Need For Speed: The Run / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

Need For Speed: The Run

1.12.2011 // Kirjoittanut: Matias Kainulainen
2

Tekijä: Black Box
Julkaisija: EA
Myynnissä: Nyt
Pelikoneet: Xbox 360 (testattu), PlayStation 3, pc
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: ei
Verkossa: 2–8

Viime vuonna ilmestyneen Need for Speed: Hot Pursuitin ja pääsarjasta irtautuneen Shift 2:n jälkeen klassinen autopelisarja suuntaa tänä vuonna jälleen täysin uudenlaiseen suuntaan. Need for Speed: The Run yrittää tuoda sarjaan jälleen tarinallisia elementtejä ja toimintaleffamaista tunnelmaa, mutta valitettavasti toteutus jättää melkoisesti toivomisen varaa.

Pelaaja ohjastaa pelissä Jack Rourkea, joka on pahassa pulassa. Hän herää uutuuttaan kiiltävän Porsche Carreran kyydistä romuttamolta viime hetkellä ennen romutusta. Siispä tavoitteena on selvitä ulos autosta ja karata pelaajaa jahtaavilta gangstereilta. Aseet laulavat ja renkaat savuavat hurjassa takaa-ajossa, joka johtaa lopulta tilanteeseen, jossa Jack joutuu gangsterit karkottaakseen osallistumaan 25 miljoonan dollarin hurjaan autokilpailuun läpi Yhdysvaltojen. Rannikolta toiselle etenevä kilpailu starttaa San Franciscosta ja päättyy New Yorkiin. Matkan varrelle mahtuu monenlaista maisemaa aina Nevadan hiekka-aavikoista Coloradon lumen peitossa oleviin vuoristoihin asti. Mukana kisassa on pelaajan lisäksi myös yli parisataa muuta kuskia, joten tie huipulle ei ole helppo.

Turhauttavaa kaahailua

Paperilla tämä kuulostaa vielä lupaavalta, mutta käytännössä homma ei toimi läheskään yhtä hyvin. The Run on jaettu kymmeneen eri etappiin, joista jokainen sisältää muutaman pienemmän osakilpailun, joissa edetään pikku hiljaa kohti itärannikkoa. Kisojen välillä hypitään paikasta toiseen hiukan kummallisesti, ja tarina unohdetaan alun jälkeen lähes kokonaan muutamaa pientä poikkeusta lukuun ottamatta.

Vaikka toisin voisi kuvitella, peli on myös vahvasti lineaarinen, ja pelaajalle annetaan kisoissa tiukkoja tehtäviä esimerkiksi ohitusten määrän suhteen. Jokaisen osakilpailun tavoitteet täytyy lisäksi suorittaa täydellisesti päästäkseen eteenpäin, mikä tuntuu välillä turhauttavalta. Perinteisen kisailun lisäksi mukaan mahtuu myös etappeja, joilla täytyy ottaa kiinni menetettyä aikaa tai kisailla vain yhtä vastustajaa vastaan.

Erityisen ärsyttävää on lisäksi se, että vaikka kilpailujen aikana onkin tarkistuspisteitä, on pelaajalla jokaista kisaa kohden käytössään vain viisi uusintayritystä. Niinpä pienetkin mokat aiheuttavat pitkissä osakilpailuissa ongelmia loppuvaiheilla. Peli myös holhoaa pelaajaa hiukan liikaa, sillä pienikin poikkeama reitiltä aiheuttaa usein uusintayrityksen – ja pitkän lataustauon.

Jackia jahtaavat gangsterit eivät luovuta helposti, ja niinpä he häiritsevätkin pelaajan kisailua muutamaan otteeseen tarinan edetessä. Gangstereiden lisäksi pelaajaa ja muita kuskeja jahtaavat myös poliisit, jotka aiheuttavat välillä melkoista päänvaivaa. Kytät ajavat nimittäin todella aggressiivisesti ja töytäisevät pelaajan auton radalta todella helposti.

Pariin otteeseen kisan aikana vastaan tulee myös tilanteita, joissa pelaaja joutuu juoksemaan karkuun poliiseja tai gangstereita auton ulkopuolella. Nämä tilanteet hoituvat varsin tylsästi reaktionopeutta vaativilla napinpainalluksilla, mutta ne tuovat kuitenkin mukavaa vaihtelua pelkkään kaahailuun.

