Hellboy: The Science of Evil / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

Hellboy: The Science of Evil

11.09.2008 // Kirjoittanut: Simon Elo
0

Arvostettu Guillermo del Toro (Pan’s Labyrinth) palaa ohjaajan pallille, kun Hellboy II: The Golden Army saa Suomen ensi-iltansa 5. syyskuuta. Sen jälkeen häneltä on luvassa kaksi Hobitti-elokuvaa, joten miehen faneilla on mukavat oltavat.

Lisävirikettä tarjoaa Hellboy: The Science of Evil, mutta pelin nimi taitaa olla h2 aiheelle ”miksi lisenssipelit haisevat?” Vannoutuneinkaan pirupoika ei voi löytää tästä iloa.

Nyt on piru merrassa

Hellboyssa pitäisi olla elokuvaan liittymätön juoni, mutta minun aistini eivät sellaista löytäneet. En löytänyt tarinaa lainkaan, mutta pieksin noitaa Romaniassa, koska hän on kai paha. Ehkä. Sen jälkeen matkasin halki maita ja mantuja jahtaamassa haamuja, pikkupiruja, liskomiehiä ja natsizombeja. Kaikista selviää hakkaamalla samaa nappulaa, jolloin Hellboy viuhtoo nyrkeillään ilmaa.

Jos haluaa tehdä saman hitaammin, toisesta napista tehdään kovempia iskuja. Niitä ei kyllä tarvitse lainkaan, sillä jokainen vihollinen aina verenhimoista ihmissutta myöten on kesy kuin nukutettu kissanpentu. God of Warista kopioidulla erikoisiskulla vihollisista saa täydet energiat, joten pirupoika ei joudu koskaan alas tuonelaan. Kuolin vain kerran, kun en pystynyt liikkumaan bugin vuoksi, mutta kysymys kuuluukin, miksi edes jatkoin?

Tuonelan portti

Jokaista vihollislaumaa seuraa portti, jonka avaamiseksi täytyy tappaa kaikki tai tehdä toisia nerokkaita asioita, kuten kiikuttaa avainta. Väkivahva Hellboy on mitätön lurjus maagisten esteiden edessä, mutta maalliset ovet hän hakkaa, kuinkas muuten, näpyttämällä yhtä nappia. Kenttä kentän jälkeen jatkuu ilman selityksiä. Yrittäisivät edes näön vuoksi. Kuuden kentän läpäiseminen Karpaateilta von Klempin linnaan vie kuutisen tuntia, mikä on yhtä hauskaa kuin saada Hellboyn oikeasta koukusta naamaan.

Mikäli sinulla on sadistisia taipumuksia ja kaverisi on masokisti, kaiken edellä mainitun voi tehdä yhdessä jaetulla ruudulla samalla koneella tai internetin kautta. Silloin toinen pelaaja on joko Liz Sherman tai Abe Sapien, jonka luonnetta ei käytetä hyödyksi. Abe on nörtti, mutta silti hän tujuttaa vihuja kuin paraskin ammattilaisnyrkkeilijä.

Nyt tiedän mitä George W. Bush tarkoitti taannoin pahan akselilla – hän ennusti ylihelppojen ja pitkästyttävien pelien mädättävän nuorison henkisen tilan. Hänen tulisi siirtää katseensa Iranista Australiaan, jossa tätä joukkotuhoasetta on suunniteltu.

Hiljaisuus on hyve

Hellboy näyttää kuolleista heränneeltä. Ulkoasu olisi näyttänyt keskinkertaiselta ensimmäisellä Xboxilla, tänään yhtä rumalta kuin Hellboy itse. Ympäristöt ovat liian pimeitä, valjuja ja vailla minkäänlaista yksityiskohtaisuutta. Mario olisi kuin kotonaan, sillä kentät ovat yhtä kurjaa putkea. Viiksivallu ei kuitenkaan löytäisi tietään hankalan kameran ansiosta.

Modernin ihmisen kuuluu olla positiivinen, joten täytyyhän tässä pökäleessä olla jotain hyvää? Elokuvien näyttelijät Ron Pearlman, Selma Blair ja Doug Jones hoitavat ääninäyttelyn, mutta väkinäisesti. Eikä ihme, eihän heillä ole ollut mitään mihin eläytyä. Sympatiapisteet heltiävät. Ääninäyttelyn ja kenties koko pelin paras puoli on mausoleumissa torkkuva luuranko, jolla on hupaisa aksentti.

Hellboy: The Science of Evil on puhdasta pahuutta yksissä kansissa. Darth Vaderistakin löytyi jotain hyvää, pirupojasta ei yhtään mitään. Se on yksinkertaisesti huonoimpia pelejä, mitä olen koskaan pelannut.

Hellboy voisi ottaa Fight Clubista mallia – tästä ei enää puhuta.

Jaa mikä poika?

Hellboy on kuvitteellinen supersankari Dark Horse Comicsin julkaisemassa sarjakuvassa, jonka loi Mike Mignola. Ensimmäinen tarina The Seed of Destruction julkaistiin vuonna 1994, joten hahmo on suhteellisen tuore.

Hellboy on olento, joka tuotiin tai ehkä luotiin Maahan toisen maailmansodan viimeisinä aikoina tsaari Nikolai II:n neuvonantajan Grigori Rasputinin toimesta Tarmagantin saarella, Skotlannin ulkosaaristossa. Rasputinin oli määrä kääntää sodan kulku natseille voitolliseksi. Operaatiota kutsuttiin Ragnarokiksi. Hellboy ilmestyi tulipallossa hylätyssä kirkossa Itä-Bromwichissa, Englannissa, 23. joulukuuta 1944.

Hän todisti, että ei ole paholainen, vaan paholaisen kaltainen olento, jolla on punainen nahka, häntä, sarvet ja valtava kivinen oikea käsi. Nimen keksi professori Trevor Bruttenholm.

Hellboyn veivät amerikkalaiset joukot lentotukikohtaansa Uuteen Meksikoon. Hänet kasvatti Yhdysvaltain armeija sekä Paranormaalien ilmiöiden virasto (PNVI). Hellboysta tuli sittemmin Yhdysvaltain agentti, joka taistelee okkulttisia uhkia vastaan. Hänen toverinsa ovat Kate Gorrigan, kansanperinteen professori New Yorkin ylipoistosta; Abe Sapien, sammakkomainen humanoidi ja Liz Sherman, pyrokineettinen nuori nainen. Hellboy on myös pieni julkkis, sillä hän sai YK:lta kunniaihmisen statuksen vuonna 1952.

2/10