Idän lumo: Ei enää niitä vahvoja naishahmoja / Blogit / www.pelaajalehti.com

Idän lumo: Ei enää niitä vahvoja naishahmoja

18.02.2018 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
25
Idän lumo: Ei enää niitä vahvoja naishahmoja

Molemmat Bayonettat julkaistiin Switchille tällä viikolla, joten tämä on erinomainen tilaisuus puhua vahvoista naishahmoista. Nimihahmo Bayonetta itse tietysti on sellainen, sitä tuskin kukaan kyseenalaistaa.

Jokainen joka on koskaan käynyt keskustelua tästä aiheesta tietääkin varmaan jo valmiiksi, mikä keskustelussa yleensä mättää. Monet kun kuvittelevat ”vahvan” tarkoittavan fyysisesti vahvaa ja väkivaltaan kykenevää, ja sen takia kaikki prinsessat osaavat nykyään kung-fua.

Tämän vuoksi keskustelu alkaa saman tien kiertää sen ympärillä, kuinka ”badass” tai "feisty" joku naishahmo on tai ei ole, tai kuinka paljon tämä ”can kick butt”. Koska tämä on se mittatikku mitä keskustelussa käytetään, Sansa Stark on ihmisten mielestä heikko naishahmo, koska hän tykkää mekoista. Arya Stark taas on vahva naishahmo, koska hän tykkää miekoista.

Oikeastaanhan vahvojen naishahmojen peräänkuuluttajat tahtoisivat naishahmoja, jotka olisivat jotain muuta kuin juonielementtejä. Sitä, että ”vahva” tarkoittaisi kerronnallisesti vahvaa: hahmoa, jolla on omaa agendaa, motiiveja ja heikkouksia.

Tähän on kuitenkin vaikea päästä niin kauan kuin joka teoksessa on vain se yksi nainen. Jos Tony Stark mokaa jotain, se on vain huonoa tuuria. Mutta jos Natasha Romanoff epäonnistuu missään, hän edustaa yhtäkkiä koko sukupuoltaan.

Tai kärjistetymmin: Jos Tony Stark kärsii PTSD:stä, paniikkihäiriöistä ja alkoholismista siksi että melkein kuoli, se tekee hänestä vain mielenkiintoisemman hahmon. Mutta jos Natasha Romanoffin poskea pitkin valuu yksikin kyynel sen vuoksi että valtio on pakkosteriloinut hänet, Internet suuttuu niin pahasti siitä että hänet on esitetty ”heikkona”, että kukaan ei ole vieläkään uskaltanut lupautua ohjaamaan Black Widow -elokuvaa. Kukaan ei ole kiinnostunut siitä miten ”badass” joku mieshahmo on, joten vain naishahmoilla on jotain todisteltavaa.

Ratkaisu olisi yksinkertainen: naishahmoja voisi olla samassa teoksessa niin monta, että kukaan ei joutuisi yksin kantamaan harteillaan koko naissukupuolen edustamisen taakkaa. Japanilaista mediaa voi halutessaan syyttää naishahmojen esineellistämisestä, mutta hullukaan ei syyttäisi sitä naishahmojen representaation puutteesta.

Anime ja manga ovat kirjaimellisesti täynnä naispuolisia merirosvokapteeneja, salamurhaajia, lääkäreitä, monarkkeja, maageja, ässäpilotteja, mestariuhkapelureita ja rakettimekaanikkoja. Nykyään animea on muodikasta syyttää naisten esineellistämisestä, mutta menneinä vuosikymmeninä - Bubblegum Crisisin ja Dirty Pairin aikaan - sitä pidettiin toiminnallisten naishahmojen määrän vuoksi suorastaan tasa-arvon airueena.

Fate/stay nightin Saber.

Mutta tämä on oikeastaan sivuraide, koska joka tapauksessa ihmiset tuntuvat haluavan naishahmojensa olevan ”vahvoja” myös nimenomaan sillä toisella tavalla. Siksi haluaisinkin kysyä, miksi näin oikeastaan halutaan?

Asia muuttuu ehkä vähän helpommin ymmärrettäväksi, jos keskustelussa korvaa sanan ”vahva” sanalla ”väkivaltainen”. Miksi väkivaltaisuus on positiivinen asia? Miksi kykyä väkivaltaan pidetään parempana kuin esimerkiksi älykkyyttä, diplomaattisuutta ja empatiaa? Miksi jalustalle nostettavia roolimalleja ovat sellaiset naiset, jotka pystyvät lyömään kanveesiin mahdollisimman monta pahista? Elämmekö villissä lännessä, jossa kyky fyysiseen itsepuolustukseen ja oman käden oikeuteen on korkein arvo?

Vastaus on ikävän seksistinen. Naishahmojen halutaan olevan ”yhtä hyviä kuin miehet” nimenomaan niissä asioissa joissa miehetkin ovat hyviä, koska ne ovat niitä asioita joissa miehet ovat hyviä. Väkivalta on maskuliininen elementti, ja länsimainen yhteiskunta on kouluttanut meidät pitämään maskuliinisia asioita siisteinä ja tavoiteltavina. Ainoastaan naishahmoilla on jotain todisteltavaa siksi, että pelin säännöt on määritelty niiden asioiden mukaan jotka ihmiset yhdistävät maskuliinisuuteen.

Feminiiniset asiat, kuten ne edellä mainitut tunteet ja mekot, taas ovat ikäviä ja ei-tavoiteltavia – suorastaan naismaisia. Nainen housuissa on cool ja siisti, mies hameessa taas sketsihahmo. Sininen on siisti väri, pinkki taas nolo väri.

Tästä japanilaisesta figuurista Mass Effectin Shepardista ei lännessä tykätty. Näytti kuulemma ”liian tyttömäiseltä.” Ja tyttömäisyyshän on tunnetusti heikkoa, huonoa ja ei-toivottavaa.

(Suosittelen pitämään tämän mielessä, kun jatkossa törmäät missä tahansa kontekstissa ajatukseen siitä, että joku asia on negatiivinen siksi että se on feminiininen eikä maskuliininen. Kun on kyse Japanista, esimerkkejä sellaisesta tulee vastaan melkein päivittäin.)

Koska keskustelu on määritelty näin, kaikki puhuvat aina vain siitä, oliko toisessa maailmansodassa rintamalla naisia. Siitä, oliko viikinkisoturien joukossa naisia. Siitä, oliko samuraisoturien joukossa naisia. Kukaan ei koskaan kysy, miksi vihollisten tappaminen taistelukentällä on ylipäätään asia jota pidetään tavoiteltavana.

Ja tähän tiivistyykin länsimaisten ”vahvojen naishahmojen” ongelma. Koska feminiinisyyttä ja kaikkea siihen liittyvää pidetään niin vahvasti negatiivisena, monet tekijät uskovat että parhaita vahvoja naishahmoja ovat mahdollisimman miesmäisesti käyttäytyvät sellaiset – ”miehiä joilla on rinnat”, kuten stereotypia kuuluu. (Mutta ei liian isot rinnat, koska se olisi liian naisellista.) Räyhä-Ralfin kersantti Calhoun saattaa olla parodinen hahmo, mutta parodia ei olisi hauskaa jos siitä ei tulisi mieleen jotain oikeaa.

Naughty boys need to be spanked.

Tässä mielessä Bayonetta onkin aika mielenkiintoinen hahmo, eikös? Vaatteista huolimatta harva voisi erehtyä luulemaan häntä ja Black Widow’ta samanlaisiksi hahmoiksi: toinen on itsevarman naisellinen ja leikkisän seksikäs, toinen taas vakava kurttuotsa, jonka luonteesta on pyyhitty minimiin kaikki naisellisuus.

Bayonetta ei kuitenkaan ole japanilaisen median parissa mitenkään erityisen harvinainen hahmo. Japanilainen viihde kun on täynnä naishahmoja, jotka käyttävät väkivaltaa mutta ovat silti feminiinisiä. Toisinaan et voi edes heittää tikkaa sokkona ilman että osuisit jonkinlaiseen miekkaa heiluttavaan, haarniskapukuiseen ritarityttöön.

Mutta kun tappelut on tapeltu, hahmoilla on silti aikaa miettiä toiveita, unelmia ja romansseja – koska väkivalta itsessään ei ole mikään tavoite. Se on jotain jota on pakko tehdä läheisten suojelemiseksi, ja jonka toivoisi olevan pian ohi että kaikki pääsisivät kotiin rakkaidensa luokse. Miehistä puhuminen voi edelleen olla osa kuviota, vaikka keskustelut käytäisiinkin avaruusristeilijän kapteenintuolista käsin.

Gundam Thunderboltin avaruuskapteeni Claudia Peer itkemässä rakastajalleen, kun tietää joutuvansa käskemään kohta lisää sotilaita varmaan kuolemaan.

Tämä kaikki perustuu pohjimmiltaan siihen, että Japanissa väkivaltaa ei pidetä erityisen maskuliinisena asiana.

Asian sisäistäminen saattaa vaatia vähän pureskelua, mutta niin se vain on. Miehekkyyden määritelmää tulee usein pitäneeksi täysin universaalina asiana, vaikka todellisuus on kaikkea muuta.

Se aiemmin mainittu tunteiden osoittaminen on yksi esimerkki. Esimerkiksi itkeminen miehekkäässä kontekstissa on länsimaisessa kulttuuripiirissä niin vieras juttu, että termi ”miehiset kyyneleet” yhdistetään ensimmäisenä kamppailulajimangaan ja kiinalaisiin kung-fu-elokuviin.

Netflixin originaalituotantoa oleva tuore animesarja Devilman Crybaby taas jopa oli nimetty sen mukaan, että sen hypermaskuliininen ja hyperväkivaltainen päähenkilö itkee valtoimenaan surressaan muiden kuolemaa. Tämä on todiste hänen inhimillisyydestään, vaikka hän onkin puoliksi demoni.

Lännessä kuulee myös usein sanottavan, että miespuolisten JRPG-hahmojen riikinkukkomainen ulkonäkö on jollain tapaa feminiininen tai gay, vaikka japanilaiset kuluttajat näkevät asian kokonaan toisella tavalla. Sen sijaan maskuliinisuus yhdistetään Japanissa enemmän assertiiviseen ja itsevarmaan käytökseen - hiusgeelin määrään katsomatta. Ylenpalttinen muskelipullistelu taas on siellä ihmisten mielestä melko homoa.

Länsimaisten kuluttajien mielestä Final Fantasy XV:n päähahmoista eniten homokoodattu lienee Prompto (vasemmalla). Japanilaisen näkemyksen mukaan homoin hahmo taas on Gladio (toinen vasemmalta.)

Ja sitten on tosiaan se väkivalta. Länsimaisessa mediakulttuurissa on ihan uskottavaa kasata kokonaisia tarinoita sen ympärille, että tyttö haluaa ampua jousella ”vaikka on tyttö” – Pixarin Urhea esimerkiksi. Japanissa taas jousiammuntaa ylipäätään pidetään leimallisesti feminiinisenä lajina.

Eikä se ole läheskään ainoa esimerkki. Esimerkiksi naginataa alettiin pitää naisten aseena 1600-luvulta eteenpäin, kun sen merkitys taistelukentillä väheni. Samurailuokan naisten odotettiin pystyvän puolustamaan kotiaan sillä välin kun miesväki oli sotimassa, joten naginatasta tuli kodinturva-ase. Eikä miekkojakaan mitenkään nimenomaan maskuliinisina pidetä - harvapa ei olisi edes joskus nähnyt eleganttia japanilaisnaista katana kädessä.

Kabaneri of the Iron Fortressissa aatelisneito Ayame kiskaisee seinältä naginatan, kun neuvottelut kuumenevat liiaksi.

Joka tapauksessa tämä johtaa siihen, että japanilaisessa viihteessä hahmon miehekkyys tai naisellisuus ei ole sidottu väkivaltaisuuteen tai fyysiseen avuttomuuteen, toisin kuin lännessä usein on. Siksi japanilaiset mieshahmot voivat olla fyysisesti kyvykkäitä olematta sänkisiä muskelimasoja, ja vastaavasti naishahmot voivat olla fyysisesti kyvykkäitä olematta stereotyyppisiä poikatyttöjä.

Länsimaisen tekijän on nykyään käytännössä mahdotonta luoda ”vahvaksi naishahmoksi” luokiteltavaa hahmoa vahingossa, vaan väkivaltaisuuden tai muun fyysisen kyvykkyyden takana on aina tietoinen harkinta. Mutta koska japanilaiset eivät ajattele sukupuoliroolien olevan juurikaan sidottuja väkivaltaisuuteen, koko ”vahvan naishahmon” käsite on japanilaisessa viihteessä tietynlainen non-issue.

Tästä johtuen japanilaiset tulevat usein ihan vahingossa luoneeksi hahmoja, jotka ovat hahmoina tasapainoisempia ja ehjempiä kuin lännen naispuoliset toimintasankarit.

Omalla tavallaan onkin ehkä ihan luonnollista, että aidoimmilta tuntuvia vahvoja naishahmoja tulee luotua juuri siellä, missä tekijät eivät vietä kaikkea aikaansa miettien, miten he voisivat parhaiten luoda naishahmoistaan mahdollisimman ”vahvoja”. Ja niille jotka vanhasta tottumuksesta toistelevat mantraa Japanista kaiken seksismin kehtona tämä voisi ehkä toimia muistutuksena siitä, että välillä kannattaisi kenties myös katsoa peiliin.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Ylivertainen japanilainen ystävänpäivä

Seuraava: Lausut todennäköisesti täysin väärin

Kommentit

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Ja vielä pakko heittää ilmoille myös Andrzej Sapkowskin Witcher-saaga, joka on mielestäni yksi onnistuneimpia tapauksia mitä ns. vahvoihin naishahmoihin tulee. Koko sarja lähestulkoon perustuu sille ajatukselle, että naiset seksuaalisuutta ja naisellisia avujaan hyväksi käyttäen hallitsevat maailmaa samalla, kun miehet leikkivät kokonaiskuvan kannalta lyhytnäköisiä ja mitättömiä sotaleikkejään. Vaikka kyseiset velhot ovat taikavoimineen toki yksiä maailman vahvimpia myös väkivallassa, niin naisellisuus korostuu kirjoissa ja myös videopeleissä ihailtavan selkästi nimenomaan vahvuutena heidän luonteenpiirteissään.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Tuosta tuli itse asiassa välillisesti mieleen juttu, jonka olisin voinut ehkä itse postauksessakin selventää vähän monisanaisemmin. Nimittäin ajatus siitä, että "vahvuudessa" olisi aina kyse väkivallasta.

Tässä viime aikoina on tullut katsottua sattumalta kahta parhaillaan esitettävää sarjaa, jossa pelataan shogi-lautapeliä ammattilaistasolla. Molemmissa sarjoissa käytetään säännöllisesti sanaa "vahva", ja kaikille on kontekstista selvää että sillä tarkoitetaan vahvuutta nimenomaan shoginpelaajana. Sarjojen konteksti kun on sellainen, että niin hahmoille kuin katsojillekaan ei tulisi mieleenkään ajatella että sillä tarkoitettaisiin nyrkkitappelua tai muuta vastaavaa.

Ja kun animea katsoo, niin huomaa miten ilmauksia "tahdon tulla vahvemmaksi" tai "hän on vahva" tai ”nämä vastustajat ovat vahvoja” käytetään kaikenlaisissa konteksteissa. Kyse voi olla musiikin soittamisen osaamisesta, hankalille asiakkaille vastaansanomisesta, vihannesten syömisestä, tietokilpailuissa pärjäämisestä, viinapäästä, järkähtämättömästä itseluottamuksesta tai (humoristisessa mielessä) vaikka tyylitajusta vaatteiden suhteen – ihan teoksen kontekstista riippuen. Ja toki VOI olla kyse myös vaikka karatesta, mutta silloinkin on selvää että kyse ei ole pelkästä lihasvoimasta jota voisi mitata kädenvääntökilpailulla.

Ja näitä kun miettii hetken, niin tulee usein vähän sellainen olo että pelkästä fyysisestä vahvuudesta puhuminen on joskus melko lailla pikkupoikien hommaa.

Käyttäjän Am To Us kuva
Am To Us

Angel of Death: Vielä suositus jos One Piece yhtään kiinnostaa, niin ehdottomasti lue mangana, animen taso vaihtelee myös toteuksen kannalta todella paljon, ja vaikka ääninäyttelijät ovat loistavia sekä englanniksi että japaniksi dubattuna, niin mangan tekijän taide ei pääse todellakaan oikeuksiinsa animessa. Mangan löytää vielä todennäköisesti kirjastosta, niin ei tule kustannuksiakaan lukemisesta. Mutta varoitan että siihen saattaa jäädä koukkuun, itse olen kyseistä sarjaa fanittanut jo kymmenisen vuotta, eikä sarjan loppua näy :D

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac

Mutta toisaalta, japanilainen viihde niin kovin mielellään tunkee niitä toistuvia tissi/pantsu/perse-kuvakulmia tilanteeseen kuin tilanteeseen, naispuolisen hahmon ikään katsomatta. Ja kehtaisin väittää, että näihin hyvin valikoituneisiin kuvakulmiin törmää paljon helpommin ja ennen kaikkea paljon useammin juuri japanilaisen animen/mangan parissa (tai Xenoblade Chroniclesin 2:n kaltaisissa videopeleissä), vaikka katsoisitkin jotain ihan muuta kuin perus haaremi- tai fanipalvelusarjaa… nimimerkillä kokemusta on. Puhumattakaan kaikista niistä tirkistely-, perseen taputtelu - tai tissien kourimisvitseistä. Esimerkiksi Pokemon Adventuresin 14. kirjassa Gold ihan surutta taputtaa Greenin persettä, mukamas ”vahingossa” (Vizin enkkukäännöksessä siis, jossa kohtauksesta koitettiin tehdä edes vähemmän irstas). Ja tämmöistä tapahtuu siis jo lasten mangassa.

Paljoapa se ”monipuolisesti vahva”-persoona auttaa feminismin näkökulmasta, jos nuo hahmot kuitenkin kohtaavat jatkuvaa seksuaalista häirintää ”huumorin” nimissä tai kamera toistuvasti keskittyy noiden hahmojen tisseihin ja alushousuihin. Silloin nämä animehahmot ovat ikään kuin tasoissa niiden astetta vähemmän esineellistettyjen, mutta samalla myös kirjoitukseltaan latteampien länsimaalaisten naishahmojen kanssa. Plus miinus nolla-tilanne.

Mutta kuten sanottua, sekä lännestä että idästä löytyy myös monipuolisesti vahvoja naishahmoja, jotka eivät ole vain joko käveleviä lihakimpaleita taikka täysin yrmyjä tappokoneita. Eikä paljastava pukeutuminen taikka seksuaalisuus tee automaattisesti naishahmosta huonoa, pinnallista taikka naisia alentavaa, vaan juju piilee siinä, miten nämä ominaisuudet esitellään (esim. Bayonetta on minustakin ihan okei hahmo, kun taas MGS V:ssä Quietin nyyhkytarina on naurettavan tökerö selitys hahmon stringibikineille ja reikäsukkahousuille). Samaten fanipalvelua voi tarjota varsin luonnollisen näköisellä suihku/kylpykohtauksella, joka ei ole läheskään niin infantiilin niljakas kuin vaikkapa toistuvat alushousujen vilauttelut. Elikkäs joo, seksuaalisuus voi olla myös voimavara, jos se osataan kuvata voimaannuttavalla tavalla eikä naishahmoa vain alenneta joksikin palkinnoksi tai silmäkarkiksi.

Yksi syy noille fyysisesti hypervahvoille naisille piilee varmasti myös siinä, että se on helpoin tapa kiertää ”neito pulassa”-klisee, kun muija pystyykin antamaan vihollisille pataan oikein kunnolla, eikä tarvitsekaan jatkuvaa pelastusta mieshahmoilta. Toisaalta siihen olisi niin monia muitakin ratkaisuja – naishahmo voisi vaikkapa käyttää jotain itse kasaamaansa teknologiaa itsensä suojelemiseen, vaikka olisikin fyysisesti alakynnessä. Tai ketteryyttä pakenemiseen. Tai hahmo voisi selviytyisi silkalla neuvokkuudella ja esim. iskisi vastustajiaan ympäristöstä löytyvillä esineillä. Kaatais vaikka hyllyn jonkun päälle tai huitaisis vastustajaa haaroihin luudanvarrella ja juoksis sitten karkuun.

Beyond Good and Evilin Jade on mielestäni hyvä esimerkki monipuolisesti vahvasta, länsimaalaisesta naishahmosta. Taistelussa Jade pärjää monia eri elukoita vastaan, mutta haarniskoitujen sekä aseistettujen sotilaiden kanssa kuolo koppaa tosi helposti. Samaten kaikista raskaampien esineiden työntämisessä Jade tarvitsee apua. Tämä on virkistävä kompromissi yltiövahvan ja täysavuttoman naishahmon välillä. Fyysistä voimaa tärkeämmäksi muodostuukin Jaden hiiviskelytaidot sekä ketteryys liikkua mitä ahtaimmissa koloissa tai kapeimmilla kielekkeillä… puhumattakaan pelin pääteemasta, eli kuinka totuuden julkistaminen mediassa voi ollakin se kaikista vahvin voimavara. Jaden lisäksi pelistä löytyy myös muita merkittäviä naishahmoja, minkä ansiosta koko sukupuolen edustaminen ei kaadu yksistään päähenkilön niskaan. Tällaisia naispäähenkilöitä olisi kiva nähdä lisää.

Mitä tuohon femme Shepardin anime figuuriin tulee, en minäkään sen pahemmin pidä siitä. Ei siksi, että se on anime-versio, vaan siksi, että se on yksinkertaisesti liian moe-tyylinen. Ehkä jollain chibivartalolla noin isot simmut olisivat vielä menetelleet, mutta ei tuolla kropalla. Figun virallisessa konseptitaiteessakin on enemmän särmää, Shepardin silmät ovat matalammat soikiot eikä tuollaiset pyöreät Bambin silmät. Konseptitaiteessa Shepardilla on tuiman keskittynyt ilme, kun taas figussa ilme on paljon pehmeämpi, eikä sen katse oikein keskity mihinkään. Lisäksi figu Shepardilla on pienet punaiset pusuhuulet ja kasvonpiirteet ovat pehmeämmät kuin piirustuksessa. Virallinen luonnos on sekä naisellinen että sisukas, mutta figuurista tuo sisukkuus on hiottu visusti pois ja korvattu moe-hötöllä. Ei näin.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Kyllä, tässä olet aivan oikeassa. Naisten esineellistäminen ja kaikenlaiset lääpintävitsit tosiaan ovat sitten toisaalta hyvinkin arkisia tarinaelementtejä, joita näkee teoksessa kuin teoksessa, kunhan se vain on miespuoliselle yleisölle suunnattu. Se on sen kolikon toinen puoli, että näitä asioita ei Japanissa mitenkään erityisesti ajatella.

Enkä tosiaan väitä että anime olisi mikään tasa-arvon ja feminismin airut. Enemmänkin kyse on vain siitä että tasa-arvo ja feminismi ovat leimallisen länsimaisia konsepteja, jotka pohjaavat länsimaiseen individualismiin. Siksi tulkinnassa usein tuleekin ongelmia, kun niitä yritetään soveltaa sellaisten kulttuuripiirien tuotoksiin joissa ne ajatukset ovat jo valmiiksi vieraita.

Joskin siinä toki olisi keskustelemista, miten tämän vuoksi länsimainen kuluttaja voi helposti tulkita feministisiksi sellaisiakin sarjoja joiden takana ei takuuvarmasti ole mitään sellaista aatetta ollut. Kuten postauksessa itsessäänkin sivusin, niin esimerkiksi Bechdelin testihän on pitkälti täysin käyttökelvoton työkalu animesta puhuttaessa, koska monessa sarjassa ei välttämättä ole mieshahmoja lainkaan.

Mieleen tulee eräs tapaus parin vuoden takaa, kun Suomessa oli käymässä naispuolinen mangantekijä Kaoru Mori, jonka sarjat tunnetaan eleganteista ja tyylikkäistä naishahmoistaan, jotka toisinaan ovat seksuaalisesti aika itsevarmojakin. Yleisökysymyskierroksella muuan kysyi että pitääkö hän itseään feministinä kun tällaisia sarjoja tekee. Vastaus oli että eipä kyllä, hän vain henkilökohtaisesti tykkää piirtää elegantteja ja tyylikkäitä naishahmoja.

Toki näitä keskusteluja yksipuolistaa aina se, että niissä yleensä puhutaan aina lähinnä miespuoliselle yleisölle suunnatuista teoksista. Ja silloin koko keskustelu esimerkiksi fanservicen luonteesta vääristyy pelkästään paljaaksi pinnaksi, alusvaatteiksi ja suihkukohtauksiksi. Naispuolisen yleisön fanservice kuitenkin on luonteeltaan pitkälti toisenlaista, käsikirjoitus- ja tilannekeskeisempää. Vaikkapa nyt sitä, että FFXV:n pojat istuvat nuotiolla puhumassa tunteistaan ja läimimässä toisiaan selkään bromanttisesti.

Ja vaikka kyse olisi vain visuaalisestakin fanservicestä, niin naisyleisön preferenssit ovat yleensä enemmän kategoriaa "kravatti ja univormu" kuin "vatsalihakset esillä". Tämä Fate/Grand Order -figuuri esimerkiksi on aika hyvä esimerkki kypsemmän setämiehen swagista.

Nostoja