Idän lumo: Ei enää niitä vahvoja naishahmoja / Blogit / www.pelaajalehti.com

Idän lumo: Ei enää niitä vahvoja naishahmoja

18.02.2018 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
25
Idän lumo: Ei enää niitä vahvoja naishahmoja

Molemmat Bayonettat julkaistiin Switchille tällä viikolla, joten tämä on erinomainen tilaisuus puhua vahvoista naishahmoista. Nimihahmo Bayonetta itse tietysti on sellainen, sitä tuskin kukaan kyseenalaistaa.

Jokainen joka on koskaan käynyt keskustelua tästä aiheesta tietääkin varmaan jo valmiiksi, mikä keskustelussa yleensä mättää. Monet kun kuvittelevat ”vahvan” tarkoittavan fyysisesti vahvaa ja väkivaltaan kykenevää, ja sen takia kaikki prinsessat osaavat nykyään kung-fua.

Tämän vuoksi keskustelu alkaa saman tien kiertää sen ympärillä, kuinka ”badass” tai "feisty" joku naishahmo on tai ei ole, tai kuinka paljon tämä ”can kick butt”. Koska tämä on se mittatikku mitä keskustelussa käytetään, Sansa Stark on ihmisten mielestä heikko naishahmo, koska hän tykkää mekoista. Arya Stark taas on vahva naishahmo, koska hän tykkää miekoista.

Oikeastaanhan vahvojen naishahmojen peräänkuuluttajat tahtoisivat naishahmoja, jotka olisivat jotain muuta kuin juonielementtejä. Sitä, että ”vahva” tarkoittaisi kerronnallisesti vahvaa: hahmoa, jolla on omaa agendaa, motiiveja ja heikkouksia.

Tähän on kuitenkin vaikea päästä niin kauan kuin joka teoksessa on vain se yksi nainen. Jos Tony Stark mokaa jotain, se on vain huonoa tuuria. Mutta jos Natasha Romanoff epäonnistuu missään, hän edustaa yhtäkkiä koko sukupuoltaan.

Tai kärjistetymmin: Jos Tony Stark kärsii PTSD:stä, paniikkihäiriöistä ja alkoholismista siksi että melkein kuoli, se tekee hänestä vain mielenkiintoisemman hahmon. Mutta jos Natasha Romanoffin poskea pitkin valuu yksikin kyynel sen vuoksi että valtio on pakkosteriloinut hänet, Internet suuttuu niin pahasti siitä että hänet on esitetty ”heikkona”, että kukaan ei ole vieläkään uskaltanut lupautua ohjaamaan Black Widow -elokuvaa. Kukaan ei ole kiinnostunut siitä miten ”badass” joku mieshahmo on, joten vain naishahmoilla on jotain todisteltavaa.

Ratkaisu olisi yksinkertainen: naishahmoja voisi olla samassa teoksessa niin monta, että kukaan ei joutuisi yksin kantamaan harteillaan koko naissukupuolen edustamisen taakkaa. Japanilaista mediaa voi halutessaan syyttää naishahmojen esineellistämisestä, mutta hullukaan ei syyttäisi sitä naishahmojen representaation puutteesta.

Anime ja manga ovat kirjaimellisesti täynnä naispuolisia merirosvokapteeneja, salamurhaajia, lääkäreitä, monarkkeja, maageja, ässäpilotteja, mestariuhkapelureita ja rakettimekaanikkoja. Nykyään animea on muodikasta syyttää naisten esineellistämisestä, mutta menneinä vuosikymmeninä - Bubblegum Crisisin ja Dirty Pairin aikaan - sitä pidettiin toiminnallisten naishahmojen määrän vuoksi suorastaan tasa-arvon airueena.

Fate/stay nightin Saber.

Mutta tämä on oikeastaan sivuraide, koska joka tapauksessa ihmiset tuntuvat haluavan naishahmojensa olevan ”vahvoja” myös nimenomaan sillä toisella tavalla. Siksi haluaisinkin kysyä, miksi näin oikeastaan halutaan?

Asia muuttuu ehkä vähän helpommin ymmärrettäväksi, jos keskustelussa korvaa sanan ”vahva” sanalla ”väkivaltainen”. Miksi väkivaltaisuus on positiivinen asia? Miksi kykyä väkivaltaan pidetään parempana kuin esimerkiksi älykkyyttä, diplomaattisuutta ja empatiaa? Miksi jalustalle nostettavia roolimalleja ovat sellaiset naiset, jotka pystyvät lyömään kanveesiin mahdollisimman monta pahista? Elämmekö villissä lännessä, jossa kyky fyysiseen itsepuolustukseen ja oman käden oikeuteen on korkein arvo?

Vastaus on ikävän seksistinen. Naishahmojen halutaan olevan ”yhtä hyviä kuin miehet” nimenomaan niissä asioissa joissa miehetkin ovat hyviä, koska ne ovat niitä asioita joissa miehet ovat hyviä. Väkivalta on maskuliininen elementti, ja länsimainen yhteiskunta on kouluttanut meidät pitämään maskuliinisia asioita siisteinä ja tavoiteltavina. Ainoastaan naishahmoilla on jotain todisteltavaa siksi, että pelin säännöt on määritelty niiden asioiden mukaan jotka ihmiset yhdistävät maskuliinisuuteen.

Feminiiniset asiat, kuten ne edellä mainitut tunteet ja mekot, taas ovat ikäviä ja ei-tavoiteltavia – suorastaan naismaisia. Nainen housuissa on cool ja siisti, mies hameessa taas sketsihahmo. Sininen on siisti väri, pinkki taas nolo väri.

Tästä japanilaisesta figuurista Mass Effectin Shepardista ei lännessä tykätty. Näytti kuulemma ”liian tyttömäiseltä.” Ja tyttömäisyyshän on tunnetusti heikkoa, huonoa ja ei-toivottavaa.

(Suosittelen pitämään tämän mielessä, kun jatkossa törmäät missä tahansa kontekstissa ajatukseen siitä, että joku asia on negatiivinen siksi että se on feminiininen eikä maskuliininen. Kun on kyse Japanista, esimerkkejä sellaisesta tulee vastaan melkein päivittäin.)

Koska keskustelu on määritelty näin, kaikki puhuvat aina vain siitä, oliko toisessa maailmansodassa rintamalla naisia. Siitä, oliko viikinkisoturien joukossa naisia. Siitä, oliko samuraisoturien joukossa naisia. Kukaan ei koskaan kysy, miksi vihollisten tappaminen taistelukentällä on ylipäätään asia jota pidetään tavoiteltavana.

Ja tähän tiivistyykin länsimaisten ”vahvojen naishahmojen” ongelma. Koska feminiinisyyttä ja kaikkea siihen liittyvää pidetään niin vahvasti negatiivisena, monet tekijät uskovat että parhaita vahvoja naishahmoja ovat mahdollisimman miesmäisesti käyttäytyvät sellaiset – ”miehiä joilla on rinnat”, kuten stereotypia kuuluu. (Mutta ei liian isot rinnat, koska se olisi liian naisellista.) Räyhä-Ralfin kersantti Calhoun saattaa olla parodinen hahmo, mutta parodia ei olisi hauskaa jos siitä ei tulisi mieleen jotain oikeaa.

Naughty boys need to be spanked.

Tässä mielessä Bayonetta onkin aika mielenkiintoinen hahmo, eikös? Vaatteista huolimatta harva voisi erehtyä luulemaan häntä ja Black Widow’ta samanlaisiksi hahmoiksi: toinen on itsevarman naisellinen ja leikkisän seksikäs, toinen taas vakava kurttuotsa, jonka luonteesta on pyyhitty minimiin kaikki naisellisuus.

Bayonetta ei kuitenkaan ole japanilaisen median parissa mitenkään erityisen harvinainen hahmo. Japanilainen viihde kun on täynnä naishahmoja, jotka käyttävät väkivaltaa mutta ovat silti feminiinisiä. Toisinaan et voi edes heittää tikkaa sokkona ilman että osuisit jonkinlaiseen miekkaa heiluttavaan, haarniskapukuiseen ritarityttöön.

Mutta kun tappelut on tapeltu, hahmoilla on silti aikaa miettiä toiveita, unelmia ja romansseja – koska väkivalta itsessään ei ole mikään tavoite. Se on jotain jota on pakko tehdä läheisten suojelemiseksi, ja jonka toivoisi olevan pian ohi että kaikki pääsisivät kotiin rakkaidensa luokse. Miehistä puhuminen voi edelleen olla osa kuviota, vaikka keskustelut käytäisiinkin avaruusristeilijän kapteenintuolista käsin.

Gundam Thunderboltin avaruuskapteeni Claudia Peer itkemässä rakastajalleen, kun tietää joutuvansa käskemään kohta lisää sotilaita varmaan kuolemaan.

Tämä kaikki perustuu pohjimmiltaan siihen, että Japanissa väkivaltaa ei pidetä erityisen maskuliinisena asiana.

Asian sisäistäminen saattaa vaatia vähän pureskelua, mutta niin se vain on. Miehekkyyden määritelmää tulee usein pitäneeksi täysin universaalina asiana, vaikka todellisuus on kaikkea muuta.

Se aiemmin mainittu tunteiden osoittaminen on yksi esimerkki. Esimerkiksi itkeminen miehekkäässä kontekstissa on länsimaisessa kulttuuripiirissä niin vieras juttu, että termi ”miehiset kyyneleet” yhdistetään ensimmäisenä kamppailulajimangaan ja kiinalaisiin kung-fu-elokuviin.

Netflixin originaalituotantoa oleva tuore animesarja Devilman Crybaby taas jopa oli nimetty sen mukaan, että sen hypermaskuliininen ja hyperväkivaltainen päähenkilö itkee valtoimenaan surressaan muiden kuolemaa. Tämä on todiste hänen inhimillisyydestään, vaikka hän onkin puoliksi demoni.

Lännessä kuulee myös usein sanottavan, että miespuolisten JRPG-hahmojen riikinkukkomainen ulkonäkö on jollain tapaa feminiininen tai gay, vaikka japanilaiset kuluttajat näkevät asian kokonaan toisella tavalla. Sen sijaan maskuliinisuus yhdistetään Japanissa enemmän assertiiviseen ja itsevarmaan käytökseen - hiusgeelin määrään katsomatta. Ylenpalttinen muskelipullistelu taas on siellä ihmisten mielestä melko homoa.

Länsimaisten kuluttajien mielestä Final Fantasy XV:n päähahmoista eniten homokoodattu lienee Prompto (vasemmalla). Japanilaisen näkemyksen mukaan homoin hahmo taas on Gladio (toinen vasemmalta.)

Ja sitten on tosiaan se väkivalta. Länsimaisessa mediakulttuurissa on ihan uskottavaa kasata kokonaisia tarinoita sen ympärille, että tyttö haluaa ampua jousella ”vaikka on tyttö” – Pixarin Urhea esimerkiksi. Japanissa taas jousiammuntaa ylipäätään pidetään leimallisesti feminiinisenä lajina.

Eikä se ole läheskään ainoa esimerkki. Esimerkiksi naginataa alettiin pitää naisten aseena 1600-luvulta eteenpäin, kun sen merkitys taistelukentillä väheni. Samurailuokan naisten odotettiin pystyvän puolustamaan kotiaan sillä välin kun miesväki oli sotimassa, joten naginatasta tuli kodinturva-ase. Eikä miekkojakaan mitenkään nimenomaan maskuliinisina pidetä - harvapa ei olisi edes joskus nähnyt eleganttia japanilaisnaista katana kädessä.

Kabaneri of the Iron Fortressissa aatelisneito Ayame kiskaisee seinältä naginatan, kun neuvottelut kuumenevat liiaksi.

Joka tapauksessa tämä johtaa siihen, että japanilaisessa viihteessä hahmon miehekkyys tai naisellisuus ei ole sidottu väkivaltaisuuteen tai fyysiseen avuttomuuteen, toisin kuin lännessä usein on. Siksi japanilaiset mieshahmot voivat olla fyysisesti kyvykkäitä olematta sänkisiä muskelimasoja, ja vastaavasti naishahmot voivat olla fyysisesti kyvykkäitä olematta stereotyyppisiä poikatyttöjä.

Länsimaisen tekijän on nykyään käytännössä mahdotonta luoda ”vahvaksi naishahmoksi” luokiteltavaa hahmoa vahingossa, vaan väkivaltaisuuden tai muun fyysisen kyvykkyyden takana on aina tietoinen harkinta. Mutta koska japanilaiset eivät ajattele sukupuoliroolien olevan juurikaan sidottuja väkivaltaisuuteen, koko ”vahvan naishahmon” käsite on japanilaisessa viihteessä tietynlainen non-issue.

Tästä johtuen japanilaiset tulevat usein ihan vahingossa luoneeksi hahmoja, jotka ovat hahmoina tasapainoisempia ja ehjempiä kuin lännen naispuoliset toimintasankarit.

Omalla tavallaan onkin ehkä ihan luonnollista, että aidoimmilta tuntuvia vahvoja naishahmoja tulee luotua juuri siellä, missä tekijät eivät vietä kaikkea aikaansa miettien, miten he voisivat parhaiten luoda naishahmoistaan mahdollisimman ”vahvoja”. Ja niille jotka vanhasta tottumuksesta toistelevat mantraa Japanista kaiken seksismin kehtona tämä voisi ehkä toimia muistutuksena siitä, että välillä kannattaisi kenties myös katsoa peiliin.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Ylivertainen japanilainen ystävänpäivä

Seuraava: Lausut todennäköisesti täysin väärin

Kommentit

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Bravo! Briljantti kirjoitus!
Minua lännen viihde ei juurikaan houkuttele, ja osasyynä siihen ovat maskuliinisuuden ja feminiinisyyden kuvaamiseen liittyvät seikat. Japanissa asiat ovat todellakin toisin.

Käyttäjän edqe kuva
edqe

Ihan mielenkiintoisia kirjoituksia, mutta itä vs länsi -asetelma tuntuu hieman väkinäiseltä. Jo pelkästään täällä Euroopassa meillä on valtavat määrät vahvoja naishahmoja.
Yllätti myös huomio, että Aryaa pidettäisiin vahvempana kuin Sansaa. Mielestäni keskustelu on ollut usein juuri päinvastoin ja Sansaa pidettäisiin sarjan vahvimmista hahmoista. Mutta kuten aina, niin mielipiteitä löytyy monia.

Olisi mielenkiintoista kuullu japanilaisesta pelikulttuurista mangan ja animen ulkopuolelta. Esimerkiksi olisiko japanissa kehittäjiä, jotka olisivat tehneet Shogun 2-pelistä pitäville hyviä vaihtoehtoja.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Vai että Shepard figuuri liian tyttömäinen länsiyleisölle. Onneksi oma pääni ei ole koodattu tuolla vammaisella "se on anime joten sen on pakko olla alaikäinen pikkutyttö" asenteella. Voi olla myös osasyy tai varsinainen syy miksi juuri nuo dudebro shooterit kuten Gears of War ei uppoa sitten ollenkaan.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Japanilaiset itse eivät muuten jaottele pelejään "animemaisiin" ja "ei-animemaisiin", eikä sitä sanaa muutenkaan käytetä siellä päin kuvaamaan teosten hahmodesigntyyliä toisin kuin täällä lännessä. Piirroshahmoja nyt vain on tapana piirtää sillä tavalla, paitsi mikäli halutaan tarkoituksella piirtää realistisemmin.

Mutta se poislukien… Tämänkertainen teksti tuli kirjoitettua hieman nopeammalla aikataululla Bayonettan inspiroimana, joten esimerkit jäivät tällä kertaa keskimääräistä enemmän animepainotteisemmiksi.

Olen varma että vähän pitempään miettimällä mieleen tulisi silti paljon esimerkkejä myös nimenomaan pelipuolelta. Jos teille tulee mieleen sellaisia, niin niitä saa toki halutessaan mainita kommenteissa.

Käyttäjän velor85 kuva
velor85

Itse olen Kaikki Mass effect pelit pelannut naisella.Jos on mahdollisuus pelata naisellla tai luoda nais-hahmo,Mä otan kaiken ilon itri.

Käyttäjän Topsu1 kuva
Topsu1
Lainaus velor85

Itse olen Kaikki Mass effect pelit pelannut naisella.Jos on mahdollisuus pelata naisellla tai luoda nais-hahmo,Mä otan kaiken ilon itri.

Sama juttu mullakin on. Jos saa lesboilla kuin Mass Effectissa ja uudessa Xenoblade Choroniclesissa niin otan kaiken irti, kun Nia on jossain välivideoissa ihan kiinni Mythrassa.

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Tuosta Mass Effect figuurista sen verran että tuo ei kyllä näytä miltään Mass Effect-hahmolta, en olisi edes tiennyt tuon olevan Mass Effectistä. Muuten ei mitään vikaa.

Hiukan offtopic, mutta menköön: Japanilaisissa animeissa ja peleissä on se ärsyttävä piirre että eräät asiat toistuvat useimmissa niistä animesta ja pelistä toiseen, naispäähahmon kidnappaus, maailman tai ihmiskunnan tuhoa tavoitteleva pahis. Luulisi että noin syvänjuurtuneista kliseistä olisi saatu aikaan edes yksi sarja tai peli joissa olisi pelattu noihin perustuvilla odotuksilla ja sitten vedetty matto alta, mutta ei. Yhden sarjan finaali teki onnistuneesti pilaa yhdestä noista kliseistä, mutta sarjan mainitseminen taitaisi olla spoileri.

Mitä omaan näkemykseen Hollywoodin feminismistä tulee niin itselleni vaikuttaa siiltä että feminismin aatteesta on tullut tärkeämpi kuin päämäärästä ja Hollywood feminismi on vain valokeila jolla julkkikset voivat paisutella omaa egoaan.

Käyttäjän Nelia19 kuva
Nelia19

Loistava kirjoitus! Tottahan se on että länsimaissa ihannoidaan väkivaltaa (tappaminen on ok viihteenä mutta esim. seksi on pornoteollisuudesta huolimatta heti kohun keskellä, mm. GoT) ja maskuliinisuus on nimenomaan sitä toisten pieksämistä ja muskelisuutta. Sitten nauretaan japanilaisille mieshahmoille kun nämä eivät täytä herculeen mittasuhteita. En ole ikinä oikein osannut samaistua näihin tuotteisiin/hahmoihin, kyllä ne parhaat hahmot mitataan nimenomaan persoonan syvyydellä kuin muskeleissa. Japanissa taasen ihannoidaan miehisyyttä itsevarmuuden lisäksi esimerkiksi isän hahmossa joka kykenee huolehtimaan perheestään. Vastuunkantoa. Siinä ei ulkonäkö paina. Muskelisille amerikkalaisille sen sijaan naureskellaan miehisinä parodioina.

Tokihan Japanissa on oma seksisminsä ja ongelmansa, ehdottomasti, mutta tämä lännen "badass nainen on periaatteessa mies tisseillä" ajattelutapa ei juuri sinne kuulu. Ja hyvä niin, itse olen huomannut että ne mielenkiintoisimmat hahmot kaikki sukupuolet mukaan lukien ovat useimmiten tulleet juuri Japanista. Ja Fullmetal Alchemist on kenties kaikkien aikojen kirkkain tähti mitä tulee tasapainoiseen ja värikkääseen hahmokaartiin! Ottakaa siitä mallia!

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Angel of Death: Miten sen nyt ottaa. Perinteisestihän sitä on sanottu, että jokainen joka katsoo animea ensimmäistä kertaa on sitä mieltä että se on freeseintä ja odotuksia rikkovinta kamaa ikinä, koska ne tropeet ja kliseet joilla japanilainen viihde toimii ovat vielä vieraita ja tuoreen tuntuisia länsimaisiin vastaaviin verrattuna. Ja sitten kun on muutaman vuoden animea katsonut, muuttuu sellaiseksi tyypiksi jonka mielestä kaikki anime on nykyään kliseistä mössöä, toisin kuin silloin vanhaan hyvään aikaan kun itse oli 15-vuotias.

Mutta se riippuu ihan puhtaasti siitä millaisesta teoksesta on kyse. On sellaisia teoksia joissa asiat tehdään sillä tavalla kuin tehdään siksi että tekijät ajattelevat että niin asiat kuuluu tehdä. Pitää pitää se dramaattinen palopuhe tovereille ennen demoniruhtinasta vastaan ryntäämistä. Pahiksen pitää suostua "tilapäiseen aselepoon" kun vastaan tulee isompi yhteinen vihollinen, ja se tilapäisyys sitten unohtuu myöhemmin. Päähenkilön kilpakumppani kääntyy pimeän puolelle koska luulee pärjäävänsä yksinään, ja häntä täytyy lyödä turpaan jotta hän tajuaisi todellisen vahvuuden olevan ystävyyden voimassa. Ja niin edespäin.

Mutta jokainen näistä tropeista on sidottu siihen kontekstiin jossa sitä on tapana käyttää. Esimerkiksi monet RPG-kliseet ovat toki älyttömän yleisiä omassa viitekehyksessään, mutta jotkut niistä tuntuisivat suorastaan parodiselta metahassuttelulta käytettynä sen ulkopuolella. Ja esimerkiksi arkisen romanttisen komedian kliseet saattaisivat tietysti tuntua täysin vääriltä avaruuteen sijoittuvassa poliittisessa mechasarjassa tai high fantasy -sarjassa, ja toisinpäin.

Asiaa voi lisäksi katsoa myös niin, että mitä kodifioidumpia nämä kliseet ja tropeet ovat, siitä enemmän tulee väistämättä vastaan myös sarjoja jotka nimenomaan tekevät niistä pilaa ja vetävät mattoa alta kuluttajan odotuksilta. Sellaisissa tapauksissa kyse ei kuitenkaan yleensä ole mistään lopussa koittavasta yllätyksestä, vaan nimenomaan jo alkuasetelman tasolle rakennetusta jutusta joka on kirjoitettu jo takakansitekstiin, kuten "entäs jos sankari ja demoniruhtinas alkaisivatkin tehdä yhteistyötä" (Maoyuu), "entä jos demoniruhtinas päätyisikin fantasiamaailmasta meidän maailmaamme eikä toisinpäin" (The Devil is a Part-Timer) tai "entä jos meidän maailmamme sotateknologia olisikin ylivoimaista fantasiamaailman sotateknologiaan verrattuna" (Gate).

Tästä olenkin itse asiassa jo vähän postausta luonnostellutkin, joten siitä aiheesta sopii odottaa lisää lähiviikkoina.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Nelia19: Fullmetal Alchemist (ja Hiromu Arakawan muutkin sarjat) tosiaan on oikein hyvä esimerkki siitä, miten sarjassa voi olla päteviä, kyvykkäitä ja vahvatahtoisia naisia ilman että sitä mitenkään erityisesti alleviivataan. Shounenmangan track record on siinä suhteessa yleisesti ottaen aika huono, mutta tässä tapauksessa tekijän oma sukupuoli epäilemättä vaikuttaa asiaan siellä taustalla.

Ja länsimainen (tai no, amerikkalainen) kristillispohjainen vaivaantunut ja/tai negatiivinen suhtautuminen kaikkeen vähänkään seksuaalisuuteen liittyvään on tosiaan sitten jo kokonaan oma matopurkkinsa. Ja sehän tosiaan usein värittää kaikkea japanilaiseen mediaan suhtautumista, samalla kun kukaan ei silmää räpäytä tappamiselle ja väkivallalle. Paitsi nyt uusimman Monster Hunterin yhteydessä on näemmä puhuttu eläimiin kohdistuvasta väkivallasta ja sen ongelmallisuudesta, mikä amerikkalaisille on kokonaan eri asia kuin ihmisten tappaminen...

Monesti näistä asioista puhumisessa isoin ongelma on juuri se, että jokainen ajattelee asioita pelkästään oman kulttuurillisen viitekehyksensä läpi ilman että tajuaa sen olevan mikään viitekehys, vaan luulee sen olevan universaali mittatikku. Jolloin on helppo kuvitella että kaikki maailman kulttuurit voi asettaa yhdelle janalle jonka toisessa päässä on "konservatiivinen" ja toisessa päässä "liberaali", toisessa päässä "seksistinen" ja toisessa päässä "tasa-arvoinen". Vaikka oikeastaan ne akselit koostuvat lukemattomasta määrästä muuttujia, joihin osa kulttuureista suhtautuu eri tavalla kuin osa. Ja sen takia esimerkiksi epätasa-arvoisuudestaan tunnettu japanilainen kulttuuri voi yllättäen ollakin joissain asioissa huomattavasti tasa-arvoisempi kuin länsimainen.