Need for Speed Payback

1.12.2017 // Kirjoittanut: Wasara
0

Katujen kunkut ja kuumat kinkut

Autopelien ystävillä on mistä valita. Laadukkaita simulaatioita ja kevyempään kaahailuun keskittyviä pelejä mahtuu julkaisukalenteriin niin mittavissa määrin, että ongelmana on ennemminkin runsaudenpula. Tässä seurassa Need For Speed, yksi maailman tunnetuimmista pelisarjoista, on jäänyt jollain tapaa laitapuolen asemaan. Pelisarjan suosio on hiipunut ajan kanssa, ja realismin rippeet on karsittu uudemmista peleistä sen verran ankaralla otteella, että moni pelaaja on siirtynyt muiden teosten pariin.

Nykysukupolven konsolien esiinmarssia tasoittaneen Need For Speed Rivalsin kehittäneen Ghost Gamesin hyppysistä irtautunut Payback jatkaa sarjan viimeisimpien edustajien viitoittamalla tiellä. Luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita painottavaa rälläilyä, jossa tarinavetoinen yksinpelikampanja täydentyy avoimen maailman tutkiskelulla, suhteellisen kattavalla mutta arvosteluhetkellä teknisten ongelmien riivaamalla moninpelillä – ja kyseenalaisella mikromaksujärjestelmällä, joka on tätä kirjoittaessa vain yksi Electronic Artsia kohdanneista PR-katastrofeista täyshintaisiin peleihin ympättyjen lisämaksujen saralla. Hyi hyi.

Need For Speed Paybackin tarinan keskiössä on lain rajamailla tasapainoileva huippukuski Tyler, joka joutuu jo heti pelin alkutahdeilla tukkanuottasille itseään moninkertaisesti suurempien voimien kanssa. Häikäilemättömien rikollisjärjestöjen, valtaapitävien harmaiden eminenssien ja omaa etuaan ajavien hämäräheikkien hallitsema Fortune Valley toimii näyttämönä tarinalle, joka yrittää tavoitella samanlaista vauhdikkaan katudraaman sykettä kuin aikoinaan suursuosiota niittäneet Need For Speed Underground -pelit.

Yritys hyvä kymppi, mutta ikävä kyllä Paybackin stoori jää kauas maaliviivasta. Pelin paikoin suorastaan surkuhupaisan surkea käsikirjoitus puskee sen tason myötähäpeän väreitä selkäpiihin, että Salatut elämät jää kakkoseksi. Toki tuntuu hieman hupaisalta kritisoida autopelissä nimenomaan tarinaa, mutta Paybackin yksinpelin ydin on Tylerin ja kumppanien matka knappitason petroolipäistä Fortune Valleyn katueliittiin, joten käsikirjoituksen aivopierut nousevat varsin korostetusti esiin kaahailun tuoksinassa.

"Pelin paikoin suorastaan surkuhupaisan surkea käsikirjoitus puskee sen tason myötähäpeän väreitä selkäpiihin, että Salatut elämät jää kakkoseksi."

Juonta kuljettavien tehtävien antoisin puoli on se, että pelaajaa istutetaan ripeällä tahdilla vuoroin sekä Tylerin että tämän kumppanien nahkoihin tarina- ja sivutehtävissä. Näin ollen erilaiset miljööt, pelimuodot ja alla jyrisevät nelipyöräiset vaihtuvat vinhaa tahtia. Tiukat katukisat täydentyvät muun muassa maastotaipaleilla pösöttelyllä, yllättävänkin hauskalla driftailulla ja elokuvamaista tunnelmaa tavoittelevilla takaa-ajokohtauksilla. Varsinkin tarinaa edistävissä tehtävissä riittää näyttäviä käänteitä, mutta tiukasta skriptauksesta johtuen pelaaja pakotetaan seuraamaan tarkkaan määriteltyjä ajoreittejä, mikä tuo kokonaisuuteen ikävän ristiriidan pelimaailman avoimuuden kanssa.

Fortune City avautuu pelaajan eteen laajana mutta melkoisen autiona kaahailukenttänä. Tehtävien lisäksi taipaleilta löytyy satunnaisesti nopeustutkia, erilaisia yksittäishaasteita ja sinne tänne piilotettuja hylkyautoja, jollaisia on nähty myös muun muassa Forza Horizon -sarjassa ja Ubisoftin The Crew -pelissä. Alkuperäisellä Xbox Onella testattu arvosteluversio on tekniseltä kantilta nykypäivän monialustajulkaisun tasolla, eli kohtalaisen näyttävää ulkoasua varjostavat ajoittain yskähtelevä ruudunpäivitys ja toisinaan raivostuttavan pitkät lataustauot.

Kuten arvata saattaa, pelin ajotuntuma nostaa vauhdin huuman mailinmitalla realismin yläpuolelle. Vaikka rautaratsuja löytyy ruosteen näivettämistä lötköistä kiljardin hevosvoiman hyperautoihin, kaikki kilpurit tottelevat samaa, melkoisen hullunkurista fysiikkamallinnusta. Yliluonnolliseen yliohjautuvuuteen taipuvaisten menopelien massa on ennemminkin tilannekohtaista kuin absoluuttista, eli esimerkiksi mutkissa vauhtihirmuilta tuntuu katoavan paino tyystin alta ja sivuluisussa auton sielunelämä muuttaa muotoaan kuin napinpainalluksella.

Ei silti käy kieltäminen, etteikö Payback olisi vauhdikkaimmillaan todella vetävää popcorn-hupia. Kun hampaat irvessä voitetun katukilpailun jälkeen pelaaja löytää itsensä tiukasta takaa-ajosta poliisit kintereillä, tunnelma yltyy parhaimmillaan veitsenteräväksi. Burnout-sarjasta peritty romutusmekaniikka löytyy myös Paybackista, eli kilpakumppanien ja sinivuokkojen peltilehmiä mätkitään ruttuun surutta aina kun oman peltipurtilon ohjastamiselta kerkiää.

Valitettavasti tunnelman huiput ovat parhaimmillaankin latteampia kuin millaisia on koettu vastaavanlaisten verrokkien parissa lähivuosina. Kaikki mitä Need For Speed Payback nostaa estradille on nähty osasina parempia pelikokonaisuuksia, joten Ghost Gamesin loihtimasta lopputuloksesta jää tällaisenaan hyvin lattea ja innoton jälkimaku.

Kuten sanottu, laadukkaista autopeleistä ei tätä nykyä ole pulaa. Forza, Gran Turismo, Project CARS ja kumppanit tarjoavat lajityypin ystäville niin yltäkylläisesti vaihtoehtoja ja monipuolisuutta, että Need For Speed on viime vuosina yrittänyt lähinnä vain pyristellä mukana vaihtelevalla menestyksellä. Ikävä kyllä myös Payback jää kauas genren nykyisten huippunimien vedosta ja tarjoaa vain olankohautuksella ohitettavan kattauksen mukiinmenevää kaahailua. Jos pelialan kirjoittamattomasta sanakirjasta löytyisi nimike otsikolla ”virkamiesmäinen autopeli”, sen alla olisi kuva Need For Speed Paybackista.

6/10

Kehittäjä: 
Ghost Games
Julkaisija: 
EA
Peligenre: 
Ajo
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox One, Sony PlayStation 4, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-12
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta, Online