhautta.

Uminekon jätin sekä anime- että pelimuodossa kesken, ja siitä on ainakin 60-prosenttisesti syyttäminen maailmanhistorian raivostuttavinta sivuhahmoa.