Idän lumo: Ei enää niitä vahvoja naishahmoja / Blogit / www.pelaajalehti.com

Idän lumo: Ei enää niitä vahvoja naishahmoja

18.02.2018 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
25
Idän lumo: Ei enää niitä vahvoja naishahmoja

Molemmat Bayonettat julkaistiin Switchille tällä viikolla, joten tämä on erinomainen tilaisuus puhua vahvoista naishahmoista. Nimihahmo Bayonetta itse tietysti on sellainen, sitä tuskin kukaan kyseenalaistaa.

Jokainen joka on koskaan käynyt keskustelua tästä aiheesta tietääkin varmaan jo valmiiksi, mikä keskustelussa yleensä mättää. Monet kun kuvittelevat ”vahvan” tarkoittavan fyysisesti vahvaa ja väkivaltaan kykenevää, ja sen takia kaikki prinsessat osaavat nykyään kung-fua.

Tämän vuoksi keskustelu alkaa saman tien kiertää sen ympärillä, kuinka ”badass” tai "feisty" joku naishahmo on tai ei ole, tai kuinka paljon tämä ”can kick butt”. Koska tämä on se mittatikku mitä keskustelussa käytetään, Sansa Stark on ihmisten mielestä heikko naishahmo, koska hän tykkää mekoista. Arya Stark taas on vahva naishahmo, koska hän tykkää miekoista.

Oikeastaanhan vahvojen naishahmojen peräänkuuluttajat tahtoisivat naishahmoja, jotka olisivat jotain muuta kuin juonielementtejä. Sitä, että ”vahva” tarkoittaisi kerronnallisesti vahvaa: hahmoa, jolla on omaa agendaa, motiiveja ja heikkouksia.

Tähän on kuitenkin vaikea päästä niin kauan kuin joka teoksessa on vain se yksi nainen. Jos Tony Stark mokaa jotain, se on vain huonoa tuuria. Mutta jos Natasha Romanoff epäonnistuu missään, hän edustaa yhtäkkiä koko sukupuoltaan.

Tai kärjistetymmin: Jos Tony Stark kärsii PTSD:stä, paniikkihäiriöistä ja alkoholismista siksi että melkein kuoli, se tekee hänestä vain mielenkiintoisemman hahmon. Mutta jos Natasha Romanoffin poskea pitkin valuu yksikin kyynel sen vuoksi että valtio on pakkosteriloinut hänet, Internet suuttuu niin pahasti siitä että hänet on esitetty ”heikkona”, että kukaan ei ole vieläkään uskaltanut lupautua ohjaamaan Black Widow -elokuvaa. Kukaan ei ole kiinnostunut siitä miten ”badass” joku mieshahmo on, joten vain naishahmoilla on jotain todisteltavaa.

Ratkaisu olisi yksinkertainen: naishahmoja voisi olla samassa teoksessa niin monta, että kukaan ei joutuisi yksin kantamaan harteillaan koko naissukupuolen edustamisen taakkaa. Japanilaista mediaa voi halutessaan syyttää naishahmojen esineellistämisestä, mutta hullukaan ei syyttäisi sitä naishahmojen representaation puutteesta.

Anime ja manga ovat kirjaimellisesti täynnä naispuolisia merirosvokapteeneja, salamurhaajia, lääkäreitä, monarkkeja, maageja, ässäpilotteja, mestariuhkapelureita ja rakettimekaanikkoja. Nykyään animea on muodikasta syyttää naisten esineellistämisestä, mutta menneinä vuosikymmeninä - Bubblegum Crisisin ja Dirty Pairin aikaan - sitä pidettiin toiminnallisten naishahmojen määrän vuoksi suorastaan tasa-arvon airueena.

Fate/stay nightin Saber.

Mutta tämä on oikeastaan sivuraide, koska joka tapauksessa ihmiset tuntuvat haluavan naishahmojensa olevan ”vahvoja” myös nimenomaan sillä toisella tavalla. Siksi haluaisinkin kysyä, miksi näin oikeastaan halutaan?

Asia muuttuu ehkä vähän helpommin ymmärrettäväksi, jos keskustelussa korvaa sanan ”vahva” sanalla ”väkivaltainen”. Miksi väkivaltaisuus on positiivinen asia? Miksi kykyä väkivaltaan pidetään parempana kuin esimerkiksi älykkyyttä, diplomaattisuutta ja empatiaa? Miksi jalustalle nostettavia roolimalleja ovat sellaiset naiset, jotka pystyvät lyömään kanveesiin mahdollisimman monta pahista? Elämmekö villissä lännessä, jossa kyky fyysiseen itsepuolustukseen ja oman käden oikeuteen on korkein arvo?

Vastaus on ikävän seksistinen. Naishahmojen halutaan olevan ”yhtä hyviä kuin miehet” nimenomaan niissä asioissa joissa miehetkin ovat hyviä, koska ne ovat niitä asioita joissa miehet ovat hyviä. Väkivalta on maskuliininen elementti, ja länsimainen yhteiskunta on kouluttanut meidät pitämään maskuliinisia asioita siisteinä ja tavoiteltavina. Ainoastaan naishahmoilla on jotain todisteltavaa siksi, että pelin säännöt on määritelty niiden asioiden mukaan jotka ihmiset yhdistävät maskuliinisuuteen.

Feminiiniset asiat, kuten ne edellä mainitut tunteet ja mekot, taas ovat ikäviä ja ei-tavoiteltavia – suorastaan naismaisia. Nainen housuissa on cool ja siisti, mies hameessa taas sketsihahmo. Sininen on siisti väri, pinkki taas nolo väri.

Tästä japanilaisesta figuurista Mass Effectin Shepardista ei lännessä tykätty. Näytti kuulemma ”liian tyttömäiseltä.” Ja tyttömäisyyshän on tunnetusti heikkoa, huonoa ja ei-toivottavaa.

(Suosittelen pitämään tämän mielessä, kun jatkossa törmäät missä tahansa kontekstissa ajatukseen siitä, että joku asia on negatiivinen siksi että se on feminiininen eikä maskuliininen. Kun on kyse Japanista, esimerkkejä sellaisesta tulee vastaan melkein päivittäin.)

Koska keskustelu on määritelty näin, kaikki puhuvat aina vain siitä, oliko toisessa maailmansodassa rintamalla naisia. Siitä, oliko viikinkisoturien joukossa naisia. Siitä, oliko samuraisoturien joukossa naisia. Kukaan ei koskaan kysy, miksi vihollisten tappaminen taistelukentällä on ylipäätään asia jota pidetään tavoiteltavana.

Ja tähän tiivistyykin länsimaisten ”vahvojen naishahmojen” ongelma. Koska feminiinisyyttä ja kaikkea siihen liittyvää pidetään niin vahvasti negatiivisena, monet tekijät uskovat että parhaita vahvoja naishahmoja ovat mahdollisimman miesmäisesti käyttäytyvät sellaiset – ”miehiä joilla on rinnat”, kuten stereotypia kuuluu. (Mutta ei liian isot rinnat, koska se olisi liian naisellista.) Räyhä-Ralfin kersantti Calhoun saattaa olla parodinen hahmo, mutta parodia ei olisi hauskaa jos siitä ei tulisi mieleen jotain oikeaa.

Naughty boys need to be spanked.

Tässä mielessä Bayonetta onkin aika mielenkiintoinen hahmo, eikös? Vaatteista huolimatta harva voisi erehtyä luulemaan häntä ja Black Widow’ta samanlaisiksi hahmoiksi: toinen on itsevarman naisellinen ja leikkisän seksikäs, toinen taas vakava kurttuotsa, jonka luonteesta on pyyhitty minimiin kaikki naisellisuus.

Bayonetta ei kuitenkaan ole japanilaisen median parissa mitenkään erityisen harvinainen hahmo. Japanilainen viihde kun on täynnä naishahmoja, jotka käyttävät väkivaltaa mutta ovat silti feminiinisiä. Toisinaan et voi edes heittää tikkaa sokkona ilman että osuisit jonkinlaiseen miekkaa heiluttavaan, haarniskapukuiseen ritarityttöön.

Mutta kun tappelut on tapeltu, hahmoilla on silti aikaa miettiä toiveita, unelmia ja romansseja – koska väkivalta itsessään ei ole mikään tavoite. Se on jotain jota on pakko tehdä läheisten suojelemiseksi, ja jonka toivoisi olevan pian ohi että kaikki pääsisivät kotiin rakkaidensa luokse. Miehistä puhuminen voi edelleen olla osa kuviota, vaikka keskustelut käytäisiinkin avaruusristeilijän kapteenintuolista käsin.

Gundam Thunderboltin avaruuskapteeni Claudia Peer itkemässä rakastajalleen, kun tietää joutuvansa käskemään kohta lisää sotilaita varmaan kuolemaan.

Tämä kaikki perustuu pohjimmiltaan siihen, että Japanissa väkivaltaa ei pidetä erityisen maskuliinisena asiana.

Asian sisäistäminen saattaa vaatia vähän pureskelua, mutta niin se vain on. Miehekkyyden määritelmää tulee usein pitäneeksi täysin universaalina asiana, vaikka todellisuus on kaikkea muuta.

Se aiemmin mainittu tunteiden osoittaminen on yksi esimerkki. Esimerkiksi itkeminen miehekkäässä kontekstissa on länsimaisessa kulttuuripiirissä niin vieras juttu, että termi ”miehiset kyyneleet” yhdistetään ensimmäisenä kamppailulajimangaan ja kiinalaisiin kung-fu-elokuviin.

Netflixin originaalituotantoa oleva tuore animesarja Devilman Crybaby taas jopa oli nimetty sen mukaan, että sen hypermaskuliininen ja hyperväkivaltainen päähenkilö itkee valtoimenaan surressaan muiden kuolemaa. Tämä on todiste hänen inhimillisyydestään, vaikka hän onkin puoliksi demoni.

Lännessä kuulee myös usein sanottavan, että miespuolisten JRPG-hahmojen riikinkukkomainen ulkonäkö on jollain tapaa feminiininen tai gay, vaikka japanilaiset kuluttajat näkevät asian kokonaan toisella tavalla. Sen sijaan maskuliinisuus yhdistetään Japanissa enemmän assertiiviseen ja itsevarmaan käytökseen - hiusgeelin määrään katsomatta. Ylenpalttinen muskelipullistelu taas on siellä ihmisten mielestä melko homoa.

Länsimaisten kuluttajien mielestä Final Fantasy XV:n päähahmoista eniten homokoodattu lienee Prompto (vasemmalla). Japanilaisen näkemyksen mukaan homoin hahmo taas on Gladio (toinen vasemmalta.)

Ja sitten on tosiaan se väkivalta. Länsimaisessa mediakulttuurissa on ihan uskottavaa kasata kokonaisia tarinoita sen ympärille, että tyttö haluaa ampua jousella ”vaikka on tyttö” – Pixarin Urhea esimerkiksi. Japanissa taas jousiammuntaa ylipäätään pidetään leimallisesti feminiinisenä lajina.

Eikä se ole läheskään ainoa esimerkki. Esimerkiksi naginataa alettiin pitää naisten aseena 1600-luvulta eteenpäin, kun sen merkitys taistelukentillä väheni. Samurailuokan naisten odotettiin pystyvän puolustamaan kotiaan sillä välin kun miesväki oli sotimassa, joten naginatasta tuli kodinturva-ase. Eikä miekkojakaan mitenkään nimenomaan maskuliinisina pidetä - harvapa ei olisi edes joskus nähnyt eleganttia japanilaisnaista katana kädessä.

Kabaneri of the Iron Fortressissa aatelisneito Ayame kiskaisee seinältä naginatan, kun neuvottelut kuumenevat liiaksi.

Joka tapauksessa tämä johtaa siihen, että japanilaisessa viihteessä hahmon miehekkyys tai naisellisuus ei ole sidottu väkivaltaisuuteen tai fyysiseen avuttomuuteen, toisin kuin lännessä usein on. Siksi japanilaiset mieshahmot voivat olla fyysisesti kyvykkäitä olematta sänkisiä muskelimasoja, ja vastaavasti naishahmot voivat olla fyysisesti kyvykkäitä olematta stereotyyppisiä poikatyttöjä.

Länsimaisen tekijän on nykyään käytännössä mahdotonta luoda ”vahvaksi naishahmoksi” luokiteltavaa hahmoa vahingossa, vaan väkivaltaisuuden tai muun fyysisen kyvykkyyden takana on aina tietoinen harkinta. Mutta koska japanilaiset eivät ajattele sukupuoliroolien olevan juurikaan sidottuja väkivaltaisuuteen, koko ”vahvan naishahmon” käsite on japanilaisessa viihteessä tietynlainen non-issue.

Tästä johtuen japanilaiset tulevat usein ihan vahingossa luoneeksi hahmoja, jotka ovat hahmoina tasapainoisempia ja ehjempiä kuin lännen naispuoliset toimintasankarit.

Omalla tavallaan onkin ehkä ihan luonnollista, että aidoimmilta tuntuvia vahvoja naishahmoja tulee luotua juuri siellä, missä tekijät eivät vietä kaikkea aikaansa miettien, miten he voisivat parhaiten luoda naishahmoistaan mahdollisimman ”vahvoja”. Ja niille jotka vanhasta tottumuksesta toistelevat mantraa Japanista kaiken seksismin kehtona tämä voisi ehkä toimia muistutuksena siitä, että välillä kannattaisi kenties myös katsoa peiliin.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Ylivertainen japanilainen ystävänpäivä

Seuraava: Lausut todennäköisesti täysin väärin

Kommentit

Käyttäjän Vaapukkamehuw kuva
Vaapukkamehuw

Jousiammunnan yhdistäminen naisellisuuteen ei rajoitu Japaniin, vaan sama ilmiö on tuttu länsimaissakin. Länsimaisessa viihteessä naissoturit ovat lähes poikkeuksetta jousimiehiä. Toisaalta miespuoliset jousimiehetkin yleensä esitetään sirorakenteisina, suorastaan hentoina ja sitä kautta "naisellisena".

Tämähän on sikäli outoa, että sodassa käytettyjen jousipyssyjen vetopainot ovat sitä luokkaa, että niiden vetäminen vaatii raamikkaalta ja hyvän lihaskunnon omaavalta mieheltä huomattavan määrän työtä - ja joissain tapauksissa jopa vuosien lisätreeniä ja harjoitusta. Uskaltaisin väittää ettei maailmassa ole kovinkaan montaa naista, jotka jaksaisivat vetää esimerkiksi englantilaisen pitkäjousen, joka vastaa esimerkiksi Mary Rose -hylystä löytneitä esimerkkejä.

Mielikuva jousiammunnasta femiinisenä toimintana luultavasti tuleekin 1800-luvun urheiluammunnasta, jossa vetopainot ovat huomattavasti maltillisempia. Lähitaistelulajeihin verrattuna tarkkuusammunta on huomattavan siisti ja luultavasti sitä kautta "naisellinen" laji. Toisaalta mielikuvaan vaikuttanee myös se, että jousiammunnan voidaan katsoa syntyneen uudestaan 1700-luvun aatelispiireissä ja sitäkin kautta siinä on jonkinlainen hienostuneisuuden vivahde.

Sen sijaan esimerkiksi suurin osa miekoista on sen verran kevyitä, että niiden käyttäminen periaatteessa onnistuu lähes keneltä tahansa - vaikka länsimaisessa viihteessä (kuin myös japanilaisessa) miekat yhdistetään maskuliinisuuteen. Sillä tosin ei ole itse objektin ominaisuuksien kanssa mitään tekemistä, vaan mielikuva luultavasti tulee siitä, että miekat ovat olleet molemmissa kulttuureissa miehisiä statussymboleita.

Lainaus edqe

Ihan mielenkiintoisia kirjoituksia, mutta itä vs länsi -asetelma tuntuu hieman väkinäiseltä.

Nämä blogitekstit tuntuu enemmänkin Yhdysvallat vs. Japani -asetelmalta kuin miltään muulta.

Huomattava osa ominaisuuksista, jotka kirjoittaja katsoo "länsimaisiksi" eivät omiin kokemuksiin / havaintoihin pohjautuen tunnu juuri pätevän Suomeen, eikä toisaalta moniin muihin Euroopan maihinkaan. Tosin mitä sitä voi oikein odottaa, kun yksittäistä maata verrataan kahteen maanosaan (ja yhteen puolikkaaseen!).

Toki kirjoittamisen kannalta tuollainen yksinkertaistettu asetelma on helpompi ja se tekee tekstistä sujuvampaa, mutta kovin suureen tarkkuuteen leveällä pensselillä ei pääse. Ja tuskin sen tarvitseekaan, sillä itse ainakin näen tuon vastakkainasettelun lähinnä keinona tuoda esiin Japanin kulttuurillisia erityispiirteitä, eikä se onnistu oikein ilman verrokkikohdetta. Länsimaat on käsitteenä niin laaja, että sieltä löytyy joka asiaan ero, jota vasten Japanin kulttuuria voidaan peilata.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Yksittäisenä huomiona: minusta ehdottomasti tuo FF:n takki auki lihaksiaan esittelevä tyyppi on homoin noista vaihtoehdoista.

Yleisesti ottaen: mielipiteeni on lähinnä se, että pidettäisiin ne hahmot jollain tapaa järkevinä. Toki jos se ylilyöty hahmo sopii raameihin niin sekin ok.

Itseäni ärsyttää molemmista suunnista tulevat stereotypiat, oli ne sitten isot lihakset jättimäisellä mörssärillä tai päänkokoiset melonit pikkutytöllä, joka näyttää joltain yläasteikäiseltä.

Olen kai sitten viitekehykseni vanki, sillä vähemmän minua häiritsee nuo lihasmörssärit. Tosin ne on helppo selittää "loogisesti" vaikkapa sillä, että pakko olla iso että pärjää samankokoisia örkkejä sun muita vastaan. Millä ihmeellä selität ne "rintalihakset" niillä pikkutytöillä? Siitä ei tule itselle mieleen kuin tietylle yleisölle räätälöity sisältö - jota toki ne lihashirmutkin ovat mutta kuten sanoin, on minusta toinen paljon helpommmin edes jollain tapaa selitettävissä. Niistä lihaksista ja koosta kun oikeasti voi olla sen teoksen maailmassa hyötyä mutta mitä hiton hyötyä niillä pomppivilla pallukoilla on?

Kuten näkee, niin yritän nytkin lähestyä tätä hommaa jollain tapaa logiikan kautta. Ei varmasti taaskaan aukottamalla sellaisella mutta silti.

Lainaus edqe

Yllätti myös huomio, että Aryaa pidettäisiin vahvempana kuin Sansaa. Mielestäni keskustelu on ollut usein juuri päinvastoin ja Sansaa pidettäisiin sarjan vahvimmista hahmoista. Mutta kuten aina, niin mielipiteitä löytyy monia.

Samaa mietin, sillä molemmat hahmot vahvoja mutta menevät päämääriään kohti eri tavoin. Mietin jo että olenko tässä jotenkin vähemmistössä ja "kaikki" muut pitäisivät Sansaa heikkona.

Lainaus snaketus

Vai että Shepard figuuri liian tyttömäinen länsiyleisölle. Onneksi oma pääni ei ole koodattu tuolla vammaisella "se on anime joten sen on pakko olla alaikäinen pikkutyttö" asenteella.

Siis mitä? Ei kai se asenne tuo ole vaan ihan yksinkertainen "se näyttää pikkutytöltä = melko varmasti on pikkutyttö".

Toivottavasti et harjoita samaa "koodausta" tosielämässä, voi nimittäin tulla ongelmia kun yli kolmekymppinen vikittelee pikkutyttöjä koska "koodaus" on vähän erilainen. Vai onko tuo kiertoilmaus joillekin taipumuksille?

Aiemmin kirjotit että tissien koko korreloi suoraan ikään. Siinä vain se ongelma että ne isot tissit on piirretty pikkutyttöä muistuttavalle hahmolle.

Tarkoittaako muuten tuo "pääsi" koodaus ala- vai yläpääsi koodausta?

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo
Lainaus Vaapukkamehuw

Mielikuva jousiammunnasta femiinisenä toimintana luultavasti tuleekin 1800-luvun urheiluammunnasta, jossa vetopainot ovat huomattavasti maltillisempia. Lähitaistelulajeihin verrattuna tarkkuusammunta on huomattavan siisti ja luultavasti sitä kautta "naisellinen" laji. Toisaalta mielikuvaan vaikuttanee myös se, että jousiammunnan voidaan katsoa syntyneen uudestaan 1700-luvun aatelispiireissä ja sitäkin kautta siinä on jonkinlainen hienostuneisuuden vivahde.

Japanissa sen sijaan jousiammunnan feminiinisyys liittynee enemmänkin siihen, että kyudo on hiljainen, arvokas ja meditatiivinen laji, enemmänkin kulttuurirituaali kuin urheilua. Olennaista on se että se ei ole ”raisua” tai ”karskia”, kuten karate ja judo, joita sitten pidetään epänaisellisina. Mutta eihän tuo kovin kaukana ole.

Lainaus Vaapukkamehuw

Toki kirjoittamisen kannalta tuollainen yksinkertaistettu asetelma on helpompi ja se tekee tekstistä sujuvampaa, mutta kovin suureen tarkkuuteen leveällä pensselillä ei pääse. Ja tuskin sen tarvitseekaan, sillä itse ainakin näen tuon vastakkainasettelun lähinnä keinona tuoda esiin Japanin kulttuurillisia erityispiirteitä, eikä se onnistu oikein ilman verrokkikohdetta. Länsimaat on käsitteenä niin laaja, että sieltä löytyy joka asiaan ero, jota vasten Japanin kulttuuria voidaan peilata.

Näinhän se vähän on joo, että eurooppalaiset näkemykset asioista ovat aina erilaiset kuin amerikkalaiset, ja suomalaiset näkemykset erilaisia kuin eurooppalaiset. Mutta kuten sanoitkin niin kulttuurieroista on vaikea kirjoittaa vertaamalla johonkin ja tekemättä yleistyksiä.

Lisäksi asiaa voi toki katsoa myös siltä kannalta, että amerikkalaiset näkemykset ja mielipiteet nyt vaan ylipäätään ovat niin näkyviä ja hallitsevia globaalissa mediakeskustelussa, että niitä on välillä hyvä kyseenalaistaa. Ja tällä tavalla vertailemalla onnistutaan saamaan vähän kulmaa siihenkin millainen se amerikkalainen linssi oikeastaan on, jotta niin voisi tehdä.

Moni näistä yleistyksistä muuten epäilemättä toimisi myös aasialaiseen kulttuuriin yleisesti, mutta Japanin ja sen mediatuotteet nyt kuitenkin tunnen parhaiten.

Lainaus zappah

Itseäni ärsyttää molemmista suunnista tulevat stereotypiat, oli ne sitten isot lihakset jättimäisellä mörssärillä tai päänkokoiset melonit pikkutytöllä, joka näyttää joltain yläasteikäiseltä.

Isoja tissejä nyt tuskin tarvitsee erikseen perustella sen enempää kuin isoja räjähdyksiäkään, mutta naamat on toki eri juttu. Se isoin näkemysero tässä taitaa olla se kulttuuriero siinä, millä tavalla piirrettyjä kasvoja pidetään ”pikkutytön” näköisinä, minkä huomaa esimerkiksi tämän Senran Kagura -uutisen kommenteista. Tässä olisikin sitten jo aihetta kokonaan omaan postaukseensa.

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death
Lainaus

Angel of Death: Miten sen nyt ottaa. Perinteisestihän sitä on sanottu, että jokainen joka katsoo animea ensimmäistä kertaa on sitä mieltä että se on freeseintä ja odotuksia rikkovinta kamaa ikinä, koska ne tropeet ja kliseet joilla japanilainen viihde toimii ovat vielä vieraita ja tuoreen tuntuisia länsimaisiin vastaaviin verrattuna. Ja sitten kun on muutaman vuoden animea katsonut, muuttuu sellaiseksi tyypiksi jonka mielestä kaikki anime on nykyään kliseistä mössöä, toisin kuin silloin vanhaan hyvään aikaan kun itse oli 15-vuotias.

Ei anime tai jrpg:t ole kliseillään kiinnostustani niihin onnistuneet tappamaan, näiden käänteiden ylitarjonta vaan pistää ärsyttämään. Fairy Tail on yksi tämän hetken suosikkejani vaikka se oikein pursuaa näitä kliseitä, nuo ärsyttävät asiat tuppaavat hukkumaan hyvien hahmojen alle. Eli vaikka palkon klisesitä nurisenkin ne eivät ole se lopullinen dealbreaker ja onhan jenkkisarjoissakin omat kliseensä kun joka toisessa sarjassa tuntuu olevan kaiken takana jokin valtava salaliitto.

Bleach, Naruto ja One Piece kiinnostaisi katsoa, mutta jo pelkkä episodimäärän vilkaisu on uuvuttavaa.

Paras viimeaikoina näkemistäni on Mahou Shoujo Madoka★Magica joka on hiukan erilainen näkemys taikatyttö-genrestä.

Itselleni animen kompastuskivi ei ole kliseet vaan se että suurin osa niistä tuntuu loppuvan kesken, "pelaa visual novellia tai lue manga" ei oikein toimi minulle kun molemmat ovat huomattavan erilainen media animeen nähden.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Hyvä kirjoitus! Nämä äänet on jo länsimaisen feminismibuumin myötä painettu taka-alalle, mutta hyvä, että jossain vielä uskalletaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Länsimaissahan vahva naishahmo on ollut sellainen, joka tekee niitä juttuja, joita miehet tyypillisesti tekevät ja feministit muiden mukana ovat olleet kannustamassa tätä miehistämisleikkausta eteenpäin.

Lähtöajatus lienee ollut se, että naisille pitää näin viestiä kaikkien mahdollisuuksien olevan heillekin avoinna, mutta lopputuloksena on menty ihan toiseen äärilaitaan ja nykyään monesti tuntuu, että viihde on tätä nykyä täynnä pelkkiä miehiä ja ainut mikä hahmojen välillä muuttuu on rintamuksen koko.

Lainaus edqe

Yllätti myös huomio, että Aryaa pidettäisiin vahvempana kuin Sansaa. Mielestäni keskustelu on ollut usein juuri päinvastoin ja Sansaa pidettäisiin sarjan vahvimmista hahmoista. Mutta kuten aina, niin mielipiteitä löytyy monia.

Sansa on sarjan edetessä kokenut vähän suuremman kehityskurvin ja oli itse asiassa alussa yksi inhotuimpia hahmoja. Eräänlainen prinsessaunelmissaan elävä stereotyyppi, jonka silmät sitten avattiin aika säväyttävästi maailman karmeudelle. Sarjan edetessä sanoisin, että Sansasta kehittyi parempi ja bädäässimpi hahmo nimenomaan tuon "oppimiskurvin" takia, koska Arya taas oli koko ajan aikalailla samanlainen, eikä tämän hahmoon juuri uusia puolia esitelty.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Angel of Death: Anime on siitä haastava mediamuoto lähestyttäväksi, että siinä on hyödyllistä sisäistää erilaisten sarjojen teko- ja julkaisukontekstien erot. On itsenäisiksi suunniteltuja originaalisarjoja, kuten Madoka Magica, joiden takana on paljon luovaa suunnittelua ja joille luonnollisesti on käsikirjoitettu alusta alkaen kunnollinen lopetus, joten ne ovat usein paljon tyydyttävämpiä katselukokemuksia. (Joskin nykyään on valitettava totuus, että eivät ne kaikki originaalisarjatkaan hyviä ole.)

Sitten on niitä sovituksia edelleen jatkuvista mangoista, joilla on käytettävissään se 12-13 jaksoa ja jotka joutuvat siksi väkisinkin valitsemaan mihin kohtaan juoni jätetään, eikä jatkokautta yleensä koskaan tule paitsi jos käy tosi hyvin. Kaikeksi onneksi näissä on parin viime vuoden aikana kehitytty paljon – muistan että joskus vuoden 2012 paikkeilla sarjojen lopettaminen kuin seinään ilman mitään kunnollista loppuratkaisua oli raivostuttavan yleistä.

Ja sitten on niitä pitkiä poikien tappelusarjoja (plus Gintama ja Salapoliisi Conan), joita sovitetaan tasaiseen tahtiin vuodesta toiseen koko franchisen hypen ylläpitämiseksi, ja jaksomäärä kohoaa nopeasti satoihin. Mutta sellaisen – eli Naruton, Bleachin ja One Piecen – aloittaminen nykyään on suunnilleen sama kuin jos alkaisi herran vuonna 2018 katsomaan Salattuja elämiä ykkösjaksosta aloittaen.

Sen sijaan suosittelisin kokeilemaan jotain vastaavaa sarjaa, joka on uudempi ja siksi vielä lyhyempi. My Hero Academia esimerkiksi on tässä nyt parin vuoden ajan ollut se uusin kuuma juttu poikien toimintasarjojen saralla. Shokugeki no Soumasta ja Black Cloveristakin ovat monet tykänneet. Ja Attack on Titanin varmaan kaikki tietävätkin jo valmiiksi.

Käyttäjän Vaapukkamehuw kuva
Vaapukkamehuw
Lainaus zappah

Yksittäisenä huomiona: minusta ehdottomasti tuo FF:n takki auki lihaksiaan esittelevä tyyppi on homoin noista vaihtoehdoista.

Samaa mieltä. Pitää vielä tässä joku päivä kysellä kavereilta ihan mielenkiinnosta, että mitä he ovat mieltä.

Itsellä on sellainen mielikuva, että Suomessa homoseksuaaleista on kaksi vallalla olevaa stereotypiaa. Toisaalta homoseksuaalisuuteen liitetään henkilöt, jotka ovat käytökseltään naisellisia, puhuvat korkealla äänellä ja kiinnittävät ulkonäköönsä huomiota tavallista enemmän (huom. pelkkä ulkonäkö ei riitä), mutta toisaalta myös henkilöt jotka ylikorostavat omia maskuliinisia piirteitään.

Jonkun asian korostaminen ja tuominen esille usein luo mielikuvan, että taustalla on päinvastainen ongelma. Esimerkiksi henkilö joka jatkuvasti uhoaa olevansa "kova jätkä", mitä todennäköisemmin on epävarma omasta kovuudestaan tai omasta itsestään yleisesti. Maskuliinisuuden korostaminen luo kuvan siitä, että henkilö on epävarma omasta miehuudestaan.

Ehkä nuo kaksi stereotypiaa voitaisiin nimetä "Antti Tuisku" & "Tom of Finland" -stereotypioiksi, niin kaikki ymmärtävät mistä puhun.

E: Mutta tietysti Suomestakin puhuttaessa on hyvä muistaa, että ei täälläkin vielä mikään täydellinen yhtenäiskulttuuri vallitse, vaan alueiden välillä on vieläkin ihan selkeitä havaittavissa olevia eroja. Täällä Savossa huomattava osa ihmisistä vielä nykyäänkin ilmaisee omaa toimintaansa pelkillä todennäköisyyksillä ja kaiken saa aina lukea rivien välistä. Pohjoisessa taas on ihan oma menonsa ja niin edelleen.

Käyttäjän JayeizH kuva
JayeizH

Hmmm... mielenkiintoinen näkökulma sinänsä, mutta... jotenkin en vain "osta" ajatusta että Japanista tulee tasa-arvoisempaa viihdettä siksi, kun tytöillä voi olla isot rinnat ja miehet voi olla luikkuja ja silti molemmat olla fyysisesti kykeneviä. Kyllähän lännessä on vaikka kuinka naissankareita jotka on jotain aivan muuta kuin tyttöpoikia. Eli lännessäkin "naishahmot voivat olla fyysisesti kyvykkäitä olematta stereotyyppisiä poikatyttöjä", vaikka vahvuus onkin usein verrannollinen fyysiseen vahvuuteen.

Lisäksi eikö animessa ja mangassakin ole ollut poikatyttöhahmoja ihan samalla tavalla kuin lännessäkin? Sailormoon, pokemon, Naruto (Sakura, Ino), nyt nopeasti mietittynä. Tässä voin toki olla väärässäkin, meikäläisen kokemus näistä ei ole mitenkään mieletön. Nyt uusin menestys Attack on Titan on hyvä esimerkki myös.

Tosin uskallan sanoa että lännessäkin löytyy kyllä vahvoja naishahmoja joilla ei ole mitään tekemistä väkivallan kanssa. Silloin toki pitää katsoa täyden viihteen ulkopuolelle ja hakea jotain erilaista kuin Marvelin supersankareita.

Toki yleisesti lännellä on pitkä matka että päästään idän tasolle siinä mitä vahva hahmo voi ja saa tehdä ja kuinka monipuolisesti naisia yleensäkkin... "käsitellään" (kuulostaa hassulta...). Varsinkin jos pysytään ns. puhtaassa viihteessä. Mutta esim. Wonder Woman tirautti pari kyyneltä ja osoitti tiettyä herkkyyttä vaikka olikin soturi. Toki hahmon vahvuus perustuu fyysiseen voimaan, eikä kykyyn tirauttaa kyynel. Mutta Romanoffin "kuoppa" on siis läpäisty.

Ja siis myönnän, että lännessä ja idässä on varsin erilaiset mielikuvat. Esim. FFXV:n hahmojen sterotypioiden esille tuonti on mielenkiintoinen. Vaikka itse olen sitä mieltä, että "gay" -fiilis tulee asettelusta ja kohtausten rakentamisesta. Ihmiset toki kohdistaa ne syyt hahmoihin, koska niistähän siinä on kyse, mutta silti syytän musiikkia, fiilistä ja "poikien leirielämää" enemmän kuin itse hahmoja.

Yksi piirre tosin usein puuttuu kulttuurista ja kansasta riippumatta kun ajatellaan vahvaa persoonaan: Läskit :) Idässä on päästy sen verran pitkälle, että läskejä voi olla, mutta "next levelille" päästessään kilot katoaa :D Mutta veikkaan että tässä länsi on silti jopa edellä itää. Ehkä siksi että läskejä on lännessä enemmän. Eli toisin sanottuna, rumia sankareita on lännessä enemmän.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus JayeizH

Hmmm... mielenkiintoinen näkökulma sinänsä, mutta... jotenkin en vain "osta" ajatusta että Japanista tulee tasa-arvoisempaa viihdettä siksi, kun tytöillä voi olla isot rinnat ja miehet voi olla luikkuja ja silti molemmat olla fyysisesti kykeneviä. Kyllähän lännessä on vaikka kuinka naissankareita jotka on jotain aivan muuta kuin tyttöpoikia. Eli lännessäkin "naishahmot voivat olla fyysisesti kyvykkäitä olematta stereotyyppisiä poikatyttöjä", vaikka vahvuus onkin usein verrannollinen fyysiseen vahvuuteen.

