The Legend of Zelda: Skyward Sword

1.12.2011 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
10

Tekijä: Nintendo
Julkaisija: Nintendo
Myynnissä: Nyt
Pelikoneet: Wii
Moninpeli: Ei

Mikäli haet varmistusta siihen, että The Legend of Zelda: Skyward Sword on mestariteos vailla vertaa, vedä hetki henkeä ja lue aluksi vaikkapa siihen tarkoitukseen pyhitetty Vaihtopelaaja. En kuitenkaan tarkoita, etteikö kyseessä olisi mainio peli, sillä ikivihreän legendan ensimmäinen todellinen Wii-osa on kuin onkin Nintendon tavoille uskollisesti kekseliäs ja otteessaan pitävä toimintaseikkailu. Taivaallisen miekanheilutteluun mahtuu kuitenkin myös omat epäkohtansa ja turhauttavat elementtinsä.

Skyward Sword palaa Zelda-sarjan juhlavuoden kunniaksi universumin juurille, aikaan ennen sarjan varhaisimpien osien joukkoon miellettyä Ocarina of Timea, ja kertoo ennen kaikkea sarjan ikonisen Mestarin miekan syntytarinan. Linkin ja Zeldan tämänkertaiset inkarnaatiot ovat Skyloftin taivaskansaa, jotka nauttivat yksinkertaisesta elämästä tiheän pilviverhon ympäröimänä kera loftwing-lintujen, joilla ihmiset taittavat matkansa ilmassa leijuvilta saarilta toisille.

Uudessa asetelmassa Zelda ei ole tyypilliseen tapaansa Hyrulen prinsessa vaan paikallisen ritariakatemian rehtorin tytär ja Linkin läheinen lapsuudenystävä, jolla vaikuttaisi olevan totuttua tiiviimpiä tuntemuksia sankariamme kohtaan – fanipalvelua parhaimmillaan. Heti alkuun pelaajat totutellaan Linkin uuteen ympäristöön ja yhteiseloon tämän punaisen loftwingin kanssa, mutta pian edessä on suuri seikkailu, kun jättimäinen tornado imaisee Zeldan pilvien alapuolella uinuneeseen pintamaailmaan, jota hallitsee demonilordi Griharim.

Link saa pyhäksi tehtäväkseen neitokaisen pelastamisen apunaan Jumalattaren miekka, jonka sisällä elää perinteisen neuvonantajan roolia toimittava tekoälymäinen henkiolento Fi. Tämä kylmänkalsea neitokainen ja esimerkiksi maan pinnalla kohdattavat muinaiset kaivosrobotit tuovat peliin yllättävän teknologiaviritteisen sävyn, joka ei omaan Zelda-maailmankuvaani tunnu istuvan, mutta onneksi niiden ympärille rakennetut ideat ovat sangen näppäriä.

Kaksiteräinen miekka

Skyward Swordin merkittävin lisäys Zeldan legendaan on sen liikkeentunnistusohjaus, jota silmälläpitäen peli on rakennettu. Wii Motion Plus -ohjausta tukeva seikkailu tekee miekanheiluttelusta astetta tarkempaa kuin esimerkiksi The Legend of Zelda: Twilight Princessin Wii-versiossa, minkä takia kehittäjät ovat uskaltaneet lisätä pakettiin huomattavasti enemmän miekan hallintaa vaativia tilanteita.

Totuttelu vaatii aikaa, mutta useat viholliset opettavat kantapään kautta vaaka- ja pystysuuntaisen kapulanheilautuksen erot. Yksittäisiä vihollisia vastaan homma toimii yllättävänkin hyvin, kun liikkeitä voi latoa kohtalaisen rauhalliseen tahtiin, mutta epätarkkuuksiakin riittää ajoittain. Tämä käy tuskallisen selväksi etenkin vaativimpien miekkamiesten kanssa taistellessa, sillä niitä on sivallettava juuri oikeaan aikaan ja oikeasta kulmasta, mutta toivon heittää menemään viimeistään, kun vastaan astelee useampi tämäntyylinen hirviö kerrallaan. Vaikkei kyse olekaan aivan sen kaltaisesta miekkailun vallankumouksesta kuin monet toivoivat, on se silti hauskaa.

Liikkeentunnistusta ei suinkaan ole unohdettu muissakaan esineissä. Pelin edetessä Linkin tavaravalikoima karttuu tuttuun tapaan lukuisilla klassisilla esineillä, jotka ovat käyneet liikkeentunnistuksen peruskurssin. Wiin Twilight Princess teki jo näistä jonkinasteisen raakavedoksen, joten ideat eivät ehkä tunnu yhtä tuoreilta kuin sarjan siirtyessä DS:n kosketusnäyttöön The Legend of Zelda: Phantom Hourglassissa. Parhaimmillaan osoittelu ja heiluttelu on erittäin hauskaa, kuten esimerkiksi pommeilla keilatessa, mikä kieltämättä tuo virneen naamalle kuin naamalle.

Tähtäystä vaativia aseita varten Nintendo on ujuttanut ohjaimeen tähtäyksen nollaavan napin, jolloin sivulle jumiutunut kohdistin palaa takaisin ruudun keskelle. Hienoa, että kehittäjät ovat oivaltaneet tämän, sillä se korjaa ongelmat melko kätevästi. Toisaalta en todellakaan haluaisi, että törmäisin tähän tilanteeseen pomotaistelussa viimeisen elonmerkkejä osoittavan sydämen vilkkuessa ruudun ylälaidassa kuin viimeistä päivää. Sen sijaan uimisen ujuttaminen liikkeentunnistuksen varaan on kyseenalaistettava täysin, sillä toisin kuin vaikkapa loftwingilla lentäminen, se vaatii enemmän tarkkuutta ja reagointikykyä.

Tietyistä negatiivisuuksista huolimatta liikkeentunnistus ei suinkaan riko Skyward Swordia, vaan onnistuu ajoittain jopa lisäämään pelin hauskuutta. Jotakin kuitenkin kertoo jo se, että ne harvat pelissä kokemani kuolemat menivät täysin heiluttelun epätarkkuuksien piikkiin.

Kierrellen ja kaarrellen

Pilvien alapuolella avautuva maailma poikkeaa jonkin verran totutusta. Suuren avonaisen maailmankartan sijaan pelaaja voi lopulta seikkailla kolmessa erillisessä maailmankolkassa, joiden välillä matkataan Skyloftiin avautuvien taivaskanavien kautta. Skyward Swordin paljon puhuttu rakennemuutos tarkoittaa käytännössä astetta luolastomaisempaa pelimaailmaa pulmineen ja sokkeloineen, missä on niin hyvät kuin huonot puolensa.

Heti alkuun ratkaisu tuntuu toimivalta ja jopa piristävältä, sillä uutta ratkottavaa puskee lähes jokaisen kulman takaa. Alueet ovat uudenlaisen rakenteen myötä astetta rajatumpia, tiiviimpiä ja pienempiä. Tämä ei itsessään häiritsisi lainkaan, mikäli uusia alueita puskettaisiin läpi koko seikkailun, mutta Skyward Sword yrittää kierrättää lähes jokaisen maisemakattauksensa useampaan eri kertaan ja tarkoitukseen.

Onneksi Nintendo on sentään pyrkinyt värittämään jokaista uusiovisiittiä erilaisin vivahtein pitääkseen mielenkiinnon yllä, mutta väkisinkin syntyy tunne, että liian lyhyeksi jäänyttä peliä on yritetty pitkittää kuskaamalla pelaajat eri vaatteisiin puetuille alueille kerta toisensa jälkeen. Samaa on havaittavissa jossakin määrin luolastojen ja pomotaistelujen suhteen, mutta sentään huomattavasti hienovaraisemmin. Moisia ratkaisuja en olisi odottanut lähes koko Wiin elinkaaren kehityksessä olleelta peliltä.

Siinä missä avonaisemmissa maailmoissa matkaaminen antaa mukavan ja tunnelmallisen hengähdystauon, samojen sokkeloiden koluaminen – vaikkakin oikoreittien kera – tuntuu tapahtumien rytmityksen kannalta raskaammalta ja etenemisen kannalta turhauttavammalta. Siksi Skyward Swordin maailma kaipaa kipeästi laajempaa maailmankarttaa, joka yhdistäisi alueet laajempaan kokonaisuuteen. Skyloftin taivasmaailma yrittää paikata tätä hieman, mutta sen ilmava luonne on ajoittain kritisoituja vehreitä niittyjäkin tyhjempi. Lisäksi sen saaret ovat pieniä ja niitä on harvassa, joten jokainen ilmassa leijuva kivenmurikka on nopeasti läpikoluttu. Sama vaivasi hieman myös The Wind Wakerin suurta valtamerta.

Legenda voi hyvin

Pulmailun ulkomaailmaan leviämisestä huolimatta varsinaiset luolastot ovat jälleen pelin parasta antia, sillä ne tuntuvat kahakoineen, pulmineen ja pomotaisteluineen loppuun asti harkituilta kokonaisuuksilta. Niiden rakenne opettaa kustakin maailmankolkasta löytyvän esineen käytön läpikotaisin, mutta myös alueet itsessään sisältävät omia hauskoja ideanpoikasia, kuten pelialuetta tietyllä säteellä muovaavia kristalleja ja Linkin miekan liikkeisiin reagoivia esineitä. Luolastojen perällä odottavat pomotaistelutkin ovat saaneet hieman lisäväriä, sillä yhden ratkaisukaavan pomoja kritisoineet saavat vastaansa jokusen vaihtelevamman mittelön suuressa roolissa olevien miekkailun ansiosta.

Skyward Sword on monella tapaa kuvankaunis peli, joka onnistuneesti vastaa tehokonsoleiden graafiseen tykitykseen taiteellisemmalla ilmeellään. Maalauksellinen ulkoasu tuo tutut maisemat ja hahmot eloon uudella entistäkin pirteämmällä tavalla, joka näyttää erittäin upealta etenkin perinteisellä putkitelkkarilla katsottuna. Teräväpiirtoruudut tuntuvat korostavan ilmeen rosoisuutta hieman, mutta ei kuitenkaan pelin tunnelmaa latistavissa määrin. Myös hahmot monipuolisine ilmeineen ovat pelin yksi suurimpia vahvuuksia. Äänipuolella klassiset Zelda-teemat loistavat poissaolollaan, mutta uudetkin sävelet ovat sangen mukavia. Ikävä kyllä suorastaan vetäviä ja päähän porautuvia musiikkiraitoja ei ole kuin pelin pääteema, joka sekin on prinsessa Zeldan oma teema väärinpäin soitettuna.

Mestarin miekan tarina on toimiva lisäys Zelda-universumiin, mutta astetta rajatumman kokonsa, alueiden raskaan kierrätyksen sekä mukiinmenevän liikkeentunnistusohjauksen takia se on hieman hankalaa nostaa samanlaiseen asemaan kuin vaikkapa Ocarina of Time. Skyward Sword on silti sarjalle tyypilliseen tapaan sopivan erilainen edellisiin osiin nähden ja sisältää monia kekseliäitä sekä suuren seikkailun tunnetta nostattavia tilanteita, jotka pitävät ikivihreän legendan maineen korkealla vielä vuosiksi eteenpäin.

8/10

Kommentit

Käyttäjän Indignation kuva
Indignation

Ei menny nyt ihan nappiin tämä arvostelu, mutta mielipidehän se on tämäkin. Se on muuten Ghirahim

Käyttäjän psaijai kuva
psaijai

Mielestäni tämä taas oli erittäinkin osuva ja hyvä arvostelu. 8-9 olisi omakin arvio pelin läpi pelanneena ja mietteitä tulikin kirjoitettua omaan blogiin ja ovat erittäin saman suuntaisia. Todella hyvä peli puutteista ja välillä ontuvasta ohjauksesta huolimatta!

Käyttäjän Muksu kuva
Muksu

En ole arvostelun kanssa ollenkaan samaa mieltä, mutta sillä ei ole väliä kun pääsen pelaamaan SS:a. Mielipiteistä ei kannata tapella :).

Ohjaus, musiikit, ulkoasu, kaikki on vain niin hyvin kohdallaan kuin voi vain olla. Pelin tarina on mielenkiintoinen, ja siihen on saatu monia todella hauskoja kohtia ja hahmoja. Nintendo onnistuu tekemään vanhalla raudalla pelejä joissa on enemmän innovaatioita ja uusia ideoita kuin kilpailijat, kiitos tästä!

10/10

Käyttäjän valtsufly kuva
valtsufly

Parhaita Zeldoja pitkään aikaan.

Käyttäjän redshift kuva
redshift

Ei missään tapauksessa huono peli mutta yksi Zelda sarjan heikoimmista ja samalla vuoden pettymys.

Käyttäjän W1sor1 kuva
W1sor1

Twilight Princess oli minun ensimmäinen pelaamani Zelda ja sarjasta tuli heti yksi suosikkini. Tämän jälkeen pelasin Ocarina of Timea, enkä ymmärrä sen suosiota, koska ainakin minulle se osoittautui liian vaikeaksi. Skyward Swordia pelattuani siitä tuli ehdottomasti suosikkipelini Wiillä (Metroid Prime Trilogyn jälkeen). Pelaajan arvostelu on enimmäkseen hyvä mutta antaisin itse pelille 10/10.

Käyttäjän Mariolandialala kuva
Mariolandialala

5/10 olisi ollut oikea arvosana tälle

Käyttäjän Husband kuva
Husband

Kaikinpuolin mainiota pelattavaa, mutta on jäänyt pölyyntymään pelihyllyyn. Lievä pettymys, eikä kovin kiinnostava.

Käyttäjän Vulpes Arctos kuva
Vulpes Arctos

Persoonallisin Zelda sitten The Wind Wakerin. Tunnelma ja pelaamisen riemu nostavat Skyward Swordin erittäin korkealle Zelda-pelien arvoasteikolla. Minulle tämä on ehdoton kympin peli.

Käyttäjän Udoweedo kuva
Udoweedo

Aivan uskomaton tarina, hahmot, musiikki ja kaikki! Tykkään pelailla sitä vieläkin vaikka oon jo läpässyt sen jo ainakin sata kertaa... Zelda on tosi ihana tässä pelissä ja se on onnistuneesti saatu mukailemaan fanien mielipiteitä. Esim. Tässä pelissä Zelda ei olekaan prinsessa, vaan ihan tavallinen skyloftin ritariakatemian rehtorin tyttö. Skyward swordissa hyvin merkittävää oli mielestäni se, kuinka Zelda tunsi Linkin ennestään ja he ovat ylimmät ystävät. (Joskus ajattelenkin heitä jopa parina) Zeldan ihana ulkonäkö miellyttää silmää ja tämän koko olemus suorastaan uhkuu reippautta ja iloa. Ihmetyttää kyllä miten Nintendo aina onnistuu niin hyvin!
Pari asiaa pelissä kuitenkin jäi vaivaamaan: Jos kerran skyloftilaiset ovat rauhaa rakastavia, miksi heidän täytyy kouluttaa ritareita? Ja miten ihmeessä Zelda edes selvisi maahan asti elossa tornadon imaistua tämän? Eihän Zeldan loftbirdikään tullut samassa syssyssä alas vaan todennäköisesti selvisi pyörremyrskystä.