State of Decay 2 / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

State of Decay 2

5.07.2018 // Kirjoittanut: Joonas Pikkarainen
0

Zombeja äidin oomme kaikki!

Kun maailmanloppu viimein koittaa ja kuolleet nousevat haudoistaan, pelaajat ovat valmiina panemaan vuosien varrella oppimansa taidot tositoimiin. Ennen vääjäämätöntä muutosta on tosin aikaa vielä kerrata alkeita zombikoulun uudella jatkokurssilla, jossa Undead Labsin veteraanit vievät State of Decayssa opittuja oppeja eteenpäin. Pelkkä selviytyminen ei jatkossa enää riitä, ellei osaa hyödyntää yhteistyön voimaa.

State of Decay 2 on odotettu moninpelijatko vuonna 2013 julkaistulle avoimen maailman selviytymispelille, jonka suurin kritiikki oli aikanaan juuri nautinnon rajaaminen yksinpelattavaksi. Läksyistä on sittemmin otettu opiksi, sillä jatko-osassa zombeja päästään mätkimään peräti neljän pelaajan voimin. Valitettavasti siihen ne isoimmat muutokset sitten jäävätkin.

Mikäli ensimmäinen osa sattui menemään ohi, luodaan katsaus perusteisiin. State of Decay 2:ssa pelaaja ottaa haltuunsa joukon selviytyjiä epäkuolleiden vallankumouksen jälkimainingeissa. Tarkoituksena olisi selvitä elossa ja luoda pohja uudelle sivilisaatiolle, mutta sitä ennen lähitienoo pitäisi tehdä turvalliseksi ja elämä kannattavaksi.

Uutta huomista lähdetään rakentamaan pienestä tukikohdasta käsin. Ympäröivät muurit suojaavat yksittäisiltä karkureilta, mutta todellinen vaara muodostuu niukoista resursseista. Ruokaa, bensaa, rakennustarvikkeita ja lääkkeitä tarvitaan ylläpitämään jokapäiväistä eloa, päivittämään suojapaikkaa paremmaksi ja pitämään selviytyjät hengissä. Ravintoa lukuun ottamatta resurssit eivät kuitenkaan kasva puussa vaan vaativat lähitienoon ryöstelyä ja siten altistumista zombivaaralle.

State of Decay 2:n suurin ongelma on tosin siinä, etteivät zombit ole oikeastaan missään vaiheessa vaaraksi. Yksittäinen selviytyjä hoitelee useammankin kalman hikoilematta takaisin tuonelaan, eikä kuolleita ole oikeastaan koskaan kimpussa niin monta, että energiasta tai kunnosta joutuisi edes huolehtimaan. Erilliset zombilaumatkin ovat usein naurettavia muutaman yksilön ilmestyksiä, joita näkee kadunvarsilla harva se hetki.

Muutamat erikoiszombit ovat nekin tuttuja edellisestä osasta, eivätkä ne usein vaadi kaveria avuksi kontallaan kulkevaa feralia lukuun ottamatta. Tarinapuolelta tutuksi tulevat puolestaan normikalmoja vikkelämmät veritautiset zombit, joita sentään ilmestyy kiitettävä määrä niiden pesiä puhdistaessa. Vastaavia lukumääriä olisi nähnyt mielellään myös muissa kohtaamisissa.

State of Decay 2 -arvostelu

"Vaikka loottiaddiktio on paikoin todellinen, kyse on lopulta enemmän itsepetoksesta kuin oikeasta nautinnosta.”

State of Decay 2 -arvostelu

Kuolleiden lisäksi myös elävät saattavat käydä pelaajaan käsiksi, jos kaverisuhteita ei ennätä pitää lämpiminä kaiken muun selviytymisen ohella. Eri ryhmittymät kaipaavatkin tasaisin väliajoin resursseja tai apukättä, mistä palkitaan kaupankäyntimahdollisuuksilla, erilaisilla bonuksilla ja uusilla selviytyjillä.

Kaikesta tästä huolehtiminen vastaa pitkälti koko State of Decay 2:n pelillisestä sisällöstä. Milloin varusteita ei kuskaa huoltoasemalta tukikohtaan, niitä viedään toisella puolella kylää asuville kavereille. Tai sitten putsataan zombien valloittamia taloja ja pesiä. Luuppi on tuttu jo alkuperäisteoksesta, eikä se muutu jatko-osassakaan ensimmäisen tunnin jälkeen. Toki sama koskee melkein kaikkia selviytymisgenren pelejä, joten State of Decay 2 ei ole mikään poikkeus lajityyppissään.

Vaaran puutteen vuoksi pelaaminen tuntuu tosin selviytymisen sijaan enemmänkin puutelistan hoitamiselta – ja aivan yhtä mielekkäältä. Vaikka loottiaddiktio on paikoin todellinen, kyse on lopulta enemmän itsepetoksesta kuin oikeasta nautinnosta. Koukkua ei vain ole. Taustalla vaikuttavat syvällisemmät mekaniikat, kuten selviytyjien moraali, jäävät myös niin toissijaisiksi, etteivät ne vaikuta kokonaisuuteen oikein millään tavalla.

Sama tunne välittyy moninpeliin, joka parantaa mutta ei pelasta kokemusta. Hivenen kummallisesti peliä ei ole lopulta suunniteltu kunnolla useammalle pelaajalle, mikä näkyy ennen kaikkea helppoudessa sekä ihan käytännön kuvioissa. Vain isäntäpelaaja vastaa yhteisön ylläpidosta ja etenee juonessa, kun taas muut saapuvat erillisinä loiseläiminä auttamaan kaveriaan. Apurit keräävät kokemusta ja varusteita puhtaasti oman yhteisönsä piikkiin, joskin tavaroita voi jakaa halutessa keskenään. Tylsähköä ryöstelyä sietää tosin aina paremmin, kun on juttuseuraa. Kuolleet kun eivät tuppaa huulta heittämään.

State of Decay 2:n kehitysjuuret ovat Xbox Live Arcadessa julkaistussa alkuperäisteoksessa, mikä näkyy jatko-osassa. Unreal Engine 4 -moottorin ympärille rakennettu peli ei visuaalisesti loksauta leukoja vaan näyttää monin paikoin edellissukupolven tuotokselta. Ulkoasun lisäksi peli tuntuu viime polven yksilöltä myös epätarkalla ohjauksellaan, joka aiheuttaa monesti enemmän vahinkoa selviytyjille kuin zombit itse. Etenkin rappuset ja ahtaat tilat ovat yhtä tuskaa vähänkään isommalla porukalla.

State of Decay 2 tuo viiden vuoden takaiseen hittipeliin viimein sen kaipaaman moninpelin, mutta valitettavasti koko muu kehitys on jätetty puolen vuosikymmenen päähän. Lajityypin ystäville muiden pelien tarjonta on nykyään jo huomattavasti antoisampaa, mutta jos epäkuolleet ja kaverisuhteet kiinnostavat, ei zombiapokalypsilla voi juuri koskaan mennä pieleen.

6/10

Kehittäjä: 
Undead Labs
Julkaisija: 
Microsoft
Peligenre: 
Toiminta, Selviytyminen
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox One, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta