Final Fantasy XII / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

Final Fantasy XII

31.01.2007 // Kirjoittanut: Miika Huttunen
161

Kun pelisarja saavuttaa kahdennentoista osansa, pelaajilla ja faneilla lupa olla hieman epäileviä, vaikka sarja olisi yhtä maineikas kuin Final Fantasy. Viime vuosina sarja on ollut esillä enemmän kuin koskaan melkein kaikille pelikoneille julkaistujen pelien, elokuvien ja muiden oheistuotteiden ansiosta. Final Fantasysta on muodostunut tavaramerkki, jonka alla julkaistaan kaikkea mahdollista. Sarjan ydintä, eli uutta konsoliroolipeliä, on kuitenkin saatu odottaa jo yli kuusi vuotta. Final Fantasy XII on lyhyesti sanottuna loistava peli. Se onnistuu ravistelemaan päältään sarjan pitkän historian keräämään pölyn ja uudistamaan kerralla koko konsoliroolipelien lajityyppiä. Tämä ei ole mikään pieni saavutus peliltä, jonka valmistumista fanit ovat odottaneet pelonsekaisin tuntein. Vanhan tekijäkaartin kuuluisuudet ovat lähes kaikki poistuneet kehittäjän riveistä, eikä kukaan osannut sanoa, mihin uusi tiimi kykenisi. Uusi tiimi otti kuitenkin riskin, joka kannatti. Se lähti uudistamaan koko kaavoihin kangistunutta pelityyppiä käytössään huikeat resurssit, mutta harteillaan suuret paineet. Päällepäin FFXII täyttää kaikki sarjan perustunnisteet: tuttu tunnusmelodia, huikeat tuotantoarvot, upeat välianimaatiot, chocobot, mooglet, hahmo nimeltä Cid, orpolapset, uudet päähenkilöt ja uudistettu taistelusysteemi. Jälkimmäinen on tosin kokonaisvaltainen muutos, joka pistää kaiken uusiksi. Pelimaailma Ivalice ei kuitenkaan ole aivan uusi. Se on nähty aiemmin Final Fantasy Tactics -peleissä, mutta suurimmalle osalle pelaajista se on taatusti uusi kokemus. Ivalice on silti tyypillinen FF-maailma, jossa taikuus ja teknologia kulkevat käsi kädessä. Pelimaailman taivailla lentää valtavia lentoaluksia, vaikka muutoin meno muistuttaa sadunomaista sankarifantasiaa.

Viimeistä tähtien sota -fantasiaa

Tarinan alku vaikuttaa lajityypin perinteiseltä sankari- ja maailmanpelastustarinalta. Pääosassa on nuori Vaan, joka on Dalmascan kuningaskunnan pääkaupungin Rabanastren kaduilla asuva orpo poika. Asetelma antaisi odottaa, että Vaanista kasvaa mahtava sankari tai kostaja, jonka menneisyyden haamut paljastavat hänen suuren kohtalonsa. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Vaan ja hänen ystävänsä Penelo ovat pelkkiä sivustakatsojia eeppisessä tarinassa, jossa ratkotaan kahden suuren valtakunnan kohtalokkaita tapahtumia, joiden jalkoihin heidän kotimaansa Dalmasca alussa jää. Tarinan kannalta keskeisemmässä asemassa ovat Vaanin kohtaamat muut pelihahmot: Dalmascan nuori leskikuningatar Ashe, maineensa menettänyt kuninkaallisen kaartin komentaja Basch ja karismaattinen ilmojen merirosvo Balthier Fran-nimisen apurinsa kanssa. Joitakin pelaajia on ärsyttänyt Vaanin jääminen FFXII:n tarinassa pelkkään kokijan rooliin sen sijaan, että hän olisi aktiivinen toimija. Antamalla muille hahmoille selkeästi tilaa niihin on kuitenkin saatu enemmän syvyyttä ja juoneen lisää potkua. Itseäni huvitti moneen otteeseen muiden hahmojen hyväntahtoinen naureskelu Vaanin iälle, lievälle yksinkertaisuudelle ja naiiviudelle elämän suhteen. Yleensähän moiset piirteet lajityypin sankareissa täytyy vain niellä mukisematta heidän muuttuessaan tarinan aikana voimallisiksi ”sankareiksi”. Tarinan, kuten pelin yleensäkin, sanotaan ottaneen paljon vaikutteita Tähtien sota -elokuvista. Tämä näkyy hyvällä tavalla etenkin pelin alussa. Suuren Archadian imperiumin valtaaman Dalmascan vastarintaliike käy epätoivoista sissisotaa valloittajia vastaan prinsessansa johdolla. Vaan on kuin suoraan farmilta napattu Luke, joka ajautuu nuoruuden innolla mukaan sotaan samalla kohtaloaan etsien. Balthierin ja Han Solon välistä yhteyttä on turha edes mainita. Fran ei tosin ole mikään kävelevä karvamatto, vaan kaunis jäniksenkorvilla varustettu haltiamainen vieira-olento. Darth Vaderin virkaa täyttävät kokovartalopanssareihin sonnustautuneet Archadian sotakomentajan ja lainvalvojan risteytykset, ”Tuomarit”. Tarina on vähemmän hämmentävä kuin aiemmin. Tällä kertaa se on tiukemmin sidottu pelimaailman valtakuntien väliseen politiikkaan kuin vaikeasti hahmotettaviin henkimaailman asioihin. Tämä ei silti tarkoita, että fantasiaa tai eeppisyyttä puuttuisi – päinvastoin. Tarina on valtava ja sisältää monen monituista koukkua ja yllätystä, mutta kaikesta huolimatta loppu voi jättää jotkut pelaajat kylmäksi. Se kun jättää monia kysymyksiä vaille vastausta. Taas.

Audiovisuaalinen jalokivi

Pelin maailma ja tarina heräävät näyttävästi eloon hyvin kirjoitetun dialogin ja asiansa osaavien ääninäyttelijöiden ansiosta. Puhdasta tietokonegrafiikkaa olevat välianimaatiot ovat huikeaa katsottavaa, mutta ne eivät missään välissä tule pelaamisen tielle. Niitä käytetään hyvin harvakseltaan vain juonen tärkeimmissä kohdissa, eivätkä ne ole liian pitkiä. Sen sijaan pelimoottorilla toteutettuja välianimaatioita nähdään enemmän, eikä mikään ihme. FFXII puristaa vihoviimeisetkin tehotipat irti vanhasta PlayStation 2:sta – ja se näkyy. Ulkoisesti peli on kautta linjan upea, ja etenkin erilaiset näyttävät ja yksityiskohtaiset ympäristöt suorastaan imaisevat pelaajan Ivalicen uumeniin. Ivalicea kuljetaan pelin aikana ristiin rastiin, ja ympäristöt vaihtelevat aavikoista valtaviin hautaholveihin ja lumotuista viidakoista jään peittämiin vuoristoihin. Pelimaailma levittäytyy pelaajan eteen laajana ja yhtenäisenä näkymänä. Peli on jaettu alueisiin, joilta toisille siirryttäessä uutta aluetta lataillaan, mutta se ei muutoin riko kokonaisuutta. Uusi alue jatkuu luonnollisella tavalla siitä, mihin se toisessa jäi, ja näkymä pitää paikkansa aina horisonttiin asti, vaikka välissä lataillaankin. Myös musiikki ansaitsee suitsutusta, vaikka sen tekijänä ei enää olekaan fanien rakastama pelisarjan vakiosäveltäjä Nobuo Uematsu. Eri hahmoille ja pelialueille on omat tunnistettavat sävelteemansa, ja musiikki korostaa tapahtumia onnistuneesti, oli kyse sitten dramaattisesta käänteestä tai aurinkoisessa autiomaassa vaeltamisesta.

Hyvästi, satunnaistaistelut

Kaikki edellä mainittu on kuitenkin tavalla tai toisella tuttua sarjan ystäville, sillä erinomainen audiovisuaalinen laatu ja eeppinen tarina ovat olleet sen tavaramerkkejä jo pitkään. Suurimman askeleensa uusille urille FFXII ottaa taistelusysteemillään. Poissa on vanha vuoropohjainen systeemi, jossa erillinen taisteluruutu keskeytti pelimaailmassa vaeltamisen. Taistelut on tuotu osaksi pelimaailmaa, eli hirviöt ja olennot sijaitsevat samassa maailmassa pelihahmojen kanssa. Taistelut eivät ilmesty tyhjästä, vaan pelaaja näkee, mitä edessä on, ja päättää itse, haluaako taistella vai yrittää kiertää hirviöt kaukaa. Tällä on valtava vaikutus tempoon ja pelin kulkuun, joka ei enää alituisesti keskeydy satunnaistaisteluiden vuoksi. Suuren seikkailun tuntu avarassa maailmassa on entistä suurempi. Taistelu tapahtuu nyt osittain tosiaikaisesti, mutta mistään toimintapelistä ei silti ole kyse. Hahmot ja hirviöt hyökkäävät, loitsivat ja käyttävät esineitä nopeutensa mukaan tietyn ajan välein. Esine-, loitsu- ja erikoiskykyvalikoita käytettäessä peli siirtyy taukotilaan, joten miettimisaikaakin löytyy. Myös aktiivisia hahmoja voi vaihtaa lennossa reservissä oleviin. Periaatteessa peli on siis edelleen vuoropohjainen, vaikka kaikki tapahtuukin tosiajassa. Taisteluiden aikana voi tietenkin myös liikkua vapaasti, mutta tällä ei loppujen lopuksi ole paljonkaan väliä: sitä joko on lyönti- tai loitsuetäisyydellä tai sitten ei. Tosin myös pitkänmatkan aseitakin löytyy. Ja jos taistelu ei suju, aina voi myös lähteä juoksemaan karkuun. Taisteluissa ohjataan suoraan yhtä hahmoa koneen hoitaessa kaksi muuta. Muita hahmoja voi ohjeistaa aina itsekin, mutta homma sujuu parhaiten uutta Gambit-systeemiä käyttämällä. Siinä pelaaja määrää itse hahmot tekemään taisteluissa tiettyjä asioita tietyissä tilanteissa. Gambit-systeemi on tavallaan ihan oma minipelinsä, josta lisää sivulaatikossa. Kaikkiaan taistelusysteemin muutokset ovat tervetulleita ja toimivia. Satunnaistaistelut ovat perinteisesti olleet pakollinen kirosana konsoliroolipeleissä, mutta FFXII:n uudistukset poistavat tämän ongelman kokonaan. Vaikka taistelut onkin siirretty osaksi pelimaailmaa, ne ovat hahmonkehityksen ja pelissä etenemisen kannalta edelleen tärkeitä. Pelialueet ovat täynnä vihamielisiä otuksia, joita tulee pelin aikana läiskittyä pinoon tuhansittain. Sujuvan taistelusysteemin ansiosta siihen ei kuitenkaan oikeastaan koskaan turhaudu tai kyllästy.

Lisenssipeliä

Myös hahmonkehitys on muuttunut oikeasti roolipelimäiseen suuntaan. Yleensä lajityypin peleissä pelihahmot on tavalla tai toisella sidottu tiettyyn rooliin, jonka sisällä voi tehdä jonkin verran valintoja. Soturi on aina soturi, velho on velho ja niin edelleen. Nyt kaikki pelihahmot ovat kirjaimellisesti samalla laudalla. Jokainen hahmo voi ostaa uusia kykyjä, tehosteita, loitsuja ja esineiden käyttötaitoja valtavalta lisenssilaudalta, joka on kaikille hahmoille samanlainen. Ainoa rajoitus on se, että uuden kyvyn voi ostaa vain jo avatun vierestä. Niinpä pelihahmoista saa rakennettua täsmälleen sellaisen kuin haluaa, eikä yksikään hahmo ole koskaan täysin samanlainen vaikkapa kaverin pelihahmojen kanssa. Systeemi toimii erinomaisesti, kunhan ei vain erehdy luulemaan, että tasajako olisi järkevä taktiikka. Vaikka pelaajalla onkin kaikki vapaus, se ei tarkoita sitä, että joka hahmolle tulisi hankkia kaikki mahdolliset kyvyt. Kyvyiltään eri rooleihin erikoistuneista hahmoista koostettu ryhmä on selkeästi joka alan taitureista koostuvaa joukkoa tehokkaampi. Pelaaja ei missään vaiheessa ryve rahassa, joten ryhmä ei liiku jatkuvasti parhaat releet päällä. Kitsaasti jaetun omaisuuden vuoksi pelaaja joutuu myös tekemään päätöksiä varusteita, loitsuja ja esineitä ostettaessa: hankinko lähitaistelijoille hyvät aseet ja panssarit vai takarivin taikureille uusia loitsuja? FFXII:ta voi parhaiten kuvata valtavaksi. Gambit-, taistelu- ja lisenssisysteemin saloista ja nyansseista voisi kirjoittaa kokonaan oman kirjansa – ja niin on tehtykin, pelin virallinen 352-sivuinen vinkkikirja. Systeemien salat on kuitenkin itse koettava, jotta ymmärtää parhaiten, mistä on kyse. Yhteenvedoksi riittää tässä kuitenkin se, että lähes kaikki pelissä on suunniteltu huolellisesti alusta loppuun.

Loppumaton seikkailu

Loppua ei tälle suurelle seikkailulle heti näy. Pelkkä varsinainen tarina tarjoaa kevyesti yli 40 tuntia pelaamista. Sen lisäksi pelimaailma on täynnä sivutehtäviä ja muita salaisuuksia, joita ei edes lyödä pelaajan eteen, vaan ne on löydettävä ihan itse. Pelimaailma sisältää useita alueita, joilla ei ole mitään tekemistä juonen kanssa, vaan ne ovat siellä pelaajan omaksi iloksi tutkittavana. Lisää tekemistä tarjoaa myös palkkionmetsästys, jossa pelaaja jahtaa mitä erilaisimpia hirviöitä metsästysklaaninsa riveissä. Final Fantasy XII palautti ainakin minun uskoni konsoliroolipeleihin. Olin itse loputtoman kyllästynyt lajityypin kangistuneisiin kaavoihin ja satunnaistaisteluihin. FFXII:n uudistukset ja muutokset tekevät siitä monella tapaa yllättävän samanlaisen kuin länsimaiset pc-verkkoroolipelit – tosin tietenkin yksinpelattavan sellaisen. Euroversiokin on laatutyötä laajakuvalla ja tilaäänillä varustettuna. Pelin suurin miinus on ehkä tavallisen hidas alku, jossa pelataan pelkällä Vaanilla ja opetellaan pelin perusteita. Se ei anna kunnon kuvaa koko pelistä tai uudistusten toimivuudesta, joten ei kannata pettyä, jos alku ei vielä lupaa elämää suurempaa pelikokemusta. Final Fantasy XII on selkeä suunnannäyttäjä sen suhteen, millaisia konsoliroolipelit tulevaisuudessa ovat. Samalla se on oiva päätös pelisarjan PlayStation 2 -ajalle.

Yksin tai yhdessä

Käytännössä jokaisen pelihahmon voi ohjelmoida toimimaan taisteluissa äärimmäisen monipuolisesti ilman pelaajan jatkuvaa valvontaa kekseliään Gambit-systeemin ansiosta. Sen avulla hahmoille voi antaa ehdollisia käskyjä, joita ne ryhtyvät suorittamaan tietyn tilanteen vallitessa: tee juttu A, jos tilanne on B. Hahmo voi esimerkiksi tehdä tietyn parannusloitsun, jos jonkun ryhmänjäsenen kunto putoaa alle kolmasosaan, hyökätä aina ryhmänjohtajan kohteen kimppuun tai käyttää manapulloa, kun taikavoima on lähes lopussa. Näitä esikäskyjä voi myös laittaa tärkeysjärjestykseen ja helposti päälle tai pois. Hahmot aloittavat vain muutamalla käskymahdollisuudella, mutta niitä saa avattua lisää lisenssilaudalla. Vastaavasti ehdollisia tilanteita eli gambiteja voi ostaa ja löytää lisää pelin aikana. Alussa ei siis mitään suuria gambit-ohjelmointeja tehdä, mutta eipä ole tarvekaan. Gambit-systeemin hallitseminen helpottaa peliä huomattavasti etenkin, jos siihen jaksaa paneutua. Se ei kuitenkaan ole pakollista.

Valitsen sinut, Zeromus!

Final Fantasy -peli ei tietenkään olisi mitään ilman valtavia ja voimakkaita olentoja, joita pelaaja voi kutsua hätiin. Aiemmissa peleissä nämä Summon-taiat ovat aiheuttaneet tuhon lisäksi myös minuuttien mittaisia animaatioita. FFXII:ssa nämä kutsuttavat olennot ovat Esper-henkiolentoja, jotka kirjaimellisesti tulevat pelaajan apuun. Ne korvaavat kaksi muuta ryhmän jäsentä ja toimivat tietyn aikaa pelaajan rinnalla taistelussa. Monet voimakkaat esperit ovat pelin salaisuuksia, eli ne pitää löytää itse, ennen kuin ne saa käyttöönsä. Superloitsut on korvattu uudella Quickening-systeemillä. Jokaisella hahmolla on omat Quickening-kykynsä, joita voi ostaa lisenssilaudalta. Ne toimivat aikarajoitteisen ketjutussysteemin kautta. Yksittäinen Quickening-hyökkäys ei ole juuri tavallista voimakkaampi, mutta ketjuttamalla niitä toisten kykyjen kanssa ne voimistuvat ja myös yhdistyvät entistä voimakkaammiksi supererikoishyökkäyksiksi.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:7]

Final Fantasy XII palauttaa palavan rakkauteni sarjaan, josta olin valmis luopumaan Final Fantasy X:n jälkeen. Tiduksen tylsä ja lineaarinen seikkailu sekä Blitzball jättivät minut kylmäksi. Sarjan viimeisimmän osan pitkä tuotantoaika osoittautui pelkästään hyväksi asiaksi, sillä perinteisen Final Fantasyn pysyminen poissa parrasvaloista on vain nostanut mielenkiintoa peliä kohtaan. Edellisestä osasta on kuitenkin jo kuusi vuotta. Kaikki toimii. Hahmot ovat kiinnostavia, ääninäyttely hyvällä tasolla ja uudistukset lähes kautta linjan onnistuneita. Final Fantasyn perinteitä kunnioitetaan, mutta länsimaiset vaikutteet ja uudet ideat ravistelevat sarjaa kunnolla – jo oli aikakin. Olen todella onnellinen satunnaistaistelujen heittämisestä romukoppaan, joskin tappelemista harrastetaan yhtä paljon kuin ennenkin. Uusi Gambit-järjestelmä tekee taistelemisesta kuitenkin viihdyttävää puuhaa. Itse asiassa niin viihdyttävää, että hahmojen tasojen nostaminen taistelemalla ei tunnu puuduttavalta. Pelissä on valtavasti tekemistä. Pelimaailman laajuus ja suunnittelun kunnianhimoisuus hakevat vertaistaan. Erilaisia alueita on valtava määrä, joten ei ole ihme, että grafiikan luomisessa kesti useita vuosia. Harhauduin tuntikausiksi kauas juonipolulta suorittamaan sivutehtäviä ja tutkimaan paikkoja harvinaisten esineiden toivossa. Final Fantasy XII:ssa on suuren seikkailun tuntua, vaikka Tähtien sota -lainaukset ovatkin ilmiselviä. Ympäristöt ovat majesteetillisia, ja kuvasuunnittelu on uskomattoman hienoa. Vanhasta sotaratsusta on saatu paljon irti, ja latausajatkin on kyetty pitämään ihailtavan lyhyinä. En olisi uskonut enää innostuvani Final Fantasy -pelistä tällä tavalla. Aloin pelata joulun pyhinä, enkä pystynyt millään lopettamaan, vaan tahkosin peliä läpi uudenvuodenkin rakettien paukkuessa asuntoni ulkopuolella. Olin täysin pelin lumoissa. Sain tästä lähes samanlaisia säväreitä kuin aikoinaan Final Fantasy VII:stä – ja se on paljon se. Tervetuloa takaisin!

 

10/10

Kehittäjä: 
Square Enix ProductDeveloper Division 4
Julkaisija: 
Square Enix
Peligenre: 
Roolipeli
Julkaisualustat: 
Sony PlayStation 2
Pegi-ikärajat: 
K-16
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta

Kommentit

Käyttäjän Zant kuva
Zant

mahtava kokonaisuus. Parasta laatuaan

Käyttäjän Jukero kuva
Jukero

Huippu peli

Käyttäjän Alexium94 kuva
Alexium94

Paras FF kautta aikojen.

Käyttäjän Gridlock69 kuva
Gridlock69

Loistava! Ja haastetta riittää

Käyttäjän Wasenius kuva
Wasenius

Parasta koskaan

Käyttäjän Beibiface kuva
Beibiface

Loistava, sarjan paras

Käyttäjän blindside kuva
blindside
Käyttäjän Tarkkis kuva
Tarkkis
Käyttäjän JayeizH kuva
JayeizH

Juoni tuntuu hyvältä, muuten kyseenalainen

Käyttäjän jufo kuva
jufo

Hyvä ja iskevä peli, mutta juoni ja ärsyttävä