Ehkä tässä itse kukin tekee vertailua vähän sillä tavalla, että siitä preferoidusta kulttuurista valitaan parhaat esimerkit ja toisesta ne vähän huonommat. Kun katsotaan esimerkiksi molemmissa kulttuureissa aika tyypillistä juonikuviota, jossa joku alussa heikko (vai pitäisikö sanoa alistettu) hahmo löytää voimansa ja tulee tavalla tai toisella vahvaksi, niin tämä vahvuus on ehkä useimmiten ulkoista: Muskeleita tai taikavoimia ja kykyä käydä väkivaltaisesti sortajiaan vastaan.

Molemmista kulttuureista löytyy kuitenkin se harvalukuisempi joukko teoksia, joissa vahvuus tuleekin sisältäpäin ja selviäminen onkin jostain ihan muusta kuin taistelukyvyistä kiinni. Heikkouden kääntäminen vahvuudeksi on korkealle arvostettua tietääkseni molemmissa kulttuureissa, vaikka valtavirtaviihde aika pitkälti nojautuukin matalaotsaisempaan voimafantasiointiin.

Länsimainen viihde on yleisesti ottaen vasta viime vuosina polarisoitunut sukupuolisesti juuri feministiliikkeen äänekkyyden takia ja silmätikuksi joutumisen pelossa käsikirjoittamisestakin on tullut paljon itsetietoisempaa ja siten kankeampaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että olihan meillä jo 70- ja 80-luvuilla Ripleyt ja Sarah Connorit, eli ei länsimaitakaan voi kovin julmasti tässä asiassa tuomita ainakaan pidemmällä aikajanalla.

Tässäkin yhteydessä jo esillä ollut Game of Thrones tai pikemminkin lähdemateriaalina toimiva kirjasarja, A Song of Ice and Fire, laitettiin alulle jo 90-luvulla ja vasta nyt tv-sarjan suosion myötä G.R.R. Martin on joutunut vastailemaan kysymyksiin siitä miten ihmeessä hän miehenä osaa kirjoittaa niin hyviä naishahmoja. G.R.R. Martinin vastaus: "You know, I've always considered women to be people."

Siinä on mielestäni aika hyvin tiivistetty nykypäivän ongelma länsimaissa: Sukupuolten merkitys on ylikorostunut ja itse asiassa viihteemme taisi olla tasa-arvoisempaa ennen kuin feminismihysteria iski elämän joka osa-alueelle.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

JayeizH: Rinnoilla ei sinällään ole kauheasti väliä alkuperäisen argumenttini kannalta. Enemmän kyse on feminiinisyydestä laajemmassa mielessä - kuten siitä voiko hahmoa näyttää esimerkiksi osoittamassa tunteitaan vaikkapa punastumalla, vai olisiko se "heikkoutta". Tai siitä, voiko naishahmo tykätä jostain asiasta jota pidetään feminiinisenä. Tai siitä, voiko naishahmon motiivi olla romanttinen ilman että yleisö tuomitsee hänet heikoksi. Kyllähän Marvelilla tätä sarjakuvissa löytyy, mutta jostain syystä sitä ei ole elokuviin asti päässyt.

Ja onhan animessa tosiaan myös niitä perinteisiä äksyjä ja väkivaltaisia poikatyttöjä. Mutta yllättävän usein jos kaivaa sellaisen hahmon persoonaa vähän syvemmälle, sieltä löytyy jonkinlaista kompensointia ja asian jatkuvaa ajattelua, joka sitten tavallaan sitoo hahmon tyttöyteensä jollain tavalla.

Jos nyt vaikka Pokémonin Mistystä puhutaan, niin hänellähän on tietynlainen kompleksi siitä että isosiskot olivat aina häntä tyttömäisempiä ja saivat aina kaikki vaatteet ja nuket, mikä on ajanut häntä siihen toiseen suuntaan. Ja toisaalta Mistyn luonteeseen on tarkoituksella liitetty monia stereotyyppisen feminiinisiä asioita joiden on tarkoitus olla kontrastissa hänen poikatytön imagonsa kanssa, kuten ötökkäpelko ja söpöistä asioista pitäminen. Ja yleisellä tasolla nimenomaan poikatyttöhahmojen kuulee usein toruvan poikahahmoja jonkinlaisesta epämiehekkyydestä (kuten pelkuruudesta) sanoilla "olethan mies, etkö olekin", mikä entisestään korostaa sukupuolirooliteemaa.

Attack on Titan on tässä tapauksessa eräänlainen säännön vahvistava poikkeus. Mikasa tosiaan on pinnalta katsoen hyvinkin länsimaistyylinen "vahva naishahmo" - väkivaltainen, kyvykäs ja stoalainen. Sellaisena hän on kuitenkin animessa hyvin harvinainen. Ja lisäksi kannattaa muistaa, että Mikasaa eteenpäin ajava motiivi on kuitenkin hänen palava, suojelunhaluinen rakkautensa elämänsä miestä kohtaan, eikä hänen hahmossaan oikein muuta sisältöä edes ole.

Ja Wonder Woman tosiaan on hyvinkin poikkeuksellinen länsimainen supersankari siinä mielessä, että hänen hallitsevin luonteenpiirteensä on empatiakyky ja halu auttaa muita. Siinäpä jotain, johon Marvel ei ole vielä yltänyt.