Destiny 2 (Pc)

1.12.2017 // Kirjoittanut: Joonas Pikkarainen
0

Kohtalo koittaa pc:llä

Bungien tuorein räiskintäpelisarja Destiny on vastannut jo viimeisen kolmen vuoden ajan lukuisten konsolipelaajien verenpunaisista silmistä ja unettomista öistä. Jatko-osan myötä studio pyrkii toteuttamaan saman myös tietokonepelaajien keskuudessa. Puitteet onnistumiseen ovatkin hallussa, mutta uuden alustan kovempi kilpailu pelitarjonnan suhteen saattaa heittää kapuloita kohtalon rattaisiin.

Destiny 2 saapuu jo suoraan porteista edellisosaa huomattavasti viihdyttävämpänä kokemuksena. Alkuperäisteoksen virheistä on otettu opiksi ja panostus kohdistettu keskivertopelaajan näkökulmasta juuri oikeisiin asioihin. Tarinallisuuteen on selkeästi panostettu, vaikka käsikirjoitus ei vieläkään kahmi palkintoja. Maailmoihin on myös tuotu eloa lisäämällä oheisaktiviteettien määrää, minkä lisäksi hahmonkehityksestä on tehty huomattavasti käyttäjäystävällisempi. Loppupelin kuluttajille valikoima on sen sijaan julkaisussa vielä heikko.

Kaikkea on siis enemmän ja suuremmin, kuten perinteiseen jatko-osaan kuuluu. Destiny 2 tuntuu silti pikemminkin puolikkaalta kuin täysiveriseltä jatkolta, sillä uusista planeetoista huolimatta viholliset ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta edelleen samat. Sarjaan neitseellisesti saapuville pc-pelaajille tilanne on toki toinen. Ensikertalaisen silmin neljä eri rotua tarjoaa kiitettävän monipuolisen ja toisista erottuvan kattauksen, jota on suorastaan pirullisen nautinnollista harventaa alustasta riippumatta.

Kohtalo koittaa pc:llä, sillä arvostelussa Destiny 2:n pc-versio.

”Destiny 2 on ulkoisista puitteista riippumatta parasta kavereiden kesken.”

Kohtalo koittaa pc:llä, sillä arvostelussa Destiny 2:n pc-versio.

Hekumallinen pelattavuus ei heikkene konsoleilta pc:lle siirtyessä vaan oikeastaan päinvastoin. Vicarious Visionsin luotsaama käännös tuo vahvasti konsolille iskostuneen räiskinnän esimerkillisesti uudelle alustalle. Satojen pelituntien myötä selkäytimeen sulautunut ohjaintuntuma vaihtuu vaivihkaa hiiren ja näppäimistön tuomaan sulavuuteen. Konsoleiden tahmeasta kääntyvyydestä ei ole tietoakaan, mikä näkyy entistä nopeatempoisemmassa ja tarkemmassa ohjattavuudessa. Parempi pelattavuus korostuu erityisesti kilpailullisessa Crucible-pelimuodossa, jossa saadulla lisätarkkuudella on entistä suurempi vaikutus.

Sulavuus näkyy myös pelin ruudunpäivityksessä. Pc-version kuvataajuutta ei ole lukittu konsoleiden lailla kolmenkymmeneen, vaan lukeman saa nostettua niin korkeaksi kuin koneessa riittää tehoa. Ohjattavuuden lailla peli näyttää kaikilla alustoilla upealta, mutta kerran aidan vihreälle puolelle päästyään takaisin on vaikea enää palata. Kun yhtälöön lisää vielä 4K-resoluution sekä muut visuaaliset herkut, ei aurinkokunnan parhaiden lomakuvien ottopaikkaa tarvitse arvuutella. Tosin päätös kannattaa silti tehdä peliseuran mukaan, sillä Destiny 2 on ulkoisista puitteista riippumatta parasta kavereiden kesken.

Seuran puute saattaakin jäädä pc-version suurimmaksi ongelmaksi. Konsoleilla Destiny 2:lle ei löydy vastinetta, mutta pc:llä tilanne on toisin. Pelkästään suosittujen räiskintäpelien valikoima on tietokoneella paljon suurempi, minkä lisäksi Destiny 2:n MMO-elementit ovat paikoin jopa kovin aneemisia. Toki genrestä puuttuvat puhtaasti räiskintään keskittyvät tuotokset, mutta silti Bungien uutukainen ei ole uudella rintamalla aivan niin tuore tapaus.

Destiny 2 on pc:llä sulavampi ja kauniimpi kuin koskaan aiemmin. Paranneltu ulkoasu jää tosin toiseksi ohjattavuudelle, joka saa Bungien nautinnollisen räiskinnän tuntumaan entistä paremmalta.

8/10

Kehittäjä: 
BungieVicarious Visions
Julkaisija: 
Activision
Peligenre: 
Toiminta, Räiskintä
Julkaisualustat: 
Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-16
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta