The Last of Us

7.06.2013 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
3

Kuin sienizombeja sateella

Kirkkaat värit täyttävät ruudun. Aurinko syleilee lämpimästi jylhää ja kauniisti rehevöitynyttä kaupunkia, jonka aika on jättänyt oman onnensa nojaan. Kadonneen aarrekaupungin sijaan vehreä näky on Boston, mutta suurten seikkailujen hengessä se on synkän vitsauksen riivaama. The Last of Usissa sienipohjaisen viruksen ryvettämä maailma voi toisinaan olla synkkä ja armoton, mutta hiljaisina hetkinä siitä löytyy myös ripaus haikeamielistä lohtua.

Toimintakarusellimaisella Uncharted-sarjalla kunnostautunut Naughty Dog -studio astuu The Last of Usilla monella tavalla mukavuusalueensa ulkopuolelle. Vaikka matka vehräen maailmanlopun halki muistuttaa päällisin puolin Nathan Draken vauhdikkaita seikkailuja, se ei ole tuttu, turvallinen tai edes massamarkkinoita havitteleva. Mahtipontiset toimintaosuudet ovat vaihtuneet tinkimättömämpään selviytymiskamppailuun, ja harvan hahmon huulilta lohkeaa kujeilevaa sanailua tai hymyä – tervetulleita vivahteita, joita virtaviivaistuvalla pelialalla yhdistetään entistä harvemmin tämän kokoluokan pelituotantoihin.

Sieniviruksen syövyttämistä ja ihmiskuntaa riivaavista tartunnankantajista huolimatta The Last of Us ei niinkään ole selviytymiskauhua maailmanlopun jälkeisessä maailmassa, vaan enemmänkin selviytymistä hyödyntävä matkakertomus. Sellainen, jossa päämäärä on toki oleellinen seikka, mutta jossa itse matkanteon haluttaisiin olevan sitäkin tärkeämpää. Kehittäjien kunnianhimo luoda uskottavia ja hyvin kirjoitettuja hahmoja näkyy ja kuuluu, etenkin erikoisen sankarikaksikon kohdalla.

Elämään leipääntyneen Joelin ja karanteenialueen ulkopuolelle ensimmäistä kertaa matkaavan Ellie-tyttösen välillä on mielenkiintoinen dynamiikka, jonka viehätyksen varaan hyvin suuri osa peliä luottaakin. Ellie auttaa yhteenotoissa ja kommentoi tapahtumia pelin edetessä yhä enemmän ja enemmän, kunnes nokkela pikkuneiti on korvaamaton osa matkantekoa.

Kääntöpuolena The Last of Us tuntuu keskittyvän enemmän hahmoihinsa kuin kokonaiskuvaan, joka pääsee vauhtiin vasta noin 15 tuntia kestävän pelin puolenvälin tienoilla. Taival kohti Tulikärpäsinä tunnettujen kapinallisten kaukaista tukikohtaa on täynnä monia kiinnostavia kasvoja, mutta vain muutamilla niistä oikeastaan tehdään mitään oleellista tai kiinnostavaa. Alkupuoliskolta puuttuukin tarinallinen koukku johon tarttua, mikä tulee ilmiselväksi pelaajien edetessä tuntikausia kohti kaukana horisontissa siitäviä epämääräisiä määränpäitä. Onneksi loppupuoliskon rytmitys pelastaa paljon.

Selviytymiskamppailu ei rajoitu pelkästään maailmaa riivaviin sienizombeihin. Tartunnalta välttyneet ja moraalinsa menettäneet ihmisselviytyjät ovat vähintäänkin yhtä suuria uhkia kuin perinteisiä epäkuolleita muistuttavat juoksijat, näön sijaan superkuuloon turvautuvat nakuttajat ja muut sienirihmaston inhasti turmelemat otukset. Koska osa tartunnansaajosta voi tappaa Joelin yhdellä puraisulla, aseet laulaen eteneminen ei useimmiten ole kovinkaan viisas etenemiskeino. Toisaalta harvemmin miehellä olisikaan paukkuraudoissaan luoteja liiaksi asti, joten vihollisrivejä on syytä harventaa parhaansa mukaan hiiviskellen.

Alkuun tuntuukin, ettei The Last of Us osaa päättää, haluaako se olla hiiviskelyä toimintapeleistä lainatuilla kankeilla ohjaksilla vai suojapohjaista räiskettä neljällä luodilla. Vaikka kummassakin lähestymistavassa on enemmän tai vähemmän tarkoitukselliset kankeutensa, peli kannustaa pelaajiaan puntaroimaan jokaista tilannetta oman tarvikemäärän perusteella, mikä useimmiten tuo sopivanoloisen tasapainon kummankin lähestymistavan välille. Hiiviskely tuottaa kieltämättä omat jännityksenväreensä, mutta pienempiä vihollisryhmiä kohdatessa muutama hyvin tähdätty laukaus tai mojova nyrkkikahakka vie tilanteen nopeammin päätökseen.

