Sonic and the Black Knight / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

Sonic and the Black Knight

5.05.2009 // Kirjoittanut: Simon Elo
3

Sonic the Hedgehog on sitten Dreamcastin päivien jäänyt toistuvasti auton alle. Osasyy siihen on Sonic Teamin avainhenkilöiden kuten Yuji Nakan, Hirokazu Yasuharan ja hahmon luoneen Naoto Oshiman eroaminen vuosien varrella. Ongelmaksi asian tekee se, että kukaan ei osaa elvyttää potilasta.

Kaikesta huolimatta Sonic-pelejä ilmestyy nykyään niin tiuhaan tahtiin, että on vaikeaa keksiä sopivia haukkumasanoja jokaiselle. Asenne voi tuntua negatiiviselta, mutta jokaiselle, joka on pelannut sarjan viimeisimpiä tuotoksia, se on vain realismia.

Musta päivä

Sonic and the Black Knight on tavallaan jatkoa Sonic and the Secret Ringsille. Peleissä siilisankarimme seikkailee tunnetuissa kertomuksissa kuten Tuhannen ja yhden yön tarinoissa. Sonic Unleashedissa sininen siili muuttuu iltaisin siilisudeksi. Black Knightin älynväläys on vähintään yhtä erikoinen – velhotar loihtii Sonicin muinaiseen Englantiin, jota hallitsee rautaisella otteella kuningas Arthur.

Kuningas ei ole yhtä lupsakka kuin Mauri Kunnaksen tulkinnassa. Aikanaan niin oikeamielinen hallitsija on muuttunut mustanpuhuvaksi ilkiöksi, joka Sonicin on tietysti pysäytettävä. Segan versiosta kuningas Arthurin tarusta tulee mieleen Franz Kafkan surrealistinen tuotanto, mutta toisin kuin mestarilla, nämä juonikuviot ovat vain typeriä.

Sir Lancelotina ja muina pyöreän pöydän ritareina häärivät Sonicin kaverit kuten Tails ja Knuckles. Historiateema ei jää vain tarinaan, vaan myös ulkoasu on sen mukainen. Valikot ja vesivärein elävöitetty tarina huokuvat kertomuksen tyyliä, mikä on onnistunut ratkaisu. Sen sijaan pelin köykäinen rock-musiikki ei sovi teemaan.

Säilä kertoo

Sonic ei kelpaa Segalle omana itsenään, joten hänen käteensä lykätään puhuva miekka Caliburn. Luvassa on rasittavaa dialogia ja useita huonoja vitsejä. Samaa virkaa Sonic Unleashedissa hoiti Chip, joka onneksi on nyt toisessa ajassa. Hiljaisena.

Black Knightin kentät koostuvat perinteiseen tapaan pikaisesta juoksemisesta, mutta ne ovat kapeita ja liian suoraviivaisia. Viholliset hutkitaan maahan Wiimotea heiluttamalla. Itsensä tuntee enemmän sivustakatsojaksi kuin aktiiviseksi osallistujaksi, sillä miekan käyttö ei vaadi mitään tarkkuutta tai taitoa. Sen kun vain huitoo kapulalla lähes koko kentän ajan.

Asiaa ei auta kenttien nopeus, joka yhdistettynä päättömään kalvan kalisteluun tekee niistä erittäin sekavia. Mikäli aarteita jää huomaamatta, takaisin päin ei periaatteessa pääse. Kamera nimittäin näyttää ainoastaan eteenpäin.

Kentät ovat komeita ja ympäristöltään vaihtelevia aina vihreästä tasangosta punaiseen laavaan. Pelattavuudeltaan ne kuitenkin koostuvat monotonisesta miekkailusta ja hyppimisestä, johon tulee juonen edetessä vain pieniä muutoksia. Kosmeettista vaihtelua tuovat erilaiset pelattavat hahmot.

Ritarillisuus katoaa

Black Knightin ikävin puoli ovat sen viholliset. Aiempi sujuva, joskin pelaajan puolelta passiivinen eteneminen, muuttuu kuin liimassa tarpomiseksi. Erityisesti pomovastuksia vastaan Sonic on hidas liikkeissään, mikä on ärsyttävää, kun kolossi pitäisi lyödä kappaleiksi. Vihollisten mättäminen on enemmän riesa kuin mielenkiintoinen haaste. Varmin tapa on hypätä niiden yli, jos se vain on mahdollista.

Sonic and the Black Knight on uusin luku sarjaan Sonic-pelejä, joita kenenkään ei ole syytä omistaa. Loppujen lopuksi, en millään keksi uusia osuvia sanoja kuvamaan modernia Sonic-peliä – se on yksinkertaisesti kankea, sekava ja ennen kaikkea tylsä. Miekka pysyköön kivessä.

Ei voi kuin ihmetellä, että minne Sega vie maskottinsa seuraavaksi – harjoittamaan paranneltuja kuulustelukeinoja rentouttavaan Guantanamoon tai kenties heilumaan rynkky kourassa Kabulin kujille? Kaikki on mahdollista.

2/10

Kommentit

Käyttäjän Weid kuva
Weid

Pelkkä ajatuskin Sonic miekkakädessä hirvittä

Käyttäjän oscarlol24 kuva
oscarlol24

sega on jo haudattu

Käyttäjän Tontsa kuva
Tontsa

Ei kovin miellyttävä. Pölyyntyy hyllyyn.

Nostoja