The Legend of Zelda: Twilight Princess / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

The Legend of Zelda: Twilight Princess

1.12.2006 // Kirjoittanut: Janne Pyykkönen
214

Uuden Nintendo-konsolin ja Zelda-pelin julkaisu on kiihkeää aikaa, joten on parasta aloittaa arvostelu kolmella tosiasialla. Ensiksi Wii-koneita ja Zeldoja oli ennen lehden painoon menoa Suomessa vain Nintendolla, joten koko teksti perustuu 17 tunnin ja 44 minuutin testitilaisuuteen yhtiön tiloissa. Toiseksi uusi peli on niin laaja, että sitä ei siinä ajassa läpi pelata. Kolmanneksi Twilight Princess on upea seikkailu. The Legend of Zelda on Marion ja Metroidin ohella se pelisarja, jonka varassa Nintendon maine lepää. Twilight Princess on uuden Wii-konsolin julkaisupeli, mutta sitä kehitettiin aluksi vanhemmalle GameCube-konsolille. Faneja huolestuttanut kysymys on se, kuinka hyvin uudenlainen Wii-ohjaus on saatu liitettyä perinteikkääseen pelikaavaan.

Olipa kerran

Ensivaikutelma Twilight Princessistä ja ensimmäinen pelitunti aiheuttivat lievää huolestumista. Link-sankarin kotipaikka on tällä kertaa Ordon-niminen kylä. Aiempaa varttuneempi sankari on aikuisuuden kynnyksellä tasapainoileva vuohipaimen. Pelin alku on hidasta totuttelua pelin maailmaan ja ohjaukseen. Sarvipäiden kaitseminen, mehiläispesien poistaminen ja kissan ruokinta eivät yllä siihen pelaamisen riemuun, jota pelissä tunnetaan myöhemmin. Alku on yksinkertaisesti kankea. Huolestua ei kuitenkaan kannata. Peli ujuttaa pahuuden uhkaa tarinaan hitaasti, ja kun toiminta alkaa, pelaaja on siihen valmis. Hämärän maailma outoine asukkaineen tunkeutuu yhtäkkiä sankarin ja kylän elämään. Pahuuden voimat muuttavat sankarin villiksi sudeksi. Tarina lähtee lentoon, tuttu vihreä maisema muuttuu kauniiksi ja uhkaavaksi ja uusi Zelda seisoo ensi kertaa omilla jaloillaan. Sen jälkeen pelikokemus vain paranee minuutti minuutilta. Susi-Link tutustuu nopeasti uuteen apuriinsa, joka on loistava esimerkki Twilight Princessin vahvuuksista. Allekirjoittanutta loputtomasti ärsyttänyt Tingle-keiju loistaa poissaolollaan, ja tilalla on pikkuruinen hämärän asukki, Midna. Se on vihreänmusta olento, jonka oudosta kruunusta kurkottelee iso taikakäsi. Ilkeästi hihittelevä Midna on epäilyttävä mutta sympaattinen. Suden selässä kyykkivä olio antaa tarvittaessa vinkkejä, auttaa Linkiä hyppimään korkeisiin paikkoihin ja kaukosiirtää sankaria sekä tarvittaessa suuria esineitä. Kuten monet muut Twilight Princessin hahmoista, Midna on suunniteltu graafisesti, pelimekaanisesti ja juonellisesti hyvin.

Valtakunta hevosesta

Linkin ja Midnan lisäksi pelin kolmas tärkeä hahmo on uskollinen Epona-ratsu. Pelin maailma ei ole vapaasti tutkittava leikkikenttä, kuten jotkut toivoivat, vaan huomattavasti rajatumpi maailma, jossa kurssilta eksyminen ei ole mahdollista. Se on silti suuri paikka, joten paikasta toiseen mennään ratsain. Ratsastus tuntuu hyvältä, sillä hevonen ei kulje kuin auto. Se vaatii tilaa pysähtyä ja kääntyä. Epona voi ylittää tiettyjä esteitä, mutta tärkeämpi rooli sillä on taistelussa. Ajoittain Link joutuu kahinoihin villisioilla ratsastavien örkkien kanssa. Rivivastustajat kaadetaan miekalla huitomalla, ja kovemmat örkit kukistetaan turnajaistyyliin vastakkain ryntäämällä. Ratsastus on sekä hauskempaa että vaativampaa kuin Wind Wakerin unettava purjehdus.

Kasvukipuja

Pelin tarina korostaa Linkin aikuistumista ja se painottaa enemmän vallan korruptoivaa vaikutusta kuin yksinkertaista jakoa hyviin ja pahoihin. Sen sijaan peli korostaa vastakkainasettelua valoisan Hyrule-maailman ja siihen tunkeutuvan hämärän valtakunnan sekä tavallisen Linkin ja varjosuden välillä. Aluksi sankari ei voi valita muotoaan, ja sudeksi muuttuminen vaikuttaa kiroukselta. Nopeasti huomaa kuitenkin, että seikkailut varjomaailmassa ja villieläimen hahmossa ovat pelin mielenkiintoisimpia osioita. Varjojen valtakunta on surumielisesti väritetty maailma, jota hallitsevat vieraan tuntuiset ja oudoin geometrisin kuvioin koristellut olennot. Sinne joutuessaan Link saalistaa usein pahuuden hyönteisiä, joita hyvät henget tarvitsevat tuodakseen henkiolennoiksi muutetut Hyrulen asukkaat takaisin valoon. Susi hallitsee temppuja, joihin tavallinen sankari ei pysty, mutta taistelee yhtä hyvin kuin miekalla varustettu sankari. Ensin esimerkiksi hajujen jäljittäminen suden aisteilla tuntuu turhalta ominaisuudelta, mutta myöhemmin ruumiittomien ja näkymättömien vihollisten saalistus todistaa, että Zelda-peleissä ei ole päälle liimattuja toimintoja.

Kuin palaisi kotiin

Zeldoissa tärkeimpiä paikkoja eivät kuitenkaan ole vainiot tai edes vaihtoehtomaailma, vaan pulmilla täytetyt luolat ja temppelit. Testauksen aikana ehdimme nähdä neljä tällaista paikkaa, eikä ole liioiteltua sanoa, että ne pursuavat erinomaista pelisuunnittelua. Kolme ensimmäistä ovat Hyrulen kuuluja paikkoja, eli Forest Temple, Death Mountain ja Water Temple. Ne kaikki opettavat pelaajalle jotain tärkeää pelaamisesta ja antavat Linkin käyttöön uusia esineitä ja aseita. Metsän temppelissä saadaan ensikosketusta tasohyppelyyn ja ratkaistaan pulmia pyörretuulia luovan bumerangin avulla. Haastavammalla kuolemanvuorella jousi auttaa vihollisten kaatamisessa ja jopa katossa kävelyssä. Vesitemppelissä opetellaan pommien käyttöä ja kiipeilyä vetokoukun avulla. Vasta kun näistä paikoista on päästy, pelaajalta otetaan apupyörät pois. Seuraavassa luolassa hyödynnetään kaikkia kykyjä ja viholliset hyökkäävät laumoina kimppuun. Ei kuitenkaan pidä ajatella, että kolme ensimmäistä temppeliä olisivat helppoa ja tylsää opettelua – päinvastoin. Erityisesti vesitemppeli, joka perustuu veden virtaukseen ja sen pyörittämiin mekanismeihin, kutkuttaa pelaajan hoksottimia tavalla, johon moni peli ei pysty. Luolien suurista ja näyttävistä pomohirviöistä ei viitsi paljastaa liikaa, mutta ne toistavat miellyttävästi turvallista peruskaavaa. Jokaisella on heikko kohta, johon isketään jonkin aseen avulla, ja homma toistetaan aina kolme kertaa. Pomot eivät vaadi huippunopeita refleksejä, vaan maalaisjärkeä. Tavalliset viholliset ovat nekin muistettavampia ja hauskempia vastuksia kuin edellisessä Zeldassa.

Ohjainkapulan pauloissa

Pelin ohjaus on ongelmallisempi arvioitava. Nunchuk-ohjaimen tatti hallitsee Linkin liikettä, ja sen liipaisin lukittuu vihollisiin ja nostaa kilven torjuntaan. Perusmiekkailussa viholliseen hankitaan lukitus, ja sen jälkeen heilautetaan Wii-ohjainta. Kevyt ranneliike synnyttää perusviillon, mutta hauskempaa on heiluttaa ohjainta kunnon miekkailuliikkeillä. Jousen, bumerangin ja kiipeilykoukun kaltaiset aseet hyödyntävät liikkeentunnistinta järkevämmin. Ruudulle tähdätään tavalla, joka tuo mieleen tietokonehiiren tai valopyssyn. Tähtäys on tarkkaa ja ennen kaikkea hauskaa, mutta tässäkään Wii-ohjaus ei pääse aivan omilleen. Vauhdikkaimmissa kohdissa tarkkuus ei yksinkertaisesti riitä, vaan ammuskelussa on pakko käyttää perinteistä lukitusta. Onneksi uudenmallista Wii-ohjausta hyödynnetään myös erilaisissa minipeleissä, kuten lentävän ratsun ohjaamisessa. Se on tervetullutta vaihtelua. On selvää, että Twilight Princess on vahvimmillaan miekkailussa ja eritoten ongelmanratkaisussa. Pelin aivopähkinät ovat suurimmaksi osaksi selkeitä ja loogisia. Hetkellistä paikalleen juuttumista seuraa nopeasti ahaa-elämys, jolloin pitkään vaivannut pulma paljastuu täysin itsestään selväksi. Tasohyppelynä peli on hieman heikompi. Link hyppää automaattisesti tasanteen reunalle tullessaan siihen suuntaan, johon nenä osoittaa. Järjestelmä tekee pomppimisesta suurimmaksi osaksi nautittavaa ja rentoa, mutta kiireisissä paikoissa kamera ei välttämättä ehdi kääntyä tilanteeseen mukaan. Silloin on vaikea arvioida, onko Linkin suunta kohti seuraavaa tasannetta vai karmeaa kuolemaa.

Peli kuin vanha ystävä

Ulkoisesti Twilight Princess on yksinkertaisesti kaunis. Sen tyyli on kaukana Wind Wakerin söpöilystä, mutta ei kannata odottaa valokuvantarkkaa synkistelyrealismia. Pelin GameCube-juuret näkyvät, ja joku voisi valittaa vaikkapa tekstuurien suttuisuudesta. Valittaja ei näe metsää puilta, sillä pelin vahvuudet ovat taiteellisia, eivät teknisiä. Animaatiot ovat äärimmäisen sulavia, ja pelin ja sen hahmojen tyyli tuo mieleen erityisesti Hayao Miyazakin elokuvat, kuten Prinsessa Mononoken. Twilight Princess loistaa erityisesti hämärän valtakunnan maisemia ja otuksia kuvatessaan, ja perinteinen Hyrule on niihin verrattuna jopa hieman kalpea. Link-sankari ja muut hahmot eivät edelleenkään puhu ääneen, mutta äänisuunnittelu on yhtä vahvaa kuin grafiikka. Jousiammunnan ja miekkailun äänien kuuluminen ohjaimen pikkukaiuttimesta ei ole niin hienoa kuin mainostettiin. Toisaalta ääniraita on tunteikas ja parhaimmillaan hyvin surumielinen. Tuttuja Zelda-teemoja ei käytetä liikaa, joten musiikin kajahtelu Master Swordin löytyessä liikuttaa. Twilight Princess ei ole vallankumouksellinen askel Zelda-sarjassa samalla tavalla kuin klassinen Ocarina of Time, eikä se hyödynnä Wii-ohjausta niin paljon kuin voisi toivoa. Silti se toimii, sillä kaikki ne vahvuudet, joita liitetään Nintendoon ja Zeldoihin, ovat läsnä. Se ei kosiskele Wii-konsolin yleiseen tyyliin koko kansaa, vaan on ennen kaikkea pelaajien ja Zelda-fanien juhlaa. Se on innostavaa ja mielikuvituksellista pelaamista, jonka hyvistä hetkistä voisi kertoa sivukaupalla. Lisäksi se kuuluu erinomaisten julkaisupelien harvalukuiseen joukkoon, jota viimeksi edusti Xboxin Halo. Kannattaako tätä varten ostaa Wii? Ehkä ei, mutta Wiin ostajalle Twilight Princess on tarpeellinen hankinta.

Rasittaako rannetta?

Wiin testaus seisoaltaan messuhalleissa nostatti epäilyksiä, että pidemmät pelisessiot kipeyttäisivät käsivarret ja ranteet. Twilight Princessin testi todisti toisin. Miekkailu ja jousiammunta eivät väsyttäneet lainkaan, vaikka Wii-ohjainta heiluteltiin jopa 8 tuntia putkeen. Asiaan saattoi vaikuttaa kuitenkin testipaikan istuin. Oikean korkuisilla käsinojilla varustettu nojatuoli vaikuttaa parhaalta paikalta Wii-pelailuun, sillä tähtäys pienillä ranneliikkeillä on helpompaa kyynärpäät tuettuna.

Aina eri Link

Jokaisessa Legend of Zeldassa on Master Swordia heiluttava vihreänuttuinen sankari nimeltä Link ja prinsessa nimeltä Zelda. Välillä Link on lapsi, välillä aikuinen, ja hän tuntuu seikkailevan aina uudestaan samannimisissä paikoissa. Mistä on kyse? Asiaan on monta tulkintaa, ja pelintekijät eivät ole antaneet ehdottomia vastauksia. Link on ajaton sankari, joka ilmestyy aina pahuuden uhatessa. Hänet tunnistaa vihreästä nutusta, hiippahatusta ja suipoista korvista. Yksi Twilight Princesssin tärkeistä hetkistä on se, kun vuohipaimen todetaan sankariksi, joka voi pukea ylleen edeltäjänsä asun. Toisten teorioiden mukaan kaikkien Zeldojen pohjalla on yksi ainoa tarina, jonka yksityiskohdat muuttuvat sitä uudelleen kerrottaessa.

9/10

Kehittäjä: 
Nintendo EAD Group No.3
Julkaisija: 
Nintendo
Peligenre: 
Toimintaseikkailu
Julkaisualustat: 
Nintendo Wii
Pegi-ikärajat: 
K-12
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta

Kommentit

Käyttäjän Wiineri kuva
Wiineri

Juuri sitä mitä odotinkin, aivan fantsu

Käyttäjän Toto95 kuva
Toto95

Link is best !

Käyttäjän The Rellu kuva
The Rellu

Parempi kuin Ocarina of time!

Käyttäjän Pelaaja_Ossi kuva
Pelaaja_Ossi

Historian parhaimpia pelejä,.

Käyttäjän LassiK kuva
LassiK

Nyt on vihdoinkin pelattu kunnolla. Toimii mulle.

Käyttäjän Yllix93 kuva
Yllix93

Täysi kymppi

Käyttäjän Kingsta kuva
Kingsta
Käyttäjän Aivovamma kuva
Aivovamma

Erinomainen, mutta jotain tuntuu puuttuvan

Käyttäjän Mannaporo kuva
Mannaporo

Kymmenen vuoden odotuksen jälkeen FFVII on lyöty

Käyttäjän Mikanes kuva
Mikanes

Z4E..!