Pelaajat kannustetaan tutkimaan maailmanloppupeliksi piristävän värikästä ympäristöä aktiivisesti, sillä niin ammuskeluun kuin hiiviskelyynkin tarvitaan omat pelimaailmasta löytyvät työkalunsa. Esimerkiksi saksien ja ilmastoteippien kaltaisista arkisista tavaroista voidaan aitoon MacGyver-henkeen nikkaroida tappavia lyöntiaseita, pommeja ja puukkoja, joilla voi yllättää pahamaineiset nakuttajatkin pois päiviltään. Alueet ovatkin juuri sen verran laajoja, että niitä voi oikeasti tutkia rauhassa puukolla avattavien tarvikehuoneiden kaltaisten salaisuuksien ja muutamien vaihtoehtoisten etenemisreittien varalta.

Naughty Dogin väki antaa pelaajille kuitenkin ehkä hieman liian suuren vallan pelin vaikeustason ja pelikokemuksen tasapainottamisen suhteen. Alun tinkimättömän tunnelma katoaa heti, kun tarvikkeita alkaa löytyä joka nurkasta ja pelaajat ryhtyvät kehittämään taitoja, kuten kestävyyttä, vihollisten sijainnit seinien läpi paljastavaa aistia ja mahdollisuutta torjua nakuttajien tavanomaisesta kertalaakista tappavat hyökkäykset puukoillaan. Läpijuoksuksi puuha ei kuitenkaan muodostu etenkään hoksottimet valppaina pitävien ihmisvihollisten keskuudessa, mutta niksit opettelemalla ja kärsivällistä etenemistä harjoittamalla sienizombeja pystyy välttelemään jopa naurettavan helposti.

Ei liene ihme, että The Last of Usin pelaaminen onkin toisinaan hyvin hidastempoista. Taistelut eivät kenties yllä näyttävyydessään ja räväkkyydessään Naughty Dogin aiempien tuotosten tasolle, mutta se ei ole tarkoituskaan. Rauhallinen ja laskelmoiva eteneminen voi olla aivan yhtä vetoavaa, vaikka tapahtumat tarinallisesti junnaisivatkin puolet pelistä paikoillaan.

Pelin vaihtelevaa tunnelmaa tunnelmaa kuitenkin söi testatussa arvostelukoodissa harmilliset säröt ja bugit, kuten ajoittaiset ongelmat vihollishahmojen fysiikassa. Kuollessaan viholliset saattoivat arvokkaan kaatumisen sijaan lentää hämmentävästi sätkien, minkä lisäksi tekoälypartnerit saattoivat loikkia vihollisten näköpiirissä turhankin räikeästi. Partnereiden aivopieruista ei onneksi rangaista pelaajaa, mutta tunnelma kokee kieltämättä varsin kovan kolauksen, jos vihollinen jumittuu kävelemään paikoilleen tiellä kökkivän Ellien takia. Ainakaan tekoälypartnerit eivät Unchartedin tavoin tule pelaajan tielle tai varasta parasta suojapaikkaa, vaikka toisinaan heidät on kiipelistä pelastettavakin. On kuitenkin mahdollista, että nämä tekniset ongelmat on korjattu kauppaversiossa.

The Last of Us on varsin kiintoisa ja toisinaan hyvin ristiriitaisia tunteita herättävä tapaus, jolle varmasti löytyy omat ihailijansa kuin vihaajansakin. Parhaimpina hetkinään se vetää mukaansa imulla, josta on vaikea päästää irti, kun taas puuduttavimmillaan peli syöttää turhan monta samankaltaista pelitilannetta ilman tarpeeksi kiinnostavaa tarinallista palkkiota. Teknisenä suorituksena peli on jälleen Naughty Dogille tuttua grafiikkapullistelua, jota ei voi kuin ihastella, kun taas harkitsevampi toiminta poikkeaa juuri sopivasti useimmista tämän hetken suurpeleistä.

8/10

Kehittäjä: 
Naughty Dog
Julkaisija: 
Sony
Peligenre: 
Toiminta
Julkaisualustat: 
Sony PlayStation 3
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kauhu, Väkivalta, Online

Kommentit

Käyttäjän PSPlatinum kuva
PSPlatinum

Tämä on ehdottomasti vuoden peli joka tarjoaa eeppisen tarinan ja runsaan pelikokemuksen. Codin pelaajat voivat jatkaa quickscopintaa minkä jaksavat, tämä peli on juuri sitä mitä pelaaminen merkitsee minulle ja mikään muu peli ei vie mukaansa niin kuin TLOU. Ehdottomasti 10/10

Käyttäjän snowtooper kuva
snowtooper

Naughty Dog:in paras peli 9/10.

Käyttäjän Muksu kuva
Muksu

Ehdottomasti PS3:n paras peli.

10/10.