Vanquish (pc) / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

Vanquish (pc)

11.07.2017 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
0
Vanquish (pc)

Polviluistelu saapui pc:lle

PlatinumGames jatkaa kulttuuritekojen kevättään. Hillittömän hyvä Bayonetta sai äskettäin arvoisensa pc-käännöksen vuosien odottelun jälkeen, ja nyt vuorossa on kenties kaikkien aikojen paras polviskeittailupeli Vanquish.

Siinä missä Bayonetta on aina nauttinut hyvän pelin maineesta, Vanquishin tapauksessa voitaisiin puhua enemmänkin hitaasta kulttireaktiosta. Julkaisussaan vähälle huomiolle jäänyt peli on sittemmin saavuttanut koko ajan enemmän yleisöä pelaajien huomatessa, että tarjolla olisi paitsi puhdasta japanilaishulluutta myös oikein mukava peli.

Vanquish kertoo tarinan Yhdysvaltojen ja Venäjän välisestä sodasta verrattain läheisessä tulevaisuudessa. Tarina keskittyy Maata kiertävälle jättimäiselle avaruusasemalle, josta löytyy runsaan ihmisasutuksen ohella kokonaisia kaupunkeja maan pinnalta pyyhkivä jättilaser, jonka venäläiset ovat kaapanneet. Apuun lähetetään merijalkaväen ohella myös kokeellinen taistelupuku, jota pelaaja ohjastaa.

Ensisilmäyksellä Vanquish vaikuttaa yhdeltä aikansa loputtomista Gears of War -kopioista, mutta yhtäläisyydet ovat aika pinnallisia. Tarinaa kerrotaan hitaiden kävelyosuuksien aikana, suojaa voi hakea vyötärönkorkuisten seinien takaa, ja pelin rytmi on samanlaista etenemistä suuresta taistelukohtauksesta toiseen.

Merkittävin ero on se, miten Vanquishia pelataan. Tarkoitus ei suinkaan ole kuin vetää hieman henkeä suojien takana, ja lopun aikaa mennään nopeasti kuin Sonic-siili konsanaan. Pelihahmo osaa nimittäin liukua polvillaan rakettikenkiensä työntämänä. Liu’un aikana tai väistöjen jälkeen tähtäilemällä ja melkein kuolettavan osuman jälkeen peli hidastuu hetkeksi etanan vauhtiin, jolloin voi ladata surutta vahinkoa vihollisten kutsuvasti hohtaviin heikkoihin kohtiin.

Koska käännös on tehty laadukkaasti, Vanquish pyörii pehmeästi hieman vaatimattomammillakin koneilla.

"Koska käännös on tehty laadukkaasti, Vanquish pyörii pehmeästi hieman vaatimattomammillakin koneilla."

Koska käännös on tehty laadukkaasti, Vanquish pyörii pehmeästi hieman vaatimattomammillakin koneilla.

Meno on rempseän älytöntä ja puhdasta huikeutta, kun taisteluhaarniskaan sonnustautunut sankari suhaa polvillaan kolossin kokoisen pomon jalkojen välissä tai väistelee kaatuvia kivitaloja. Vanquishilla ja myöhäisemmällä PlatinumGames-klassikko Metal Gear Risingilla on paljon yhteistä!

Bayonettan tavoin myös Vanquish on saanut laadukkaan pc-käännöksen, joka näyttää olosuhteet huomioiden todella hyvältä, pyörii pehmeästi ja on yhtä juhlaa pelata. Mitään suunnatonta remonttia pelille ei ole tehty, joten pysäytyskuvissa se näyttää korkearesoluutioiselta Xbox 360 -peliltä, mutta liikkeessä moista ei ehdi huomaamaan.

Koska käännös on tehty laadukkaasti, Vanquish pyörii pehmeästi hieman vaatimattomammillakin koneilla. Aikanaan konsoliversiot oli lukittu 30 fps:n ruudunpäivitysnopeuteen, mutta pc-versiossa vauhti yltää heittämällä paljon korkeampiin lukemiin. Tällöin pelaaminenkin on paljon sujuvampaa kuin aiemmin ja kokemus toki nautinnollisempi.

Kokonaisuutena pc-käännöksessä ei ole valittamista. Julkaisuversiossa oli pieniä ongelmia, mutta ne korjattiin hyvin nopeilla päivityksillä, joiden jälkeen käsillä on Vanquishista selvästi paras versio.

Vaikka Vanquish ei olekaan aivan PlatinumGamesin kirkkainta kärkeä, se on edelleen oikein maistuva, viihdyttävä ja ennen kaikkea erilainen hahmon takaa kuvattu räiskintäpeli. Suurin ongelma on yhä lyhyt kesto. Itse näin lopputekstit alle neljän tunnin pelaamisen jälkeen, eikä uudelleenpeluuarvoa hirveästi ole.

Lyhyttä kestoa toki paikkaa pc-käännöksen alle 20 euron hintalappu, ja siihen hintaan ostosta voikin jo pitää oikein kannattavana. Jos Vanquish on jo pelattu puhki, mitään uutta pc-käännös ei sisällä, mutta ainakin itse palasin oikein mielelläni pelin pariin useamman vuoden tauon jälkeen.

8/10

Kehittäjä: 
PlatinumGames
Julkaisija: 
Sega
Peligenre: 
Räiskintä
Julkaisualustat: 
Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta