Ladataan

Arvostelu: Thimbleweed Park

05.05.2017
Kirjoittanut: Janne Pyykkönen

Thimbleweed Park

Kehittäjä:Terrible Toybox
Julkaisija:Terrible Toybox
Pelityyppi:Seikkailu
Pelaajamäärä:1 Samalla koneella
Arvosteltu Pelaaja-lehdessä:05/2017
Janne Pyykkönen
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
8/10Pelaaja
-/10Lukijat

Peli kuin aikakone

Missä olit kun Guybrush Threepwood löysi Apinasaaren? Sanooko mikrouunissa paistettu hamsteri sinulle mitään? Osasitko tulkita Platonin ohjeet Atlantiksen löytämiseksi? Jos et osaa vastata, et tunne oloasi kotoisaksi Thimbleweed Parkin kaupungissa.

1990-luvun seikkailupelien nostalgia on ollut monen nykypelin lähtökohta, mutta Ron Gilbertin ja Gary Winnickin seikkailu vie menneisyyden kaipuun uudelle tasolle. Thimbleweed Park rypee nostalgiassa – ei, vaan se on uppopaistettu nostalgiassa niin antaumuksella, että Vanhat Hyvät Ajat tirisevät pelaajan naamalle ja saattavat aiheuttaa ellotusta. Sitä ovat joukkorahoitusta järjestäneet fanit halunneet ja sitä he myös saavat.

Vuoteen 1987 sijoittuva ja 1990-luvun pikselitaiteeseen puettu peli on näennäisesti murhamysteeri. Mulderilta ja Scullylta tyylinsä lainanneet FBI-agentit rantautuvat 80 asukkaan Thimbleweed Parkiin, kun ojasta löytyy mysteeriraato. Aluksi peli tuntuu Twin Peaksiakin absurdimmalta tapaukselta, joka olisi ratkaistava työntämällä johtolangat ns. poliisiautomaatteihin. Kaupunki pyörii nimittäin täysin tyhjiötietokoneilla, joiden takana on ökyrikas Edmundin suku.

Kahden sankarin hahmokaarti laajenee tarinatakaumien kautta nopeasti viisihenkiseksi. Kirottu ja katkera Ransome-pelle sekä hotellissa kummitteleva Frank tuovat mukaan lisää kieroa outoutta. Pelin kiintopiste ja todellinen tähti on silti symppis nörttityttö Delores Edmund. Hän tahtoo tietenkin suunnitella seikkailupelejä LucasArtsia vastaavalle studiolle. Tässä paljastuu pelin oikea idea eli vanhojen seikkailujen pelottavan hyvä matkiminen.

Thimbleweed Parkin voi suhata läpi helpotettuna Casual-versiona, mutta sitä ei kannata suunnitella edes tarinan nähdäkseen. Helppo taso on oikeasti todellisen pelitilan silvottu muoto. Minijuonet ja pulmaketjut on lyhennetty tai jopa poistettu kokonaan, ja tavaralista jää täyteen orvoiksi jääneitä ratkaisuesineitä.

Oikealla vaikeustasolla näkee puolet siitä, miksi ysäriseikkailuja rakastettiin ja rakastetaan yhä. Aivot on pakko virittää järjettömälle ja silti järjelliselle taajuudelle, jossa syy- ja seurausketjut tuntuvat luovan aika-avaruusjatkumoa järkyttäviä haloo-elämyksiä. Ison hahmokaartin avulla pelaaja voi olla monessa paikassa samaan aikaan. Sitä hyödynnetään juuri pelin parhaissa pulmissa, jotka ovat oikeasti klassikkotasoa. Käytä kaikkia esineitä kaikkiin esineisiin -ratkaisutyyli ei toimi lainkaan, sillä monet pulmista perustuvat myös oikeaan ajoitukseen ja hahmojen sijoitteluun. Kun ratkaisu loksahtaa kohdalleen, voi vain täristä voitonriemusta.

Valitettavasti se toinen puoli seikkailupelien viehätyksestä jää kuitenkin vajaaksi. Thimbleweed Park on kuin 1990-luvulla aikakapseliin täydellisesti säilötty reliikki, mutta se ei olisi ollut kyseiseen aikaan LucasArtsin kärkeä. Peli juuttuu seikkailupelien ylistykseen ja metahuumoriin, joka tuntuu pahimmillaan omaan napaan tuijottelulta, vaikka se on tärkeää tarinalle. Deloresia lukuun ottamatta hahmot ovat paperinohuita ja heidän tarinansa tuntuvat lopulta täysin turhilta syystä, jota on aidosti mahdotonta selittää tässä. Vaikka peli on eittämättä läpeensä nokkela, sen huumori on monesti outoa, kalseaa ja jopa ilkeää, mikä saa ikävöimään LucasArtsin lämminhenkisempää puolta.

Thimbleweed Park oli minulle lopulta oudon kaksijakoinen kokemus. Se on ulkoisesti täydellinen aikaportti yhdelle pelien kultaisista aikakausista. Samalla se on kuitenkin eilispäivään juuttunut hokija, joka jää jankuttamaan menneiden päivien erinomaisuudesta. Seikkailuna seikkailupelaamisesta se on joillekin ainutkertainen metatason tapaus, toisille hieno loppukaneetti LucasArtsin seikkailujen historiaan ja eräille varmasti vain luotaantyöntävä sisäpiirin vitsi. Se on joka tapauksessa vahva kannanotto Gilbertiltä ja Winnickiltä. Jos et vain elänyt tätä historiaa aikanaan, on parempi kiertää Thimbleweed Park kaukaa.