Idän lumo: Huumeet ammatillisena itsemurhana / Blogit / www.pelaajalehti.com

Idän lumo: Huumeet ammatillisena itsemurhana

28.10.2018 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
12
Idän lumo: Huumeet ammatillisena itsemurhana

Sega julkaisi tällä viikolla ensimmäisen trailerin tammikuussa PS4:lle julkaistavasta Yakuza 4:n uusioversiosta. Kuten Pelaajankin uutisessa mainitaan, yhden hahmon esittäjä on vaihdettu kokonaan toiseen. Yakuza-sarjassa tämä on keksimääräistä merkittävämpi juttu, koska julkkisnäyttelijöiden ääninäyttelemät hahmot on myös ulkonäöltään mallinnettu esittäjiensä mukaan.

Vuonna 2010 julkaistussa Yakuza 4:ssä peli oli jaettu neljän päähenkilön kesken, joista yksi oli Hiroki Narimiyan esittämä poliisi Masayoshi Tanimura. Uusintaversiossa Narimiya on vaihtunut Toshiki Masudaan. Narimiya nimittäin lopetti uransa muutama vuosi sitten, joten hänen repliikkiensä uudelleenäänittäminen olisi ollut mahdotonta ja hänen näköisyytensä käyttäminenkin varmaan byrokraattinen mahdottomuus.

Hiroki Narimiya (vas.) ja Toshiki Masuda.

Syy siihen miksi Narimiya lopetti uransa olivat huumesyytökset: joulukuussa 2016 eräs viihdelehti syytti häntä kokaiinin käytöstä. Syytteet olivat mitä ilmeisimmin perusteettomia, mutta Narimiya ilmoitti silti lopettavansa uransa.

Vaikka Narimiya olisikin ollut käytettävissä, häntä tuskin kuitenkaan olisi haluttu enää takaisin rooliin. Japanin viihdemaailmassa nimittäin suhtaudutaan huumeisiin hyvin jyrkästi.

Japani ei ole ihan Singapore, jonka kuolemantuomiot ovat kansainvälisesti kuuluisa aihe, mutta sen huumelait kumpuavat samasta historiallisesta syystä: 1800-luvun kolonialismista ja Aasian oopiumkaupasta. Japani näki, miten länsimaat pakottivat Kiinan taloudellisesti polvilleen huumekaupan avulla, ja sen onnistui itse pitää huumeet poissa rannoiltaan – toisen maailmansodan loppumiseen asti. Yhdysvaltojen miehityksen alettua sen armeijan käytössä olleet stimulantit levisivät siviiliväestön pariin. Monet nykyään anakronistisilta tuntuvat lait, kuten tanssimisen kieltävä laki, on aikoinaan säädetty 40-luvun lopun tanssihalleissa rehottaneen metamfetamiininkäytön kitkemiseksi.

Japanin viihdemaailmasta löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, miten jonkun muusikon tai muun julkkiksen ura on katkennut kuin seinään huumesyytteiden vuoksi. Lännessä julkkisten ehkä kuuluukin olla yhteiskunnallisen kapinan symboleita, mutta Japanissa julkkikset ovat julkisivuiltaan huoliteltuja tuotteita, joiden odotetaan käyttäytyvän roolimallin asemansa mukaisesti.

Prosessi on aina pitkälti sama. Riittävän nimekkäät julkkikset saattavat järjestää lehdistötilaisuuden jossa he pyytävät julkisesti anteeksi, usein kumartelun ja itkemisen kera. Pienemmille riittää anteeksipyyntö sosiaalisessa mediassa. Kaikki manageri- ja levysopimukset katkaistaan, levyt ja tuotteet katoavat kauppojen hyllyiltä, nimet ja profiilit katoavat nettisivuilta. Useamman vuoden kuluttua julkkis saattaa halutessaan yrittää paluuta, mutta täysin eri firmojen kautta kuin ennen.

 Tässä on muutamia lonkalta mieleen muistuvia esimerkkejä vuosien varrelta:

  • L’Arc-en-Ciel: Bändin rumpali pidätettiin heroiinista vuonna 1997 ja joutui eroamaan. Rurouni Kenshin -animen ending-biisinä vain neljän jakson ajan ollut Fourth Avenue Café korvattiin toisella biisillä ja julkaistiin singlenä lopulta vasta 2006.
  • Psycho le Cému: Bändin laulaja pidätettiin vuonna 2005 metamfetamiinista. Levyt ja oheistuotteet vedettiin myynnistä, ja muut jäsenet keskittyivät jonkin aikaa sivuprojekteihin. Bändi hajosi vuonna 2007 mutta teki comebackin 2015.
  • Noriko Sakai: 80-luvulla naapurintyttöimagostaan tunnettu laulaja-näyttelijä sai puolentoista vuoden vankilatuomion amfetamiinin hallussapidosta vuonna 2009. Hän on tehnyt varovaista paluuta viihteen pariin vuodesta 2012 alkaen.
  • Chage & Aska: Popduon toinen jäsen pidätettiin ekstaasista vuonna 2014. Sopimus purettiin, fanikerho suljettiin, kumarrusrituaali järjestettiin ja se toinen jäsen perusti uuden bändin. Albumit poistettiin myynnistä vuoteen 2017 asti.

Yksi tuoreimmista esimerkeistä löytyy vuodelta 2015. Näyttelijä-ääninäyttelijä-uimapukumalli Ai Takabe pidätettiin kokaiinin hallussapidosta ja myöhemmin myös käytöstä, ja hänestä tuli välittömästi ammatillisessa mielessä persona non grata.

Takaben profiili pyyhittiin hänen agentuurinsa nettisivuilta kokonaan, kuten myöskin vuonna 2013 esitetyn Kill Me Baby -animen nettisivuilta, jossa hän oli esiintynyt. Amazonin ja Bandain kaltaiset striimipalvelut poistivat saatavilta paitsi tämän sarjan myös kaikki muut animesarjat joissa Takabella oli ollut rooleja, kuten Sweet Blue Flowersin ja Wandering Sonin.

Hauskana yksityiskohtana – jonka vuoksi asiassa oli uutisoitavaa ihan paperilehteenkin asti – tapaus kuitenkin aiheutti (silloin jo täysin unohtuneen eikä muutenkaan kauhean hyvin menestyneen) huumorisarja Kill Me Babyn boksijulkaisussa hetkellisen myyntipiikin, kunnes se joko loppuunmyi tai poistettiin myynnistä. Ken tietää. Takabea vastaan ei lopulta nostettu syytteitä, koska hänen hallussaan ollut huumeiden määrä oli hyvin pieni, mutta seurausten kannalta sillä ei ollut mitään väliä. Japanissa yksikään firma ei halua tulla yhdistetyksi tällaisiin kohuihin.

Anime-lehti 8/2015.

Tällaisia uutisia yhdistää aina niiden saamien englanninkielisten lukijakommenttien sävy: vuodesta toiseen kommentit täyttyvät päivittelyllä japanilaisten typeryydestä. Miksi japanilaiset firmat ”ylireagoivat” tällaisiin kohuihin? Eikö ole kaksinaismoralistista, että japanilaiset suhtautuvat laittomiin huumeisiin niin eri tavalla kuin tupakkaan ja alkoholiin? Miksi huumeisiin suhtaudutaan Japanissa ”edelleen” niin vakavasti? Valitusta syntyy etenkin silloin, jos kohun takia vedetään jotain myynnistä tai jotain vastaavaa.

Toisinaan jopa vapaamuotoisemmin kirjoitetut artikkelit itse päivittelevät asiaa. Hyvä esimerkki on tämä Kotakun uutinen, jossa silmää iskevästi todetaan, että vaikka "jokaisella on oikeus päättää omasta kehostaan", kannattaa ”valvottuja aineita” kuitenkin käyttää jossain muualla kuin Japanissa. Netti on täynnä amerikkalaisten kirjoittamia artikkeleita, jossa äimistellään ja varoitellaan siitä miten Japanissa suhtaudutaan huumeisiin.

Tällaisiin sanankäänteisiin kannattaa kiinnittää huomiota, koska niiden kautta pystyy näkemään paljon kirjoittajan maailmankatsomuksesta ja näkemyksestä siitä, mihin suuntaan maailma on menossa – tai ainakin mihin sen kuuluisi olla menossa. Harva esimerkiksi kirjoittaa, että aseiden yksityisomistus on Japanissa ”edelleen” laitonta: Yhdysvalloissa julkinen keskustelu kun kiertää enemmänkin sen ympärillä pitäisikö aselakeja tiukentaa. Sen sijaan saatetaan hyvinkin kasuaalisti sanoa, että Japanissa saa ”yhä” tupakoida ravintoloissa ja että Japanissa "edelleen" pyydetään valaita.

Sanojen ”edes” ja ”yhä” käyttö kielii, että kirjoittaja ei selvästi ole tietoinen siitä, miten tällaiset piirroskuvat ovat ihan yhtä laillisia Suomessakin. (Kuten suurimmassa osassa muutakin maailmaa, Australia ja Kanada tärkeimpinä poikkeuksina.) Sanavalinnat kuitenkin sisältävät arvolatauksen, jonka mukaan näin ei kuuluisi olla.

Keskustelua toki monimutkaistaa se, että kannabis on yhä useammassa paikassa Pohjois-Amerikassa hiljalleen yhä laillisempaa. Ja voihan se toki olla, että Suomessakin huumekeskustelu on hiljalleen siirtymässä Yhdysvaltojen tyyliseen suuntaan, vaikka jokaista onkin varmaan yläasteella varoiteltu sillä appelsiininkuorimistarinalla. Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä, että jos joku suomalainen yritysjohtaja polttelisi pilveä suorassa lähetyksessä Elon Muskin tyyliin, asiasta voisi tulla vähän isompiakin seurauksia.

Muskin tapaus onkin itse asiassa ihan hyvä ikkuna amerikkalaiseen huumekeskusteluun: hänen käytöksensä aiheutti päänpudistelua lähinnä siksi, että sitä pidettiin epäammattimaisena ja lapsellisena. Yhdysvalloissa kannabista kun pidetään pitkälti alaikäisten huumeena; enemmän teinien kuin yliopistoikäisten juttuna. (Sillä on varmaan vaikutusta asiaan, että alkoholin ostoikäraja on suurimmassa osassa Yhdysvaltoja 21.)

Teslan ja SpaceX:n toimitusjohtaja Elon Musk polttamassa kannabista Joe Roganin podcastissa.

Mutta palataan takaisin Hiroki Narimiyaan ja hänen uransa loppumiseen. Olivat hänen omat fiiliksensä syytteistä mitkä tahansa, hän lopetti uransa virallisesti ”välttääkseen aiheuttamasta vaivaa” muille agentuurinsa jäsenille. Sillä ei ollut hänen uransa kannalta mitään väliä, että kohu oli perusteeton.

Tämän kirjoituksen perusteella on saattanut syntyä kuva, että Japanissa suhtaudutaan laittomiin huumausaineisiin abstraktina pahana – jonain, jonka pahuus on sisäsyntyistä. Mutta kuten olen aiemmin kirjoittanut, Japanissa ei oikeastaan tunneta tällaista ajattelutapaa. Asioiden pahuus syntyy niiden mahdollisesti aiheuttamista seurauksista.

Syntikulttuurin mukaan pahan teon vääryys on sisäsyntyistä, koska kyseessä on rikkominen kaikkinäkevän Jumalan tahtoa vastaan – kolkuttava omatunto on merkki siitä, että teko on paha. Häpeän tai karman kautta ajatteleminen taas määrittelee pahuuden ulkosyntyisesti: teon pahuus syntyy sen aiheuttamasta haitasta muille ihmisille. Jos masturboit metsässä eikä kukaan ole näkemässä, teko ei voi olla paha.

Toisin sanoen syntiajattelun mukaan vaikkapa murhaaminen ja varastaminen on pahoja tekoja koska ne ovat sellaisenaan väärin; karma-ajattelun mukaan taas ne ovat pahoja tekoja koska niistä on haittaa muille.

Kun lukee riittävästi uutisia japanilaisista julkkisskandaaleista – oli kyse sitten huumesyytöksistä, seksiskandaaleista, suusta päästetyistä sammakoista tai mistä vain – huomaa niissä väistämättä yhteisen piirteen. Se liittyy siihen, miten julkisia anteeksipyyntöjä esitetään.

Julkisessa anteeksipyynnössä ei oikeastaan koskaan ole kyse itse teon anteeksipyytämisestä. Sen sijaan anteeksi pyydetään asiasta muille aiheutunutta vaivaa ja haittaa, oli kyse sitten faneista, kollegoista tai bisneskumppaneista. Juuri aiheutettu vaiva on anteeksipyytämisen arvoinen asia, joten sillä ei oikeastaan ole edes väliä, onko anteeksipyytäjä oikeastaan syyllinen mihinkään vai ei. Skandaalin kohteeksi joutuminen on itsessään paha asia, ja nimenomaan tämän vuoksi japanilaiset firmat ovat niin liipasinherkkiä tekemään täyden pesäeron kaikkeen ja kaikkiin mikä on aiheuttanut julkista kohua.

[New Life +] -kirjasarjan kirjoittajan vanhoista twiiteistä syntynyt kohu tappoi sarjan jo työn alla olleen animesovituksen kehtoonsa.

Tämän sisäistäminen auttaa ymmärtämään japanilaista fiktiota ja siihen vaikuttavaa kunniakulttuuria huomattavasti paremmin. Kuten aina sen olemassaolon huomaa itse asiassa helpoiten vertaamalla sitä johonkin muuhun.

Tällä kertaa ei tarvitse lähteä amerikkalaisen viihteen pariin asti. Sattumoisin tänä syksynä alkoi uusi animesarja Radiant, joka on siitä harvinainen tapaus, että se perustuu ranskalaisen Tony Valenten sarjakuvaan. Monen muun länsimaisen mangatyylisen sarjakuvan tapaan myös se pyrkii emuloimaan esikuviaan mahdollisimman täydellisesti, mikä ikävä kyllä tekee siitä täysin geneerisen poikien toimintasarjan Naruton ja One Piecen hengessä.

Tästä huolimatta tekijän kulttuuritausta näkyy siinä sellaisilla tavoilla, joita tekijä ei todennäköisesti itse tiedosta.

Radiant.

Anidiscast-podcastissa huomautettiin tämän näkyvän jo ensimmäisen jakson kohtauksesta, jossa velho-oppilaspäähenkilö rikkoo vahingossa karja-aitauksen ja saa elukkalauman riehumaan kylän läpi. Tämän jälkeen vihaisista kyläläisistä koostuva lynkkausryhmä ympäröi päähenkilön, ja tämän opettaja saapuu pelastamaan tilanteen. Tilannetta pahentaa se, että kiviä heittelevillä kyläläisillä on ennakkoluuloja velhoja kohtaan.

Mikäli kyseessä olisi ollut japanilaisen käsikirjoittama teos, opettaja olisi osoittanut aikuisuutensa pyytämällä nöyrästi anteeksi ja pakottamalla myös kuumapäisen oppilaansa tekemään pitkin hampain saman. Tämän jälkeen oltaisiin menty kotiin, jossa päähenkilö olisi valittanut suureen ääneen opettajalleen ennakkoluulojen tyhmyydestä ja maailman epäreiluudesta, ja opettaja olisi hakannut tätä kepillään haukkuen tätä epäkypsäksi pennuksi.

Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Sen sijaan opettaja vain heitti savupommin ja karkasi oppilaansa mukanaan. Kohtauksessa näkyvä länsimainen moraalikäsitys on selvä: muille aiheutetussa vaivassa ei ole syytä anteeksipyyntöön, jos kyseessä oli vahinko. Se olisi itse asiassa epäreilua anteeksipyytäjää kohtaan.

Samaa maailmankuvaa voi selittää myös hypoteettisella esimerkillä aikuisten valkokaulusmaailmasta. Kuvitellaan, että firma A on luvannut toimittaa asiakkaalleen, firma B:lle, tämän tilaamaa tuotetta tiettyyn päivään mennessä. Firma A:n alihankkija C:n tehtaalla kuitenkin tapahtuu vakava konerikko, joka aiheutuu sovitusta päivästä myöhästymisen.

Tässä tilanteessa firma A:lta ei odoteta ”hyvän selityksen antamista”, vaan vastuun kantamista vuolaalla anteeksipyytelyllä ja lupauksella hyvittää tilanne. Myöhästymisen varsinaiset syyt ovat B:lle yhdentekeviä, samaten se, ovatko syyt perusteltavissa. Mikäli tilauksesta vastaava A:n edustaja alkaisi neuvotteluhuoneessa esittää selittelyjä C:n tuotanto-ongelmista, se koettaisiin lapsellisena vastuun vierittämisenä ja tekosyiden esittämisenä.

Mielenkiintoista kulmaa tähän kaikkeen voi miettiä myös somekohujen suhteen. Tällä viikolla esimerkiksi pelikauppa GOG.com joutui ristituleen sittemmin poistetusta twiitistä, jonka katsottiin trivialisoivan LGBT-yhteisön Yhdysvalloissa parhaillaan kokemaa sortoa. Seurasi anteeksipyyntö, jossa ei suoraan pahoiteltu mitään ja todettiin, että palvelun tulisi keskittyä ”pelien myymiseen” politiikan sijaan. Tämä veti luonnollisesti puoleensa runsaasti kritiikkiä jo senkin takia, että ilmaus implikoi asian olevan ”politiikkaa”, josta pelialan tulisi pysyä erossa.

Lännessä tällainen on ylipäätään juuri sitä, mitä anteeksipyynnöltä ei haluta. Jos lausunnon itsensä pahoittelemisen sijaan pahoittelee sitä, että joku loukkaantui siitä, se koetaan automaattisesti vastuun välttelemisenä ja teon vähättelynä. Japanissa taas asia on, kuten aiemmin sanottu, enemmänkin nimenomaan päinvastoin.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Animea tehdään liikaa ja väärin

Seuraava: Uusi seksiä vihaava Sony

Kommentit

Käyttäjän Fortzon kuva
Fortzon

"vaikka jokaista onkin varmaan yläasteella varoiteltu sillä appelsiininkuorimistarinalla."

What? Kerros tämä tarina, taidan olla liian nuori että se olisi enää omassa ikäluokassani liikkunut, sillä en kertaakaan ollessani 2010-luvun alussa yläasteella tätä tarinaa kuullut.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Jotain sekaisin menneestä naisesta, joka oli alkanut kuoria omaa ihoaan kun oli luullut itseään appelsiiniksi, muistaakseni. Kenties tuosta tarinasta on nuorison huumevalistuksessa tosiaan sittemmin luovuttu.

Käyttäjän Refloni kuva
Refloni

Kuulin tuon jutun itse ala-asteella joskus viime vuosikymmenen puolivälissä. Urbaanit legendat tulevat ja menevät.

Kiinnostava artikkeli taas kerran. Tuossa [New Life+]-artikkelissa taitaa olla ajatusvirhe, Life on vaihtunut yhdessä kohtaa Gameksi.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Jep, niin on. Huomasin sen itsekin vasta valokuvaa ottaessa.

Käyttäjän ViracochaFI kuva
ViracochaFI

Kannatan täysin Japanin kaltaista politiikkaa rikoksiin ja julkiset anteeksipyynnöt käyttöön! Anteeksi pyydetään sekä itse tekoa että aiheutettua haittaa. Eiköhän yhdistelmärangaistus julkinen anteeksipyyntö ja ammatillinen itsemurha ja vankeus ja/tai sakko vähennä rikoksentekohaluja!

Käyttäjän ELTP kuva
ELTP

Mielestäni japanilainen kulttuuri on liian yhteisökeskeistä ja länsimäinen yksilökeskeistä. Tosin Suomessahan kulttuuri onkin jotain näiden väliltä, eli meidät kasvatetaan vaatimattomiksi (yhteisölliseksi) mutta myös arvostamaan yksilöllisyyttä. Tosin ei meilläkään nyt ihan hyvin nämä aina mene. Ollaan liian vaatimattomia eikä osata/kehdata tuoda omaa kykeneväisyyttään julki. Ei kehdata kiittää tai sanoa "ole hyvä". Hyvä että puolituttua saatikka sitten kaveria kehdataan moikata kaupassa.

Liiallinen anteeksipyyntely on vaivalloista ja se että jos vahingossa tai tahallaan tehdään jotain eikä pyydetä anteeksi... Molemmissa on jotain niin väärää.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Suomi on tässä suhteessa mielenkiintoinen välimuoto, kyllä. Toisaalta perinteinen häpeäkulttuurin perusta näkyy vahvana, eli mietitään omaa käytöstä ja moraalia ensisijaisesti sen kautta mitä muut ajattelevat eikä sen kautta kurkkiiko Jumala koko ajan olan yli. Se saa ajattelemaan omaa käytöstä nimenomaan suhteessa muihin, ei yksilökeskeisesti: liiallinen itsekehu on mautonta ja epäilyttävän pölynimurikauppiaan käytöstä, ja niin edespäin. Melkein voisi sanoa, että suomalainen kulttuuriperinne on vaikuttanut enemmän siihen millaiseksi luterilainen kristillisyys on täällä kehittynyt kuin toisinpäin.

Seurassa oli muuten viime vuonna varsin mielenkiintoinen artikkeli suomalaisen kulttuurin pakanallisista jäänteistä, joista löytyy mielenkiintoisia anekdootteja tähänkin käytöskeskusteluun liittyen.

Käyttäjän Carpio kuva
Carpio

Viime vuosina myös Nagoya-kei-bändi lynch.:in basisti Akinori jäi kiinni marijuonasta. Bändi jäi samantien tauolle ja Akinori jätti bändin. Puolen vuoden jälkeen bändi tuli takaisin ja myöhemmin Akinorikin palasi takaisin lavoille. Muihin huumetapauksiin verrattuna lynch ja Akinori pääsivät helpolla.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami
Lainaus

länsimainen moraalikäsitys on selvä: muille aiheutetussa vaivassa ei ole syytä anteeksipyyntöön, jos kyseessä oli vahinko

Juuri näin. Kerron tuoreen esimerkin tältä ja viime viikolta. Erään peliliikkeen oli määrä pitää erään japanilaisen keräilykorttipelin prerelease-turnaus viime viikolla, mutta tavarantoimittajan virheen vuoksi tavarat eivät saapuneet kaupalle ajoissa, joten turnaus piti siirtää viikolla eteenpäin. Ainakin yhdessä kanavassa tämä ilmoitettiin vain sanomalla, että turnaus siirtyy viikolla eteenpäin. Japanilaiseen ajattelu- ja ilmoitustapaan tottuneena olin ihan ymmälläni. Missä pahoittelut?

Vähän vastaavia tapauksia näkyy jatkuvasti arjessakin. Jos jossain kaupasta tai ravintolasta on päässyt jokin tuote loppumaan, sieltä sanotaan hyvin usein töksähtäen, että "sitä ei ole enää". Jo pelkkä sana valitettavasti riittäisi tuomaan sanomiseen pahoittelevaa sävyä, mutta liian harvoin sitä kuulee käytettävän. Ajatellaan varmaan, että eihän se meidän vikamme ole, jos se on päässyt loppumaan - mitäs asiakkaat ovat ostaneet sitä liikaa. Sen sijaan olisi ajateltava asiakkaalle koituvaa haittaa ja vaivaa.

Käyttäjän Kaze88 kuva
Kaze88

Ainakin omasta mielestä huumeiden käytöstä pitää ja täytyykin antaa tuntuvat sanktiot, mutta taas toisaalta jos koko ura ja hänen teoksensa ns. tuhotaan niin se kuulostaa hieman överiltä. Eniten kyllä käy sääliksi noita, joiden ura menee ihan vain huhujen takia karikoille. Jenkeissähän nyt sitten taas hyssytellään joka asiasta ja huumeet ovat arkipäivää. Vähän väliä samat henkilöt jäävät uudestaan nalkkiin huumeiden käytöstä.

Sen kuitenkin mitä Japanista pitäisi saada tännekkin on se, että asiat yleensä toimisi ja vieläpä jouhevasti. Köh...VR...köh. Kuten myös tuossa Hayarigami sanoi, itsekkin on tullut pari kertaa vastaan asiakaspalvelua missä olisi parilla sanalla saatu asiakkaalle paljon parempi fiilis. En kyllä tiedä minkälaista asiakaskäyttäytyminen sitten on verrattuna Japaniin? Mitä olen asiakaspalvelutyössä nyt ollut...niin kyllä monet osaavat olla aika k***päitä. Ihan sama kuinka ystävällisesti otat heidät vastaan, kuuntelet vaatimuset/valitukset ja annat vaihtoehdot joita näillä natsoilla voi luvata niin ei mihinkään. Vaikka asiakas itse olisi tehnyt väärin, samalla vaaditaan kuuta taivaalta.