Idän lumo: Amerikkalaiset kieltävät seksin kaikilta, 2/2 / Blogit / www.pelaajalehti.com

Idän lumo: Amerikkalaiset kieltävät seksin kaikilta, 2/2

29.04.2018 // Kirjoittanut: Petteri Uusitalo
4
Idän lumo: Amerikkalaiset kieltävät seksin kaikilta, 2/2

Tämän postaus on jatkoa viime viikon tekstille, joka kannattaa lukea ensin.

***

Tässä eräs päivä näin jonkun sanovan sosiaalisessa mediassa osapuilleen näin: ”En ymmärrä miksi pervot valittavat sensuurista. Steamissähän julkaistaan monta sataa pornopeliä joka päivä.”

Näin tosiaan tehdään. Steamin sisältösäännöt ovat siitä mystinen musta laatikko, että ”pornografia” on kielletty, mutta se mikä lasketaan pornografiaksi on täysin tulkinnanvaraista. Minkälainen seksuaalinen sisältö on OK ja minkälainen ei? Kukaan ei tiedä, koska asiasta ei ole olemassa minkäänlaisia selkeitä sääntöjä.

You Must be 18 or Older to Enter.

Steamin katalogiin päätyy läjittäin epämääräisten Google Translatea käyttävien shovelware-julkaisijoiden – kuten SakuraGamen – julkaisemia eksplisiittisen seksuaalisia pelejä. Toisaalta esimerkiksi nettipornon kuluttamisesta kertova kauhupeli You Must be 18 or Older to Enter sai kaupasta monoa, vaikka se sisälsi hädin tuskin mitään visuaalista, saati sitten graafista.

Sekai Projectin ja MangaGamerin kaltaisilla kunniallisilla visual novel -julkaisijoilla on tapana julkaista K18-peleistään Steamissa saksittu versio, ja seksikohtaukset paikalleen palauttava patchi löytyy julkaisijan nettisivuilta. Nykyään tällaisten patchien olemassaolon mainostaminen Steamin itsensä puolella on kuitenkin kielletty.

Toissaviikolla MangaGamerin tuorein julkaisu, koulutyttörakkausteemaiseen A Kiss For the Petals -sarjaan kuuluva Maidens of Michael poistettiin Steamista kokonaan. Blogipostauksessa julkaisija kertoo että Valve ei ole vastannut tiedusteluihin poistamisen syistä, eikä se kuulosta kovin toiveikkaalta sen suhteen että tilanne korjaantuisi.

Voimme vain spekuloida, että lukioikäisistä hahmoista kertova romanssipeli tulkittiin sääntöjen vastaiseksi, oli siitä saksittu seksikohtaukset tai ei. Tai kenties kyse oli siitä, että pelistä löytyy myös opettajien ja oppilaiden välisiä suhteita. Oli miten oli, nyt tätäkin teosta saa vain julkaisijan omasta nettikaupasta.

Pienten julkaisijoiden kannalta on ymmärrettävästi turhauttavaa, että etukäteen ei vain voi tietää mikä tullaan tulkitsemaan kauppapaikan sääntöjen vastaiseksi ja mikä ei.

Vielä tuskaisempaa hommasta tekee se, että Steamin sisältövalvonta toimii lähinnä käyttäjäilmoitusten perusteella. Jokainen bannivasaran heilahdus on siis hyvin todennäköisesti sen tulosta, että joku vitsikäs trolli (tai porukallinen sellaisia) on painanut report-namiskaa ja kirjoittanut onnistuneen mehustelevat perustelut.

Kaikki pelit eivät ole Steamissä samalla viivalla. Nimekäs ja fanien odottama peli kuten Maidens of Michael saa todennäköisemmin osakseen läjän reporttauksia, eksplisiittinen shovelware-peli taas ei yhtään.

Samankaltaisella menetelmällä valvoo sisältöään myös joukkosponsorointipalvelu Patreon. Siellä on luonut itsenäistä uraa moni eroottisen taiteen piirtäjä, mutta palvelun koon ja profiilin kasvaessa se on hiljalleen pyrkinyt siivoamaan itseään salonkikelpoisemmaksi. Epäilemättä syynä on halu pysyä hyvissä väleissä PayPalin kaltaisten maksuvälityspalveluiden kanssa.

Livenäytelty porno on ollut Patreonissa teoriassa kiellettyä jo pitkään, mutta nyt se on kielletty myös käytännössä. Piirretty porno on edelleen nippa nappa sallittua. Viimeisimmän sääntömuutoksen mukaan piirrettykin erotiikka on kuitenkin nyt kiellettyä, jos siihen sisältyy alaikäisiä, raiskauksia, eläimiinsekaantumista tai insestiä.

Patreonin sisältölinjaukset.

Pysähdytäänpä miettimään tätä hetkeksi. Sanat ovat sinällään shokeraavia, mutta muistutan että puhe on tosiaan piirretystä fetissipornosta. Kuvien piirtäminen näistä aiheista on laillista lähes kaikkialla maailmassa – merkittävinä poikkeuksina mm. Kanada ja Australia. Patreonin tapauksessa kyse on siis ihan vain palvelun omasta säännöstä, ei tarpeesta noudattaa Yhdysvaltain lakia.

Sama piirros kahdesta hahmosta harrastamassa seksiä on siis joko luvallinen tai luvaton riippuen siitä, onko mukana puhekupla jossa lukee ”rakastan sinua, isoveli”. Ja kuka mittaa, missä vaiheessa eläinhahmo on riittävän ihmismäinen ollakseen sallittu? Oletettavasti Zootropolis-fanitaide on enemmän OK kuin Pokémon-fanitaide, mutta entä My Little Ponyt? Entä miten sääntö toimii fantasiarotujen, kuten kentaurien suhteen?

Lasketaanko turriuden aste ylä- vai alavartalosta?

Voi tietysti sanoa että tämä on turhaa saivartelua, koska eikös nyt kuitenkin ole kaikille selvää, että säännöt on säädetty realistisia piirroksia varten. Tämä kriteeri unohtuu kuitenkin nopeasti, kun siirrytään puhumaan alaikäisistä hahmoista. Patreon on erikseen tähdentänyt että kyse ei ole pelkästä esipuberteettisuudesta, vaan myös teini-ikäiset hahmot ovat kiellettyjä.

Fiktiivisten hahmojen iän mittaaminen on jo lähtökohtaisesti hämmentävä konsepti, koska yhden piirtäjän kolmikymppinen voi näyttää nuoremmalta kuin toisen viisitoistavuotias. Piirtäjien sanaa ei tietenkään voi käyttää kriteerinä, koska jokainen voi sanoa hahmonsa olevan tuhatvuotinen lolivampyyri. Käytännössä päätökset lienee siis pakko tehdä silmämääräisesti. Missä vaiheessa silmät ovat liian isot suhteessa pään kokoon? Missä vaiheessa rinnat ovat liian pienet ja karvoitusta liian vähän?

Viimeistään tämä on kaikkea muuta kuin saivartelua. Patreonin tapauksessa kyseessä on ehkä vain taiteilijoiden elannosta, mutta tällaisten kriteerien miettimisen vuoksi ihmisiä on joutunut Kanadassa putkaan ja oikeuteen, kun rajatarkastajat ovat löytäneet tietokoneelta kuvia alaikäisen näköisistä piirroshahmoista.

Erot japanilaisen ja länsimaisen hahmodesignkulttuurin välillä ovat kaikille tuttu aihe, jota tässä tuskin kannattaa käsitellä sen enempää. Ongelmiin kuitenkin törmätään, kun kulttuurierot johtavat hämmentäviin vääriin tulkintoihin.

Esimerkiksi tämän vuoden helmikuussa militaria-aiheisen The Decision of Isoko Yamamoto -kirjasarjan kirjoittaja Mahiro Kisaragi päätti mainostaa sarjansa toisen osan julkaisua Twitterissä. Promootiotwiitin ostamisen jälkeen palvelu kuitenkin kertoi hänelle, että ”aikuissisällön” mainostaminen on Twitterissä kiellettyä. Kuten kuvasta näkee, kirja tai sen kansi eivät ole aikuissisältöä.

On mahdollista että päätöksen teki jokin algoritmi, joka ei osaa tehdä eroa paljaiden rintojen ja ihonmyötäisen takin välillä. Niin ikään on mahdollista, että kuvan tarkastanut ihminen on ollut siinä uskossa että kaikki ns. ”anime” on pornoa. Joka tapauksessa kirjailija ei tiettävästi saanut maksamaansa 45 000 jeniä (noin 340 euroa) takaisin, vaikka kävi Twitterin Japanin-konttorilla tekemässä valituksen. Valitus lähetettiin sieltä eteenpäin Yhdysvaltoihin.

Samantapaisista esimerkeistä kuulee säännöllisesti – toisinaan tapaukset selviävät, toisinaan eivät. Esimerkiksi rytmipeli Arcaean tämä banneri ei aluksi kelvannut Googlen Play Storelle, ja syyksi kerrottiin jollain mystisellä tavalla sen seksuaalisuus. Ne isot silmätkö tähän kaikkeen oikeasti ovat syynä?

Oli tapaus mikä hyvänsä, kaikki palaa aina takaisin siihen että bisnestä on tehtävä jonkun amerikkalaisen firman kanssa. Ja yleensä ongelmat niiden kanssa kumpuavat samasta asiasta: säännöissä ollaan kielletty ”pornografia” ja ajateltu, että asia on sillä selvä.

Sen jälkeen tuntuu sitten tulevan vuosi vuoden jälkeen täytenä yllätyksenä, että kaikki seksuaalinen sisältö maailmassa ei olekaan pelkkiä eksplisiittisiä yhdyntäkuvauksia, joita on tarkoitus katsoa hiiri vasemmassa kädessä. Kaikki japanilaiseen viihteeseen tutustuneet kuitenkin tietävät, että näin ei ole. Japanin lainsäädäntö nimenomaan kieltää ekplisiittisyyden, mikä saa sikäläisen viihteen olemaan eroottista kaikenlaisilla muilla tavoilla.

Entä jos seksuaalinen sisältö tarkoittaakin seksikohtausta, jossa mitään ei oikeastaan näy, mutta kuuluu kyllä? Tai piiskaamista ja bondageköysiä? Julkisella paikalla kävelemistä täysin vaatetettuna kaukosäätimellä varustetun vibraattorin kanssa? Seksikästä poseerailua bikineissä tai puputyttöasuissa? Sitä, että ollaan kahdestaan kylvyssä ja tunnelma on eroottisesti latautunut? Sitä, että joku jota kannetaan reppuselässä laskee alleen? Tai hyvin intensiivistä korvienpuhdistamista?

Jos haluaa veistellä laajemmin, voisi sanoa että seksuaalisuus tai ainakin sen olemassaolon tiedostaminen on äärimmäisen kiinteä ja luonnollinen osa japanilaista ei-alaikäisille suunnattua viihdettä - yhtä perustavanlaatuinen elementti kuin väkivalta amerikkalaisessa viihteessä. Siksi erotiikkaa esiintyy lukemattomissa eri muodoissa ja intensiivisyyden sävyissä, joita on haastavaa rajoittaa sellaisilla säännöillä, jotka olettavat että kaiken viihteen voi jakaa ”pornoon” ja ”ei-pornoon.”

Tokyo Tattoo Girlsissä hahmoille annetaan voimia kasvattavia tatuointeja, ja tatuointitilanteessa nämä ynähtelevät seksikkäästi. Pornoa se ei ole, mutta onko se sitten erotiikkaa?

Sääntöjä ei kuitenkaan haluta selventää - etenkin Steam on tästä krooninen esimerkki. Aihe yritetään lakaista maton alle, jotta linjanvetojen vetämistä ei tarvitsisi ajatella.

Vaikka asioista yrittäisi puhua miten hypoteettisella tasolla, katolilaisuuteen pohjaavan moraalin kulttuurissa kasvaneita yksinkertaisesti hävettää puhua omista näkemyksistään ja mieltymyksistään seksuaalisen viihteen suhteen. Kärjistetyimmillään kyse on ihan vain siitä, että ihmiset pelkäävät muiden pitävän heitä huonompina ihmisinä jos he myöntäisivät oman seksuaalisuutensa olemassaolon, saati että uskaltaisivat myöntää suhtautuvansa seksuaaliseen viihteeseen mitenkään muuten kuin paheksuen. Tämä on amerikkalaista kulttuuria, eivätkä sikäläiset voi sille mitään - vaikka itse olisivat miten ei-uskonnollisia hyvänsä.

Japanilaisissa nettipalveluissa asiat ovat paljon yksinkertaisempia. Sikäläiset ovat lainsäädäntönsä kautta tottuneet siihen, että asiat joko ovat K18 tai eivät ole sen mukaan mitä ruumiinosia kuvassa näkyy, eikä ikärajoja säädellä tapauskohtaisesti sen mukaan onko teoksessa ”seksuaalinen fiilis” tai millaisia fetissejä ja tilanteita - kuten vaikkapa raiskauksia - siinä esiintyy. Japanissa nettijulkaisuun tuntuu itse asiassa liittyvän vähemmän sisältörajoituksia kuin printtimediassa, kun taas Yhdysvalloissa taas asia on juuri toisinpäin.

Nettimediapalvelu DMM:n K18-sivuston tarjontaan kuuluu pornoelokuvia, livestriimejä, digitaalista mangaa, mobiilipelejä, PC-pelejä ja ties mitä muuta. All ages -sisältö on omalla sivustollaan.

Länsimaiset kuluttajat eivät kuitenkaan kostu Japanin nettipalveluista välttämättä mitään, vaikka osaisivatkin japania. Maksuvälineiksi saattavat kelvata vain japanilaiset kortit, tai pääsyä saatetaan rajoittaa IP-osoitteen perusteella. Tausta-ajatuksena saattaa olla se että ei olla varmoja millainen lainsäädäntö ulkomailla on, tai se onko teoksia sallittua myydä ulkomaille tekijänoikeudellisesti, tai ihan vain se että ulkomaisista asiakkaista ulkomaankielisine tukipyyntöineen oletetaan olevan enemmän vaivaa kuin hyötyä.

Moraalipaniikkejakin saatetaan pelätä. Jotkut saattavat vielä muistaa, miten K18-peli RapeLay nousi vuonna 2009 maailmanlaajuisesti kohuotsikoihin normimediassakin, mikä synnytti Japanissa eduskuntakyselyn K18-pelien sisällön rajoittamisesta ulkomaalaisten miellyttämiseksi. Sen seurauksena useampikin asiaan täysin liittymätön japanilainen K18-pelistudio esti pääsyn nettisivuilleen Japanin ulkopuolelta.

Tulinko jo maininneeksi, että japanilaiset firmat eivät pidä mediakohuista, etenkään ulkomaisista sellaisista?

Nykyään Minorin nettisivut redirectaavat ulkomaiset IP-osoitteet suoraan sen englanninkielisen julkaisija MangaGamerin ylläpitämälle sivustolle. Onhan se parannus. 

Meidän englanniksi mediaa kuluttavien on lisäksi joka tapauksessa tyydyttävä käyttämään englanninkielisiä palveluja. Ja onhan se totta, että teoriassa netissä ei ole monopoleja – jokainen on vapaa viemään sisältönsä jollekin kilpailevalle alustalle. Jos YouTube ei maistu, olet vapaa viemään peliarvosteluvideosi Vimeoon.

Mutta kaikki käyttäjät ovat silti isoissa palveluissa, ja jos niiden ovet eivät aukea, jää yleisö väistämättä pienemmäksi. Kun isojen palveluiden discoverability-arvo on riittävän iso, niistä tulee käytännössä portinvartijoita sen suhteen mikä saa osakseen ruohonjuuripöhinää ja medianäkyvyyttä, mikä taas ei. Pahimmillaan ihmiset eivät ole kuulleet vielä vuosien päästäkään, että sillä ja sillä teoksella on nykyään virallinenkin länsijulkaisu.

Ja ne vähän pienemmätkin palvelut ovat kaikella todennäköisyydellä amerikkalaisia palveluita, joten siellä ovat vastassa saman kulttuurin samat moraalisäännöt siitä, mikä on ”sopivaa”. Viimeistään vastaan tulevat maksunvälityspalvelut sääntöineen.

***

Se on toki myönnettävä, että amerikkalaiset eivät ole tässä seksinegatiivisuudessaan läheskään yksin – tunnettuja siveyden sipuleita ovat myös Australia ja Iso-Britannia. Tässä hiljan esimerkiksi Omega Labyrinth Z:lle ei suostuttu antamaan ikärajaleimaa lainkaan kummassakaan maassa.

Molemmissa maissa perustelut nojasivat siihen, että peli oli ”yleistä moraalia” vastaan, koska hahmojen kouluikäisyys oli liiaksi ristiriidassa pelin seksikkään sisällön kanssa. Ja sitä paitsi vain lapsethan tunnetusti tykkäävät isosilmäisistä piirroshahmoista.

Ero on kuitenkin siinä, että Ison-Britannian ja Australian moraalisäännöt ja lait eivät pysty haittaamaan muita kuin paikallisia kuluttajia - samaan tapaan kuin Japanin väkivaltapelisensuurikaan ei haittaa muita kuin japanilaisia.

Internetissä kaikki on kuitenkin toisin. Internetejä on vain yksi, ja sitä hallitsevat amerikkalaiset ylivaltiaat. Ja sen vuoksi meidän kaikkien on taivuttava amerikkalaisiin moraaliarvoihin, halusimme sitä tai emme.

---

Petteri Uusitalo

Kirjoittaja on Anime-lehden päätoimittaja. Häntä ja blogia voi seurata Twitterissä.

---

Edellinen: Amerikkalaiset kieltävät seksin kaikilta, 1/2

Seuraava: Kun pelit valtasivat fantasian

Kommentit

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Olen melko varma jos esimerkiksi Witcher olisi tehty anime-cell shadingillä olisi se torpattu monessa paikkaa välittömästi vaikka se ei eroisi muuten millään tavalla alkuperäisestä. Ymmärrän kyllä logiikan koska animen animaatiohahmojen ikää ei oikein voi vahvistaa muualta kuin rintamuksen tai silmien koosta (pienet realistiset silmät = aikuinen), joten jos ei olla varmoja niin torpataan varmuuden vuoksi kaikki, mutta kuitenkin tuntuu hiukan huvittavalta ja ristiriitaiselta että sisällön taytyy olla mahdollisimman realistista päästäkseen läpi.

Toinen asia mikä tuli mieleeni on tuo että länsimaissa pikkulafkat (ja osa isoistakin) taitaa ottaa negatiivisen julkisuuden täysin päinvastoin, japanissa taidetaan lakaista negatiiviset otsikot maton alle ja teeskennellä ettei mitään tapahtunut, länsimaissa heitellään yläfemmoja koska saatiin lisää ilmaista mainosta.

Arsyttävin amerikkalaisen lainsäädännön seuraus on itsesensuuri, eli ei olisi sensuurille tarvetta, mutta otetaan tavaraa pois ihan vain varmuuden vuoksi ettei kukaan suutu ja tämä ei koske pelkästään seksuaalista tai väkivaltaista sisältöä vaan toisinaan japsipeleistä puuttuu tavaraa jota ei länsimaalaisten katsota vaan yksinkertaisesti ymmärtävän.

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Niin, eihän siitä kovin kauaa ole kun Yakuzoistakin leikeltiin kaikki mahjongit, shogit, kisavisat ja vastaavat pois, "koska eihän ulkkarit sääntöjä / vastauksia tiedä kuitenkaan". Saati että ymmärtäisivät mikä on hostess club.

Eikä siitäkään ole kovin kauaa kun japanilaiset teokset – sarjakuvista peleihin – muokattiin länsimaihin kelpaaviksi muuttamalla profiilissa oleva numero "16" numeroksi "18". Ja parhaimmillaan väittämällä kivenkovaan lukiota yliopistoksi, vaikka jokainen jolla on silmät päässä näkee sen olevan pelkkää silmänpalvontaa.

Itsesensuuristahan siinäkin on kyse, siinä mielessä että pelätään että JOKU voisi potentiaalisesti suuttua.

Käyttäjän mur72 kuva
mur72

Lolikulttuuri ei sinänsä sovi vallalla oleviin länsimaisiin arvoihin, joten oikeastaan kaikki voitaisiin kieltää. Japsit voisivat sen johddosta tehdä vähän aikuisempia hahmoja. Mulle ei nimittäin mahdu päähän se, että niiden tissinaisten tarttee olla laps4en näköisiä. Toisaalta lapsille ja teineille myydään jenkeissäkin supersankarisarjiksia, missä... noniin, tiedättehän.
Lapsille myyntiä voisi kontrolloida. Teineille nämä kuuluvat asiaan, ennenkuin uskaltavat pornoa katsoa.
Japsien loli kulttuuri on totaalisen fucked up, mutta mitä odotetaan ydinpommitetulta kansalta oikeastaan?

Käyttäjän Petteri Uusitalo kuva
Petteri Uusitalo

Isoin ero tässä on ehkä se, mistä sen "lapsen näköisyyden" ajatellaan lähtevän. Niin kuin tästäkin kommentista ilmenee, länsimaisiin hahmodesigneihin tottuneiden mukaan "tissinainen" voi olla silti "lapsen näköinen" – ja samanlaisia kommenttejahan näkee paljon ympäri nettiä. Ilmeisesti tällä tarkoitetaan nimenomaan sitä että lapselta näyttäminen lähtee ihmisten mielestä kasvoista, ja itse vartalolla ei oikeastaan ole väliä.

Tämän ajattelutavan mukaan esimerkiksi nämä Azur Lane -hahmot epäilemättä näyttävät alaikäisiltä isojen silmien ja pienten suiden vuoksi. Eli tämän ajattelutavan mukaan isot rinnat ja leveät lantiot yhdistettyinä söpöihin kasvoihin eivät ole merkki siitä että hahmot ovat täysi-ikäisiä kasvoistaan huolimatta, vaan siitä että hahmot ovat alaikäisiä isoista rinnoistaan ja leveistä lantioistaan huolimatta.

Nostaisin tässä yhteydessä lisäksi esiin myös sen huomion, että tämän länsimaisen ajattelutavan mukaan suunnilleen joka ikinen japanilainen piirroshahmo on ilmeisesti "loli", oli teos sitten suunnattu parikymppisille miehille tai parikymppisille naisille. Potentiaalisten kommunikaatio-ongelmien vuoksi sitä sanaa ei kuitenkaan kannata heilutella liikaa ympäriinsä, koska japanilaisen hahmodesignkulttuurin parissa se on varattu nimenomaan sellaisille hahmoille joilla ei ole isoja rintoja ja lantioita.

Sen konkreettisen lolicon-estetiikan erottaa kaikesta muusta helposti: siihen kuuluu mm. korkea otsa kasvoihin nähden, pötkylän muotoinen ylöspäinsuippeneva vartalo, mahdollisesti myös näkyvät kylkiluut ja kehittymättömistä vatsalihaksista seurausta oleva ns. kalmarivatsa (ikabara). Esimerkiksi Littlewitch Romanesquen art director Ashito Oyarin piirroksista haistaa tekijän mieltymykset kauas, vaikka hahmot olisivat täysin vaatetettujakin.

Mikään ei tietenkään ole ihan yksiselitteistä, koska – edelleen – nuoruudesta kielivät piirteet ja sukukypsyydestä kertovat piirteet voivat silti kulkea käsi kädessä. Esimerkiksi niinkin kurvikas kolmikymppinen bikinimalli kuin Anri Sugihara esitetään usein poseeraamassa niin että valaistus korostaa ikabara-vatsakumpua, kuten vaikkapa tässä ja tässä kuvassa. Silti harva varmaan sanoisi häntä miksikään lolicon-malliksi.

Lainaus mur72

Teineille nämä kuuluvat asiaan, ennenkuin uskaltavat pornoa katsoa.

Tämä on muuten erinomainen esimerkki siitä ajattelutavasta, jonka mainitsin viime postauksen kommenteissa. Siitä, että kun on tottunut jakamaan kaiken viihteen pornoon ja ei-pornoon, alkaa sellainen ei-pornografinen viihde missä on mitä tahansa seksuaalista sisältöä tuntua vain "puolitiehen jätetyltä pornolta".

Oletus kun on, että jokainen tietysti haluaa kuluttaa seksuaalista viihdettä vain "kunnolla" eli ovi lukossa ja housut kintuissa, ja muusta viihteestä seksuaalisuuden sopii pysyä poissa. Ja että eihän kukaan aikuinen nyt tietenkään mitään titilloivaa sisältöä viihdeteokseensa halua, koska ikää löytyy jo myös "oikeaan pornoon".