The Runia vaivaa vahva ennalta käsikirjoittamisen tunne. Kuminauhatekoäly takaa sen, että poliisit ja tekoälykuskit pysyvät kintereillä, vaikka pelaaja ajaisi kuinka hyvin tai saisi muut kuskit kolaroimaan. Tämä on toki omiaan luomaan hiukan jännitystä, mutta huijaava tekoäly yhdistettynä tiukkoihin tavoitteisiin saa liian usein aikaan tilanteita, joissa pelaajan sekuntien johtomatka kisan alussa hupenee loppusuoralla takaa ohi porhaltavaan vastustajaan.

Vauhtia riittää

Ympäristöjen vaihtelevuus ja suunnittelu on ehdottomasti yksi pelin vahvuuksista, ja peli näyttääkin paikoin varsin komealta. Peli käyttää hiukan erikoisesti ruotsalaisen DICEn Frostbite 2 -pelimoottoria, joka on tuttu esimerkiksi Battlefield 3:sta. Pelimoottori soveltuu kuitenkin hyvin myös kisailuun ja etenkin laajoihin ympäristöihin, ja vauhdin tunne on toteutettu mainiosti. Sen sijaan autojen mallinnus ei ole aivan huippuluokkaa, vaikka autot hajoavatkin suhteellisen näyttävästi kolareissa.

Autovalikoima ei ole järin laaja, mutta autoa ei tarvitse vaihtaa kovinkaan moneen otteeseen tarinan aikana. Mukana on kuitenkin kohtuullinen valikoima erilaisia autoja, joiden välillä on jonkin verran eroja lähinnä ajotuntumassa. Hitaita kauppakasseja on turha etsiä valikoimista, sillä kisassa on tarkoituksena ajaa lujaa. Liikenteen seassa kaahaaminen 300 kilometriä tunnissa onkin arkipäivää The Runissa. Nykytyylin mukaan pelistä löytyy myös kehityspistejärjestelmä, ja tasojen noustessa saa avattua lähinnä verkkopuolelle vaikuttavien visuaalisten kuvakkeiden lisäksi uusia autoja sekä niiden ominaisuuksia, kuten nitrojärjestelmän.

Vaikka peli onkin täyttä arcadea, on autojen ajotuntuma varsin kummallinen. Ne tuntuvat todella raskailta ja reagoivat pelaajan ohjaukseen pienellä viiveellä, mikä tekee etenkin kovissa nopeuksissa väistöliikkeet lähes mahdottomaksi. Harmittavasti varsinkin tarinan loppupuolella tulee vastaan yksi jos toinenkin tilanne, jossa auton ohjattavuus ei tunnu taipuvan vaadittuun tilanteeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että tiettyjä kohtia saa yrittää yhä uudestaan pienenkin virheen aiheuttaessa automaattisesti kolarin ja uusintayrityksen kisan jatkumisen sijaan.

Yksi The Runin suurimmista heikkouksista on tarinatilan lyhyys. Varsinaista ajettavaa riittää pelin kymmenessä etapissa yhteensä vain reilun parin tunnin ajan. Välianimaatioista, reaktiotestipätkistä ja huomattavan pitkistä lataustauoista tulee tähän toki jonkin verran lisää aikaa, mutta silti pelattavaa on todella vähän. Tarinan lisäksi mukana on muutamia haasteita, mutta nekin ajetaan samoilla pätkillä ja muistuttavat hyvin paljon tarinatilan eri kisoja. Yksinpelaajan kannattaakin jättää peli suosiolla kaupan hyllylle.

Verkkopuoli on sentään toteutettu kohtuullisen hyvin. Aiemmista Need for Speedeistä tuttua Autologia hyödynnetään jälleen mainiosti, ja lisäksi verkossa pääsee kisailemaan erilaisilla pelilistoilla maksimissaan kahdeksan pelaajan kesken. Jokaisella pelilistalla on vaihtuvia haasteita, jotka tuovat mieleen kehityspisteiden keräilyyn keskittyneen Blurin. Muuten toteutus on varsin perinteistä, eikä erikoisia pelimuotoja valikoimista löydy. Esimerkiksi Hot Pursuitissa ihastuttanut rosvot vastaan poliisit -tila puuttuu harmittavasti kokonaan.

On suorastaan harmittavaa, että hyvistä lähtökohdista on saatu aikaiseksi näinkin mitäänsanomaton peli, joka ei erotu edukseen oikeastaan millään osa-alueella graafista toteutusta lukuun ottamatta. Kokonaisuutena Need For Speed: The Run on kuin keskinkertainen toimintaleffa: vauhdikas ja näyttävä, mutta lyhyt ja lattea juoneltaan.
 

5/10

Kommentit

Käyttäjän vbg67 kuva
vbg67

hyvä peli !

Käyttäjän antsa15 kuva
antsa15

perus peli 7/10