Just Dance 2017 / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

Just Dance 2017

29.11.2016 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
1
Just Dance 2017 -arvostelu

Luuri käteen ja lattialle

Ubisoft on pitänyt tanssijalat kiireisinä Just Dance -pelisarjallaan. Vuonna 2009 debyyttinsä tehnyt tanssipeli on saanut jatkoa joka vuosi, minkä lisäksi peleistä on julkaistu enemmän lasten makuun suunnattuja julkaisuja, erikoisversioita ja jos jonkinlaisia spinoffeja.

Vuosimallin 2017 Just Dance on perusperiaatteiltaan tuttu tanssipeli. Konsoli hoitaa musiikin, ja pelaajan tehtäväksi jää vartalon liikuttaminen ruudulla näkyvien liikkeiden perässä. Simppeliä kuin mikä: peli pyörimään ja bileet käyntiin yksin tai kaverien kanssa tanssien.

Pelkkään perushytkyttelyyn ei kuitenkaan ole tarvetta tyytyä. Just Dance 2017:n uuden konsolisukupolven versiot sisältävät nimittäin joukon erilaisia pelimuotoja, jos mieli tekee vaihtelua. Just Dance Machinessa ladataan avaruusolentojen aluksen akkuja tanssien. Kummallisessa ja hyvin irrallisen tuntuisessa pelitilassa esitetään erilaisia tanssityylejä kokonaisten kappaleiden sijaan. Dance Questissa taas kisataan tekoälyvastuksien kanssa kolmen kappaleen turnauksissa. Sporttisempaa tanssikokemusta kaipaavat voivat laittaa päälle Sweat-pelitilan, joka mittaa liikkumista kulutetuissa kaloreissa.

Just Dance 2017 -arvostelu

"Lisälaitteiden hankkiminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä, sillä tanssiminen käy myös älypuhelimelle ladattavan sovelluksen avulla."

Just Dance 2017 -arvostelu

Perinteisesti tanssipelien saloihin sukeltaminen on edellyttänyt liikeohjaimia. Just Dance 2017 -pelaajat voivat niin ikään pyyhkiä pölyt PS Move -kapulansa tai Kinect-sensorinsa päältä. Lisälaitteiden hankkiminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä, sillä tanssiminen käy myös älypuhelimelle ladattavan sovelluksen avulla. Oikeassa kädessä pidettävä älypuhelin ei luonnollisesti tarjoa tarkkaa liiketunnistusta, mutta bilepelin henkeen luuri kädessä heiluminen istuu passelisti. Puhelinta voi käyttää näppärästi myös Just Dance 2017:n valikoiden selaamiseen, kunhan yhteys on ensin muodostettu perinteistä ohjainta käyttämällä.

Kappalevalikoima on luonnollisesti tärkeä osa tanssipeliä. Just Dance 2017:n 41 kappaleen lista sisältää Sian ja Justin Bieberin hittejä, coveroituja tanssiklassikoita ja jopa Queenia. Peli tukee lisäksi tilauspalvelu Just Dance Unlimitedia, joka laajentaa valikoimaa yli 200 pelisarjan aiemmista osista tutulla kappaleella. Suoratoisto vain on riippuvainen Ubisoftin palvelinten toiminnasta, mikä voi aiheuttaa harmaita hiuksia. Palvelinongelmien ilmetessä peli palautuu ärsyttävästi aloitusruutuun, jolloin puhelintakaan ei voi käyttää ilman asetusten vaihtamista.

Just Dance 2017 ei tuo suuria mullistuksia lajityyppiin. Uusia kappaleita lukuun ottamatta perustelut uusimman osan hankkimiselle ovat vähissä. Mikäli tanssipeleistä on kuitenkin tullut pidettyä pidempi tauko, Just Dance 2017 on kelpo valinta kepeämpien peli-iltojen iloksi.

7/10

Just Dance 2017 on kelpo tanssipeli, jonka kappalelista on kattava ja uudistukset vähäisiä.

Jukka Moilanen

7/10

Kehittäjä: 
Ubisoft
Julkaisija: 
Ubisoft
Peligenre: 
Tanssipeli
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox 360, Microsoft Xbox One, Nintendo Wii, Sony PlayStation 3, Sony PlayStation 4, Nintendo Wii U, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-3

Kommentit

Käyttäjän Infraspinatus kuva
Infraspinatus

Kunpa PC-version liiketunnistimeksi kävisi web-kamera. Hölmöltä sitä tuntuisi puhelin kädessä heilua, ja täydelliset scoret voi kuulemma saada ihan vain kättä heiluttamalla sohvalla retkottaessa.