God of War: Ascension / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

God of War: Ascension

28.03.2013 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
1

Olenko ainoa, jonka mielestä God of War -tiimi ei tainnut miettiä sarjan tarinakaarta aivan loppuun asti? Kratoksen saatua oikeutetun kostonsa sodanjumala Aresta vastaan jo sarjan toisessa osassa spartalaissoturin myöhemmät meuhkaamiset tuntuivat lähinnä pikkumaisilta itkupotkuraivareilta. Kun kolmannessa osassa lahdattiin sukupuuttoon loputkin kreikkalaiset jumalat, mihin sarjan voi enää viedä? Ajassa taaksepäin, tietenkin!

God of War: Ascension on kronologisesti sarjan ensimmäinen osa sijoittuen jopa kymmenen vuotta ensimmäistä God of Waria edeltävään aikaan. Esiosat harvemmin tuovat tarinoihin merkittäviä tai kiinnostavia piirteitä, eikä Ascension ole poikkeus. Koska Kratoskaan ei voi tappaa jumalia kahteen otteeseen, spartalaisen tehtävänä on purkaa sodanjumala Arekselle tekemänsä verivala, mikä on vuorostaan suututtanut valan noudattamista valvovat raivottaret eli erinykset.

Massiivisen mittaluokan toimintakohtaukset jaksavat yhä hämmentää, mutta Ascensionia varten tunnutaan kaapineen kreikkalaismytologian vihoviimeiset käyttämättömät rippeet, ja se näkyy. Harva toki pelaa God of Waria tarinan takia, mutta Ascensionin tyhjäkäynnillä käyvät juonikuviot ovat loppuunkalutun aihepiirin täysin tarpeetonta venyttämistä. Olisiko jo aika lahdata uusi mytologia sukupuuttoon?

Mikäli Ascension on tarinallisesti aiempaa vajaampi kokemus, asiat ovat hitusen paremmalla tolalla varsinaisen toiminnan suhteen. Kratos raivoaa tuttuun tapaansa toinen toistaan mahtipontisemmissa toimintakohtauksissa ja lahtaa brutaalisti muun muassa kaiken ruudulla liikkuvan.

Taistelujärjestelmää on viilailtu hieman monipuolisempaan suuntaan sitten God of War III:n, kiitos uusien liikkeiden ja Kratoksen tavaramerkkiketjuihin liitettävien elementaalitaikojen. Tällä kertaa miekkojen, keihäiden ja kilpien kaltaiset aseet voi repiä vihollisten kourista tai noukkia ympäristöstä, mikä tuo taistoihin uudenlaisen dynamiikan. Pelaajan on totuteltava niihin kaikkiin, sillä oma suosikki ei kulje aina matkassa, eikä se välttämättä soveltuisikaan kaikkiin tilanteisiin. Lihaskimppu voi myös pitää ympäröivät viholliset paremmin hallinnassa erikoisvoimilla, joilla voi luoda itsestään kloonin tai vaikkapa nostaa vastustajansa leijumaan ilmaan.

Lukuisista pintaviilauksista ja selkeästi sujuvammasta otteesta huolimatta mätke saattaa tuntua sarjan pitkäikäisimmille ystäville turhankin samankaltaiselta, eivätkä suojautuminen, väistöliikkeet ja ajoitusta vaativat torjunnat, jotka horjuttavat vihollisten tasapainoa, ole aivan niin hyvin hallussa kuin toivoisi. Kratoksen useiden liikkeiden pitkät animaatiot ovat monille vastustajille todelliset avoimien ovien päivät, mikä etenkin loppupuolen vihollissumassa aiheuttaa epäreiluja ja hampaitakiristäviä tilanteita.

Ajoittaiset epätarkkuudet eivät sinänsä ole maailmanloppu, onhan sarja aina keskittynyt millintarkan ohjattavuuden ja taistelumekaniikan sijaan näyttävyyteen, missä se onkin omaa AAA-luokkaansa. Ascension revittelee valmiilla kuvakulmillaan ja graafisella loistollaan runsain mitoin, joskin tällä kertaa liiaksikin asti. Massiivisimmissa taistoissa kamera vetäytyy kauas varsinaisesta pelitilanteesta osoittaakseen taistelun skaalan, jolloin Kratoksen seuraaminen vihollisryppään keskeltä on lähestulkoon mahdotonta.

Tilanteita ei helpota, että Kratoksella taisteleminen on aina ollut huomattavasti kepeämpää läpsyttelyä kuin muissa lajityypin edustajissa. Se korostuu entisestään, kun alkuvuonna ilmestyneet Anarchy Reigns, Ninja Gaiden 3: Razor’s Edge, DmC: Devil May Cry ja Metal Gear Rising: Revengeance ovat tuoreessa muistissa. Niihin verrattuna God of Warissa hyökkäykset uppoavat vihollisiin kuin veitsi voihin ilman selkeää palautetta siitä, osuvatko iskut ja torjunnat ylipäätänsä kohteisiinsa vai eivät.  Tavanomaisemmat kamerakulmat sen sijaan on suunniteltu huolella, jolloin myös taistelutilanteet pysyvät hallinnassa.

Näyttävimmät toimintakohtaukset viimeistellään tavaramerkkimäisin reaktiopainalluksin, joita yritetään maustaa uusin kikoin. Ruudulle ilmaantuvien näppäinkuvioiden painelemisen lisäksi pelaajan on nyt osattava väistää hyökkäyksiä ohjainsauvalla tai rämpytettävä hyökkäyspainikkeita, kun ruutu hidastuu viimeistelyanimaation aikana. Ongelmana on, että hidastukset ovat toisinaan liiankin hienovaraisia, jolloin pelaajan on vaikeaa hahmottaa, mitä hänen odotetaan tekevän. Tajusin monta kertaa liian myöhään, ettei reaktiopainallusta ilmaannukaan.

Toimintaa tasapainotetaan mukavasti kiipeilyllä ja pulmanratkonnalla, joissa Ascension turvautuu muun muassa Prince of Persia -tyyliseen ajankelaukseen ja taisteluissakin hyödynnettäviin klooneihin. Ne eivät ehkä ole ideoina järin omaperäisiä, mutta niiden ympärille on saatu aikaiseksi yllättävän onnistuneita ahaa-elämyksiä. Kratoksen tuplaloikka sen sijaan näyttää yhä hassulta, mikä toisinaan hankaloittaa hyppyjen arviointia.

Kuten sarjan peliltä voi odottaa, God of War: Ascensionin perinteikäs yksinpelikampanja on monin paikoin erinomainen. Edeltäjiinsä nähden se kuitenkin on selkeästi sarjan hiomattomin ja heikoin osa, joka poikkeuksellisesti kärsii vilkkaimmissa toimintakohtauksissa jonkinasteisista ruudunpäivitysongelmistakin. Kokonaisuutta ja arvosanaa hilaa ylöspäin yllättävän koukuttava verkkomoninpeli.

Kuten jo tammikuussa ilmestyneessä Anarchy Reignsissä, myös God of Warissa verkkopuoli on alkuun kaoottinen. Takkiin tulee heti ensisekunneilla, mutta omaa pelityyliä voi hioa useaan eri suuntaan, kiitos kokemuspisteiden tuomien tarvikkeiden ja bonusten. Oman hahmon pelityyliin vaikuttaa myös eri pelityylejä edustava jumala, jonka esitaistelijana pelaaja päättää toimia. Areksen värejä tunnustavat ovat tyylillisesti lähimpänä yksinpelin Kratosta, kun taas Hadeksen joukot turvautuvat enemmän hiiviskelymäiseen ja juonittelevampaan tyyliin.

Varsin perinteikkäistä pelimuodoista saattaa puuttua Anarchy Reignsin moni- ja mielipuolisuus, mutta yksinkertaisen mekaniikkansa ja sopivan tiiviin tunnelmansa ansiosta lipunryöstön ja areenataisteluiden salat tarjoavat huomattavasti nautinnollisempia yhteenottoja. Piristävää on, että pistepotit eivät mene pelkästään taistelutaitojen piikkiin. Aktiivisimmat pelaajat palkitaan karttojen tuntemuksesta, sillä toisilta alueilta löytyy hauskoja erikoisaseita ja huomattaviakin lisäpisteitä tarjoavia aarrearkkuja. Kokonaisuus on miellyttävän hiottu ja erilainen perinteisiin räiskintäkokemuksiin nähden.

God of War: Ascensionia on helppoa suositella etenkin sarjan uusille tulokkaille, sillä vanhemmille konkareille siinä on yksinpelikokemuksena turhan paljon sivuseikkailun makua. Heille paketin selkeämpi vetonaula on verkkokahinointi, jonka rinnalla varsinainen pääkampanja saattaa vaikuttaa päälleliimatulta jälkiajatukselta.

8/10

Kehittäjä: 
SCE Santa Monica Studio
Julkaisija: 
Sony Computer Entertainment Europe
Peligenre: 
Toiminta
Julkaisualustat: 
Kotikonsolit, Sony PlayStation 3
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta, Online

Kommentit

Käyttäjän snowtooper kuva
snowtooper

Joo kyllä alkaa sarja olleen pikku hiljaa nähty 8/10.