Halo 5: Guardians

1.11.2015 // Kirjoittanut: Paavo Niskala
0
Halo 5: Guardians

Trilogian toinen näytös

Halo-sarjan jakautuminen kahteen trilogiaan tuo mieleen Tähtien sodan, jonka kohdalla vertailut uusien ja vanhojen leffojen välillä aiheuttavat lähinnä vakavia häiriöitä sydänkäyrässä. Halon tapauksessa jaottelu hyvään ja huonoon ei ole ainakaan vielä yhtä selvää.

Kymmenisen vuotta sitten Halo 2 nosti Master Chiefin rinnalle uuden pelattavan hahmon ja antoi trilogian todellisen huipennuksen odottaa. Nyt 343 Industries tekee samankaltaisen tempun mutta huomattavasti harkitummin ja hallitummin. Halo 5: Guardians tuntuu nimittäin aidosti trilogian kakkososalta, niin hyvässä kuin pahassakin.

Linnunradan olisi luullut asettuvan jonkinlaiseen tasapainoon viimeistään Didactin kaaduttua ja Master Chiefin palattua kotiin Halo 4:n lopussa. Rauha järkkyy kuitenkin jälleen jättimäisten muukalaiskoneiden herätessä henkiin eri puolilla galaksiamme. Samanaikaisesti Master Chief uskoo saaneensa viestin jo kuolleeksi todetulta Cortana-tekoälyltä ja lähtee etsimään entistä kumppaniaan vastoin johtoportaan käskyjä. Legendaarista spartalaista ja tämän johtamaa Blue Teamiä lähetetään metsästämään Jameson Locken kipparoima Osiris-tiimi.

Guardiansin tarina nähdään näiden kahden spartalaisjoukkion perspektiivistä, joskin reilusti enemmän aikaa vietetään juuri Locken ja kumppaneiden kanssa. Fanien pettymykseksi Blue Teamin odotetulle pelidebyytille ei anneta riittävästi ruutuaikaa, kun muut tapahtumat vievät päähuomion. Ihanan Nathan Fillionin esittämän Buckin hyvästä yrityksestä huolimatta Osiriksen jäsenillä ei ole samanlaista lavakarismaa kuin alkuperäisen trilogian sankarilla.

Markkinointikampanjassa rummutettu vastakkainasettelu Locken ja Master Chiefin välillä häipyy kampanjan edetessä taustalle, mutta uusi näkökulma toimii yllättävän hienosti tarinankerronnan keinona. Päällimmäisenä juonenkuljetusta vaivaa tiettyjen käänteiden äkkinäisyys, kuten kiivastempoisia toimintapelejä yleensä. Pelaajalle jää vaikutelma, että asiat tapahtuvat liian nopeasti ja lähinnä siksi, että niiden pitää tapahtua tarinan etenemiseksi. Halo 5 sisältää silti kenttiä, joissa pelaaja ei voi ampua edes halutessaan, vaan saa hetken hengähtää ja katsella maisemia. Ympäristöt ylipäänsä sisältävät kasapäin piilotettuja tiedonmurusia universumista. Näin pelimaailmaa rakennetaan sopivan hienovaraisesti.

Guardiansin keskeinen tiiminäkökulma välittyy vahvasti pelitapahtumien puolelle. Taistelukentällä ei koskaan pompita yksin, vaan rinnalla touhuaa kolme spartalaista joko tekoälyn tai ihmisten ohjastamana. Ehkä merkittävimpänä muutoksena pelaaja ei aina kuole suoraan mittarin pudottua nollaan, vaan vajoaa ensin polvilleen, jolloin ripeät tiimikaverit voivat vielä palauttaa sotilaan takaisin miesvahvuuteen. Vastavuoroisesti tekoälytoverien kuolema ei tarkoita pelin päättymistä. Heitä kannattaa kuitenkin pitää silmällä, sillä yksinkertaisten komentojen ansiosta tovereista on yllättävän paljon apua, vaikka vapaasti vaeltaessaan he eivät kunniamitaleita ansaitse.

Halo 5:n taistelukentät antavat hengitystilaa koko neljän hengen tiimille. Lineaarisissa ympäristöissä piisaa ihastuttavasti etenemisreittejä ja jopa pienimuotoisia salakätköjä. Lisätty vapaus helpottaa pattitilanteiden purkamista, kun päätä ei tarvitse hakata samaan seinään, vaan voi hakea ratkaisua kirjaimellisesti uudesta suunnasta. Viholliset pääsevät niin ikään hyökkäämään useammasta kulmasta, mikä saattaa johtaa useampiin kuolemiin ja hieman ärsyttävään kaatumisten sarjaan.

"Fanien pettymykseksi Blue Teamin odotetulle pelidebyytille ei anneta riittävästi ruutuaikaa, kun muut tapahtumat vievät päähuomion."

Kenttien korkeuserot hyödyntävät supersotilaiden uutta liikearsenaalia, joka helpottaa vihujen teilaamista monella tavalla. Spartalaiset osaavat muun muassa kiivetä ylös kielekkeiltä ja iskeytyä voimalla maahan, seinään tai viholliseen. Tuoreet temput saavat supersotilaat tuntumaan aavistuksen enemmän supersankareilta, joskin kuolema korjaa tyhmänrohkeat syöksähtelijät nopeasti.

Blue Team ja Osiris eivät eroa toisistaan pelattavuuden osalta, mikä tuntuu hukatulta mahdollisuudelta. Totta kai kampanjan painopisteen vaihtelu jalkaväkiräiskinnän ja ajoneuvotoiminnan välillä virkistää, mutta ryhmien selkeämpi erottelu olisi voinut korostaa tarinallisia vivahteita sekä tuoda pelattavuuteen jotakin uutta ja tuoretta.

Eniten Halo 5:n pelattavuutta piristää ruudunpäivitysnopeuden kaksinkertaistaminen sarjan aikaisemmista osista. Peli näyttää huikaisevan hienolta ja nyt myös erittäin sulavalta. Halo-puristit ehkä kiroavat rautatähtäinten tuomista sarjaan, mutta muutokseen tottuu nopeasti. Tähtäin tosin siirtyy lonkalle häiritsevän nopeasti heti ensimmäisestä osumasta.

Vihollissuunnittelussa 343 Industriesilla on vielä petrattavaa. Halo 4:n moitittuja Forerunner-vihulaisia on muokattu ja monipuolistettu, mutta maalitauluina niihin kaipaisi parempaa tuntumaa. Vastaan tallustaa kuitenkin hyvä skaala otuksia aina pikkupiruista pienimuotoisiin tasopomoihin. Esimerkiksi sarjan vakiokaartiin kuuluvat tankkimaiset Hunterit ovat nyt oikeasti haastavia kukistettavia.

Taisteleminen ilmentää hyvin eroja alkuperäisen ja uuden trilogian välillä. Bungien peleissä oli mukana enemmän leikkisyyttä ja puhtaasti pelattavuuden sanelemaa suunnittelua. Toisaalta 343 Industries on selkeästi löytämässä oman polkunsa alun vaikeuksien jälkeen. Uusi Halo myötäilee lajityypin muuta tarjontaa sopivissa määrin ja tuntuu vakavammalta.

Ennen kaikkea Halo 5: Guardians maistuu loppuun asti ajatellulta ja hiotulta. Sen viihdyttävä kampanja vie sarjaa mielenkiintoiseen suuntaan harkittujen hienosäätöjen turvin. Tarinan päätyttyä mieleen jää silti vellomaan täyttymyksen ja huipennuksen puute – erityisesti juonellisesti mutta myös pelillisesti. Halo 5 tuntuu televisiosarjan finaalia edeltävältä jaksolta: pöytä katetaan suurta juhlaa varten, mutta pääruokaa saadaan vielä odottaa.

Spartalaisista gladiaattoreiksi

Halo 5: Guardiansin verkko-ominaisuuksien nuuhkiminen jäi uupumaan arvostelun lehtiversiosta painoaikataulun vuoksi. Kun jaetun ruudun moninpeliäkään ei ole enää mukana, nousee verkko-osasto entistäkin suurempaan rooliin. Tällä kertaa 343 Industries välttyi onnekseen Master Chief Collectionin julkaisun kaltaiselta rämpimiseltä, sillä teknisiä ongelmia ei ole ollut havaittavissa. Osaa ominaisuuksista ja sisällöstä joudutaan kuitenkin vielä odottamaan.

Lehtiarvostelussa käsitelty Guardiansin kampanja toimii entistäkin paremmin verkossa pelattuna. Remmiin mahtuu kerralla maksimissaan neljä pelaajaa. Puuttuvat soltut korvataan edelleen tekoälytaistelijoilla, joilla on usein vakavia vaikeuksia päättää, kenet pitäisi nostaa ylös. Pahimmillaan kaatuneet ehtivät lysähtää tantereeseen, ennen kuin tekoälykaveri ehtii edes lähtemään liikkeelle.

Varsinainen moninpeli puolestaan jaetaan kahteen reviiriin: Arenassa käydään kilpailulliset kohtaamiset kompakteilla kartoilla, kun taas Warzonessa pistetään rähinäksi laakeilla taistelukentillä. Näistä edellinen puoli on lähempänä klassista Haloa, vaikka monet vanhat pelimuodot puuttuvat paketista vielä. Tuoreista lisäyksistä Breakoutin kierrospohjaiset laakista vainaa -henkiset matsit eroavat eniten menneestä ja jakavat varmasti mielipiteitä.

"Halo 5: Guardiansin moninpeli tuntuu kampanjan tavoin alkuperäisen trilogian vastaavaa vakavammalta ja keskittyneemmältä."

Spartalaisten parannettu liikkuvuus ja kuvan 60 ruudun sekuntivauhti tuovat toimintaan kauttaaltaan uudenlaista kosketusta erityisesti Arenassa. Karttasuunnittelu hyödyntää hahmojen ominaisuuksia erinomaisesti, vaikka visuaalisesti kentät ovat kaukana persoonallisista. Taistelun perusprinsiipit, kuten pääosumien nakuttaminen pistoolilla ja maastossa liikkuminen, tuntuvat erittäin hiotuilta.

Warzonen perusmuodossa matsit etenevät vähitellen jalkaväkitaisteluista ajoneuvojen dominoimaan rymistelyyn, kun kaksi 12 pelaajan tiimiä pyrkii valtaamaan alueita sekä tappamaan siinä sivussa tekoälyvihollisia. Pahimmillaan läänin runsaus johtaa päämäärättömyyteen, kun tiimikavereita ei tahdo saada edes oman Warthogin kyytiin. Hauskuustaso riippuukin pitkälti joukkueesta ja kommunikaatiosta. Taisteluissa jää kaipaamaan Arenan korkeuseroja ja liikerepertuaarin hyödyntämistä, mutta toisaalta samasta syystä Warzone sopineekin vähemmän totiseen pelaamiseen. Pienen lisäkoukun koheltamiselle antaa keräilykorttimainen systeemi, jonka avulla mittelöihin saa avattua ajoneuvoja, aseistusta ja muuta pientä kivaa. Arenan puolella bonukset jäävät puhtaasti kosmeettisiksi.

Halo 5: Guardiansin moninpeli tuntuu kampanjan tavoin alkuperäisen trilogian vastaavaa vakavammalta ja keskittyneemmältä. Grifballin kaltaiset hassuttelut ja Big Team Battlen hullunkuriset ajoneuvoriehat uupuvat paketista ainakin toistaiseksi. Muokkausmahdollisuudet ovat kattavat, joten eiköhän meno muutu villimmäksi Forge-karttaeditorin ilmestyessä. Warzone kaipaisi pientä hiomista ja ennen kaikkea lisää karttoja, mutta onneksi niitä on luvassa ja vieläpä ilmaiseksi. Tällaisenaan Guardians tarjoaa erityisesti kilpailulliselle pelaamiselle mainion pohjan, jonka varaan 343 Industries toivottavasti jaksaa rakentaa pitkäjänteisesti.

8/10

Halo 5: Guardiansin kampanja tarjoaa eeppisen kyydin kevyen tieteisräiskinnän ystäville, mutta jättää heidät samalla odottamaan trilogian kolmatta osaa.

Paavo Niskala

8/10

Kehittäjä: 
343 Industries
Julkaisija: 
Microsoft
Peligenre: 
Räiskintä
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox One
Pegi-ikärajat: 
K-16
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta, Online