Call of Duty 4: Modern Warfare / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

Call of Duty 4: Modern Warfare

31.10.2007 // Kirjoittanut: Riot
485

Call of Duty- ja Medal of Honor -sarjan pelit eivät mainospuheista huolimatta ole ensisijaisesti tarjonneet realistista sotakokemusta, vaan Korkeajännityksen ja Hollywoodin suurtoimintaelokuvien kaltaisia vuoristoratamaisia toimintapelejä. Pelien ongelmana on ollut se, että sarjojen edetessä niiden korean ulkokuoren ja toiminnan alle peittyvät ongelmat ovat alkaneet vaivat koko ajan enemmän. Liian vahvasti käsikirjoitetut kohtaukset tuntuvat mekaanisilta ja tapahtumat ennalta arvattavilta. Jos pysähtyi paikalleen tai yritti edetä tavalla, joka ei sopinut käsikirjoitukseen, illuusio elävästä sotakentästä mureni hetkessä. Tylsän Call of Duty 3:n jälkeen olin varma, ettei sarja enää kiinnostaisi. Toinen maailmansota ja natsit oli kerta kaikkiaan nähty. Call of Duty 4: Modern Warfare kirjaimellisesti modernisoi pelisarjan ja pommittaa melkein kaikki mainitsemani ongelmat unholaan. Pelin voi laskea olevan samanveroinen tapaus kuin eräs toinen kuuluisa neljäs osa, Resident Evil 4. Se rakentuu samoille peruselementeille kuin aikaisemmatkin pelit, mutta ongelmakohtia on kyetty häivyttämään ja pelistä on tehty kaikin puolin parempi muutenkin kuin pelkällä aikakauden vaihdoksella. Aluksi kuitenkin arveluttaa, sillä pelin ensimmäinen kenttä on melkeinpä sen heikoin. Peli kulkee liian putkimaisesti ja ennalta arvattavasti. Eikö tämä olekaan muuta kuin hienoa grafiikkaa ja tilaääntä? Onneksi johdantotason jälkeen toiminta nousee aivan uudelle tasolle.

Modernia sodankäyntiä

Tapahtumat koetaan jälleen usean sotilaan perspektiivistä, joiden tarinat kohtaavat kampanjan puolessavälissä. Ensimmäinen hahmo on Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas Paul Jackson ja toinen brittien SAS-yksikön ”Soap” McTavish. Yksi osio pelataan kolmannella hahmolla, mutta hänestä ei juonipaljastuksen takia voi sanoa enempää. Ulkoinen toteutus ja juoni lainaavat paljon 24-televisiosarjalta ja yleensäkin viime vuosien toiminta- ja sotaelokuvilta. Pahis on venäläistä alkuperää oleva nationalisti Zakhayev, joka haluaa palauttaa Venäjän neuvostoajan kunniaan. Se tietenkin edellyttää ydinaseen hankkimista Lähi-idästä, jonne pelaajan matka vie Venäjän ja Azerbaidzhanin ohella. Fiilis on kirjaimellisesti moderni. Tehtävät selitetään nopeasti satelliittikuvilla, joista näkee tehtäväalueen sekä kriittiset kohteet. Taustalla kuullaan loistavan minimalistista elektroniseen soundiin luottavaa ”jännärimusiikkia”, joka on alan ykkösmiehen, Harry Gregson-Williamsin, säveltämää. Hänen musiikkiaan on kuultu esimerkiksi Valtion vihollinen -elokuvassa ja uusimmissa Metal Gear Solideissa. 24-vaikutteet näkyvät ennen kaikkea pelin loistavasti rytmitetyssä rakenteessa. Kampanja koostuu kolmesta kappaleesta, jotka on pilkottu lukuisiin lyhyisiin tehtäviin. Jokainen kappale sisältää mieleenpainuvia kohtauksia ja lyhytkin pelisessio vie tapahtumia eteenpäin ja tarjoaa nautintoa. Call of Dutyt ovat aina osanneet luoda hyvän fiiliksen vyöryttämällä ruudulle valtavasti vihollisia ja tarjoamalla upeata grafiikkaa, mutta Modern Warfare vie meiningin aivan uudelle tasolle. Sarjan aiempiin peleihin ei ole paluuta. Modern Warfare on audiovisuaalisesti yksi vuoden komeimmista peleistä. Hämmästelin alituiseen, kuinka upeilta ympäristöt näyttävät. Infinity Ward on luonut uskomattoman monipuolisia ja äärimmäisen hienosti kuvitettuja maisemia. Pelaajan esimerkiksi saapuessa tehtäväalueelle Cobra-taistelukopterin kyydissä voi matkan aikana ihailla alla avautuvaa yksityiskohtaista kaupunkimaisemaa, jonka näkee vain sen ainoan kerran. Jos jollakin pelillä haluaa esitellä teräväpiirtotelevisionsa ja tilaäänijärjestelmänsä tehokkuutta, tämä on se peli.

Tauotonta toimintaa

Infinity Ward on kyennyt tekemään pelistä aikaisempia osia vauhdikkaamman ja luonnollisemman. Tämä on monen asian summa. Toimintakohtauksia ei enää ole pakko pelata täysin pelin vaatimalla tavalla. Jos nyt ammut suojapaikasta etkä etene, peli ei enää ole pysähdyksissä, kunnes pelaaja taas liikkuu. Toki välillä on tilanteita, joissa voi edetä vain yhdellä tapaa. Pelaaja huomaa toisinaan selvästi, kuinka hän on käynnistänyt tapahtumat kävelemällä tietyn pisteen yli. Kentät tarjoavat silti paljon aiempaa enemmän vapautta kokeilla erilaisia ratkaisuja vihollisten eliminoimiseen. Läpipeluun aikana yritin usein erilaisia ratkaisuja samassa kohdassa ja yllätyin lähes aina, kuinka paljon vapautta oli tarjolla. Kun tähän yhdistetään erinomainen vihollistekoäly, pelaaminen on paljon aiempaa avoimemman oloista ja yksinkertaisesti jännittävämpää. Toiminta kuvaa hyvin modernia sodankäyntiä. Tulitaistelut ovat kiivaita ja ohi nopeasti, ellei vihollinen tai pelaaja ole vahvasti linnoittautunut. Nyt ei ryntäillä sankarimaisesti avoimeen tilaan ja ammuta vihollinen rauhassa sihtaamalla. Hölmöilystä kuolee armotta. Perinteiset suojatkaan eivät enää ole varmoja turvapaikkoja. Eniten elokuvamaisissa sotapeleissä on naurattanut, kuinka muka realismia tavoittelevassa kokemuksessa voi kykkiä puulaatikon takana turvassa luodeilta ja räjähdyksiltä. Modern Warfaressa luodit kiitävät realistisesti läpi seinien ja muitten kohteiden riippuen aseesta ja läpäistävästä rakenteesta. Mikään ei ole hienompaa kuin ampua sisätiloihin pakenevaa vihollista seinän läpi ja huomata kuolinhuudosta vihollisen kaatuneen. Jos vihollinen on suojaisessa paikassa, voi yrittää kiertää selustaan ja yllättää se ampumalla täyslaidallinen hökkelin seinän läpi. Toki vaikka viholliset käyttäytyvät melko fiksusti, ovat ne usein juuri tuhottavien seinien takana. Sama toimii osin myös toiseen suuntaan: pelissä juostaan monta kertaa henkihieverissä luotisateelta suojaan hengähtämään, mutta hengähdys jää viimeiseksi, kun perässä seurannut vihollinen järjestääkin lautaseinään uuden ilmastoinnin. Tämän ansiosta kämppääminen moninpelissä vähenee automaattisesti, kun harvassa paikassa on täysin suojassa. Aseella ampuminen tuntuu tyydyttävältä, kuten myös vihollisten reaktiot osumiin. Ohjaus on äärimmäisen hiottu – se toimii täydellisesti.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Toiminta on äärimmäisen kiivasta: koko ajan mennään ja tilanteet muuttuvat. Vaihtelu on ehdottomasti pelin parhaita puolia. Kampanja on kuin valikoima sota- ja toimintaelokuvien hienoimpia kohtauksia. Realismilla ei ole niin väliä, kunhan kaikki tuntuu ja näyttää tyylikkäältä. Välillä kyykitään tarkka-ampujana pusikkoon maastoutuneena vihollisen joukko-osaston marssiessa vain metrien päässä. Sitten miinoitetaan lähialue, maastoudutaan epätoivoiseen taisteluun vihollista vastaan ja odotellaan pakohelikopterin saapumista. Yksi parhaista kohtauksista on pudonneen Cobra-pilotin pelastaminen tiukan aikarajan sisällä. Kohtaus vie täysin mukanaan: kun juoksen hakemaan haavoittunutta pilottia vain muutaman sotilaan kanssa, näen kuinka savuavan kopterin takaa vyöryy kymmeniä vihollisia! Lähden juoksemaan pilotti olallani kohti pakohelikopteria luotien viuhuessa ympärilläni... Suunnittelijat ovat kyenneet luomaan perinteisistä selviytymistilanteista kerta toisensa jälkeen äärimmäisen jännittäviä. Moni kohtaus tuntui sellaiselta, ettei pelaaja voisi riehua alkaa kesken kaiken tai vaikuttaa tapahtumiin ja että nyt on pakko mennä käsikirjoituksen mukaan. Juuri tämä onkin merkittävä ero sarjan aiempiin peleihin: tein monta kertaa täysin eri tavalla kuin mitä esimerkiksi komennossa ollut sotilas toivoi eikä peli tyssänyt siihen.

Modernia verkkosotaa

Modern Warfaren nettipeli on mielestäni loistava jo siksi, että se on ensimmäinen nettisotapeli, joka sai minut täysin koukkuun. Moninpeliä on kehitetty alusta asti kampanjan rinnalla ja se näkyy: se on uskomattoman addiktiivinen ja monipuolinen. Sen olisi voinut hyvin julkaista erillisenä pelinä. Nettitaisteluista tienataan kokemuspisteitä, jotka nostavat pelaajan sotilasarvoa ja avaavat uusia ominaisuuksia, kuten aseita ja lisävarusteita. Systeemin paras puoli piilee siinä, että vaikka nettitaistoissa ei sijoittuisikaan kärkisijoille, kokemuspisteet tuovat mukanaan aina jotakin uutta ja palkitsevaa. Aluksi pelattavissa on vain muutama pelitila ja kourallinen hahmoluokkia, mutta niitä saa lisää kokemuspisteiden ja pelaajan taitojen karttuessa. Pidemmän päälle voi myös luoda omia hahmoluokkia. Tällöin hahmonsa voi aseistaa ja varustaa täysin oman mielen mukaan. Monipuolisen asevalikoiman ja erikoisominaisuuksien myötä voi luoda hyvin erilaisia hahmoja, jotka tukevat täysin erityylisiä pelitapoja. Hahmolle valitaan lisäksi kolme erikoiskykyä, jotka ovat moninpelin suola ja varsinainen neronleimaus suunnittelijoilta. Yksi kyky voi olla esimerkiksi näkymättömyys tutkassa, toinen parempi kestävyys ja kolmas vaikkapa marttyyrius, jolloin pelihahmo räjäyttää kuollessaan kranaatin, jolla voi usein viedä lähistöllä olevia pelaajia mukanaan – haudan takaakin voi vielä yrittää kalastella kokemuspisteitä. Hauska kyky on myös salakuuntelu, jolloin kuulokemikrofonistaan kuulee tilanteesta riippumatta lähistöllä olevien vastapuolen pelaajien keskustelut! Suosikkini on silti Last Stand -kyky. Pelaajan kuollessa tämä kiskaisee henkitoreissaan esille pistoolin, jolla voi yrittää ampua jonkun mukaan tuonelaan. Jos tällä tavalla onnistuu lahtaamaan vihollisen, tyydytyksentunne on valtava. Hengissä pysymisestä ja tapposarjoistakin palkitaan. Kolme tappoa putkeen, niin pelaaja saa joukkueelleen viholliset paljastavan tutkan, viidestä voi tilata ilmaiskun haluamalleen alueelle ja seitsemästä saa ilmoille kaikkia vihollisia ampuvan kopterin, jota kautta voi tienata hillittömästi kokemuspisteitä ja tietenkin tappoja. Moninpeliareenoita on 16, eikä joukkoon mahdu ainuttakaan maanantaikappaletta. Kenttäsuunnittelu on uskomattoman onnistunut. Yleensä jokaisesta nettipelistä löytää vain muutaman suosikkikartan, mutta pidin yhtä lukuun ottamatta pelin koko valikoimasta. Moninpelibetassakin ollut Isku Mogadishuun -elokuvan inspiroima Crash on silti suosikkini. Tarjonta sisältää kaikkea laajoista, taktista taistelua edellyttävistä kentistä pienempiin ja sokkelomaisempiin kenttiin, joissa tapahtuu koko ajan. Suurin osa kartoista sijoittuu Lähi-itään, joten graafista vaihtelua olisi saanut olla hieman enemmän. Ainoa ulkoasultaan poikkeava kartta on Venäjälle sijoittuva Overgrown, joka tarjoaa upeata vehreää maastoa ja korkeuseroja. Pelitempo on pelitilasta riippuen henkeäsalpaavan vauhdikasta, mutta samalla sopivan realistista, koska henki lähtee muutamasta osumasta.

Pakko pelata lisää

Call of Duty 4 on niin mukaansatempaava ja tiivis kokemus, ettei paremmasta väliä. Yksi pelin parhaita puolia on se, että vaikka kampanjan pelaakin päivässä läpi, sitä pelaa mielellään uudelleen. Monet pelin kohtauksista ovat niin hienoja, että ne haluaa kokea uudelleen. Kaikki toimintakohtaukset eivät ole niin lineaarisia, etteikö pelaaja jaksaisi yrittää hieman erilaisia lähestymistapoja taisteluiden voittamiseen. Yksinpelin läpäisyn jälkeen avautuu High Score -pelitila, jossa kampanjaa pelataan läpi tavoitteena kerätä mahdollisimman suuri pistesaalis. Pisteitä tulee nopeista tapoista, kombotapoista, tarkoista osumista ja niin edelleen. Ilahduttavasti PlayStation 3- ja Xbox 360 -versioiden välillä ei ole minkäänlaisia eroja. Ruudunpäivitys, ohjaus ja grafiikka ovat aivan yhtä loistavia molemmilla alustoilla. Pelasin molempia versioita, enkä löytänyt niistä eroja kirveelläkään. Modern Warfare on teknisesti yksi vuoden kovimmista saavutuksista. Infinity Ward on luonut oikeastaan täydellisen vuoristoratamaisen viihdekokemuksen, joka sisältää yhden parhaimmista moninpelitiloista koskaan. Latteaksi jää vain juoni, joka on suoraan 24:stä ja kuvastaa kaikessa kasarimeiningissään amerikkalaisten Venäjän-pelkoa. Joissakin kohdin kampanjaa vastaan tulee melkoisia piikkejä vaikeustasossa. Viholliset tuntuvat tulevan aina samoista paikoista ja luodit löytävät pelaajan aina maagisesti. Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin harvassa ja eivätkä ne tahraa kokonaisuutta. Modern Warfare on A-luokan viihdettä ja vahva ehdokas vuoden peliksi. Kukaan ei ole siitä yllättyneempi kuin minä, sillä kiinnostukseni tällaisiin peleihin oli ennen Modern Warfarea lähes nollissa. Modern Warfare on kuin ne harvinaiset hyvät toimintaleffat, joissa vauhti ja tehostetykitys saavat rinnalleen hyvää läppää ja kiinnostavia hahmoja. Peli on häpeilemätöntä popcornviihdettä, jossa sotimisesta on tehty äärimmäisen nautittavaa. Kokonaisuus on toteutettu uskomattoman hyvin.

 

Prestige-moninpelitila

Moninpeli sisältää suuren määrän erilaisia pelimuotoja, joista osa on suunnattu isommille ryhmille ja osa pienemmille. Perinteisten tappomatsi-, tiimitappomatsi- ja lipunkaappaustilojen ohella löytyy kekseliäämpiä moninpelitiloja. Cage Match on yksi vastaan yksi -taistelu, jossa kamppailu aloitetaan aseettomana. Aseet ja erikoisominaisuudet pitää noukkia kentältä. Oldschool-säännöillä pelatessa hahmot pystyvät korkeisiin loikkiin, voivat tehdä Quake-maisia sinkohyppyjä ja liikkuvat nopeasti. Hardcore-tilassa yksi osuma tappaa ja erikoisominaisuuksia ei sallita. Domination on puolestaan tuttua alueiden valtaamista ja suojelemista. Väliin mahtuu myös pommin kuljettamista ja purkamista. Korkein taso, jonka nettiurallaan voi saavuttaa, on 55. Sen saavuttaneelta pelaajalta kysytään, haluaako hän jatkaa vai siirtyä Prestige-tilaan. Tällöin menettää kaiken keräämänsä kokemuksen sekä tasonsa, mutta nimensä viereen saa hienon Prestige-sotilasarvon ja kuvakkeen, joka kertoo pelaajan saavuttaneen moninpelin maksimitason. Prestige-tasoja on peräti kymmenen, joten moninpeliä saa tahkota pitkään ja hartaasti, jos haluaa sen vihoviimeisen Prestige-kuvakkeen.

 

Tee oma hahmoluokka

Oletusarvoiset hahmoluokat tarjoavat hyvän valikoiman nopealiikkeisestä taistelijasta sniputtajaan ja pommimieheen, mutta jos nämä eivät kelpaa, voi itse luoda viisi hahmoluokkaa. Tällöin hahmolle valitaan käyttöön pääase sekä käsiase. Molempiin voi liittää useita eri lisäkapistuksia, kuten kranaatinheitin, äänenvaimennin tai lasertähtäin. Seuraavaksi valitaan mukaan otettavien kranaattien tai räjähteiden tyyppi. Riippuen siitä, millaisilla aseilla hahmonsa varustaa, käyttöön voi valita vähintään yhden kykyominaisuuden, mutta kaikki ominaisuudet eivät välttämättä ole valittavissa. Erilaisia etuja on valtavasti ja kun tämä yhdistetään kattavaan asevalikoimaan, hahmoluokista voi tehdä todella erilaisia. Lopuksi nimetään luotu hahmoluokka – ja sitten onkin aika viedä taistelija verkkoon katsomaan, kuinka hyvin homma toimii.

10/10

Kehittäjä: 
TreyarchInfinity WardsAspyr
Julkaisija: 
ActivisionSquare Enix
Peligenre: 
sotaräiskintä
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox 360, Nintendo Wii, Sony PlayStation 3, Apple OSX, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-16
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta, Online

Kommentit

Käyttäjän sakkeboy kuva
sakkeboy

Ei voita Haloo

Käyttäjän KarvaNoppa kuva
KarvaNoppa

Beta antaa odottaa hyvää

Käyttäjän Rampe kuva
Rampe

Hyvältä näyttää varsinkin moninpeliltä

Käyttäjän ChiefLocust kuva
ChiefLocust

Loistavaa viihdettä! :)

Käyttäjän BobDog kuva
BobDog

Hyvältä vaikuttaa... ja hienolta!

Käyttäjän VRSV kuva
VRSV

Aivan mahtava! (PS3)

Käyttäjän Jonezu kuva
Jonezu

Paras fps peli

Käyttäjän Vierailija kuva
Vierailija

tappaa halot ja bioshockit, ja on paras CoD-peli.

Käyttäjän Zett0r kuva
Zett0r

Paras konsoliräiskintä mitä olen pelannut

Käyttäjän Timppa78 kuva
Timppa78

Paras sotapeli mitä on tehty Konsolille!