Wildstar / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

Wildstar

3.07.2014 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
0

Uusia tuulia ja aavistus vanhaa käryä

Massiivimoninpelit ovat vihdoin liikahtamassa esiin World of Warcraftin varjosta. Blizzardin jättiläinen oli vuonna 2005 niin valtaisa hitti, ettei sen jälkeen ole muunlaisia lajityypin pelejä nähtykään. Kauan se kesti, mutta viimeisten vuosien aikana Guild Wars 2:n kaltaiset pelit ovat uskaltaneet kokeilla vähän muitakin tyylejä.

Carbine Studiosin paljon puhuttu Wildstar on siitä mielenkiintoinen peli, että se yrittää kalastella The Burning Crusade -ajan WoW-pelaajia ja tarjota samaan aikaan uusimmista genren peleistä pöllittyjä ideoita. Mahtaako toimia?

Kehitystiimi ei ole salaillut inspiraatioitaan, vaan alusta saakka Wildstaria myytiin niille pelaajille, jotka kaipaavat The Burning Crusaden 40 miehen raideja ja pitkiä grindejä. Tätä ei kuitenkaan uskoisi, kun pelin pariin hyppää. Veikeän sarjakuvamainen grafiikka ja fantasiaa scifiin yhdistelevä maailma ovat kyllä kovin WoW-henkisiä, mutta pelattavuus ei.

 

Valitsipa sitten kahden käden miekkaa heiluttavan soturin, robottiarmeijaa perässään hinaavan insinöörin tai vaikka magiaa ja pistooleita yhdistelevän spellslingerin, kaikkia Wildstarin hahmoluokkia pelataan todella toiminnallisesti.

Sen enempää pelaajan kuin vihollistenkaan ei tarvitse lukittua kohteeseen, vaan hyökkäykset ovat alue-efektejä. Pelaajat hyökkäilevät pitkillä kartioilla, viivoilla ja ympyröillä, jotka sitten kyvystä riippuen parantavat kavereita, vahingoittavat vihollisia tai vaikka molempia. Viholliset taas paukuttavat peliin jo alusta saakka aika megalomaanisia hyökkäyskuvioita, joita sitten pitäisi parhaan kykynsä mukaan väistellä.

Idea ei ole tietenkään uusi, sillä onhan sama nähty jo vaikka Guild Wars 2:ssa ja The Secret Worldissä. Wildstar vie sen kuitenkin uudelle tasolle, sillä erilaisten aluehyökkäysten suunnittelu ja toteutus on selvästi ollut tiimille tärkeää. Luolastoissa meno on välillä kuin luotihelvettiräiskinnöissä, kun pomon ympärillä on eeppinen punainen verkosto, josta pitäisi hetkessä löytää turvallisia alueita. Ja sitten se lähtee liikkumaan.

Hilpeä maailma, kepeä ja popkulttuuriviittauksia vilisevä käsikirjoitus sekä toiminnallisen sujuva taistelu – jota oikeasti arvostaa vasta pari esittelyvideota katsottuaan – pitävät huolen siitä, että ensimmäiset tunnit Wildstarin parissa kuluvat aika iloisissa tunnelmissa.

Mitä enemmän pelasin, sitä enemmän suuni kuitenkin meni mutruun. Se taitaa johtua siitä, että kepeän tunnelman ja pinnan takana todellakin piilee peli, joka on suunniteltu hardcorepelaajat mielessä.

 

Hardcore ei sinänsä ole huono asia. Pitäähän pelejä tehdä sillekin väelle, joka haluaa uppoutua niihin täysillä, selvittää hämärimmätkin salat ja tulla pelinsä mestariksi. Ainoa ongelma on se, että massiivimoninpelissä hardcore ei tarkoita yleensä vaikeutta – vaikka Wildstarista löytyy sitäkin – vaan sitä, että alta löytyy kymmenien tuntien grindejä kestävät perslihakset.

Wildstarin kokemuskatto on 50. tasolla, jolloin pyörähtävät käyntiin raidit ja muut loppupelin kuviot. Matkasta sinne on nykytrendin mukaisesti koetettu tehdä oma seikkailunsa. Perinteisten ”tapa 50 avaruusrottaa” -tehtävien ohella Wildstarista löytyy luolastoja sooloilijoille ja ryhmille, spontaanisti pelatessa aukeavia haasteita (”tapa 20 avaruusrottaa minuutissa”), PvP:tä ja hauskana ideana vielä neljä erilaista sivutehtäväpolkua, joista lisää laatikossa.

Wildstarissa kokemuskattoa ei saavuteta aivan hetkessä. Itse ehdin arvostelujakson aikana pelailemaan reilut 30 tuntia. Tässä ajassa pääsin 24. kokemustasolle eli en edes puoliväliin. Oikeasti en päässyt sitä lähellekään, koska kuulemma 20. taso on puhtaasti ajallisesti mitattuna noin kolmasosan kohdalla koko matkasta.

Jo tässä vaiheessa uuden tason hankkiminen kestää pari–kolme tuntia ja aika vain pitenee taso tasolta. Niinpä matka 50. tasolle on pitkä. Ja mikäs siinä, mutta kun se alkaa myös toistaa itseään. Alueet ja maisemat vaihtuvat, mutta pelattavuus on aika nähty jo siinä kymppitason kohdalla. Sen jälkeen vihollisten hahmomallit vaihtuvat, mutta paljon muu ei.

Uudet kyvytkin avautuvat todella hitaasti, sillä niitä ei ole lähtökohtaisestikaan kovin paljon, eikä niitä avata vain kokemustasojen avulla. Usein tarvitaan myös esineitä, joita myyvät vain tietyt maailman tahot. Ja hekin vain silloin, jos olet heidän kanssaan tosi hyvä kaveri. Miten se tapahtuu? Tietenkin grindaamalla mainetta.

Niinpä tasojen korottaminen alkoi maistua puulta jo hyvissä ajoin ennen arvosteluajan loppumista. Toki osasyy on siinä, että jouduin pelaamaan hampaat irvessä. Jos olisin pelannut omalla ajallani, olisin todennäköisesti ottanut paljon rauhallisemmin, enkä olisi tuntenut stressiä tarpeesta nähdä pelistä mahdollisimman paljon.

 

Mikään yllä kuvattu ei tietenkään ole välttämättä ongelma. Jos sattuu oikeasti haluamaan pelin, jossa kaikki saavuttamisen arvoinen täytyy oikeasti tienata työllä, Wildstar on hyvä kandidaatti. Pohdin itse pelatessani, oliko ahdistukseni ja penseyteni pelin vika vai johtuiko se yksinkertaisesti siitä, että olen 35-vuotias mies, jolla on pelaamisen ohella muitakin velvollisuuksia.

Suhtautuisinko peliin eri tavalla, jos olisin 17 ja vailla vastuita? Jos kaikki aikani kuuluisi minulle, eikä myös läheisilleni? Ehkä, ehkä en. World of Warcraft kehittyi omaan suuntaansa siitä syystä, että valtaosa pelaajista ei halunnut pelin tuntuvan työltä. Toki jotkut haluavat, ja se heille suotakoon.

Itse veikkaan, että pelin mutkia tullaan vielä oikomaan. Toivon sitä myös, sillä parhaimmillaan Wildstar on todella hauska. Se on helppo omaksua, mutta siitä löytyy yllättävä määrä syvyyttä ja vaikeutta – joskus vähän turhankin paljon, sillä esimerkiksi parantajana pelaaminen oli todella turhauttavaa. Kun kaikki parannusloitsut ovat alue-efektejä, parantaminen vaatii ryhmältä aktiivista osaamista ja sijoittumista. Arvatkaa, löytyikö.

Nykykunnossaan Wildstar on turhan skitsofreeninen peli minulle. Haluaisin pitää siitä ja pidänkin monista sen osa-alueista, mutta ne loput tökkivät turhan paljon vastaan. Kasassa on kuitenkin kokeilemisen arvoinen MMO, joka kuuluu kiistatta viime vuosien lupaavimpiin. Jää nähtäväksi, saako kehitystiimi hiottua pois tarpeeksi rosoisuuksia, jotta potentiaali myös lunastetaan.

7/10

Kehittäjä: 
Carbine Studios
Julkaisija: 
NCsoft
Peligenre: 
MMO
Julkaisualustat: 
Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-12
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta, Online