Idän lumo: Lihavuus on jokaisen omaa syytä / Blogit / www.pelaajalehti.com

Idän lumo: Lihavuus on jokaisen omaa syytä

15.04.2018 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
33
Idän lumo: Lihavuus on jokaisen omaa syytä

Japanilaiset ovat pieniä ja laihoja. Sen kääntöpuoli on se, että Japanissa ei ole kovin paljoa lihavia ihmisiä – ylipainoisia on 3,5 % kansasta. (Suomessa luku on 45 %.) On kirjaimellisesti täysin mahdollista viettää Japanissa useita viikkoja näkemättä lihavaa ihmistä muualla kuin telkkarissa.

Tämän vuoksi myöskään japanilaisessa fiktiossa ei kauheasti näy lihavia päähenkilöitä, ainakaan inklusiivisuusmielessä. Lihavia sivuhahmoja näkyy toki silloin tällöin, mutta niistäkään ei juuri positiivisiksi roolimalleiksi ole.

***

Yleensä lihavat hahmot esitetään ahmatteina, joiden päässä liikkuu hyvin vähän muuta kuin ruoka. Naruton Chooji on stereotyyppinen esimerkki, ja Little Witch Academian Jasminkaa ei koskaan nähdä ilman kädessä olevaa sipsipussia. Fullmetal Alchemistin Gluttony on kävelevä musta aukko. Huvittavin mieleen tuleva esimerkki viime vuosilta saattaa olla The Lost Villagen Dozaemon, jonka joka ikinen repliikki oli väännetty jollain tavalla ruokaan liittyväksi.

Usein tällaiset hahmot kuvataan korostetun koomisina, ja he saattavat huumorimielessä jopa tilapäisesti laihtua mallinmittoihin kuin taikaiskusta, kuten Silver Spoonin Tamako. Parasta mitä voi toivoa on että heidät kuvataan joviaaleina pyknikkoina.

Monet kauemmas päähenkilökaartista sijoittuvat lihavat hahmot taas ovat nimittäin usein myös rumia, töykeitä, katkeria tai muuten epämiellyttäviä. Monesti heidät kuvataan myös ahneina ja laiskoina – koska miksi muutenkaan he olisivat lihavia? Korruptoituneet poliisit, hedonistiset aateliset ja pikkutyttöjä vaanivat perverssit kuvataan useammin lihavina kuin laihoina.

Japanilaisessa kulttuurissa lihavuutta nimittäin pidetään ennen kaikkea omasta luonteesta johtuvana. Kun kaikki muut pysyvät laihoina, on helppo kuvitella että lihavuus on luonnevika ja jokaisen omaa syytä. Sisäinen kauneus ja sen puute siis näkyvät fiktiossa usein myös ulkomuodossa.

Bakumanin Nakai oli aluksi melko sympaattinen hahmo. Sarjan edetessä hänestä tuli kuitenkin yhä ikävämpi ja epämiellyttävämpi – ja yhä lihavampi.

Standardien erilaisuuden vuoksi myös se mitä ihmiset pitävät ”ylipainona” on tietysti paljon matalampi kuin monessa muussa maassa. Fiktiossa on arkipäiväistä nähdä etenkin tyttöjen kiusoittelevan toisiaan painostaan, vaikka heitä ei olisi piirretty sen kummemman näköisiksi kuin muitakaan hahmoja. Jatkuva laihduttaminen - tai ainakin tietoisuus ja puhuminen herkuttelun lihottavuudesta - on arkipäiväistä.

Tämän vuoksi lihavuuteen liittyy Japanissa keskimääräistä enemmän sosiaalista stigmaa. Lihavuus on myös sen verran harvinaista, että siihen ei suhtauduta millään tavalla suvaitsevaisesti: lihavia tuijotetaan vihaisesti, ja esimerkiksi kehotuksia laihduttaa ei pidetä kovinkaan epäkohteliaina. Lihavuushan on ongelma – eikä kenellekään tule mieleenkään kyseenalaistaa sitä, etteikö ylipainoinen olisi tietysti onnellisempi laihana.

(Lihaviakin julkkiksia toki on, mutta lähes kaikki heistä noudattavat roolissaan stereotyyppia siitä, millaisia ylipainoisten ”kuuluu” olla. Naomi Watanabe on ehkä tärkein mieleentuleva poikkeus, minkä vuoksi hänestä onkin kirjoitettu amerikkalaisessa mediassa paljon.)

Moyoco Annon In Clothes Called Fat on niitä harvoja mangoja, joissa laihtuminen ei tuo onnea. Laihtumisen syynä tosin on bulimia, eikä kauneuden määritelmää itsessään kyseenalaisteta.

Tästä johtuen kauneusihanteita lähestytään japanilaisessa fiktiossa hyvinkin eri tavalla kuin monessa länsimaisessa teoksessa. Niiden tavoittelua saatetaan tuskastella työläänä ja kalliina oravanpyöränä, mutta juuri koskaan kukaan ei ole sitä mieltä että kauneusihanteissa itsessään olisi jotain väärää. Inspiroivina esitettyjä tarinoita laihtumisesta löytyy paljon.

Sen sijaan sellaisia teoksia, jotka käsittelevät kehopositiivisuutta tai itsensä rakastamista sellaisena kuin on saa etsiä melko turhaan. Edes vähän avantagardemmalta puolelta ei tule mieleen oikeastaan yhtään teosta, jossa lihava hahmo olisi laihtunut, mutta tullut sitten siihen tulokseen että on sittenkin onnellisempi pullukkana. Ehkä siksi, että tällainen ajattelumaailma on täysin vieras niin tekijöille kuin lukijoillekin. Juuri missään sarjassa kenellekään ei myöskään tule mieleenkään nousta barrikadeille vastustaakseen vallitsevien kauneusihanteiden tyranniaa.

***

Tämä kertoo japanilaisesta mielenmaisemasta itse asiassa yllättävän paljon. Japanilaiset nimittäin suhtautuvat yhteiskuntaan ja sen sääntöihin pitkälti samalla tavalla tavalla kuin ihmisten vaikutuskyvyn ulkopuolella oleviin luonnonilmiöihin, esimerkiksi vuodenaikojen vaihteluun.

Ja luonnonvoimiin suhtautumisella japanilaisilla on pitkät perinteet. Maanjäristykset, tulvat, tulivuorenpurkaukset ja tsunamit ovat olleet arkinen osa japanilaisten elämää aina, ja ne ovat synnyttäneet kansassa nöyrän suhtautumistavan ympäröivään maailmaan. Japanilaisen näkemyksen mukaan ihminen ei ole luomakunnan herra, eikä yksi ihminen voi luonnonilmiöille mitään. Sama pätee yhteiskunnan sääntöihin.

Lännessä - ja etenkin Amerikassa - media tykkää kirjoittaa hehkuttavia artikkeleita yksilöistä ja ryhmistä, jotka "haastavat" tai "kyseenalaistavat" yhteiskunnan odotuksia, kuten kauneusihanteita tai käyttäytymissääntöjä. Vallitseva diskurssi on se, että kaikki säännöt on tehty rikottaviksi ja haastettaviksi. Japanissa tällaista näkee hyvin vähän. 

Kiss Him, Not Me!:ssä ylipainoinen nörttityttö on viikon syömättä, kun hänen lempianimehahmonsa kuolee. Laihtumisen jälkeen kaikki hänen tuntemansa pojat ihastuvat häneen.

Kirjoitin viime viikolla, miten japanilaisessa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kuvauksessa näkyy sikäläisen yhteiskunnan konformistisuus. Siinä käytin esimerkkinä sitä, miten Catherinen Erica on surullinen siitä että sterilisaation vuoksi hän ei voi koskaan saada lapsia ja olla ”kunnollinen” nainen.

Sen sijaan Ericalle ei tule mieleenkään kyseenalaistaa yhteiskunnan odotuksia siitä, mitä naisena oleminen tarkoittaa. Erilaisia esimerkkejä tästä löytyy lukuisia: esimerkiksi traagisissa homoromansseissa ei kauheasti puida nyrkkiä Japanin lainsäädännölle siitä, että miehet tai naiset eivät voi mennä naimisiin keskenään, vaan asiaan suhtaudutaan enemmänkin katkeruudella: tällainen maailma vain on. Rakugo-koomikoista kertovassa tarinassa taas suuren mestarin tytär saattaa olla hiljaa tuskastunut siitä, että naiset eivät voi alkaa ammattilaisiksi, mutta ajatus tätätä perinnettä vastaan tappelemisesta ei tule edes puheeksi.

Barrikadeille yhteiskuntaa vastustamaan nousevia hahmoja näkyy japanilaisessa fiktiossa hyvin vähän, koska tapana on ajatella, että veneen keikuttajat putoavat veteen. (Paitsi nuorten poikien sarjoissa, joissa kirkassilmäiset päähenkilöt ovat vielä aina oikeassa ja suurten viisaiden neuvostot väärässä.) Tällainen ei yksinkertaisesti ole asia, joka tuntuisi japanilaisessa yhteiskunnassa kasvaneille aikuisille erityisen realistiselta tai samastuttavalta.

Ainakaan jos kyse on sympaattisista hyviksistä.

***

Sen sijaan yhteiskunnan kritisoijia löytyy yllättävän usein pahisten ja muiden epäsympaattisten hahmojen puolelta. Pokémon-sarjan lukuisat ekoterroristiorganisaatiot ovat mukavan lapsiystävällinen esimerkki, mutta ikävämpiäkin löytyy.

Tällaiset pahikset saattavat olla esimerkiksi salaseurojen tai kulttien jäseniä, koulukiusaajia, nuorisorikollisia tai kaduilla riehuvia sarjamurhaajia. Heidän suustaan kuulee, että millään ei ole mitään väliä, koska yhteiskunta on merkityksetön oravanpyörä, joka kuuluu rikkoa. He uskovat olevansa erityisiä, ja että nimenomaan heitä on kohdeltu väärin. Heidän vastoinkäymisensä eivät ole heidän omaa syytään, vaan kaikkien muiden syy. Yhteiskunnan syy.

March Comes in Like a Lionissa koulukiusaaja ei koe tehneensä itse mitään väärin, koska yhteiskunnan paineet ovat tehneet hänen maailmankuvastaan kyynisen. Vahvathan sortavat heikkoja aikuistenkin maailmassa.

Tällainen ajatusmaailma ei ole kuluttajille sympaattinen, vaan on tarkoitettu henkimään enemmänkin keskenkasvuisuutta. Se pohjautuu siihen, että hahmo ajattelee olevansa jotenkin erityinen ja ymmärtävänsä asiat kaikkia muita paremmin. Etenkin vähän kliseisemmästä ja huonommasta animesta tällaisia lapsellisia pahiksia löytyy läjäpäin. Pari tuoretta esimerkkiä löytyy Netflixin tämän kevään animesarjoista: sekä B: The Beginningissä että Children of the Whalesissa on omat tapauksensa.

Children of the Whalesin Liontari on krooninen esimerkki sekopäisestä pahiksesta, joka on sitä mieltä että hänen ongelmiensa syy on maailmassa eikä hänessä itsessään. Hän on nimittäin poikkeusyksilö jolla on tunteita, minkä vuoksi hän on ollut koko ikänsä ajan hyljeksitty.

Yhteiskunnan ja ”järjestelmän” (mitä se milloinkin tarkoittaa) kritisoiminen liittyy usein myös siihen, että pahisten mielestä jokin määrä viattomia sivullisia on hyväksyttävä uhraus jonkin ”suuremman hyvän” vuoksi.

Jos haluaa kärjistää, voisi sanoa että lännessä tarkoitus pyhittää keinot hyviksille – kyllä Jack Bauer saa kiduttaa pahiksia jos hän tekee sen hyvän asian puolesta, ja kyllä Batman voi kuunnella koko kaupungin puheluja jos se auttaa saamaan Jokerin kiinni. Japanissa taas tarkoitus pyhittää keinot pahiksille.

Psycho-Passin pahis Makishima on sitä mieltä, että tulevaisuuden Japanin ruoantuotantokoneiston tuhoaminen olisi hyväksyttävä uhraus sen eteen, että valtio joutuisi taas avaamaan rajansa ulkomaailmalle ja luopumaan Minority Report -henkisestä oikeusjärjestelmästään.

Tällaisia pahiksia yhdistää katkeroituminen vallitsevaan järjestelmään, mutta kritiikki on kuitenkin usein tekopyhää. Monet teokset tekevät selväksi, että jos osat olisivat vastakkaiset, päähänpotkittu olisi aivan tyytyväinen osaansa pyramidin huipulla - oli kyse sitten kauneusihanteista, historiallisen fantasiamaailman yhteiskuntaluokista, rasismista, sosiaalisesta hierarkiasta tai pääsykoemenestyksestä.

Toisin sanoen fiktioteokset sanovat, että yhteiskunta ja sen järjestelmä saattavat olla epäreiluja – mutta mitä sille voi tehdä, koska se koostuu joka tapauksessa samanlaisista ihmisistä kuin sinäkin? Yhteiskunta mielletään nollasummapeliksi, jossa yhden saama ylennys tai opiskelupaikka on joltakulta toiselta pois, eikä sille voi mitään.

Joko siis elät yhteiskunnan sääntöjen mukaan ja yrität parhaasi mukaan ottaa muut huomioon. Tai sitten alat samanlaiseksi maailman tekopyhyyttä, itsekkyyttä ja mädännäisyyttä saarnaavaksi sarjamurhaajapahikseksi kuin My Hero Academian Stain tässä alla.

Toki voi sanoa, että japanilaiselle medialle on ominaista käsitellä yhteiskuntakritiikkiä nimenomaan pahisten kautta, jotta vaikeitakin asioita voisi ylipäätään kommentoida. Teokset kuitenkin tekevät aina selväksi, että vaikka kritiikki olisikin perusteltua, keinot ovat vääriä. Poikkeukset, kuten yhteiskunnan päähänpotkituista kritisoijista päähenkilöitä tekevä Persona 5, ovat nimenomaan poikkeuksia.

Tämä kaikki pohjaa siihen, miten edellä mainitsemaani tapaan japanilaiset suhtautuvat yhteiskuntaan pitkälti samalla tavalla kuin luonnonvoimaan. Siitä voi toki valittaa tuopin ääressä, mutta silti sen realiteettien puitteissa on kuitenkin elettävä.

Tämän ymmärtäminen on kypsää ja aikuista, yhteiskuntaa vastaan haraaminen taas lapsellista tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Se on kuin olisi vihainen myrskylle, joka on tuhonnut sadon – ei se tuo satoa takaisin, eikä estä tuleviakaan myrskyjä. Vain hullut huutavat myrskylle.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Naimaluvan puute ja kielletyt suhteet

Seuraava: Amerikkalaiset kieltävät seksin kaikilta, 1/2

Kommentit

Käyttäjän Vaapukkamehuw kuva
Vaapukkamehuw

Mutta toinen tätä hieman liippaava asia on kohteliaisuussäännöt. Itse muistan ihmetelleeni pitkään sitä, että miten japanilaiset kehtaavat vaatia muiden ihmisen kohtelevan heitä kuin kuninkaita, etenkin jos henkilöt sijaitsevat eri kohdassa arvohierarkiaa. Aika vaikea olisi itse vaatia, että minua pitäsi esim. teititellä.

Se mitä en yksilökeskeisenä ja tasa-arvoon tottuneena länsimaalaisena alkuun tajunnut, että yleisesti ottaen Japanin kohteliaisuussäännöissä ei ole kyse sinusta ja muiden suhtautumisesta sinuun, vaan muista ihmisistä ja sinun suhtautumisesta muihin ihmisiin.

Suomessahan kielenkäyttö on aika kasuaalia ja yksi syy tähän nimenomaan on se, että ihmisillä ei katsota olevan oikeutta vaatia erityiskohtelua itselleen. Itse väittäisin japanilaisten suhtautuvan samalla tavalla itseensä, mutta toisaalta halu olla kohtelias muita ihmisiä (etenkin vanhempia ja korkeammassa asemassa olevia) kohtaan nähdään todella suurena hyveenä.

Toki tuosta päästään taas sitten siihen, että kohtelaisuussääntöjä noudattamaton henkilö nähdään itsekeskeisenä ja ikävänä henkilönä, joka ei arvosta muita ihmisiä. Toisin sanottuna kohteliaisuussääntöjen noudattaminen muodostuu väkisinkin sosiaaliseksi normiksi, josta ei kannata lähteä poikkeamaan, vaikka taustalla olisikin ajatus henkilön sisäsyntyisestä halusta olla kohtelias ja kunniottava muita ihmisiä kohtaan.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Mecha_no_maniac: Mielenkiintoinen esimerkki. Itse en tullut aikoinaan koskaan Digimon Frontieria katsoneeksi kuin pari jaksoa, mutta muistan kyllä hahmon.

Tuo comic reliefiksi pakottaminen on kyllä tosiaan tuskallisen yleistä. Tässä viime ajoilta yksi mukava poikkeus on ollut March Comes in Like a Lionin Nikaido, joka on sekä koominen että dramaattinen hahmo. Hänen ylipainonsa takana on vakava sairaus, jonka vuoksi liikunta on ollut kiellettyä lapsesta asti, mutta siitä huolimatta hän on aurinkoinen ja ystävällinen persoona joka tahtoo olla vakavasta masennuksesta kärsivän päähenkilön paras kaveri ja kilpakumppani.

Lainaus zappah

Lampaat on lampaita. Itse tottelen sääntöjä järjen rajoissa mutta jos vaikka olen keskellä yötä risteyksessä, jossa on hyvä näkyvyys joka suuntaan ja liikennettä ei näy/ole, niin en ala odottelemaan vaan menen *hui kauhea* punaisilla yli.

Tässä kannattaa huomioida se ero, että Suomessa tosiaan ylipäätään on liikennevaloja sellaisissakin paikoissa joissa joskus (lähinnä siis öisin) ei ole yhtään autoja.

Vaapukkamehuw: Hyviä huomioita. Näissä jutuissa väärinkäsityksissä on hyvin usein kyse tosiaan siitä, että asiaa lähestyy vain omasta näkökannastaan, eikä yksinkertaisesti tule ajatelleeksi että jotkut muut tekevät täsmälleen päinvastoin. Tuo huomio siitä että kohteliaassa käytöksessä ei ole kyse sinusta vaan muista (ts. on epäkohteliasta olla olematta kohtelias, oli toinen kuka tahansa) on oikein hyvä esimerkki.

Muistan kun joskus yritin selittää eräälle ulkomaalaiselle – taisi olla australialainen – miksi Suomessa on periaatteessa epäkohteliasta alkaa keskustelemaan bussissa ventovieraan vieressäistujan kanssa. Selitin, että sosiaaliseen kanssakäymiseen vetäminen sellaisessa tilanteessa jossa toisella ei käytännössä ole mitään keinoa poistua tilanteesta on henkilökohtaisten ylenpalttisen tuttavallista, rajojen rikkomista ja ahdistavaa, ja siksi epäkohteliasta. Tämä selitys ei mennyt millään jakeluun, koska ajatus siitä että small talk voisi olla ei-toivottua vain oli täysin vieras. ”Suomessa on siis epäkohteliasta olla ystävällinen, niinkö?”

Australialaisista puheen ollen, sikäläinen kulttuuri kun on niin rentoa ja kasuaalia, heillä on tapana tulkita liika muodollisuus ja kohteliaisuus nimenomaan epäkohteliaaksi ja kylmäksi. Se aiheuttaa varmaan jossain määrin vaikeuksia, jos pitää opetella sellaista kieltä jossa tehdään selkeä ero kohteliaiden ja epämuodollisten puhetapojen välille, niin kuin vaikka japania.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus Vaapukkamehuw

Ei punaisissa valoissa seisomisessa ole kyse mistään lammasmaisuudesta vaan siitä, ettei Japanissa laiskuus ole hyväksyttävä syy sääntöjen rikkomiseen. Ajattelutapa siellä on nimenomaan se, ettei sääntöjä rikota ilman järkevää syytä.

Länsimaissa asia taas on päinvastoin, eli sääntöjä ei noudateta ilman järkevää syytä. Rehellisesti sanottuna pidän Japanin mallia ylivertaisena, sillä se tuo ennustettavuutta yhteiskuntaan, eikä kaikkia käytäntöjä tarvitse olla jatkuvasti perustelemassa.

Eli kyse ei ole siitä, etteikö japanilaiset uskaltaisi rikkoa sääntöjä, vaan niiden rikkomisen nähdään kielivän itsehillinnän puutteesta, lapsimaisesta impulsiivisuudesta ja heikosta kyvystä sietää epämukavuutta.

Eli siis kulttuurieroja, joista ei välttämättä voi vetää niin nopeita johtopäätöksiä että toiset on älykääpiöitä ja toiset ei. Nimenomaan tuota "sääntöjä ei noudateta ilman järkevää syytä"-ajattelua itsekin tarkoitin, sillä eihän siellä valoissa ole järkeä seistä vain sen takia että on yö ja joku automaatio ei toimi tai jotain.

Lainaus Vaapukkamehuw

Mutta tähän loppuun sanottakoon, ettei Suomi tässäkään mielessä ole aina ollut mikään tyypillinen länsimaa. Ei ole mitenkään poikkeuksellista nykyäänkään, että ihmiset odottavat kiltisti punaisissa valoissa tyhjällä tiellä, vaikka tuo onkin vähentynyt ihan älyttömästi viimeisen 10 vuoden aikana. Itse asiassa monet kävelee nykyään päin punaisia keskellä päivää, kunhan vaan pääsee livahtamaan tien yli jäämättä auton alle. Jos minun mielipidettä asiaan kysytään, niin taidan pitää heitä hieman laiskoina, itsekeskeisinä, impulsiivisina ja lapsellisina alivertaisina yksilöinä, mutta toisaalta ketä kiinnostaa. Laiskuus tuntuu olevan nykypäivän Suomea hallitseva filosofia, eikä minun höpinät missään pelilehden kommenttipalstalla asiaan millään tavalla vaikuta.

Mitä jos laiskuuden sijaan kyse onkin kiireestä? Oma vika toki jos aikataulut on tiukat mutta kyllä se nykymaailmassa on valitettava tosiasia että aikaa ei ole oikein ikinä mihinkään. Sama varmasti pätee japanissakin mutta tässä vertaillaan nyt jo osin puuroja ja vellejä jos toisessa on ne japanin miljoonakaupungit ja toisessa joku pikkukylän valoristeys aamuyöllä.

Lainaus Hayarigami

No niinpä niin, Suomessa kun ei moista sääntöä ole. On sitä kyllä tullut kaivattua. Viimeksi perjantainakin olisin halunnut olla rauhassa junassa ja bussissa väsyttävän päivän jälkeen, mutta tehokkaana häiriönä oli kanssamatkustajien kännykkähölötys. Nämä ovat niitä sääntöjä, joista täkäläiset eivät osaa unelmoidakaan, koska "pitäähän kännykkään saada puhua vapaasti".

Kai tajuat että kun valitat näistä säännöistä ja tavoista Suomessa ja samalla kritisoit ettei ulkomaalaiset osaa käyttäytyä Japanissa, että itse et osaa vain sopeutua Suomen tapoihin? :D Suomessa on siis tosiaan ihan normia puhua siihen MATKApuhelimeen. Toki kuten jo sanoin; isoon ääneen mölöttäminen on oikeasti asia, josta saa ihan täälläkin vihaisia katseita. Ja siihen ne sitten jääkin, koska Suomessa on tapana olla puuttumatta toisten asioihin vaikka näkisi heidän tekevän jotain väärin tms.

Kyseenalaistan vähän kuitenkin tuohtumisen siitä, että ei saa RAUHAA BUSSISSA :D Vähän kannattaisi miettiä että mistä sitä rauhaa etsiä. Korvatulppiakin on olemassa ja aina voi valita muunkin kulkuneuvon jos niin nyppii.

Lainaus Hayarigami

Käypä Japanissa niin tiedät mistä puhun. Rikkeitä on huomattavan paljon vähemmän, turvallisuus äärimmäisen hyvää ja tunnelma on sellainen, että [i]kaikki rullaa sulavasti[/i]. Edes maailman vilkkaimmassa jalankulkuristeyksessä Shibuyassa eivät törmäile muut kuin ulkomaalaiset. Helsingissä saa harva se päivä lastenrattaita kantapäille.

Mieluummin lukisin jotain tilastoja kuin luottaisin yhteen Hayarigamin kokemukseen, joka on selvästi jäävi.

Lainaus Petteri Uusitalo

Tässä kannattaa huomioida se ero, että Suomessa tosiaan ylipäätään [i]on[/i] liikennevaloja sellaisissakin paikoissa joissa joskus (lähinnä siis öisin) ei ole yhtään autoja.

Kävi todellakin mielessä mutta kun kerran muutenkin edes vertaillaan niin eri maailmoja niin lähdin ilman tarkennuksia kirjoittelemaan. Ja vähän tökki se, että Hayarigamin mielestä täällä päin maailmaa ollaan taas niin perseestä ja japanissa kaikki on täysin jees.

Itse ainakin tulen toimeen ihan täälläkin päin elämällä näillä meidän tavoilla.

Käyttäjän edqe kuva
edqe
Lainaus zappah

Ja vähän tökki se, että Hayarigamin mielestä täällä päin maailmaa ollaan taas niin perseestä ja japanissa kaikki on täysin jees.

Itse ainakin tulen toimeen ihan täälläkin päin elämällä näillä meidän tavoilla.

Näiden artikkeleidenhan on tarkoitus puolustella Japania/japanilaista kulttuuria, mikä varmasti näkyy myös joidenkin kommenteissa. Tietynlainen "provoaminen" saa varmasti myös säpinää kommenttipalstalle :). Tällä kertaa en ole varma onko kirjoittaja japanilaisten kanssa edes samaa mieltä lihavuudesta.

Ulkopuolelta on aina mukava napsia rusinoita pullasta, mutta ehkei japani olisi kuitenkaan aivan sellainen onnela kuin kommenteista välillä saa helposti käsityksen.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Puolustelu on yksi tapa katsoa asiaa, selittäminen on toinen. Niin kuin joskus aiemminkin taisin sanoa, yksi tavoitteistani tämän blogin kanssa on selittää miksi japanilaisessa mediassa olevat asiat ovat sellaisia kuin ovat ja millaisia syitä niiden taustalla on, jotta ne eivät tuntuisi ihmisistä vain käsittämättömältä ja kummalliselta non-sequiturilta ja "outoudelta". Se ei aina välttämättä tarkoita niiden puolustamista.

Kommenttipalstan säpinän määrä näyttäisi ainakin toistaiseksi riippuvan aihevalintaa enemmän siitä, sattuuko paikalle eksymään sopivia trolleja. Tai sitten tyyppejä jotka ovat postauksen aiheen sijaan kiinnostuneempia keskenään riitelemisestä.

Käyttäjän Vaapukkamehuw kuva
Vaapukkamehuw
Lainaus zappah

Eli siis kulttuurieroja, joista ei välttämättä voi vetää niin nopeita johtopäätöksiä että toiset on älykääpiöitä ja toiset ei. Nimenomaan tuota "sääntöjä ei noudateta ilman järkevää syytä"-ajattelua itsekin tarkoitin, sillä eihän siellä valoissa ole järkeä seistä vain sen takia että on yö ja joku automaatio ei toimi tai jotain.

Mutta tuo automaation toimimattomuus on ihan pätevä syy säännön rikkomiseen Japanissakin. Jos taas valon voi odottaa vaihtuvan normaalisti, se ettei sen vaihtumista jaksa odottaa muutamaa sekunttia ei ole mikään pätevä syy mennä päin punaisia.

Nyt päivällä virkeänä kun luin tarkemmin tuota sinun viestiä, niin tosiaan puhuit sääntöjen rikkomisesta tuollaisissa erikoistilanteissa. Ei siinä ole mitään väärää. Ei kai ketään voi vaatia seisomaan 10 tuntia liikennevaloissa sen takia, etteivät ne satu yöllä toimimaan.

Tosin hatunnosto sille joka noin tekee. Tuskin menisi kovin kauaa, että paikalle ilmestyisi sellaiset valot, jotka toimisivat kelvollisesti yölläkin tai vaihtoehtoisesti menisivät pois käytöstä.

Lainaus zappah

Mitä jos laiskuuden sijaan kyse onkin kiireestä? Oma vika toki jos aikataulut on tiukat mutta kyllä se nykymaailmassa on valitettava tosiasia että aikaa ei ole oikein ikinä mihinkään. Sama varmasti pätee japanissakin mutta tässä vertaillaan nyt jo osin puuroja ja vellejä jos toisessa on ne japanin miljoonakaupungit ja toisessa joku pikkukylän valoristeys aamuyöllä.

Toki on tilanteita, joiden seurauksena aikataulu voi mennä tiukille itsestä riippumattomista syistä, mutta yleensä se on kyllä ihan ihmisten oma vika. Odottaminen ei ole mukavaa, joten monet ihmiset varaa aivan liian vähän aikaa siirtymiin, etteivät vahingossakaan saavu paikalle etuajassa.

Toisaalta kävellessä on se juttu, että sinun on ihan luvallista liikkua niin nopeasti kuin jalat antaa myötä. Mikään leppoisa hölkkätahti ei laita normaalikuntoista ihmistä vielä hikoilemaan, mutta sillä saa hyvin nopeasti matkan taittumaan silloin kun ajasta tulee pulaa. Jos on oikeasti niin kiire, ettei jouda punaisissa valoissa odottamaan, niin minusta sen sopisi näkyä muussakin kuin pelkästään punaisia päin menemisessä.

Btw, aikaisemmassa viestissä käytin sanaa laiskuus synonyyminä mukavuudenhaluisuudelle, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se oli ehkä hieman huono sanavalinta. Laiskuus kattaa kyllä mukavuudenhaluisuuden, mutta on merkitykseltään myös huomattavasti laajempi.

Käyttäjän Vaapukkamehuw kuva
Vaapukkamehuw
Lainaus edqe

Ulkopuolelta on aina mukava napsia rusinoita pullasta, mutta ehkei japani olisi kuitenkaan aivan sellainen onnela kuin kommenteista välillä saa helposti käsityksen.

Totta. Ei Japani ole mikään täydellinen yhteiskunta, vaan siellä on ne omat ongelmansa samalla tavalla kuin muissakin maissa.

Tosin, minusta muihin kulttuureihin tutustumisessa on nimenomaan se hieno puoli, että niitä vaikutteita voi tosiaan lähteä hakemaan rusinoita pullasta -menetelmällä, vaikka ne usein ovatkin luonteeltaan emergenssisiä. Tässä tapauksessa tosin kyse ei ole varsinaisesta vaikutteiden ottamista, vaan Suomessa ennen yleisten toimintatapojen vaalimisesta.

//

Minua ei suoranaisesti haittaa punaisia päin kävely, vaan enemmänkin taustalla oleva ajattelumalli, jossa säännöistä poiketaan sen mukaan, että sattuuko ne sillä hetkellä käymään omaan järkeen/oikeustajuun tai ollaanko niistä samaa mieltä. Toinen - vielä merkittävämpi asia - on sitten se, että sääntöjä rikotaan sen takia, että ollaan omien virheiden takia ajauduttu tilanteeseen, jossa niistä on "pakko" poiketa.

Jos siirrytään pois liikennevaloista hetkeksi, niin selkeä esimerkiksi jälkimmäiseen olisi vaikka se, että huumevelkoihin ajautuneen henkilön on "pakko" laittaa muut ihmiset kärsimään ja tehdä esimerkiksi petoksia selvitäkseen tilanteesta. Ennen sääntöjen rikkomista kannattaisi katsoa ensin peiliin, että olisiko voinut tehdä mitään toisin. Yleensä olisi voinut.

En itse ainakaan koe olisin oikeutettu kävelemään punaisia valoja päin vain siksi, että minusta paikallaan seisominen on tylsää tai että minun ajanhallinta on sinä päivänä ollut huonoa. Vaikka säännön rikkomisessa ei itsessään ole mitään suurta haittaa, niin minusta minulta puuttuu järkeenkäypä peruste tehdä niin.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami
Lainaus

Kyseenalaistan vähän kuitenkin tuohtumisen siitä, että ei saa RAUHAA BUSSISSA :D Vähän kannattaisi miettiä että mistä sitä rauhaa etsiä. Korvatulppiakin on olemassa ja aina voi valita muunkin kulkuneuvon jos niin nyppii.

Mainitsemasi kuvastaa hyvin lännen ajattelutapaa.
- Lännessä ajatellaan, että voidaan toimia vapaasti niin kuin itseä huvittaa, ja muiden on sopeuduttava siihen (esim. käyttämällä korvatulppia).
- Japanissa ajatellaan, että toimitaan jo lähtökohtaisesti niin, ettei muille aiheudu sopeutumisen tarvetta ja häiriötä (迷惑). Tässä auttavat muun muassa säännöt. Japanissa "sitä rauhaa" nimittäin saa bussissakin.

Lainaus

Ja vähän tökki se, että Hayarigamin mielestä täällä päin maailmaa ollaan taas niin perseestä ja japanissa kaikki on täysin jees.

Mutta kun ei ole. Japanissa on selkeitä huonoja asioita, kuten riski suuriin maanjäristyksiin ja liian raskas työelämä. Huonot puolet vain eivät ole tulleet näissä keskusteluissa monestikaan ilmi, kun olemme sattuneet käsittelemään aiheita, jotka Japanissa ovat mielestäni varsin hyvällä tolalla. Niitä nimittäin riittää.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Itse asiassa olen muuten vähän sitä mieltä, että nimenomaan meluamisen paheksuttavuus julkisessa kulkuvälineessä on nimenomaan yksi suurimpia samankaltaisuuksia Suomen ja Japanin välillä. Muut kuuluu ottaa huomioon, ja jokainen ymmärtää miksi ollaan oletusarvoisesti hiljaa.

Eihän siitä kukaan välttämättä mitään sano, jos Suomessa teinipojat alkavat takarivissä luukuttaa musiikkia kännykän kaiuttimista tai joku puhuu puhelua suureen ääneen. Ihan niin kuin ei Japanissakaan. Kukaan ei halua konfrontaatiota. Mutta se siitä seuraava kiristynyt ja ärsyyntynyt tunnelma ja kulmien alta vilkuilu on samaa molemmissa.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Totta. Noilla ranskalaisilla viivoilla yritinkin kuvata enemmän mahdollisen häiriön aiheuttajan kuin ympäristön (=paheksujien) näkökulmaa. Kyllä paheksunta on samankaltaista, mutta itse häiriökäyttäytymistä tuntuu Japanissa olevan merkittävästi vähemmän - osin juuri tuosta mainitsemastani ajattelutavasta johtuen. Kyllä ainakin oman kokemukseni mukaan Japanissa huomioidaan kanssamatkustajat paremmin kuin Suomessa.