Borderlands 2

9.10.2012 // Kirjoittanut: Miika Huttunen
8

K-18!

Pelityyppi: Räiskintä
Kehittäjä: Gearbox Software
Julkaisija: 2K Games
Julkaisualustat: PlayStation 3, Xbox 360, Windows
Jakelumuodot: Levyllä, digitaalinen
Julkaisupäivä: myynnissä
Ikäraja: 18
Pelaajia samalla konsolilla: 1-2
Pelaajia verkossa: 1-4

Ikuista vaihtoa parempaan

Borderlands 2 on räävitön huumoriräiskintä studiolta, jonka edellinen räävitön huumoriräiskintä oli Duke Nukem Forever. Sen ei kannata antaa hämätä, sillä siinä missä Duke oli jo hidas, väsynyt ja vanhanaikainen, paluu Pandora-planeetalle on villi, kekseliäs ja laadukas moderni ammuskelu – tai pikemminkin ammuskeluroolipeli.

Räiskintä- ja roolipelit ovat peliharrastajien suosituimmat pelityypit. Alkuperäinen Borderlands keksi yhdistää ne kaksi toisiinsa sekä kuorruttaa kakun sarjakuvamaisella ulkoasulla ja hölmöllä huumorilla. Lopputulos oli yksi tämän sukupolven kehutuimpia ja ylistetyimpiä pelejä, josta jatko-osa pistää kuin pistääkin paremmaksi. Onko se edes mahdollista?

Borderlands 2:n ytimessä ovat aseet kaikissa tuhansissa ja taas tuhansissa muodoissaan. Vaikka aseet ovat tietenkin tärkeitä kaikissa räiskintäpeleissä, missään muussa pelissä ne eivät nouse näin selkeästi päärooliin. Borderlandsin aseissa on satunnaisesti luodut perusominaisuudet, kuten tarkkuus, tulinopeus, vahinko ja niin edelleen, mutta erona ensimmäiseen osaan eroavaisuuksia on nyt paljon, paljon enemmän niiden valmistajasta alkaen.

Valmistaja vaikuttaa aseen ulkoasuun, ja tiettyjen merkkien tykeissä on aina samat piirteet. Esimerkiksi Dahlin sotilasaseet ampuvat tähdätessä aina sarjatulta huolimatta siitä, onko aseen tyyppi vaikkapa haulikko tai sinko, ja niissä on matala rekyyli. Hyperionin laatikkomaisissa tieteisaseissa on puolestaan käänteinen rekyyli, eli mitä pitempään ne ampuvat, sitä tarkemmiksi ne muuttuvat. Tedioren pahvimaisia halpisaseita taas ei ladata lainkaan, vaan lippaan tyhjennyttyä ne heitetään pois ja vedetään uusi tilalle. Ne ovat kuitenkin nopeita ladata, ja poisheitetty ase räjähtää kuin kranaatti.

Kun kaiken tämän yhdistää muihin ominaisuuksiin, kuten tähtäimen malliin, mahdollisiin elementaalibonuksiin, kuten tuleen ja happoon, sekä erilaisiin pelimekaanisiin numeroarvoihin ulkoasusta puhumattakaan, on lopputuloksena tekijöiden hehkuttama aseiden paratiisi, jossa minä hetkenä hyvänsä voi vastaan tulla jälleen uusi lempiase, joka korvaa edellisen. Pelaaja onkin Borderlands 2:ssa kuin aseiden pelimies, joka hylkää tylysti edellisen heilansa heti paremman ja uudemman tullessa vastaan – eli käytännössä jatkuvasti.

Eri ominaisuudet luodaan satunnaisesti myös suojakilpiin, kranaatteihin sekä uusiin hahmoluokkaisiin modeihin ja reliikkeihin. Pelaaminen on jatkuvaa varustejahtia, jossa jokainen nurkka nuohotaan parempien varusteiden toivossa ja jossa jokainen vihollinen pudottaa potentiaalisesti taas jotain entistä huikeampaa.

Monimuotoisuutta on muutoinkin lisätty pelin jokaisella osa-alueella. Vihollistyyppejä ja erilaisia ympäristöjä on entistä enemmän, joten räiskintä ei ala pidemmän päälle tuntua toistolta, kuten ykkösosassa. Pelihahmojen ulkoasua voi muokata monipuolisesti, mikä vaikuttaa etenkin moninpeliin, jossa muut näkevät toistensa hahmot. Jopa sivutehtävät ovat pitkälti omia tarinoitaan, ja puhtaat lähetti-, keräily- tai tappotehtävät ovat harvassa. Ulkoasusta on tehty entistä värikkäämpi, komeampi ja sarjakuvamaisempi, mikä toimii pelin älyvapaassa tunnelmassa mainiosti.

Pelin varsinainen tarinakin toimii aiempaa paremmin, kiitos selkeämmän tavoitteen. Tehtävänä on päihittää Hyperion-firman johtaja ja Pandoran ilkeä diktaattori Komea-Jack, vaikka suurimmaksi osaksi tarina vain johdattaa sulavasti pelaajaa kohti uusia ampuma-alueita. Hyvä ääninäyttely ja käsikirjoitus viihdyttävät alusta loppuun, eikä pelin lukuisia popkulttuuriviittauksia hierota pelaajan naamaan, vaan niiden suhteen saa kokea myös ahaa-elämyksiä. Kuinka monta sinä onnistut bongaamaan?

Eikä siinäkään vielä kaikki. Tavaranhallinta on sujuvampaa ja räiskinnän perustuntuma raudanluja. Siinä missä ykkösosan tulitaistelut olivat varsin staattisia ja käytiin pitkältä etäisyydeltä, nyt ne käydään useimmiten raivoisasti lähituntumalta uuden, aggressiivisemman ja dynaamisemman tekoälyn ansiosta. Myös uudet pelihahmot tuntuvat tehostetuimmilta ja mielenkiintoisemmilta versioilta alkuperäisistä hahmoista ja ovat paljon viihdyttävämpiä pelata. Taitopuiden avulla joka hahmosta voi tehdä pelillisesti hyvinkin erilaisen, ja etenkin jokaisen taitopuun kolmen haaran viimeiset kyvyt muuttavat pelityyliä merkittävästi.

Niin viihdyttävä ja hauska kuin Borderlands 2 yksin pelattuna onkin, se on paljon hauskempi seurassa. Yhteispeli onnistuu jopa samalla koneella jaetulla ruudulla, mutta etenkin verkon kautta nelinpelattuna meno on melkoisen hulvatonta. Yhteispelissä vastus on kovempi, mutta myös saalis parempaa. Liian suuret tasoerot hahmojen välillä haittaavat edelleen, mutteivät niin pahasti kuin ykkösosassa, sillä matalan tason hahmot saavat sen verran paljon kokemuspisteitä, että ero kuroutuu kiinni nopeasti. Yksinpelaaminen onkin välillä jopa hankalampaa, sillä etenkin pelin lukuisat, toinen toistaan värikkäämmät pomot ovat yksinäiselle sudelle usein todella kovia paloja purtavaksi.

Borderlands 2 on yksi tämän sukupolven viihdyttävimmistä ja hauskimmista peleistä, josta irtoaa peli-iloa lukemattomiksi tunneiksi. Peli korjaa kaikki ensimmäisen osan pienet viat ja onnistuu vääntämään nupit vielä yhden pykälän suuremmalle jokaisessa osa-alueessaan. Kun ottaa huomioon, kuinka erinomainen ja laaja peli ykkösosakin jo oli, on saavutus melkoinen taikatemppu. Lieneekö sattumaa, että pelin tehneen Gearboxin nokkamies Randy Pitchford oli ennen pelinkehittäjän uraansa ammattitaikuri? Ehkä, mutta Borderlandsin suhteen mikä tahansa on mahdollista.

Toinen mielipide

Borderlands oli aivan turkasen tylsä peli. Pojasta polvi paranee, ja kakkososa on yksi harvoista räiskinnöistä, joista olen todella nauttinut viimeiseen pariin vuoteen.

Ensinnäkin Borderlands 2 on parempi tavarankeräyspeli kuin vaikkapa Diablo 3. Kiinnostavia ja ennen kaikkea hyödyllisiä pyssyjä tippuu koko ajan, ja välillä aivosolut on pakko laittaa todella koville, kun yrittää selvittää numero- ja toimintoyhdistelmien todellista merkitystä.

Toiseksi Borderlands 2 on loistava ammuskelupeli pelkän räiskintänsä puolesta. Tähtääminen, rekyylin hallinta ja jopa lataaminen vaihtelevat mutkan perusteella, mutta ne pysyvät nautittavina joka hetki. Haastetta on tarpeeksi, ja epäonnistuessa on helppo ponnahtaa takaisin toimintaan.

Kolmanneksi Borderlands 2 on tämän vuoden parhaita yhteistyömoninpelejä. Kaverin mukaan on helppo liittyä, ja eri hahmoluokkien erikoiskyvyt nivoutuvat yhteen luomaan tuhon sinfoniaa.

Neljänneksi Pandoran monimuotoiset ja värikkäät alueet tuovat kivalla tavalla mieleen Metroid Prime -pelit, vaikka hienovaraisuuden sijaan avainsana on ylenpalttisuus.

Neljällä kohdalla pääsisi jo suosituslistalle, mutta käsikirjoitustakin on aivan pakko kehua. Claptrap on edelleen aivan saamarin ärsyttävä hahmo, mutta muuten taukkihuumori liitää korkealla ja kovaa

kuin raketin kylkeen teipattu mutanttikääpiö. Hetkittäin tekijät ujuttavat mukaan pieniä ovelia heittoja, jotka heittävät huumorin katolleen ja muistuttavat, että Pandora on pohjimmiltaan aivan kauhea helvetinloukko. Ja sitten pääsee taas pieru. Aika veijareita.

Janne Pyykkönen, 9/10

9/10

Kehittäjä: 
Gearbox Software
Julkaisija: 
2K Games
Peligenre: 
Räiskintä
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox 360, Sony PlayStation 3, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-18

Kommentit

Käyttäjän Demppa kuva
Demppa

Olinkin juuri mainitsemassa tuosta Huttusen kirjoituksesta

Lainaus Hutski

Borderlands 1 oli yksi tämän sukupolven kehutuimpia ja ylistetyimpiä pelejä

Mutta Pyykkönen onneksi kertoi tosiasiat toisessa mielipiteessä. Kaikkihan sitä on sanonut että se yksinpeli oli kamalaa, ja vain porukalla oli hauskaa.

Sen kyllä myönnän että jo BL1:n krääsän hamstraus ja etsintä tuntuu paremmalta kuin Diablo 3:ssa. Täytyykin hommata tämä kakkonen kunhan varat sallii.

Käyttäjän ZaleraFF kuva
ZaleraFF

Aikalailla vuoden parhaimmistoa kaikinpuolin. Vaikka edelleenkin loottien avaaminen onkin erittäin koukuttavaa, niin täytyy sanoa, että looteissa tulevat esineet olivat ensimmäisessä osassa yleensä huomattavasti parempia. En ole uusinta Diabloa pelaillut, mutta ainakin Diablo 2:ssa krääsän keräily on yhtä mukavaa kuin molemmissa Bordereissa.
Myös osa asioista oli huonompaa, mutta myös osa oli parempaa. Eikä se yksinpelikään ollut nyt niin tylsää kummassakaan osassa, vaikka toki moninpelinä parhautta pelit ovatkin.

(->9) oma arvosana

Käyttäjän Drifu kuva
Drifu

Eipä oikeastaan mitään pahaa sanottavaa ole.

10

Käyttäjän Muksu kuva
Muksu

Jos ei muuta, niin ainakin yksi vuoden hauskimpia pelejä. Laatu läppä lentää koko ajan, mutta silti väliin ujutetaan välillä melkoisen diippiä settiä. Pelaaminen itsessään on hauskaa räimettä tunnista toiseen. Tekemistäkin tuntuu olevan sairaaloisen paljon.

9/10.

Käyttäjän valtsufly kuva
valtsufly

Todella kova 10/10

Käyttäjän Anthigon kuva
Anthigon

Peli ei napannut aivan odottamallani tavalla. Dialogi ja huumori on erittain nokkelaa ja hauskaa, mutta pääasiassa yksin peliä tahkosin ja alkoi tuo loputon räiskintä 10 tunnin jälkeen puuduttaa pahemman kerran. Kaverien kanssa pelatessa nousi homma taas aivan toiseen potenssiin.
Yksin 7/10
Kaverin kanssa 9/10

Käyttäjän Lyllerö kuva
Lyllerö

Varmasti yksi vuoden parhaimmista peleistä. Hiukan jää ensimmäistä osaa jälkeen mutta silti suosittelen hankkimaan etenkin jos kaverin kanssa pääsee pelailemaan. Tarina ei niin napannut kuin ekassa osassa mutta loistava huumori jaksoi naurattaa. Aseita ja vihollisia pelissä riittää..

Arvosana: 9/10

Käyttäjän dollari6 kuva
dollari6

5/5 Vuoden paras peli. Laaturäiskinnässä käytetään miljoonia aseita, kenelläkään ei ole samaa arsenaalia kuin toisella. Huumori lentää, Clap Trap on ärsyttävän hauska hahmo ja Komistus-Jaska on myös kunnon hupiveikko. Jos voittaa COD BO 2:n ja Halo 4:n, on kyseessä aivan ilmiömäinen peli. BL 2 rokkaa!