Pako 2 / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

Pako 2

17.02.2018 // Kirjoittanut: Jukka Kauppinen
0

GTA kohtaa Crazy Taxin

Indiestudio Tree Men Games iski jokunen vuosi sitten hienosti kultasuoneen oivallisella Pako-pelillään. Visuaalisesti omaperäinen autokaahailu löysi genreen täysin oman kulmansa, kun pelaaja koetti väistellä päin ajavia kamikazepoliisiautoja ja sinnitellä hengissä mahdollisimman pitkään. Nyt on aika siittää jälkeläinen.

Pako 2:ssa kehittäjät ovat löytäneet oivallisen kulman pelin uusimiseen. Vanhan Pako-pelin elementit ovat edelleen tallessa, eikä vauhdikkuudesta ole tingitty. Mutta siinä missä Pako oli puhdas mobiilipeli, Pako 2 on laajempi, värikkäämpi ja tavallaan jopa oikeampi peli, jossa piisaa tavoiteltavaa.

Toki Pako-paot lasketaan yhä minuuteissa, harvemmin edes kymmenessä. Tahti on yhä kiivas ja poliisit itsetuhoisia, ja mitä pidemmälle pelaa, sen kiivaammin pelaajaa jahdataan. Tuonelan lautturilla riittää töitä.

Idea itsessään on tavallaan ihanasti GTA- tai Crazy Taxi -henkinen. Pelaaja on palkkakuski, joka kyydittää pakoon kaipaavia rikollisia ja joukkioita sekä nakkaa nämä haluttuun piilopaikkaan. Perässä kiitää tietysti kasvavassa määrin poliisiautoja ja -koptereita, jotka eivät tyydy ampumaan renkaita puhki vaan ajavat surutta päin. Niinpä pelaajan haasteena on kaahata autollaan reittipisteestä toiseen ja räimiä takaa-ajajia twin stick -tyylisesti.

Siinä samalla keikoista tienaa rahaa, jolla voi ostaa uusia autoja, aseita, modeja ja muuta kivaa. Hiljalleen kertyy myös kokemuspisteitä, joilla avautuu uusia karttoja omine teemoineen ja salaisuuksineen.

Pelattavuudeltaan touhu on puhdasta kultaa. Laajoilla ja mukavan erilaisilla kentillä on paljon löydettävää ja kikkailtavaa. Ajotuntuma on hauska ja räiskintä haastavuudessaan kivaa. Tuohtakin kertyy niin, että uusia kaaroja ja välineitä pääsee ostamaan sopivan tasaiseen tahtiin. Peli uudistuu ja muuttuu koko ajan, eikä raha tunnu menevän hukkaan, vaikka hankittu värkki ei aina miellyttäisikään. Avattavaa sisältöä piisaa jo julkaisuversiossakin hirmuisesti.

”Laajoilla ja mukavan erilaisilla kentillä on paljon löydettävää ja kikkailtavaa.”

Mutta grindiähän se vaatii ja paljon, sillä pelin ärsyttävin piirre on kokemuspisteiden etanamainen kertyminen. Vaikka yhdessä kentässä on ajettavaa varmaan enemmän kuin Paon ensimmäisessä versiossa yhteensä, niin uusia maisemia soisi näkevänsä nopeamminkin. Nyt uuden kartan avautuminen on kuin pukin saapuminen jouluaattona.

Usein peli myös päättyy kirosanoihin, kun auto jää jumiin paikkaan, jossa ei erota, mihin suuntaan keula on tai miten siitä pääsee irti – ja kohti ajaa puolen tusinaa kamikazepollaria. Mutta tämä on pelin henki, ota tai jätä. Joskus harvoin kentältä pääsee pakoonkin, mutta yleensä kuolo korjaa tavalla tai toisella.

Isometrinen ajokaahailu vuoron perään viihdyttää, naurattaa ja raivostuttaa. Joskus kikkaviitonen onnistuu, joskus auto jumii siltaan tai kiveen. Ennätyspisteiden ja tuhtien tilien jahtaaminen on viha–rakkaus-grindausta, jossa omalaatuinen visuaalinen tyyli yhdistyy veikeään elektroniseen taustapoppiin.

Vaikka kokonaisuudesta tunnistaa myös retrovaikutteita, peli on silti tiukkaa nykypäivää. Grafiikkatyylikään ei vaadi koneelta paljoa, joten peli pyörii täyttä 60 ruudun nopeutta myös mopommillakin tietokoneilla. Arcade-elämys on siten vallan mainio!

Onhan pakoilu myös kaaosta mutta keskimäärin kivaa kaaosta, jonka pariin palaa mielellään lyhyiden ja pidempien pyrähdysten ajaksi. Todennäköisesti se myös kestää pelaamista pitkän aikaa, etenkin jokapaikannuohoajien käsissä.

7/10

Kehittäjä: 
Tree Men Games
Julkaisija: 
Tree Men Games
Peligenre: 
Toiminta, Ajopeli, Räiskintä
Julkaisualustat: 
Apple OSX, Microsoft Windows