XCOM 2: War of the Chosen

6.10.2017 // Kirjoittanut: Janne Pyykkönen
0
XCOM 2: War of the Chosen -arvostelu

Vanhan ajan laajennus

Ennen lisäsisältöpaketteja oli laajennuksia. Muinoin uutta pelattavaa saattoi jakaa ainoastaan rahtaamalla laatikollisen levyjä kauppoihin, joten pelien mikropäivityksiä ei voinut tehdä kustannustehokkaasti. Nyt tilanne on päinvastainen, mutta vuoropohjaisen strategian nykyhuippuihin kuuluvan XCOM 2:n War of the Chosen -paketti onkin tuulahdus menneestä. Se on laajennus isolla L:llä.

XCOM on aina ollut strategiapeleistä henkilökohtaisin. Kun pelaaja on komentanut joukkonsa maapalloa valtaavia muukalaisia vastaan, jokainen ohi ammuttu ”varma” laukaus on ollut henkilökohtainen loukkaus. Sotilaihin on syntynyt tunneside. War of the Chosen panostaa juuri tähän puoleen ja lisää pientä kivaa lähes pelin joka alueelle.

Tarina on periaatteessa sama kuin XCOM 2:ssa. Muukalaiset ovat jo vallanneet maapallon, ja ihmiskunnan suurin strategianero – pelaaja – vapautetaan syväjäädytyksestä ja isketään vastarintaliikkeen johtoon. Muukalaisten jumalina palvovat Vanhimmat haluavat omaisuutensa takaisin, ja asialle lähtevät laajennuksen tähdet, Chosen-megamuukalaiset.

Superaseilla ja -voimilla varustetut Valitut eli Salamurhaaja, Metsästäjä ja Noita ovat jakaneet maapallon keskenään, ja pelin aikana ne kisaavat siitä, kuka saa kunnian ihmiskunnan toivojen lyttäämisestä. Ne harrastavat sabotaasia ja ilmestyvät tasaisin väliajoin tehtäviin tappamaan tai vangitsemaan vapaustaistelijoita. Kun ne päästetään päiviltä, ilkiöt saavat Shadow of Mordorin tapaan uusia voimia ja ilmestyvät pian taas ilkkumaan pahimmalla hetkellä. Jos Valittujen linnoitukset saa etsittyä suurella vaivalla, ne voi nitistää pysyvästi todella kinkkisissä tehtävissä. Valitut ovat paremmin tehty versio vanhoista alien rulereista, ja ne muuttavat peliä merkittävämmin kuin ykköspelin laajennuksen exaltit.

Valitut ovat kuitenkin vain näkyvin parannus. Käytännössä hupia tuo paljon enemmän se, että nyt on enemmän valinnanvaraa sotilasryhmiä kasatessa. Kolme uutta sankarihahmoluokkaa, jotka muistuttavat hämmästyttävästi Destinyn hunteria, titania ja warlockia, täydentävät perussolttujen valikoimaa. Erityisesti pelityyliä mullistaa reaper, joka on täysin hiiviskelyyn perustuva hahmoluokka. Nyt on mahdollista hiipiä läpi tehtävien ja räjäytellä muukalaisia autopommeilla. Samalla sotilaiden koulutus uusitussa Training Centerissä on käytännöllisempää. Sotilaille voi antaa esimerkiksi useampia saman tason kykyjä, jolloin esimerkiksi Blast Paddingistä ei tarvitse luopua aina tarpeellisen Shredderin takia.

Sankariyksiköt ovat peräisin kolmesta eri vastarintaliikkeestä, jotka antavat pelaajan lähettää sotilaita kulissien takana pyöriviin hiiviskelytehtäviin. Ne voivat tuottaa arvokasta aseistusta ja sotilaita tai jopa vähentää Avatar-projektin etenemistä. Joka kuun alussa valittavat Resistance Orderit taas ovat ”kortteja”, joita aktivoimalla saa herkullisia bonuksia kuukauden ajaksi. Vaikka osa niistä tuntuu pakollisen hyviltä, ne monipuolistavat silti pelityylin valintaa. Peruspelin tiukkoja aikarajoja vihanneet voivat nyt aktivoida esimerkiksi käskyn, jonka avulla kello alkaa tikittää vasta, kun sotilaat ovat paljastuneet muukalaisille. Toisaalta aikarajat voi vielä tuplata alkuvalikoissa, jos silti ahdistaa. Pelityyliä voi rukata miellyttävän monipuolisesti.

Vaikutteita on otettu suositusta Long War -modisarjasta siinä suhteessa, että yksi kuuden veteraanisoltun tiimi ei voi enää kannatella kokonaista sotaa. Jatkuvasti tehtävissä pyörivät tyypit pimahtavat nyt paineen alla ja pelkäävät pian muukalaisia, liekkejä tai jopa ohi ampumista. Vietnam-traumoissa hikoilevat soltut voivat tuurilla löytää toisistaan sielunkumppanin, jolloin nämä taisteluparit voi kouluttaa entistä tehokkaammiksi duoiksi. Mutta auta armias, jos sydänystävä saa luodin otsaansa.

 ”War of the Chosen onkin  todella kiehtova paketti, sillä se  tuntuu valtavalta harppaukselta,  vaikka pelin peruspalikat ovat  pysyneet samoina.”

 ”War of the Chosen onkin  todella kiehtova paketti, sillä se  tuntuu valtavalta harppaukselta,  vaikka pelin peruspalikat ovat  pysyneet samoina.”

 ”War of the Chosen onkin  todella kiehtova paketti, sillä se  tuntuu valtavalta harppaukselta,  vaikka pelin peruspalikat ovat  pysyneet samoina.”

Vastaavan hilpeä mutta aluksi vaikeasti huomattava uudistus ovat sitrepit eli tehtävämutaattorit. Joskus kentälle ei voi lähettää kuin aloittelijoiden ryhmän, ja toisella kertaa kartta on täytetty psi-voimaisilla muukalaisilla. Niinpä esimerkiksi aiemmin täysin hyödyttömät esineet, kuten pään hajoilun estävät psi-kilvet, ovat yhtäkkiä elintärkeitä. Rajallista aikaa ja rakennusaineita on siis jaettava entistä useampaan pikkujuttuun.

Karmea moka voisivat olla trendikkäät zombit, joilta säästyttiin XCOMissa ihmeen kauan. Nyt kävelevät kuolleet eli lostit asuttavat myrkkymöhnällä pommitettuja rauniokaupunkeja. Ne reagoivat rytinään ja erityisesti räjähdyksiin. Vaikka ne on helppo kaataa, ne vaeltavat laumoissa ja saattavat jopa hyökätä muukalaisten kimppuun.

Jopa perustehtäviä ja karttamalleja on uusittu. Uudessa terroritehtävässä vastarintaliikkeen rivijäsenet eivät ole enää kauhusta tutisevia uhreja, vaan rynkyillä varustautuneet soltut yrittävät puolustaa siviilejä kamikazena hyökkääviltä alieneilta. Se lisää realismia ja tunnetta siitä, että tämä sota on oikeasti isompi kuin miltä se näyttää.

Turha, kosmeettinen ja niin ihana uutuus ovat propagandajulisteet, joissa soltut saa poseeraamaan naurettavien one-linerien kera. Peli ehdottaa julisteiden tekemistä dramaattisten tehtävien jälkeen, ja onhan mukava nähdä myöhemmin talon seinällä vaikkapa sankarillisesti kuolleelle tyypille omistettu kuva.

Kun kaikki uudistukset naksahtavat kasaan yhdessä ja samassa tehtävässä, War of the Chosen tuntuu XCOM 3:lta tai vähintään 2,5:ltä. Yksi Valituista voi hyökätä kimppuun uudenlaisella kartalla, jossa on metsästettävä Adventin rahtilaatikoita, ennen kuin ne ehditään nostaa taivaalle kuljetusaluksiin. Valitun kutsumat apujoukot voivat joutua rähinöihin zombilaumojen kanssa, ja pelaajan apuun voi tulla Resistance Order -kortin kautta vihujen loikkariyksikkö. Ja tässä painajaisessa kärvistelevät tietysti kolmosdivarin junnut, koska 200 tapon eliittisoltut ovat terapiassa tai Covert Action -tehtävällä.

Ankarin kritiikki, jota War of the Chosenille voi esittää, koskee yleistä suuntaa, jonka Firaxis on valinnut pelilleen – ja sekin on vahvasti kiinni siitä, miten suhtautuu alkuperäisiin XCOM-peleihin. Vanhat pelit ja jopa Firaxiksen ensimmäinen XCOM olivat sävyltään erilaisia. Muukalaiset olivat kylmempiä, salaperäisempiä ja pelottavampia vastuksia. War of the Chosen on kuin lauantaiaamun supersankaripiirretty, jossa robotit, ninjat ja supersankarit kahakoivat viiksiään pyörittelevien superkonnien kanssa.

Vanhat XCOM-pelit olivat myös rauhallisempia, ja War of the Chosen tuntuu loputtoman kiireiseltä peliltä. Erityisesti maailmankartalla tapahtuu koko ajan jotain pientä, johon on reagoitava. Se ei välttämättä vetoa kaikkiin. Vaikka peli on huomattavasti parempi kuin perusmuodossaan, se on myös uudelle tulokkaalle karmivan vaikea tapaus. Liikkuvia osia on yksinkertaisesti liikaa, ja pelissä on nyt oikeastaan yhden sijasta neljä eri ”lopputehtävää”. Enkä todellakaan uskaltaisi vielä lähteä pelaamaan War of the Chosenia yhteen tallennukseen sidotussa Iron Man -tilassa, sillä uusia bugeja on ilmestynyt turhan paljon.

War of the Chosen onkin todella kiehtova paketti, sillä se tuntuu valtavalta harppaukselta, vaikka pelin peruspalikat ovat pysyneet samoina. Monipuolisuus johtaa vähintään siihen, että aina ei ole pakko käyttää vakiotaktiikoita ja tutuksi käynyttä teknologiapuun koluamista. Esimerkiksi ilman kehittyneitä sädeaseita pärjää ihmeen pitkään, jos tuuri antaa käyttöön sotilaita, joiden satunnaisesti arvotut erikoiskyvyt natsaavat täydellisesti yhteen. Jos vaikkapa psi-miekkoja käyttävä templar-sankarihahmo voittaa lotossa rangerin Bladestorm- ja Reaper-kyvyt, on mahdollista luoda supersankari, joka tappaa kaiken lähelleen tulevan ja kimmottelee vihollisten luodit takaisin voimakentillään. Sama tyyppi tosin joutuu todennäköisesti psi-voimaisen Valitun aivopesemäksi ja tappaa yhdellä vuorolla kaikki kaverinsa. Ja juuri se on XCOMia, baby.

9/10

Kehittäjä: 
Firaxis
Julkaisija: 
2K Games
Peligenre: 
Strategia
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox One, Sony PlayStation 4, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-16
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta