The Witness

4.03.2016 // Kirjoittanut: Wasara
0
The Witness -arvostelu

Jokainen lukko kaipaa avaintaan

Vuonna 2008 julkaistulla indiehitti Braidillä maailmanmaineeseen noussut Jonathan Blow on varsin polarisoiva hahmo pelialalla. Omia vaikeaselkoisia polkujaan tallaava koodivelho on tiimeineen kehittänyt uutta opustaan yli seitsemän vuoden ajan. Savotta on viimein tullut päätökseensä – ja voi pojat ja tyttäret, millainen teos siitä onkaan syntynyt!

The Witness on kehittäjänsä mukaan modernisoitu näkemys – tai kenties pikemminkin henkilökohtainen mukaelma – klassisesta Myst-seikkailusta, joka ajoi pelaajia hermoraunioiksi 90-luvun alkupuolella. Staattisista peliruuduista ja kimuranteista pulmista koostunut naksutteluklassikko nauttii rautaista kulttimainetta pelinä, jota joko rakastaa tai vihaa. Vaikka The Witness on ainakin temaattisesti Mystin hengenheimolainen, yhtäläisyyksien listaaminen ei tekisi kunniaa kummallekaan teokselle. Sanottakoon vain, että molemmat pelit on suunniteltu ensisijaisesti astetta kärsivällisemmille pelaajille.

The Witness on pelihahmon silmien kautta kuvattu pulmapeli, joka sijoittuu monitahoiselle, vapaasti tutkittavalle saarelle. Raa’asti karrikoiden The Witness on simppeliin pelimekaniikkaan luottava pulmapeli, jossa ratkotaan sadoittain graafisia aivopähkinöitä. Saari on kauttaaltaan täynnä erilaisia paneeleja, jotka sisältävät samaan perusmekaniikkaan nojaavan ongelman.

Paneelien viitoittama tie on järjestäen sama. Pelaajan tulee kuljettaa valojuova alkupisteestä loppupisteeseen eräänlaista ristikkokuvioita pitkin kunkin yksittäisen pulmarykelmän lainalaisuuksien sääntöjä noudattaen. Kuulostaa petollisen yksinkertaiselta – ja sitä se onkin. Jutun juju piilee siinä, että Blow tiimeineen on saanut tapailtua linjakkaan yksioikoisesta rakenteesta niin monia erilaisia variaatioita, että jokainen tuore tukku aivopähkinöitä haastaa maalaamalla tutulle kankaalle aivan uudenlaisen reitin sokkelon läpi.

The Witnessin paras ja samalla kaksijakoisin puoli on se, että peli ei aliarvioi pelaajaa missään vaiheessa saati jakele vastauksia pulmien tai tarinan saralla maastosta ilmiselvästi törröttävinä porkkanoina. Peittelemättömän salamyhkäinen, runsaaseen kuvakerrontaan ja tyylikkääseen vähäeleisyyteen luottava peli toivoo ja odottaa, että peliohjaimen jatke täydentää kokemusta omaan mielikuvitukseensa nojaten. Moinen ratkaisu on näinä kädestäpitelyn ja ylikirjoittamisen kulta-aikoina sekä rohkea että perin virkistävä.

Pelissä ei suoranaisesti ole kerronnallista polkua, mutta hämmästyttävää kyllä, The Witness ei missään vaiheessa taannu vain sarjaksi irrallisia aivopähkinöitä avoimessa maailmassa. Pelaajan etenemistä kehystää sanattomasti välittyvä ajatus siitä, että kaiken taustalla on jonkinlainen suurempi, selkeä motiivi.

Paljolti pelin vetovoimasta määrittää sen jopa yllättävän vahva persoonallisuus. Vaikka The Witnessin saarimiljöö on näennäisen staattinen paikka ja sen ainoa elollinen olento vaikuttaa olevan pelaajan ohjaama nimetön hahmo, salaperäisen saaren jokainen kolkka huokuu kadotettua historiaa. Hylätyt rakennukset, mystiset rauniot ja puolitiehen pystytetyt parakit täplittävät kuvankauniita luonnonmaisemia, joiden värikylläisessä seesteisyydessä ajan- ja tilantaju katoavat kuin itsestään. Hyvä niin, sillä pelissä piisaa sisältöä kevyesti yli 40 tunniksi ja sinä aikana lääniä kartoitetaan kilometrikaupalla.

Saarta voi tutkia melko vapaasti heti alkumetreiltä lähtien, joskin osa alueista on lukittu astetta vaativampien paneelien taakse. Saari vaikuttaa alkuun pieneltä paikalta, mutta lähes jokaisen taipaleen päässä avautuu uusi notko, luolasto tai raunioiksi rapistunut temmellyskenttä täynnä visaisia pähkinöitä. Ennen pitkää pelaaja saa käyttöönsä veneen, jonka avulla paikasta toiseen siirtyminen on vaivattomampaa. Saaren eri kolkkien välillä sompailu ja pulmien jallittaminen epäsymmetrisellä tahdilla on yksi pelin kantavia voimia.

Harvoin olen kohdannut pulmapeliä, jossa tiedon välittäminen pelaajalle on rakennettu näin oivaltavasti. Pulmien perusolemuksen määrittävät raamit selitetään tyhjentävästi jo ensimmäisen peliminuutin sisällä, mutta siitä eteenpäin vastuu lepää pelaajan hoksottimien varassa. Sekä huomio-, päättely- että hahmotuskyky ovat alati koetuksella. Kun antautuu pelin kiireettömän rytmin vietäväksi ja haastaa itsensä selvittämään, missä kunkin pulman ratkaisu piilee, kuvainnollisen avaimen kilahtaessa lukkoon tuntee todella ansainneensa jotain. Se on tunne, jollaista harva peli kykenee tänä päivänä synnyttämään.

Virheetön peli ei suinkaan ole, sillä pulmanratkonnan tekninen terä hukkuu toisinaan muotoseikkoihin. The Witness sukeltaa satunnaisesti päistikkaa oman korkealentoisuutensa hetteikköön, jolloin yksinkertaisetkin ratkaisut tuntuvat lepäävän liiankin poikkitaiteellisten ilmaisullisten keinojen varassa. Luultavasti jokainen pelin käynnistävä joutuu kamppailemaan turhautumisen kanssa ainakin ajoittain, mutta vastavuoroisesti jokaisen aivonystyröitä kuormittaneen kompastuskiven ylittäminen lietsoo tutkimisen viettiä kuin lempeä piiska kintereillä.

The Witness on samalla sykäyksellä vaikuttava taideteos sekä mestarillinen taidonnäyte oivaltavasta pelisuunnittelusta. Näennäisen yksinkertaisesta pelimekaniikasta puristetaan uskomaton määrä monipuolisuutta. Vaikka pienten harmaiden kulkua jarruttavia sudenkuoppia riittää silmänkantamattomiin, peli ei missään vaiheessa tunnu itsetietoisen hankalalta. Jokaiselle pelaajan edestä lukitulle ovelle on avaimensa, joka vuorostaan on joko pirullisesti kätketty näkösälle tai jo esitelty pelaajalle niin ovelin visuaalisin vihjein, että punaisen langan materialisoituminen hyppysiin on useimmiten vain muutaman älyn loikan päässä.

Loppujen lopuksi suurin kehu, jonka The Witnessille osaan antaa, on se, että teos kaivaa tiensä ulos ruudun raameista suorastaan viheliäisen tehokkaasti. Pelaajaa ikään kuin ääneti kannustetaan jättämään haastavammat pulmat tuonnemmaksi ja tutkimaan saarta mahdollisimman vapaaotteisesti, mutta vastauksetta jääneillä kysymyksillä on sikamaisen tehokas tapa porautua takaraivoon ja pesiytyä sinne kummittelemaan.

The Witness on pyörinyt mielessäni lähestulkoon tauotta siitä hetkestä, kun astuin ensimmäisen kerran tuon salaperäisen trooppisen saaren kamaralle. Se kummittelee mielessäni, kun astun aamulla linjuriin. Ruokakaupan vihannesosastolla patsastellessa. Hikoillessa kuntopyörän selässä. Niinä ärsyttävinä hetkinä yön pimeydessä, kun nukkumatti välttelee kotikäyntiä.

Jos se ei ole ikimuistoisen teoksen merkki, niin mikä sitten?

9/10

Ilmaisun ja pelisuunnittelun merkkiteos, jonka salaperäinen sielunelämä tulee piinaamaan pelaajia vielä pitkään.

Jason Ward

9/10

Kehittäjä: 
TheklaInc.
Julkaisija: 
TheklaInc.
Peligenre: 
Seikkailu, pulmapeli
Julkaisualustat: 
Sony PlayStation 4, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-3