Forza Motorsport 4

16.11.2011 // Kirjoittanut: Matias Kainulainen
7

Tekijä: Turn 10 Studios
Julkaisija: Microsoft
Myynnissä: Nyt
Pelikoneet: Xbox 360
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: 2
Verkossa: 2–16

Autoharrastajat ovat uhanalainen laji, toteaa Top Gearista tuttu Jeremy Clarkson pelin avausvideossa. Onneksi heillekin löytyy kuitenkin videon mukaan paikka, jossa he voivat vapaasti nauttia harrastuksestaan. Se paikka on Forza Motorsport 4.

Kovia sanoja, mutta kenties niissä on myös jotain perää, sillä Forza 4:stä huokuu rakkaus autoihin. Kaikenkattavan ja vakavahenkisen simulaattorin sijaan Forza 4 pyrkii tuomaan ajamisen ilon ja nautinnon esiin, unohtamatta kuitenkaan realismia. Sarjan aiempia osia pelanneet tietävät varmasti, mistä hommassa on kyse. Peli rakentuu vahvasti kolmososan päälle, mutta onnistuu samalla parantamaan lähes jokaisella osa-alueella.

Autoharrastajien unelma-autoja on pelissä 79 valmistajalta yhteensä yli 500, joiden joukosta löytyy jokaiselle jotakin. Mukana on ilahduttavan paljon ikonisia autoja menneiltä vuosikymmeniltä. Autot on jaettu muutamaan eri teholuokkaan niiden ominaisuuksien mukaan, joten autojen tuunaaminen tiettyyn kisaluokkaan on jälleen tärkeässä osassa.

Joihinkin autoihin pääsee tutustumaan tarkemmin Autovista-tilassa. Yksityiskohtien tarkastelun lisäksi näistä autoista pääsee kuulemaan Clarksonin lyhyen esittelyn. Tila on mukava lisäys ja tarjoaa mukavia tarinoita legendaarisista autoista, mutta samalla se tuntuu hiukan irralliselta.

Ympäristöjä on mukana tällä kertaa 27, ja niistä on yhteensä 130 erilaista variaatiota. Valitettavasti varsinaisia uusia ratoja mukana on valitettavan vähän, sillä lähes kaikki ympäristöt ovat aiemmista Forza-peleistä tuttuja. Niinpä varsinkin aiempia pelejä pelanneesta tuntuu, että uratilassa joutuu ajelemaan aivan liikaa aiemmissa peleissä puhki kulutettuja ratoja.

Onneksi itse pelaaminen on kuitenkin niin loistavasti toteutettu, että vanhojen ratojen kierrätys ei pääse juuri haittaamaan. Pelin ajotuntuma on yksinkertaisesti mahtava niin ratilla kuin ohjaimellakin pelattaessa. Erilaisten autojen välillä on selvät erot ajotuntumassa, ja etenkin takavetoisilla amerikanraudoilla kurvailu on äärimmäisen nautinnollisesti toteutettu.

Fysiikkamallinnusta on paranneltu jälleen reilusti, ja pelaaja voi nyt valita ajomalliksi myös erillisen simulaatiovaihtoehdon. Tällöin pelaaminen vaatii käytännössä ratin, ja silloinkin pelaaminen muuttuu äärimmäisen haastavaksi etenkin tehokkaammilla autoilla pelattaessa. Kaasun ja jarrun oikeaoppinen käyttö nousee todella tärkeäksi, sillä kaasu pohjassa mutkista poistumalla perä lähtee välittömästi lapasesta vähänkään tehokkaammalla autolla.

Sunnuntaikuskeille on toki tarjolla myös runsaasti ajoapuja, jolloin pelaaminen luonnistuu helposti myös perinteisellä ohjaimella – tai kokonaan ilman ohjainta Kinectin avulla. Mukana on myös muita Kinect-ominaisuuksia, kuten puheen tunnistavat valikot sekä pään liikkeiden seuranta, jonka avulla voi katsella ympärilleen ohjaamossa.

Valinnanvapautta riittää

Uratila on jälleen jaettu kausiin, joissa edetään pikku hiljaa lyhyemmistä kisoista hitailla kauppakasseilla kohti pidempiä ratoja ja tehokkaampia autoja keräten samalla autotalliin mieleisiä autoja. Tällä kertaa kulloinkin kilpailussa käytettävä rata on päätetty valmiiksi, mutta pelaaja voi valita vapaasti kolmesta eri kisasta. Valittavat kisat vaihtelevat lisäksi käytössä olevasta autosta riippuen, joten valinnanvaraa riittää reippaasti. Perinteisten kisojen lisäksi välillä vastaan tulee myös erilaisia haasteita, kuten autokeilausta ja esteratoja. Näiden lisäksi joukosta löytyy mukavia uutuuksia, kuten multiclass-kilpailut, jossa radalla on samaan aikaan myös toisen luokan autoja kisaamassa, sekä ratapäivät, jossa rata on täynnä hitaita sunnuntaikuskeja. Kausitilan lisäksi voi pelata myös yksittäisiä turnauksia, joita pelistä löytyy lähes 300 erilaista. Niinpä pelattava ei aivan heti lopu kesken. Mukana ovat myös tutut yksittäiskisat ja kelloa vastaan ajaminen.

Kisoista saa kerättyä rahaa ja kehityspisteitä, joiden kertymistahtia on lisätty huimasti. Pelaaja voi nyt myös valita uuden tason kunniaksi saadun palkkioauton muutamasta eri vaihtoehdosta, joten autotalli ei enää täyty turhista autoista. Autovalmistajille kerättävät tasot antavat nyt myös entistä enemmän alennusta auton päivitysosista, joten autojen tuunaaminen on entistä vaivattomampaa.

Tekoäly ajaa jälleen totutun aggressiivisesti ja vaihtelevasti, mutta hiukan kummallisesti uratilassa ei voi enää valita tekoälykuskien vaikeustasoa, sillä se vaihtelee dynaamisesti. Tämä johtaa välillä hiukan liikaakin vaihtelevaan vaikeustasoon. Joissain kisoissa tekoälystä saa kunnon vastuksen, mutta liian usein osaava pelaaja pääsee huimaan johtoon jo ensimmäisten mutkien jälkeen, jolloin loppukisa on melko tylsää ajamista.

Pelin visuaalista ilmettä on viilailtu hiukan edelliseen osaan nähden. Etenkin vauhdin tunnetta on paranneltu huimasti kolmososaan nähden, ja uuden valaistusmoottorin ansiosta autot näyttävät asteen realistisemmilta etenkin uusinnoissa. Myös äänitoteutusta on muokattu hiukan aiempaa paremmaksi, ja moottorit murisevat nyt mukavasti varsinkin matalammilla taajuuksilla.

Verkkopuolella riittää tekemistä

Yhteisöllisyys on edelleen tärkeässä roolissa Forza 4:ssä. Autoja, tarroja, virityspaketteja ja maalauksia voi tuttuun tyyliin kaupata pelin sisäisessä kaupassa muille pelaajille, ja lisäksi uusintoja sekä kuvakaappauksia voi siirtää verkkoon muiden katseltavaksi. Pelaajat voivat nyt myös perustaa autokerhoja, joissa voi esimerkiksi jakaa autoja muiden kerholaisten kesken.

Forza 4:n koukuttavin uutuus on Rivals-pelimuoto, jossa kisaillaan joko kaverin tai jonkun muun pelaajan haamuautoa vastaan erilaisissa haasteissa, jotka vaihtelevat esimerkiksi Top Gearin klassisesta julkkis kohtuuhintaisessa autossa -kierroksesta kiihdytyskilpailuihin ja ratapäivillä ajettaviin kierroksiin. Osa haasteista vaihtuu kuukausittain, mutta niiden lisäksi mukana on runsaasti pysyvämpiä haasteita. Jos onnistuu peittoamaan kaverin ajan, lähtee tälle automaattisesti asiasta viesti. Tämä johtaa mukavaan kilpailuun kaverilistan herruudesta. Mikä parasta, haasteita suorittamalla saa kerättyä myös rahaa ja kehityspisteitä.

Verkkopelin puolella pelaajamäärää on kasvatettu kuuteentoista. Tarjolla on runsaasti erilaisia valmiita pelilistoja sekä valtavasti säätövaraa omien pelien luomiseen. Tällä kertaa myös pelaajien luomia auloja voi hakea suoraan listasta, joten sopivan pelimuodon etsiminen on helppoa. Verkkopeli toimii teknisesti mainiosti, eikä ongelmia esiintynyt.

Aivan täydellinen peli ei kuitenkaan ole. Sarjan vanhojen murheenkryynien eli omalaatuisen tekoälyn ja vanhojen ratojen kierrätyksen lisäksi myös erilaiset säätilat puuttuvat edelleen pelistä. Joistain radoista löytyy eri vuorokauden aikaan ajettavia versioita, mutta vesisadetta tai yökisoja ei mukana ole vieläkään. Myös ennakkoon hehkutettua Top Gear -sisältöä löytyy pelistä lopulta yllättävän vähän, ja autojen vaurionmallinnus on edelleen hiukan heikosti toteutettu.

Loppujen lopuksi nämä ovat kuitenkin vain pikkuvikoja ja niistä huolimatta kaikesta näkee, että peliä on todella tehty rakkaudesta autoihin. Lopputuloksena on taatusti vuoden kovin autopeli ja pakkohankinta kaikille autopelien ystäville.

9/10

Kommentit

Käyttäjän Uppmas kuva
Uppmas

En antais ysiä, liikaa vuosipäivityksen makua. kasi mieluummin.

Käyttäjän robama2 kuva
robama2

ei tä kyl viel gran rurismo 5 voita

Käyttäjän Jerryboy kuva
Jerryboy

Ihan mahtava ! Paljon hauskempi pelata kun Gt5 jossa autot tuntuvat äänettömiltä ja tylsiltä. 9/10

Käyttäjän redshift kuva
redshift

Nöyryyttää Gran Turismoa joka osa-alueella. Tämän sukupolven paras ajopeli.

Käyttäjän Uppmas kuva
Uppmas
Lainaus käyttäjältä redshift

Nöyryyttää Gran Turismoa joka osa-alueella. Tämän sukupolven paras ajopeli.

Nöyryyttääkö se myös rallissa, säätiloissa, Nascarissa, kartingissa, B-specissä ja musiikissa? :D Ja entäpä ajofysiikoissa?

Käyttäjän hardcoreLazors kuva
hardcoreLazors

On kyllä ylivoimaisesti paras ja parhaimman näköinen autopeli mitä olen pelannut. Oisi kyllä kiva nähä niit sää efektejä niiku GT5

Käyttäjän Al87 kuva
Al87

Paras autopeli ikinä!