Red Dead Redemption / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

Red Dead Redemption

3.06.2010 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
249

Maailmaan mahtuu open world pelejä enemmän kuin keskimääräiseen lähiöpubiin alkoholisteja. Lähiöpubien tapaan myös suuri osa open world peleistä on ottanut matkallaan muutaman harha-askeleen. Ei silti kaikkialla: vielä muutama vuosi sitten Rockstar oli open world pelien kiistaton kunkku, jonka tekeleet olivat yleismaailmallisesti ylistettyjä – ja syystäkin. Vastoin kaikkia odotuksia Grand Theft Auto IV oli kuitenkin todellinen mielipiteenjakaja. Peli hylkäsi monta perinteistä Rockstarin ainesosaa, kuten hurtin huumorin ja valtavan pelialueen, keskittyen niiden sijaan vakavampaan ja syvällisempään tarinaan. Jotkut tykkäsivät, toiset eivät. Yllättäen palstoilla kuultiin keskustelua siitä, että Rockstar oli kadottanut otteensa ja antanut muiden kaapata open world pelien valtikan itselleen. Oli tällaisissa väitteissä perää tai ei, nyt Rockstar on viimeistään palannut ja hieman yllättävällä tavalla, sillä kovinkaan moni ei olisi välttämättä paperilla uskonut, että jatko-osa vaatimattomalle Red Dead Revolverille kilpailee Rockstarin parhaan pelin tittelistä.

Mies mustissa

Rocsktarin elokuvamaisen tyylin mukaan peli alkaa elokuvamaisen mystisesti. Kaksi siisteihin asuihin ja bowler-hattuihin pukeutunutta miestä – selvästi yksityisetsiviä tai ainakin hallituksen agentteja – saattaa likaisempaa ja resuisempaa cowboyta läpi tiilikaupungin, kohti asemalla odottavaa junaa. Saarnamiehen tulikivenkatkuisten puheiden värittämänä matka kulkee pois sivistyksestä ja kohti silmänkantamattomiin ulottuvia tasankoja. Yli siltojen, läpi tunnelien, ohi hölmistyneenä junan kulkua seuraavien eläinten. Yhtä hölmistyneitä ovat pelaajat. Kuka on tämä mustiin pukeutunut cowboy? Mihin hänen matkansa kulkee? Vastauksia ei ole tiedossa aivan heti, sillä Rockstar hallitsee hillityn ja salamyhkäisen tarinankerronnan. Junasta miehen matka vie ratsain kohti Texasin kukkuloilla sijaitsevaa Fort Merceriä. Saattajalleen hän kertoo vain etsivänsä ”vanhoja tuttujaan”. Kun vanhat tutut löytyvät, paljastuu totuus: erinäisistä syistä sankarimme on lähetetty Texasiin tuomaan entiset kumppaninsa lain eteen, elävinä tai kuolleina. Rockstarin tyylille ominaisesti tehtävä ei tietenkään ole niin helppo kuin voisi olettaa ja pienten takapakkien jälkeen sankarimme hakee vauhtia läheisten farmarien luota. Tästä alkaa eeppinen seikkailu, jonka varrella tutustutaan villin lännen elämän miltei kaikkiin muotoihin verta, hikeä ja kyyneleitä säästelemättä. Vertaukset moderneihin ja klassisempiinkin länkkäreihin ovat helppoja ja houkuttelevia. Vähäsanainen ja karheaääninen John Marston voisi hyvin olla Clint Eastwoodin elokuvasta peräisin, samoin kuin hänen tehtävänsä ja monet pelin kohtauksetkin. Suoranaista apinointia ei toki harrasteta, vaan kutsuisin pelin tunnelmaa enemmänkin kunnianosoitukseksi. Samalla peli asettaa kuitenkin pelaajalleen tietynlaisia vaatimuksia, kuten Rockstarin pelit yleensäkin: toki pelistä saa kylmiltäänkin paljon irti, mutta todellinen arvostaminen vaatii sitä, että ymmärtää villin lännen kulttuuria, tai ainakin sen spagettiwestern-versiota. Jos maku on näin kohdallaan, peli kiilaa tarinaltaan, hahmoiltaan ja yleisestikin käsikirjoitukseltaan varmasti korkealle arvostusasteikossa.

Deep in the heart of Texas

Pohditaan hetki, mitä hyvältä open world peliltä tarvitaan. Tietenkin sen titulaarisen pelimaailman pitää olla suuri ja avoin. Maailma ei kuitenkaan saa olla pelkkää tuhlattua lääniä, vaan sen pitää ansaita kokonsa sisällön määrällä. Myös erilaiset kätketyt keräilykohteet ovat puhdasta bonusta. Tärkein – ja se juttu, joka menee useimmilta ohi – on juoni, joka sitoo kaiken yhteen. Se ohjaa pelaajaa paikasta toiseen, antaa maailmalle raamit ja varmistaa, ettei peli ole pelkkää vesitettyä harhailua, vaan kiinteä ja selvästi rytmitetty tarina. Monet pelit osuvat näistä muutamiin, todella harvat useimpiin ja ne lajityypin klassikot kaikkiin. Red Dead Redemption kiilaa suoraan tähän joukoista harvalukuisimpiin, sillä mitattiinpa open world peliä millä mittarilla tahansa, se saa puhtaat paperit. Pelimaailmaksi valittu Texas ja kaistale Meksikon pohjoista raja-aluetta tarjoavat huisin määrän lääniä tutkittavaksi. Kyse ei välttämättä ole mistään genren maailmanennätyksestä, mutta sen verran kokoa pelialueella on, että sen tuntee. Välimatkat ovat kunnioitettavia ja vaihtelevat ympäristöt saavat Texasin tuntumaan oikealta maailmalta. Maailma ei kuitenkaan ole mikään satunnaisesti luotu hiekkalaatikko, vaan kaikesta huomaa, että jokainen dyyni, kieleke, kivipaasi ja polku on harkiten ja tarkoituksella sijoitettu juuri siihen, mistä se löytyy. Asutuskeskukset, bandiittien leirit ja kätketyt salaisuudet täplittävät tasaisesti preeriaa, pitäen huolen siitä, että lähtipä pelaaja mihin suuntaan tahansa, aika nopeasti vastaan tulee jotain hienoa tai hauskaa. Tekemistä on suorastaan valtava määrä ja on täysin mahdollista pelata peliä useita tunteja tekemättä ainoatakaan juonitehtävää ja tuntea silti saaneensa aikaan reippaasti. Palkkionmetsästys, tavallinen metsästys, uhkapelit ja monet muut hauskat aktiviteetit odottavat tekijäänsä.

Euforista menoa

Ei sovi myöskään vähätellä sen merkitystä, että Red Dead Redemption on aivan tautisen kaunis peli. Open world peleille ominaisista suttuisista tekstuureista ei ole tietoakaan, vaan autiomaa näyttää erilaisine sävyineen, runsaine kasvistoineen ja muine ominaisuuksineen huikealta. Se perinteinen pelimaailman kiroilutestikin – joka mittaa, miten usein pelimaailmassa joutuu pysähtymään ja ihailemaan maisemien kauneutta kuiskaten kiroillen – saavuttaa korkeat lukemat. Kun pelailimme eräänä iltana Huttusen ja Puhan kanssa pelin mainiota moninpeliä – siitä lisää myöhemmin – matkamme tyssäsi vähän väliä siihen, että joku pysähtyi ihmettelemään upeaa jokimaisemaa, horisonttiin asti ilta-auringon alla piirtyviä maisemia tai jotain muita yllätyksiä. Graafinen loisto ei lopu tähän, sillä peli ottaa kaiken hyödyn irti Euphoria-fysiikkakirjastosta, joka mallintaa fysiikan vaikutuksia ihmishahmoihin. GTA IV:ssähän Euphoria lähinnä toimi juopposimulaationa, mutta nyt sen käyttö on saatu juuri kohdalleen. Pitkälti tämän ansiosta Red Dead Redemptionin usein sattuvat taistelut ovat tautisen nautinnollisia. Kun luoti osuu uhriinsa, tämä horjahtaa hienosti, ja riippuen senhetkisestä tekemisestään, joko jatkaa horjuen tai vaikka vetää kunnon porrasturvat. Ja kun henki vihdoin jättää, fysiikkamoottori pitää huolen siitä, että se lähtee upeasti. Vähän väliä näkee, miten ammuttu hoipertelee ikkunan läpi tai vaikka juoksee vauhdilla päin tolppaa ja valuu sitten sitä halaten polvilleen. Ja kaikki tämä satunnaisesti ja reaaliajassa! Grafiikkahuorailua toki katsotaan pelaajapiireissä pahalla, mutta hitto vie: kun peli näyttää, tuntuu ja kuulostaa aivan oikealta länkkäriltä, minä ainakin olen myyty.

Vain kourallinen luoteja

Eihän Red Dead Redemption silti olisi paras mikään, jos siinä olisi vain iso maailma ja hieno grafiikka. Ehei, tähän pottiin on heitetty mukaan myös aimo annos pelattavuutta. Heti alkuun tärkeä pointti: vaikka peliä on viilattu ja tuunailtu, se tuntuu yhä GTA IV:n jälkeläiseltä, niin hyvässä kuin pahassa. Marstonin liikuttelu, suojautuminen, kyykistely ja muut tällaisen pelin vaatimat tempaukset onnistuvat kivuttomasti. Räiskiminen on erittäin mukavaa, kiitos säädettävän vaikeustason, jota tuunaamalla saa valittua, miten paljon peli avustaa tähtäyksessä ja miten paljon pitää suorittaa itse. Mukana on myös mainio Dead Eye ominaisuus, jota ladataan tappamalla porukkaa ja muuten vain pätemällä. Kun mittarissa on ruutia, oikean analogitikun napsautus siirtää Marstonin hyperreflektiiviseen tilaan, jossa aika tuntuu hidastuvan ympärillä ja kyvyn tarinan aikana kasvavasta tasosta riippuen voi jopa lukita varastoon laukauksia vihollisten heikkoihin kohtiin, jotka lähtevät sitten kauheana sarjana. Kykyjä ja taitoja todella myös tarvitaan, sillä peli ei ole helppo. Alussa homma menee vielä suhteellisen kivuttomasti, mutta tarinan edetessä viholliset tarttuvat järeämpiin aseisiin, ja kun saa vastaansa vaikka 10 pulttilukkokiväärein varustettua bandiittia, on syytä olla varma osaamisestaan. Henki on nimittäin poissa parista kerrasta ja vihut osaavat ampua hyvin. Eivät kuitenkaan turhan hyvin, vaan pelin kulkiessa on jatkuvasti sellainen olo, kuin selviäisi suurista haasteista juuri ja juuri voittajana – eli vaikeustaso on juuri kohdallaan. Nämä asiat peli siis tekee hyvin, mutta GTA IV:n mukana on tullut vähemmän hauskoja juttujakin. Kiipeily on aika tuskallista, kun pienikin liike tai väärässä paikassa painettu hyppynappi syöksee Marstonin alas korkeuksista. Onneksi kiipeilyä ei tarvitse harrastaa paljoa. Ratsastuksesta on myös tehty melko vaikeaa. Nappeja löytyy useampia, ja aluksi kopottelu tuntuu turhauttavalta. Kun homman oppii, peli kulkee jo sujuvammin, mutta esimerkiksi ratsailta ampuminen tuntuu olevan aina hankalaa – kuten sen toki pitää ollakin.

Hyvät, pahat ja whinettäjät

Red Dead Redemptionin yksinpeli on pitkä, haastava ja kiinnostava, mutta kuitenkin vain korkeintaan puolet paketin sisällöstä. Mukana seuraa nimittäin myös erittäin toimiva ja hyvin suunniteltu moninpelitila. Kuka olisi vielä pari vuotta sitten uskonut sanovansa näin Rockstarin open world pelistä? Moninpelin keskuksena toimii free ride tila. Kun pelaaja loggaa peliin – oli se sitten yksityinen tai avoin – hän ilmestyy yksinpelistä tuttuun maailmaan ja pääsee halutessaan harrastamaan yksinpelin erilaisia haasteita. Vihollisten piilopaikat odottavat valloittajaansa, saaliseläimet kaatajaansa ja kasvit kerääjäänsä. Pelin keskipisteessä ovat posset, pelaajien muodostamat jengit, joita voi kasailla kaverilistaltaan tai vastaantulijoiden joukosta. Koska free ride on lähtökohtaisesti mallia free for all, luotia tulee normaalisti selkään, päähän ja vatsaan vähän väliä. Kannattaakin siis ratsastaa kymmenen lähimmän ystävänsä kanssa näyttämässä bandiiteille, mistä el pollo pissii. Kun posse on kasattu ja massiivimoninpelin instansseja muistuttavat vihollisleirit on kaadettu, voi hypätä johonkin pelin lukuisista moninpelitiloista. Kaikki pakolliset deathmatchit, lipunryöstöt ja muut erikoisuudet löytyvät, pienillä viilauksilla varustettuna. Esimerkiksi erän alussa molemmat jengit asettuvat vastakkain keskipäivän auringon alle. Kumpikin tiimi esitellään hauskan länkkäri-henkisesti, ja sitten nopeat syövät hitaat. Kun lippu putoaa, tuli on vapaa ja toinen tiimi lähtee heti odottelemaan respawnia. Pelin realistinen liikkumanopeus, hyvä tähtäys ja tehokkaat aseet tuovat peliin ainutlaatuista tunnelmaa, jossa on koko ajan jännää ja ympärillä tapahtuu. Aloittelijakin voi pärjätä, kunhan osaa käyttää aseitaan, sillä 30. kokemustason veteraanikaan ei saa käyttöönsä mitään Jeesus-luokan buffeja. Winchester puree kovimpaankin karjuun, tai Luger sitten viimeistään. Taustalla pyörii myös toimiva ja palkitseva kokemuspiste-systeemi. Kun moninpeliserverit vihdoin aukesivat, vietin iltani säännöllisesti moninpelin parissa, sillä se oli yksinkertaisesti pahuksen hauskaa. Jotkut ovat valitelleet, että serverit lagaavat ja peli tökkii, mutta itse en moisiin ongelmiin törmännyt.

Armoton

Odotin ennakkoon Red Dead Redemptionia silleen semi-innokkaasti. Pidin kovasti GTA IV:stä, ja sen länkkäriversio kuulosti juuri passelilta. Sain kuitenkin paljon enemmän. GTA IV:n hyvät puolet löytyvät ja huonoja puoliakin on järkeistetty: Red Dead Redemption toimii paljon paremmin kuin edeltäjänsä. Hirvittävä määrä sisältöä, erilaisia minipelejä, kerättäviä juttuja ja reilu määrä juonta saavat tuekseen moninpelin, jota voi oikeasti kehua hyväksi ja kiinnostavaksi. Mitä muuta peliltään voisi vielä toivoa? Pieniä bugeja pelistä toki löytyy, mutta pääasiassa nekin ovat hauskoja. En jaksa itse hermostua, kun hevoskärry osuu kiveen ja sinkoaa siitä suoraan kiertoradalle. Se on osa GTA-meininkiä! Pitkän harkinnan ja ihmettelyn jälkeen joudun julistamaan, että Red Dead Redemption on kenties Rockstarin paras peli. Historia osoittaa, olinko oikeassa, mutta ainakin se on kiistatta kevään parhaita pelejä.

Pleikalle vai Boxille?

Red Dead Redemption julkaistaan sekä PlayStation 3:lle että Xbox 360:lle, mutta versiot eivät ole identtiset. Kuten GTA IV:n tapauksessakin kävi, PlayStation 3 versio on graafisesti hieman vaatimattomampi kuin veljensä. Mallien laidat ovat suttuisempia, maisemat piirtyvät hieman vaatimattomamman näköisinä ja preerian täyttävää pusikkoa ja kasvistoakin on vähemmän. Tuskin kukaan tulee peliä silti susirumaksi haukkumaan, mutta jos on varaa valita... Toisaalta PlayStation 3 versio sisältää ylimääräisen tehtävän, sekä yhden uuden asusteen John Marstonille. Loppujen lopuksi peli on aivan yhtä loistava molemmilla alustoilla.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:14]

Rockstarin viimeisin peli hylkää kylmän betoniviidakon ja vaihtaa sen viime vuosituhannen vaihteen villin lännen viimeisiin vuosiin. Pohjalla on edelleen sama Grand Theft Auto -peleistä tuttu avoimen pelimaailman idea, mutta entistäkin kehittyneempänä ja hiotumpana. Red Dead Redemptionia kutsuttiinkin jo ennalta Grand Theft Horseksi, mutta sen voi myös varauksetta sanoa olevan Rockstarin toistaiseksi paras lajityypin peli, joka näyttää jälleen kerran muille mallia, kuinka se tehdään. Red Dead Redemption on mestarillinen yhdistelmä elokuvien ja populaarikulttuurin kuvailemaa sekä myös todellisuuteen pohjautuvaa villiä länttä, joka välittyy pelin jokaisesta osa-alueesta. Pelin monimuotoisuus näkyy etenkin sen sisällössä: tekeminen ei ole pelkkää kuudestilaukeavien pauketta ja kaksintaisteluita. Mukana on myös niin metsästystä, aarteiden etsimistä kuin lehmipoikien oikeita töitäkin, eli lehmien paimentamista, villihevosten kesyttämistä sekä tilan yöllistä vartiointia, kuin myös huvittelua, eli uhkapelejä ja juomista. Tehtävien suorittamisen on entistäkin joustavampaa, mikä lisää vapauden tuntua huomattavasti. Myös moninpeli yllättää: se käyttää taitavasti hyväkseen avoimen pelimaailman ideaa ja villin lännen mahdollisuuksia. Rockstar on myös aina panostanut peliensä dialogiin ja tarinaan, eikä RDR tee tässä poikkeusta. Puheet kuulostavat ajalleen uskolliselta ja hahmot ovat persoonallisia, pahimmillaan jälleen melkoisen sekopäisiä. Päähahmokin on se tavallinen vastentahtoinen asesankari, mutta onnistuu olemaan silti aidosti sympaattinen ja mielenkiintoinen – paljon enemmän, kuin GTA-pelien suurkaupunkien kylmät gangsterit. Populaarikulttuurin villi länsi on väkivaltainen ja kova, mutta se ei tarkoita, että pelihahmo olisi GTA-pelien tapaan rikollinen hylkiö. Peli huokuu villiä länttä joka huokosestaan, oli kyseessä sitten ulkoasu, ympäristöt, musiikki, dialogi, ratsastaminen tai pienet yksityiskohdat, joita riittää vaikka millä mitalla. Rockstar on heittänyt samaan koriin kaikki mahdolliset villin lännen kliseet, romantiikan ja peruselementit, jotka yhdistyvät toisiinsa muodostaen kokonaisuuden, jonka tunnelma hakee vertaistaan. Tämä on juuri se länkkäripeli, jota on aina toivottu. Sen rinnalla eivät pienet tekniset bugit tunnu missään – tai jos tuntuvat, et koskaan ole kuvitellut ratsastavasi auringonlaskuun päättymättömän erämaan syliin.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:7]

Voi hyvänen aika, kuinka löydän aikaa tämänkin pelin moninpelin syvällisempään pelaamiseen? No, se on pelkästään positiivinen ongelma. Huttusen ja Lehtosen possen kanssa ratsastaminen villissä lännessä ja rikollisten tappaminen oli sen verran viehkeää puuhaa, että tätä pitää saada lisää. Red Dead Redemptionissa on Grand Theft Auto peleistä kovin tuttuja ratkaisuja ja hahmotyyppejäkin – kaava on hitusen liian tutun oloinen. Tällä saralla Rockstar tarvitsisi jo jotakin uutta, mutta toisaalta, Red Dead Redemption on toistaiseksi paras open world peli, mitä on tehty. Tekemisen paljous ja siellä olon tunne ovat jotakin sellaista, mitä muut open world pelit eivät vain ole vieläkään kyenneet tarjoamaan. Pienet yksityiskohdat ovat huikeita ja villin lännen rujo kauneus paistaa upeasti läpi. Peli tarjoaa maailman, jonne haluaa uppoutua – tehtävien suorittaminen ei ollut itselleni niinkään tärkeää kuin vain maailmassa oleminen ja kaikenlainen puuhastelu, mikä on pelissä täysin mahdollista. Dialogi on kautta linjan loistavaa. Mieleeni painui etenkin Marstonin toteamus siitä, kuinka kaikki eivät niinkään synny pahoiksi, kuin että vaikeat olosuhteet ovat muovanneet villin lännen miehistä läpeensä pahoja ja epäluotettavia Teollistumista, uudisraivaajia ja muutoksien kourissa olevaa villiä länttä käsitellään hienosti. Tällä saralla pelissä on paljonkin kunnianhimoa.

10/10

Kehittäjä: 
Rockstar NorthRockstar San Diego
Julkaisija: 
Rockstar Games
Peligenre: 
Toimintaseikkailu
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox 360, Sony PlayStation 3
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Huumeet, Uhkapeli, Väkivalta, Online

Kommentit

Käyttäjän Angel of Death kuva
Angel of Death

Pelimaailman Hyvät, Pahat ja Rumat

Käyttäjän Bilehile-pelaaja kuva
Bilehile-pelaaja

Parhain länkkäripeli mitä pelikoneet pyörittä

Käyttäjän Ruucsa kuva
Ruucsa

Goty tulloo

Käyttäjän snowtooper kuva
snowtooper

Piti ostaa Sergio Leonen länkkäreitä tän takii

Käyttäjän Sebastiani kuva
Sebastiani

Parhautta

Käyttäjän Fodi kuva
Fodi

COMBOBREAKER!!

Käyttäjän makke111 kuva
makke111

Tämän vuoden eliittiä!

Käyttäjän endlinn kuva
endlinn
Käyttäjän Anthigon kuva
Anthigon

Tykkään

Käyttäjän Albedo kuva
Albedo

Vihdoinkin Rockstar!