Idän lumo: Lihavuus on jokaisen omaa syytä / Blogit / www.pelaajalehti.com

Idän lumo: Lihavuus on jokaisen omaa syytä

15.04.2018 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
33
Idän lumo: Lihavuus on jokaisen omaa syytä

Japanilaiset ovat pieniä ja laihoja. Sen kääntöpuoli on se, että Japanissa ei ole kovin paljoa lihavia ihmisiä – ylipainoisia on 3,5 % kansasta. (Suomessa luku on 45 %.) On kirjaimellisesti täysin mahdollista viettää Japanissa useita viikkoja näkemättä lihavaa ihmistä muualla kuin telkkarissa.

Tämän vuoksi myöskään japanilaisessa fiktiossa ei kauheasti näy lihavia päähenkilöitä, ainakaan inklusiivisuusmielessä. Lihavia sivuhahmoja näkyy toki silloin tällöin, mutta niistäkään ei juuri positiivisiksi roolimalleiksi ole.

***

Yleensä lihavat hahmot esitetään ahmatteina, joiden päässä liikkuu hyvin vähän muuta kuin ruoka. Naruton Chooji on stereotyyppinen esimerkki, ja Little Witch Academian Jasminkaa ei koskaan nähdä ilman kädessä olevaa sipsipussia. Fullmetal Alchemistin Gluttony on kävelevä musta aukko. Huvittavin mieleen tuleva esimerkki viime vuosilta saattaa olla The Lost Villagen Dozaemon, jonka joka ikinen repliikki oli väännetty jollain tavalla ruokaan liittyväksi.

Usein tällaiset hahmot kuvataan korostetun koomisina, ja he saattavat huumorimielessä jopa tilapäisesti laihtua mallinmittoihin kuin taikaiskusta, kuten Silver Spoonin Tamako. Parasta mitä voi toivoa on että heidät kuvataan joviaaleina pyknikkoina.

Monet kauemmas päähenkilökaartista sijoittuvat lihavat hahmot taas ovat nimittäin usein myös rumia, töykeitä, katkeria tai muuten epämiellyttäviä. Monesti heidät kuvataan myös ahneina ja laiskoina – koska miksi muutenkaan he olisivat lihavia? Korruptoituneet poliisit, hedonistiset aateliset ja pikkutyttöjä vaanivat perverssit kuvataan useammin lihavina kuin laihoina.

Japanilaisessa kulttuurissa lihavuutta nimittäin pidetään ennen kaikkea omasta luonteesta johtuvana. Kun kaikki muut pysyvät laihoina, on helppo kuvitella että lihavuus on luonnevika ja jokaisen omaa syytä. Sisäinen kauneus ja sen puute siis näkyvät fiktiossa usein myös ulkomuodossa.

Bakumanin Nakai oli aluksi melko sympaattinen hahmo. Sarjan edetessä hänestä tuli kuitenkin yhä ikävämpi ja epämiellyttävämpi – ja yhä lihavampi.

Standardien erilaisuuden vuoksi myös se mitä ihmiset pitävät ”ylipainona” on tietysti paljon matalampi kuin monessa muussa maassa. Fiktiossa on arkipäiväistä nähdä etenkin tyttöjen kiusoittelevan toisiaan painostaan, vaikka heitä ei olisi piirretty sen kummemman näköisiksi kuin muitakaan hahmoja. Jatkuva laihduttaminen - tai ainakin tietoisuus ja puhuminen herkuttelun lihottavuudesta - on arkipäiväistä.

Tämän vuoksi lihavuuteen liittyy Japanissa keskimääräistä enemmän sosiaalista stigmaa. Lihavuus on myös sen verran harvinaista, että siihen ei suhtauduta millään tavalla suvaitsevaisesti: lihavia tuijotetaan vihaisesti, ja esimerkiksi kehotuksia laihduttaa ei pidetä kovinkaan epäkohteliaina. Lihavuushan on ongelma – eikä kenellekään tule mieleenkään kyseenalaistaa sitä, etteikö ylipainoinen olisi tietysti onnellisempi laihana.

(Lihaviakin julkkiksia toki on, mutta lähes kaikki heistä noudattavat roolissaan stereotyyppia siitä, millaisia ylipainoisten ”kuuluu” olla. Naomi Watanabe on ehkä tärkein mieleentuleva poikkeus, minkä vuoksi hänestä onkin kirjoitettu amerikkalaisessa mediassa paljon.)

Moyoco Annon In Clothes Called Fat on niitä harvoja mangoja, joissa laihtuminen ei tuo onnea. Laihtumisen syynä tosin on bulimia, eikä kauneuden määritelmää itsessään kyseenalaisteta.

Tästä johtuen kauneusihanteita lähestytään japanilaisessa fiktiossa hyvinkin eri tavalla kuin monessa länsimaisessa teoksessa. Niiden tavoittelua saatetaan tuskastella työläänä ja kalliina oravanpyöränä, mutta juuri koskaan kukaan ei ole sitä mieltä että kauneusihanteissa itsessään olisi jotain väärää. Inspiroivina esitettyjä tarinoita laihtumisesta löytyy paljon.

Sen sijaan sellaisia teoksia, jotka käsittelevät kehopositiivisuutta tai itsensä rakastamista sellaisena kuin on saa etsiä melko turhaan. Edes vähän avantagardemmalta puolelta ei tule mieleen oikeastaan yhtään teosta, jossa lihava hahmo olisi laihtunut, mutta tullut sitten siihen tulokseen että on sittenkin onnellisempi pullukkana. Ehkä siksi, että tällainen ajattelumaailma on täysin vieras niin tekijöille kuin lukijoillekin. Juuri missään sarjassa kenellekään ei myöskään tule mieleenkään nousta barrikadeille vastustaakseen vallitsevien kauneusihanteiden tyranniaa.

***

Tämä kertoo japanilaisesta mielenmaisemasta itse asiassa yllättävän paljon. Japanilaiset nimittäin suhtautuvat yhteiskuntaan ja sen sääntöihin pitkälti samalla tavalla tavalla kuin ihmisten vaikutuskyvyn ulkopuolella oleviin luonnonilmiöihin, esimerkiksi vuodenaikojen vaihteluun.

Ja luonnonvoimiin suhtautumisella japanilaisilla on pitkät perinteet. Maanjäristykset, tulvat, tulivuorenpurkaukset ja tsunamit ovat olleet arkinen osa japanilaisten elämää aina, ja ne ovat synnyttäneet kansassa nöyrän suhtautumistavan ympäröivään maailmaan. Japanilaisen näkemyksen mukaan ihminen ei ole luomakunnan herra, eikä yksi ihminen voi luonnonilmiöille mitään. Sama pätee yhteiskunnan sääntöihin.

Lännessä - ja etenkin Amerikassa - media tykkää kirjoittaa hehkuttavia artikkeleita yksilöistä ja ryhmistä, jotka "haastavat" tai "kyseenalaistavat" yhteiskunnan odotuksia, kuten kauneusihanteita tai käyttäytymissääntöjä. Vallitseva diskurssi on se, että kaikki säännöt on tehty rikottaviksi ja haastettaviksi. Japanissa tällaista näkee hyvin vähän. 

Kiss Him, Not Me!:ssä ylipainoinen nörttityttö on viikon syömättä, kun hänen lempianimehahmonsa kuolee. Laihtumisen jälkeen kaikki hänen tuntemansa pojat ihastuvat häneen.

Kirjoitin viime viikolla, miten japanilaisessa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kuvauksessa näkyy sikäläisen yhteiskunnan konformistisuus. Siinä käytin esimerkkinä sitä, miten Catherinen Erica on surullinen siitä että sterilisaation vuoksi hän ei voi koskaan saada lapsia ja olla ”kunnollinen” nainen.

Sen sijaan Ericalle ei tule mieleenkään kyseenalaistaa yhteiskunnan odotuksia siitä, mitä naisena oleminen tarkoittaa. Erilaisia esimerkkejä tästä löytyy lukuisia: esimerkiksi traagisissa homoromansseissa ei kauheasti puida nyrkkiä Japanin lainsäädännölle siitä, että miehet tai naiset eivät voi mennä naimisiin keskenään, vaan asiaan suhtaudutaan enemmänkin katkeruudella: tällainen maailma vain on. Rakugo-koomikoista kertovassa tarinassa taas suuren mestarin tytär saattaa olla hiljaa tuskastunut siitä, että naiset eivät voi alkaa ammattilaisiksi, mutta ajatus tätätä perinnettä vastaan tappelemisesta ei tule edes puheeksi.

Barrikadeille yhteiskuntaa vastustamaan nousevia hahmoja näkyy japanilaisessa fiktiossa hyvin vähän, koska tapana on ajatella, että veneen keikuttajat putoavat veteen. (Paitsi nuorten poikien sarjoissa, joissa kirkassilmäiset päähenkilöt ovat vielä aina oikeassa ja suurten viisaiden neuvostot väärässä.) Tällainen ei yksinkertaisesti ole asia, joka tuntuisi japanilaisessa yhteiskunnassa kasvaneille aikuisille erityisen realistiselta tai samastuttavalta.

Ainakaan jos kyse on sympaattisista hyviksistä.

***

Sen sijaan yhteiskunnan kritisoijia löytyy yllättävän usein pahisten ja muiden epäsympaattisten hahmojen puolelta. Pokémon-sarjan lukuisat ekoterroristiorganisaatiot ovat mukavan lapsiystävällinen esimerkki, mutta ikävämpiäkin löytyy.

Tällaiset pahikset saattavat olla esimerkiksi salaseurojen tai kulttien jäseniä, koulukiusaajia, nuorisorikollisia tai kaduilla riehuvia sarjamurhaajia. Heidän suustaan kuulee, että millään ei ole mitään väliä, koska yhteiskunta on merkityksetön oravanpyörä, joka kuuluu rikkoa. He uskovat olevansa erityisiä, ja että nimenomaan heitä on kohdeltu väärin. Heidän vastoinkäymisensä eivät ole heidän omaa syytään, vaan kaikkien muiden syy. Yhteiskunnan syy.

March Comes in Like a Lionissa koulukiusaaja ei koe tehneensä itse mitään väärin, koska yhteiskunnan paineet ovat tehneet hänen maailmankuvastaan kyynisen. Vahvathan sortavat heikkoja aikuistenkin maailmassa.

Tällainen ajatusmaailma ei ole kuluttajille sympaattinen, vaan on tarkoitettu henkimään enemmänkin keskenkasvuisuutta. Se pohjautuu siihen, että hahmo ajattelee olevansa jotenkin erityinen ja ymmärtävänsä asiat kaikkia muita paremmin. Etenkin vähän kliseisemmästä ja huonommasta animesta tällaisia lapsellisia pahiksia löytyy läjäpäin. Pari tuoretta esimerkkiä löytyy Netflixin tämän kevään animesarjoista: sekä B: The Beginningissä että Children of the Whalesissa on omat tapauksensa.

Children of the Whalesin Liontari on krooninen esimerkki sekopäisestä pahiksesta, joka on sitä mieltä että hänen ongelmiensa syy on maailmassa eikä hänessä itsessään. Hän on nimittäin poikkeusyksilö jolla on tunteita, minkä vuoksi hän on ollut koko ikänsä ajan hyljeksitty.

Yhteiskunnan ja ”järjestelmän” (mitä se milloinkin tarkoittaa) kritisoiminen liittyy usein myös siihen, että pahisten mielestä jokin määrä viattomia sivullisia on hyväksyttävä uhraus jonkin ”suuremman hyvän” vuoksi.

Jos haluaa kärjistää, voisi sanoa että lännessä tarkoitus pyhittää keinot hyviksille – kyllä Jack Bauer saa kiduttaa pahiksia jos hän tekee sen hyvän asian puolesta, ja kyllä Batman voi kuunnella koko kaupungin puheluja jos se auttaa saamaan Jokerin kiinni. Japanissa taas tarkoitus pyhittää keinot pahiksille.

Psycho-Passin pahis Makishima on sitä mieltä, että tulevaisuuden Japanin ruoantuotantokoneiston tuhoaminen olisi hyväksyttävä uhraus sen eteen, että valtio joutuisi taas avaamaan rajansa ulkomaailmalle ja luopumaan Minority Report -henkisestä oikeusjärjestelmästään.

Tällaisia pahiksia yhdistää katkeroituminen vallitsevaan järjestelmään, mutta kritiikki on kuitenkin usein tekopyhää. Monet teokset tekevät selväksi, että jos osat olisivat vastakkaiset, päähänpotkittu olisi aivan tyytyväinen osaansa pyramidin huipulla - oli kyse sitten kauneusihanteista, historiallisen fantasiamaailman yhteiskuntaluokista, rasismista, sosiaalisesta hierarkiasta tai pääsykoemenestyksestä.

Toisin sanoen fiktioteokset sanovat, että yhteiskunta ja sen järjestelmä saattavat olla epäreiluja – mutta mitä sille voi tehdä, koska se koostuu joka tapauksessa samanlaisista ihmisistä kuin sinäkin? Yhteiskunta mielletään nollasummapeliksi, jossa yhden saama ylennys tai opiskelupaikka on joltakulta toiselta pois, eikä sille voi mitään.

Joko siis elät yhteiskunnan sääntöjen mukaan ja yrität parhaasi mukaan ottaa muut huomioon. Tai sitten alat samanlaiseksi maailman tekopyhyyttä, itsekkyyttä ja mädännäisyyttä saarnaavaksi sarjamurhaajapahikseksi kuin My Hero Academian Stain tässä alla.

Toki voi sanoa, että japanilaiselle medialle on ominaista käsitellä yhteiskuntakritiikkiä nimenomaan pahisten kautta, jotta vaikeitakin asioita voisi ylipäätään kommentoida. Teokset kuitenkin tekevät aina selväksi, että vaikka kritiikki olisikin perusteltua, keinot ovat vääriä. Poikkeukset, kuten yhteiskunnan päähänpotkituista kritisoijista päähenkilöitä tekevä Persona 5, ovat nimenomaan poikkeuksia.

Tämä kaikki pohjaa siihen, miten edellä mainitsemaani tapaan japanilaiset suhtautuvat yhteiskuntaan pitkälti samalla tavalla kuin luonnonvoimaan. Siitä voi toki valittaa tuopin ääressä, mutta silti sen realiteettien puitteissa on kuitenkin elettävä.

Tämän ymmärtäminen on kypsää ja aikuista, yhteiskuntaa vastaan haraaminen taas lapsellista tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Se on kuin olisi vihainen myrskylle, joka on tuhonnut sadon – ei se tuo satoa takaisin, eikä estä tuleviakaan myrskyjä. Vain hullut huutavat myrskylle.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Naimaluvan puute ja kielletyt suhteet

Seuraava: Amerikkalaiset kieltävät seksin kaikilta, 1/2

Kommentit

Käyttäjän taistelujake kuva
taistelujake

Sanon vaan että aasiassa yleisesti "kauneus" tarkoittaa että ollaan valmiita rikkomaan naisten jalat jotta ne mahtuisivat älyttömän pieniin kenkiin ja laittamaan järjetön määrä koruja naisten kaulan ympärille jotta heidän kauloistaan tulee luonnottoman pitkiä. En tiedä teistä mutta minusta tuo on sairasta melkein kuin haluttaisiin täydellinen rotu ihan kuin tätä olisi yritetty myös Euroopassa erään diktaattorin toimesta mutta tämmöinen ei länsimaille käynyt, mutta koska tämä on ollut satoja ellei jopa tuhansia vuosia aasiassa "normaalia" niin kukaan ei tee asialle mitään.

Käyttäjän kribmeister kuva
kribmeister

Ottaisivat suomessakin mallia tosta. Suomessa joku somessa puolialastomana kekkuloiva valas on "rohkea" ja ylipainosuutta yritetään normalisoida koko ajan. Ei mee kyllä yhtään jakeluun miten tähän pisteeseen on jouduttu. Ei eroa millään tavalla siitä että joku röökilasse esittelis kuvia tervasista keuhkoistaan jossain iltapaskassa ja jengi ois että "oooh, Pena rikkoo tabuja!" Ja nostaa hattua sille.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Taistelujake: Viittaat tuossa kiinalaiseen jalkojensitomiseen, jota ei ole tehty kohta sataan vuoteen, ja Myanmarin Kayan-heimon kaularenkaisiin.

Kummallakaan ei ole ihan kauheasti tekemistä modernien kauneusihanteiden kanssa, saati Japanin.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Mainio kirjoitus!

Lainaus

Vallitseva diskurssi on se, että kaikki säännöt on tehty rikottaviksi ja haastettaviksi. Japanissa tällaista näkee hyvin vähän.

Tuo on niin totta. Usein olen kiinnittänyt huomiota siihenkin, miten Tokiossa jalankulkijat eivät lähes koskaan kävele suojateillä punaisia päin, vaikka autoja ei lähistöllä näkyisikään. Täällä taas huomaa, kuinka useat suomalaiset jalankulkijat tuntuvat ajattelevan, että liikennevalosäännöt ovat turhia ja tehty rikottaviksi. Yksi asia, joka osaltaan tekee Japanissa elämisestä niin helppoa, onkin se tunne, että voi luottaa ihmisten käyttäytyvän sääntöjen rajoissa (harmoniaa 和 tavoitellen). Suomessa ei ikinä voi tietää, mitä sääntöä joku älykääpiö yrittää milloinkin rikkoa, mikä tekee Suomessa elämisestä paljon ennalta-arvaamattomampaa. Jos Japanissa kuulee junassa kännykkään puhumisen ääntä, voi olla lähes varma, että kyseessä on ulkomaalainen (joka kyllä tietää säännön muttei välitä siitä).

Myös Japanissa todella yleisesti käytettävä ilmaus shikata nai / shou ga nai ("ei voi mitään, asia pitää vain hyväksyä") kuvaa mielestäni hyvin nöyrää asennetta, jossa asiat otetaan vastaan tyynesti vastaan pyristelemättä.

Käyttäjän taistelujake kuva
taistelujake
Lainaus Petteri Uusitalo

[b]Taistelujake:[/b] Viittaat tuossa kiinalaiseen jalkojensitomiseen, jota ei ole tehty kohta sataan vuoteen, ja Myanmarin Kayan-heimon kaularenkaisiin.

Kummallakaan ei ole ihan kauheasti tekemistä modernien kauneusihanteiden kanssa, saati Japanin.

Miksi sitten löydän netistä helpolla kiinalainen jalkojen typistys hakusanalla kuvia mitkä on otettu nykyaikaisilla kameroilla jos tämä on lopetettu satavuotta sitten? Sanoin myös viestissäni että Aasialaiset en missään vaiheessa tarkoittanut pelkkää japania vaan koko mannerta. En siis tarkoita kaikki tekevät tämmöistä kidutusta siellä tarkoitan vain että kuinka pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään siellä näyttääkseen täydellisiltä.

Käyttäjän Rabbitman kuva
Rabbitman

Kiss Him, Not Me! on kyllä hyvä anime. Enemmänkin naisille suunnattu, mutta miehenäkin pystyi hyvin katsomaan, kun oli ihan hyvää huumoria.

Käyttäjän Sundance Kid kuva
Sundance Kid
Lainaus taistelujake

Sanon vaan että aasiassa yleisesti "kauneus" tarkoittaa että ollaan valmiita rikkomaan naisten jalat jotta ne mahtuisivat älyttömän pieniin kenkiin ja laittamaan järjetön määrä koruja naisten kaulan ympärille jotta heidän kauloistaan tulee luonnottoman pitkiä. En tiedä teistä mutta minusta tuo on sairasta melkein kuin haluttaisiin täydellinen rotu ihan kuin tätä olisi yritetty myös Euroopassa erään diktaattorin toimesta mutta tämmöinen ei länsimaille käynyt, mutta koska tämä on ollut satoja ellei jopa tuhansia vuosia aasiassa "normaalia" niin kukaan ei tee asialle mitään.

»Keskusteluryhmässä käytävän keskustelun pitkittyessä natsismi- tai Hitler-vertauksen todennäköisyys lähenee arvoa 1» - Godwinin laki

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo
Lainaus taistelujake

Miksi sitten löydän netistä helpolla kiinalainen jalkojen typistys hakusanalla kuvia mitkä on otettu nykyaikaisilla kameroilla jos tämä on lopetettu satavuotta sitten?

Koska ihmiset elävät sata vuotta.

Käyttäjän nakkihiiri kuva
nakkihiiri

Lihavuus ja sen normalisointi on sairautta. Japanilaiset tekee ihan oikein halveksiessaan lihavia noin avoimesti.

Käyttäjän Torvi_Myyrä kuva
Torvi_Myyrä

Videopelien pelaaminen ja sen normalisointi on sairautta. Kiusaajat tekee oikein halveksiessaan pelaajia noin avoimesti.