Splinter Cell: Double Agent (PC) / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

Splinter Cell: Double Agent (PC)

1.12.2006 // Kirjoittanut: pelaaja_mikko
0

Sam Fisher on vähän deekiksellä, mutta ainahan superagentissa riittää mehuja vielä yhteen seikkailuun.

NSA:n harmaantuva huippuhiippailija Sam Fisher on jälleen palannut kuvioihin. Nyt kyseessä on selvästi sarjan karuin osa. Tyttärensä auto-onnettomuudessa menettävä mies menettää työmotivaationsa. Fisheriä päätetään kuitenkin vielä hyödyntää järjestäytyneen rikollisuuden ja Yhdysvaltain sisällä toimivien terroristien tutkinnassa. Vankilaan sijoitettu Fisher on oivallisessa asemassa tutustua uuteen kollegaan, ja yhteisen vankilapaon kautta hän soluttautuu John Brownin armeijana tunnettuun amerikkalaiseen terroristiorganisaatioon, jossa hänen täytyy pitää niin pahat pojat kuin NSA:n esimiehetkin tyytyväisinä.

Hiljaa hyvä tulee

Kuten aiemminkin, Sam Fisherin pääasialliset aseet ovat varjot, hiljaisuus ja ketteryys. Jo yksi rynnäkkökiväärin sarja riittää tipauttamaan superagentin, joten tärkeintä on liikkua hiljaa ja huomaamattomasti – jos vihollinen pitääkin eliminoida, se tapahtuu parhaiten nappaamalla kohde kiinni takaapäin, raahaamalla tämä nopeasti varjoihin ja jättämällä kolkattu tai puukotettu kaveri sinne pois uteliaiden silmistä. Valitettavasti ohjaus jättää toivomisen varaa – Sam itse on ketterä, mutta ohjausmalli ei. Pelaaminen sujuu kyllä, mutta vähän pitkin hampain. Sam on yhä vetreä mies, ja pelimaailma onkin täynnä asioita, joissa voi roikkua ja kiipeillä. Liipaisinsormea ei juuri tarvita, kykyä tehdä oikeita päätöksiä nopeasti ja toteuttaa ne kenenkään huomaamatta taas sitäkin enemmän – peli on parhaimmillaan juuri silloin, kun viime tingassa suoritettu akrobaattinen liike pelastaa tilanteen. Aiemman näkyvyysmittarin sijasta käytössä on nyt yksinkertaisempi mittari, joka kertoo vihreällä tai keltaisella valolla, onko hahmo piilossa vai ei.

Kaunis ja sujuva

Graafisesti kyseessä on ehdottomasti ykkösluokan peli. Splinter Cell -sarja on aina näyttänyt hyvältä, mutta nyt peli on aivan uudella tasolla. Kyse ei ole mistään efektitykityksestä, vaan yksinkertaisesti rautaisesta visuaalisesta suunnittelusta. Jokainen kenttä on pullollaan toinen toistaan komeampia maisemia. On kuitenkin hyvä huomata, että peli tukee vain Shader 3 -yhteensopivia näyttökortteja! Tekninen toteutus on kyllä vähän kyseenalainen, sillä Xbox 360 -versiosta käännetty pc-versio tuntuu vähän purkalla ja rautalangalla kokoon kasatulta. Kaatumisiin kannattaa varautua. Myös kenttäsuunnittelu on jälleen kerran toimivaa. Splinter Cellithän ovat aina olleet putkia, ja sellainen on tarjolla tälläkin kertaa – esterata, joista on syytä selvitä. Nyt mukana on hiukan enemmän valinnanvaraa, mutta tällä tasolla mikään ei oikeastaan ole muuttunut. Double Agent kuitenkin todistaa jälleen kerran, että oleellista ei ole se, onko pelissä putki, vaan se, onko putki hyvä. Ja onhan se. Kentissä on mukavasti vaihtelua, ja nyt Sam nähdään hiippailemassa myös mustien kledjujen sijasta kokonaan valkoiseen pukeutuneena – lumisessa maastossa kun tarvitaan vähän eri metkuja. Pelissä harrastetaan ahkeraa sukeltelua, ja Sam voi esimerkiksi ampaista ylös ohuen jään läpi ja tempaista pahaa-aavistamattoman vartijan alas hyiseen pimeyteen.

Muka moraalin ehdoilla

Peliä on kuvailtu jännittäväksi tarinaksi, jossa pelaajan tulee jatkuvasti tasapainotella terroristien ja NSA:n välillä, mutta käytännössä molempien luottamuksen säilyttäminen ei ole mitenkään hankalaa – vain muutama valinta merkitsee mitään, ja nekin vaikuttavat lähinnä siihen, mikä loppuanimaatio näytetään. Esimerkiksi tilanne, jossa Samia käsketään ampumaan viaton panttivanki on ihan yhtä tyhjän kanssa, sillä se ei vaikuta mihinkään muuhun kuin siihen, kumpi luottamusmittari heilahtaa – eikä niin pieni heilahdus edes tunnu missään. Kun pelin valmistusmaa on Yhdysvallat ja peliä kaupataan Tom Clancyn nimellä, on toki ymmärrettävää, ettei pelaajaa haluta asettaa oikeasti terroristin kenkiin, mutta nyt koko kaksoisagentin konsepti jää laihaksi. Se on pirun sääli, sillä tekijöillä olisi kyllä selvästi siihen paukkuja – vain tahto puuttuu.

Pilattu moninpeli

Vaikka yksinpelin puolenvalinta onkin melko köykäistä kamaa, tarjolla on silti loistava peli. Samaa ei valitettavasti voi sanoa moninpelistä. Aiemmin Splinter Celleissä moninpeli oli hauskaa, omaperäistä ja hyvin vaativaa kissa- ja hiirileikkiä palkkasoturien ja heidän suojelemaansa kohteeseen tunkeutuvien vakoojien välillä. Kaksi vastaan kaksi -pelimalli oli vaikea, mutta palkitseva. Nyt vaikeutta on ilmeisesti pelästytty, ja koko hommasta on tehty vähemmän monimutkaista, pelaajia on tuupattu mukaan kaksi lisää ja taktinen hippaelementti on vähemmän tärkeä. Lopputulos ei enää toimi samanlaisena kiehtovana taktisena harjoituksena, muttei myöskään räiskintäpelinä. Ehkä tästä joku tykkää, mutta minä en. Splinter Cell: Double Agent jättää vähän epäselvän fiiliksen. Onko tämä nyt sitten oikeasti hyvä peli vai ei? Lopulta kylmä totuus on kuitenkin se, että hiippailun pelimekaniikka toimii niin hyvin, että se on yhä hiton hauskaa puuhaa. Se riittää – ehkä hädin tuskin, mutta kuitenkin.

John Brownin armeija

Double Agentin pahispoppoo on nimennyt itsensä John Brownin (1800 – 1859) mukaan. Brown vastusti orjuutta, eikä hän tyytynyt tekemään sitä vain sanoin: Brown murhasi viisi orjuutta kannattavaa eteläisten osavaltioiden uudisasukasta Kansasissa ja uskoi muutenkin suoraan toimintaan – hänen kuuluisin ja viimeinen tempauksensa oli hyökätä joukkoineen yli 100 000 muskettia ja kivääriä sisältävään asevarastoon Virginiassa. Brown aikoi aseistaa niiden avulla orjat. Tempaus meni kuitenkin puihin, ja Brown otettiin vangiksi. Häntä syytettiin neljän valkoisen miehen ja yhden mustan miehen murhasta, salaliitosta orjien kapinoinnin aiheuttamiseen ja petturuudesta Virginian osavaltiota kohtaan. Vasta tämän oikeudenkäynnin aikana Brown keräsi valtaosan myöhemmästä maineestaan, sillä hän muokkasi itsestään sankarimarttyyrin ja muun muassa kieltäytyi pakenemasta tilaisuuden tullessa. Tapausta seurattiin kansainvälisesti, eikä oikeudenkäyntiä pidetty reiluna – etelävaltioissa vihattiin Brownia, eikä puolustukselle annettu juurikaan mahdollisuuksia. John Brown hirtettiin 2. joulukuuta vuonna 1859, ja hänen kuolemaansa pidetään yhtenä merkittävänä syynä Amerikan sisällissodalle (1861 – 1865).

Alkuperäinen pistemäärä 91/100

9/10

Kehittäjä: 
Ubisoft Shanghai
Julkaisija: 
Ubisoft
Peligenre: 
Toimintaseikkailu
Julkaisualustat: 
Kotikonsolit, Microsoft Xbox 360, Nintendo Wii, Sony PlayStation 3, Vanhemmat konsolit, Microsoft Xbox, Sony PlayStation 2, Tietokoneet, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta