Arvostelu: Dragon Age: Inquisition

05.12.2014
Kirjoittanut: Miika Huttunen

Dragon Age: Inquisition

Kehittäjä:BioWare
Julkaisija:EA
Pelityyppi:Roolipeli
Pelaajamäärä:1 Samalla koneella, 2-4 Verkossa
Arvosteltu Pelaaja-lehdessä:12/2014
Miika Huttunen
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • 6
  • 7
  • 8
  • 9
  • 10
9/10Pelaaja
9/10Lukijat

Suuren maailman roolipeliä

Rakastetun Dragons Age: Originsin ja vihatun Dragon Age 2:n jälkeen BioWarella on ollut näytön paikka sarjan kolmososan kanssa. Kakkososan saamasta kritiikistä on otettu oppia, ja seikkailun mittakaavan, avoimuuden sekä kunnianhimon nupit on käännetty reilusti kaakkoon. Esimerkkeinä on selkeästi käytetty The Elder Scrolls -sarjan Oblivionia ja Skyrimia. Lopputulos onkin yksi eeppisimmistä fantasiaroolipeleistä koskaan.

Peli alkaa edellisessä osassa käynnistyneen velhojen ja temppeliherrojen välisen sodan ollessa kuumimmillaan. Osapuolet kokoontuvat neuvottelemaan rauhasta pelimaailman pääuskonnon suurkirkkoon, joka tuntemattomasta syystä räjähtää repien taivaalle suuren aukon, josta valuu demoneita maailmaan. Räjähdyksestä selviää elossa vain yksi henkilö, pelaajan hahmo, joka ei muista mitään tapahtuneesta, mutta kykenee sulkemaan maailmaan syntyneet demoniset aukot. Hahmonsa voi luoda ihmisestä, haltiasta, kääpiöstä tai qunarista, joista jokaisella on ollut oma syynsä olla tapahtumapaikalla ja jonka taustoja voi määritellä lisää keskusteluissa pelimaailman hahmojen kanssa. Hahmon ulkoasua voi myös säätää itse todella monipuolisesti.

Ihmepelastumisen vuoksi pelihahmoa aletaan pitää profeetta Andrasten lähettiläänä maan päällä, mistä kirkko ja muut pelimaailman vallanpitäjät eivät tietenkään ilahdu. Hahmon ympärille muodostuva inkvisitio pyrkii pelaajan johdolla löytämään syyllisen räjähdykseen, rankaisemaan tekijöitä, sulkemaan repeämän taivaalla sekä lopettamaan sodan velhojen ja temppeliherrojen välillä. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä edessä on lähes sadan tunnin mittainen seikkailu, jossa tämä kaikki on vasta pelkkää alkusoittoa.

Aiemmista osista poiketen pelissä ei edetä kovin suoraviivaisesti alueelta toiselle. Pelialueena toimii ykkösosasta tutun Fereldenin lisäksi läntinen Orlais’n keisarikunta, jonka mutkikas poliittinen maailma tulee pelaajalle pakostakin tutuksi. Maailma ei ole täysin avoin, sillä se on jaettu erillisiin alueisiin, mutta nämä alueet itsessään ovat kuitenkin valtavia ja avoimia. Alueet ovat täynnä tutkittavaa, ja ne täyttyvät nopeasti kaikenlaisista tehtävistä, jotka liittyvät tarinaan, inkvisition hahmoihin tai alueen omiin tapahtumiin. Läheskään kaikki paikat eivät ole tarinan kannalta sinänsä tärkeitä, mutta niiden kautta voi kasvattaa inkvisition voimaa ja vaikutusvaltaa. Voimalla avataan lisää uusia alueita tutkittavaksi, ja vaikutusvallalla ostetaan kaikenlaisia pelillisiä bonuksia ja etuja.

Kokonaisuutena alueiden määrä ja kirjo antavat hyvin kuvan suuresta ja elävästä maailmasta, jossa seikkaillaan aavikolta lumisille vuorille ja epäkuolleiden riivaamilta sateisilta soilta vehreisiin haltiametsiin saakka. Ympäristöjen vaihtelun puutteesta peliä ei todellakaan voi nyt syyttää. Apuna suurilla alueilla matkaamisessa toimii ratsu, jonka voi kutsua apuun aina tarvittaessa. Tällöin toki jää paitsi ryhmänjäsenten keskinäisestä sanailusta, jota BioWaren tapaan riittää reilusti.

BioWaren aiempien pelien tavoin Inquisition nojaa vahvasti henkilökaartiinsa, joka on tälläkin kertaa varsin värikäs. Myös romanssien suhteen käsikirjoittajat ovat selkeästi kehittyneet. Inquisition edustaa täydellisesti BioWaren näkemystä modernista roolipelistä, jossa roolin pelaaminen koostuu enemmän valinnoista ja keskusteluista, eikä niinkään numeroarvojen kanssa näpertämisestä. Jälkimmäistäkään ei ole unohdettu, mutta se ei ole se kaikkein tärkein asia.

Pelin alkaessa inkvisitio on vain joukko harhaoppisina pidettyjä kapinallisia, mutta etenkin ensimmäisen suuremman tarinallisen yllätyskäänteen jälkeen se kasvaa pikkuhiljaa mahtitekijäksi, jonka kautta pelaaja pääsee vaikuttamaan päätöksillään maailmaan. Alueilla seikkailun lisäksi pelaajalla on apunaan sotaneuvosto, jonka pöydän äärestä lähetetään agentteja suorittamaan erilaisia tehtäviä ympäri pelimaailmaa. Suurin osa näistä passiivisista tehtävistä ei anna sinänsä mitenkään merkittäviä etuuksia tai palkkioita, mutta ne luovat hyvin tunteen mahtavan organisaation johtamisesta ja sen vaikutusvallasta.

Tarinassa keskeinen tekijä on uskonto, vaikka panokset alun jälkeen kasvavatkin huomattavasti laajemmiksi. Aihetta käsitellään hyvin antamalla pelaajalle mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten hän suhtautuu asemaansa Andrasten väitettynä lähettiläänä: ottaako hän sen tosissaan, pitääkö hän väitettä kiusallisena vai kieltääkö kaiken ja pitää kaikkia niin väittävinä hulluina hihhuleina? Jo pelkästään pelaajan sotaneuvosto ja ryhmänjäsenet sisältävät monta mielipidettä asiasta.

Inkvisition tavoite on pelastaa maailma, joten monet pelissä tehtävistä suurista päätöksistä vaikuttavat varsin ratkaisevasti maailmaan, mutta ovat myös monesti varsin mustavalkoisia. Pelaajan vaikutus näkyy etenkin siinä, onko hänen inkvisitionsa fanaattinen uskonnollinen liike vai enemmänkin jonkinlainen YK:n uskonnollinen fantasiaversio. Joka tapauksessa uskontoa on harvoin käsitelty peleissä näin hyvin.

Maailmaa pelastettaessa joudutaan tietenkin myös taistelemaan paljon. Taistelujärjestelmä on sekoitus Originsia ja kakkososaa. Toiminnallisessa tilassa pelaaja ohjaa suoraan yhtä hahmoa ohjelmoitavan tekoälyn mukaan. Hahmoa voi myös vaihtaa lennosta. Hahmoluokilla on monta eri kykypuuta, jotka on tehty yhdisteltäviksi keskenään, mutta jotka siksi eivät yksinään ole niin monipuolisia. Pelin edetessä päähahmo voi lisäksi erikoistua yhteen kehittyneempään kykypuuhun, joten hahmon rakentamisessa on silti vaihtoehtoja.

Vaihtoehtoisesti pelaaja voi käyttää taktista näkymää, jolloin kuvakulma siirtyy hahmojen yläpuolelle ja kameraa voi liikuttaa ympäri taistelukenttää esimerkiksi vihollisten ominaisuuksien tarkasteluun. Hahmoja voi käskyttää kaikessa rauhassa ja edistää aikaa aina kun haluaa. Taktisen tilan suurin ongelma on kamera, joka ei anna kerralla riittävään suurta kuvaa taistelukentästä. Sen pitäisi kyetä nousemaan korkeammalle ja liikkumaan enemmän. Taktinen tila on myös varsin tarpeeton perusvaikeusasteella, jolloin toimintatila riittää taisteluissa pelin alusta loppuun saakka. Vasta kun vaikeusastetta nostaa, alkavat eri hahmoluokkien ja niiden kykyjen keskinäiset kombot, hyökkäysten suunnat ja vihollisten heikkoudet olla merkittävämpiä. Tällöin niiden riittävä hyödyntäminen käytännössä vaatii taktisen tilan käyttöä koko ajan.

Suurin taistelun muutos on kuitenkin se, ettei parannustaikoja enää ole eikä kunto palaudu taistelun päätyttyä. Tämä nostaa suojaloitsut, väliaikaista lisäkestoa antavat kyvyt, väistelyn ja torjunnan aiempaa tärkeämmiksi. Kuntoa saa takaisin vain parannusjuomilla, joita voi olla rajoitettu määrä, tai lepäämällä leireissä. Leireissä parannusjuomat myös palautuvat automaattisesti.

Taikajuomia, aseita, esineitä ja panssareita voi myös valmistaa itse kerätyistä ja löydetyistä raaka-aineista. Askartelun suhteen Inquisition onkin hyvin monipuolinen, ja valtaosan parhaista varusteista voi tehdä itse. Samoista suunnitelmista voi rakentaa eritasoisia esineitä, sillä lopputuloksen ratkaisevat osien raaka-aineet, joista harvinaisemmilla saa tietenkin paremman lopputuloksen. Lisäksi aseiden ja panssareiden lisäosien sekä riimujen avulla saa niihin erilaisia lisäbonuksia. Taikajuomien valmistamisessa hyvää on se, ettei niitä ole kovinkaan monta eri tyyppiä, mutta niiden ominaisuuksia voi vahvistaa ja lisätä pysyvästi tutkimuksen avulla. Varusteiden rakenteluun saa kulutettua paljon aikaa mutta myös vaivaa, sillä se vaatii jokaisen pelimaailmaa tutkiessa vastaan tulevan kukan, malminpalan ja eläimennahan mukaan repimistä. Reppu täyttyy liiankin nopeasti kaikenlaisesta roskasta ja raaka-aineista.

Tekniikka ei koskaan ole ollut BioWaren vahvuus, mutta Inquisitionissa se on saanut apua DICEn FrostBite 3 -pelimoottorista. Se mahdollistaa todella komeat maisemat ja ulkoasun ilman ruudunpäivityksen suurempaa tökkimistä. Täydellinen peli ei tältä osalta silti ole, ja etenkin animaation suhteen näkee välillä ihmeellisiä pikkubugeja. Kokonaisuutta ne eivät silti pilaa.

Dragon Age: Inquisition on käsittämättömän sisältörikas peli, sillä paljon jäi vielä mainitsematta. Osa tästä sisällöstä on toki kieltämättä pelkkää täytettä ja pahimmillaan MMO-pelien tasoisia keräys- ja tappotehtäviä, mutta jokaisen heikon kohdan korvaa useampi ikimuistoinen taistelu, tehtävä tai keskustelu. Sisällöllisen sillisalaatin pitää kasassa henkilö- ja tarinavetoisuus, joka saa pelaajan kiinnostumaan hahmojen ja pelimaailman kohtalosta, joka lepää hänen käsissään. Originsille samanlaista jatkoa odottaneet joutuvat pettymään, sillä Inquisition ei suurista muutoksistaan huolimatta palaa sen linjoille pelimekaniikassaan. BioWare on löytänyt nykypeleilleen oman suuntansa, josta Inquisition on sen mittavin ja paras esimerkki.

3 kommenttia

01.01.2015 21:40
Huhu että on pelissä tekemistä, mikä ei ole huono asia jos tekeminen on mielekästä ja tässä tapauksessa suurin osa ajasta(122h) oli. Pääpahis oli aika turha tyyppi, mutta muuten tarina ja hahmot olivat mielenkiintoisia. Henk.koh. GOTY 2014 9/10
Picture of snowtooper
08.01.2015 15:14
Näyttää kyllä niin mekaaniselta high fantasy-puurolta että pakko odottaa alekoppaa.
Picture of Jesper
11.01.2015 22:48
Hyvä ja sisältörikas peli, harmi että pelin alkuun saaminen on tooooodella hidasta. Useimpia perusominaisuuksia jne ei saa vasta kuin 10-20h pelitunnin jälkeen käyttöönsä. Silti pelissä vierähti hyvät +80h. 8/10
Picture of Kaze88