BioShock: Infinite / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

BioShock: Infinite

28.03.2013 // Kirjoittanut: Janne Pyykkönen
16

BioShock Infinite on poliittisesti värittynyt peli samassa mittakaavassa kuin paavi on hengellisistä asioista kiinnostunut miekkonen. Ken Levinen ja Irrational-studion kurkistus Rapturen kosteaan dystopiaan vuonna 2007 tökki oikeistofilosofiaa kaiken muun ohessa, mutta jatko-osassa viesti on hienovarainen kuin naamaan iskevä nyrkki: jos USA:n sisäpolitiikka jatkaa ahneuden ja syrjinnän raiteilla, matka loppuu pimeällä ja verisellä pysäkillä. Toisin kuin peliviihteessä yleensä, rasismin ja uskonnollisen kiihkoilun kaltaisiin aiheisiin ei tartuta nöyrän pelokkaasti vertauskuvien kautta. Jo alussa nähdään, kuinka huppupäinen klaanilainen kiduttaa hengiltä siirtotyöläistä.

Pelaajan ikkuna vaihtoehtoiseen historiaan 1900-luvun alussa on yksityisetsivä Booker DeWitt, jonka on velkansa kuittauksena haettava salaperäinen tyttö Columbiasta, lentävästä kaupungista, joka on tehnyt uskonnon oikeisto-USA:n kolmesta peruspilarista. Sodasta, teollisuudesta ja perustuslaista ammentavaa kansaa johtaa Jumalan nyrkkinä muhevapartainen profeetta Zachary Comstock. Saarnaaja tietää liikaa ja on Bookerin tiellä seurakuntineen.

Columbia ei ole Rapturen tavoin kuolleen kaupungin raato vaan elävä ja kullanhohtoinen steampunk-utopia, vaikka pian nenässä tuntuu lahojen perustuksien löyhkä. Tärkeä poikkeama BioShock-kaavasta onkin se, että vastassa ei ole hulluksi tulleita syyntakeettomia mutantteja, vaan ulkopuolisiin nihkeästi suhtautuvia fundisporvareita. Niinpä sotaveteraani Booker tykittää hengiltä valtavia laumoja poliiseja, sotilaita ja Klaanin huppuveikkoja, jotka epäilevät sankaria kieroutuneen uskonsa antikristukseksi.

Columbia on jo ensisilmäyksellä valoisa, upea ja yksityiskohdilla täytetty paikka, jonka historiaan voi tutustua lukuisissa propagandadokkareissa. Vaikka ympäriinsä voi liikkua talojen seinustoilla roikkuviin raiteisiin kiinnittyvällä taivaskoukulla, outouden tunne ei ole niin vahva kuin pimeässä ja veden ympäröivässä Rapturessa. Peli etenee ensimmäiset pari tuntia uneliaalla puolivaihteella, jolloin ihmetellään kaunista arkkitehtuuria sekä kauhistellaan virallista lastenröökiä posket lommolla imeviä nuorukaisia ja anarkisteista sekä väärärotuisista varoittelevia tiedotuksia.

Iso vaihde lyödään silmään vasta, kun Booker saa mukaansa etsimänsä Elizabethin, josta Levine ja kumppanit ovat tahtoneet Half-Life 2:n Alyxin veroista seuralaista. He ovat onnistuneet. On hyvä tiedostaa, että BioShock Infinite pyörii täysin Elizabethin ympärillä. Tämä on hänen tarinansa – ei Bookerin eikä pelaajan eikä edes Columbian. Elizabethin ansiosta kaupunki on kuitenkin kiinnostavampi paikka. Koko ikänsä vankina ollut tyttö innostuu, ihastuu ja järkyttyy kaupungin ihmeistä samalla, kun elämän kolhima Booker näkee kaiken kyynisemmin. Päähenkilöiden keskinäinen pomputtelu tekee Columbiasta aidon, ja suuruudenhulluihin kulisseihin nähden on hullua, kuinka kaikki parhaat hetket ovat sankariparin pieniä ystävyyden pilkahduksia.

Pelihahmonakaan Elizabeth ei jää avuttomaksi neidoksi, vaan hän on Bookerin elämänlanka taistelussa. Tyttö heittelee ammuksia, rahaa ja ensiapupaketteja aina sopivasti tarpeen tullen, eikä häntä tarvitse puolustaa tai odotella. Myöhemmin Elizabeth tarjoaa erikoisempaa apua, joka muuttaa pelaajan tavan katsella taistelukenttää. Aina hän on luotettava ystävä, jota kaipaa takaisin pelin yksinäisinä hetkinä.

Infinite on siis ensimmäistä BioShockia tunteikkaampi kokemus, mutta se on lisäksi tarinana huomattavasti kunniahimoisempi. Peli jonglööraa kolmen juonipallon kanssa. On Columbian politiikka sekä historia, Bookerin ja Elizabethin suhde sekä koko BioShock-universumia luotaava korkealentoinen scifitaso. Huikeita ideoita täyteen ahdettu peli pursuaa pian kuoristaan kuin tuomittu nakkimakkara, eivätkä tekijät ehdi pohdiskella kaikkea loppuun asti uusien ideoiden rymistessä tielle. Valitettavasti niin käy myös alun yhteiskuntapohdiskelulle, joka ei onneksi ole aivan niin yksipuolista kuin ensin vaikuttaa.

Kunnianhimoinen Infinite on ensimmäistä BioShockia suoraviivaisempi puhtaasti pelinä. Poissa ovat hiiviskely- ja roolipelivaikutteet, hakkerointi ja aseiden sekä kykyjen kehitysvalinnat. Nyt vastaan tulee yhä uusia aaltoja melko tavanomaisia vihollisia, jotka tapetaan tutunoloisilla aseilla ja superkyvyillä. Pelin kulku on suoraviivaista ja vanhakantaista räiskintää, jossa on kieltämättä jämäkkä ote. Jo perus-Mauserin kumeassa paukkeessa on sitä jotain, vaikka osa vihollisista nielee liikaa luoteja heilahtamatta. Peleille ominaisella jakomielisyydellä Infinite muistuttaa verilöylyn keskellä, ettei tappaminen lopulta johda hyvän äärelle.

Huhuttu vaikea kehitystyö näkyy siinä, kuinka Infinite ei ehdi ottaa pelattavuuden osalta kaikkea irti uutuuksistaan. Se esittelee huikean vihollisen, joka olisi toisessa räiskinnässä kohokohta, mutta olento unohdetaan jo vartin kuluttua. Taivaskoukkujen käyttö liikkumiseen mullistaa pelaajan liikkumisen. Parhaat kentät ovat useamman korttelin kokonaisuuksia, joissa taistelu nousee katoille ja laskee takaisin katutasolle sekunneissa täysin hallitusti, mutta vain muutama taso on suunniteltu täysin raiteiden ehdoilla. Perusvaikeudella peli on hyvin helppo ja liiankin haasteetta etenevä, vaikka parissa kohdassa vaikeus nousee kuin turboahdettu zeppeliini. Osa suunnitteluratkaisuista suorastaan kummastuttaa. Booker saa erikoiskykyjä kenttään kätketyistä vaatekappaleista, joten muotihousut voivat lisätä kranaattien räjähdystehoa.

Columbian taiteessa ja arkkitehtuurissa on sellaista rikkautta ja yksityiskohtien määrää, että ikääntyvien konsolien tekniikka on kovalla koetuksella. Testatussa Xbox-versiossa upea taidesuunnittelu ja arkkitehtuuri uhkaavat muuttua läheltä katsottuna pikselimössöksi, ja lopun massiivisissa taisteluissa ruudunpäivitys on kaukana taivaallisesta. Nämä ongelmat valuvat onneksi taustalle yhä uusia käänteitä vyöryttävän tarinan takia, mutta yhtä hyvin kauttaaltaan ylivertaisen äänimaailman ansiosta. Mekanisoitujen vihollisten iskulauseet, metalliraiteiden kalina ja kaikkein pelottavimman vihollisen kirkaisut porautuvat aivoihin. Columbian aikalaismusiikki, uudelleensovitetut poplaulut ja hengelliset rallit ovat varmasti mielessä taas, kun valitaan vuoden 2013 parasta pelimusiikkia.

Yllättävän riisuttu ja virtaviivainen pelattavuus, tarinan ajatusähky tai rajojaan kokeileva tekniikka eivät lopulta heiluta tätä pilvilinnaa, sillä pelin heikkoudet on helppo antaa anteeksi, koska ne ovat seurausta tekijöiden kokeilunhalusta ja kunnianhimosta. Vanhemmat ja ensimmäisen BioShockin suoraviivaisuudesta kimpaantuneet System Shock -fanit eivät tästä pidä. BioShock Infinite onkin peli ennen kaikkea niille, jotka haluavat pelien valtavirrasta poikkeavan ja ajatuksia herättävän tarinan, jonka käänteitä ei voi arvata etukäteen. Se on myös yksi harvoista suurpeleistä, jotka eivät nuupahda viime hetkillään. Kun viimeinen luoti on ammuttu ja ruudinsavu hälvenee, pelaajalle annetaan vihdoin vastauksia pitkässä ja kauniissa epilogissa, joka tulkinnasta riippuen joko sulkee BioShock-unversumin lopullisesti tai avaa uusia ovia. Monet langanpätkät pitää lisäksi solmia yhteen omassa mielikuvituksessa.

Piti näistä vastauksista tai ei, yksi asia on varma. Elizabethia tulee ikävä.

9/10

Kehittäjä: 
Irrational Games
Julkaisija: 
2K Games
Peligenre: 
Räiskintä
Julkaisualustat: 
Kotikonsolit, Microsoft Xbox 360, Sony PlayStation 3, Tietokoneet, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta

Kommentit

Käyttäjän nurmihe kuva
nurmihe

Erittäin hyvä peli mielestäni. Peli näyttää ainakin PC:llä helvetin hyvältä ja ympäristöt ovat kaunista katseltavaa. Räiskintä pysyy mielestäni hyvin hallinnassa vaikka välillä muuttujia on aika paljon (ruudulla samaan aikaan 2-5 erilaista vihollistyyppiä, aseet, plasmidit, Elizabethin erikoiskyky, raiteet...).

Ainoat jutut mitkä jäivät vaivaamaan oli liian lukuisat viholliset, sekä ensimmäisestä Bioshockista tuttu aseiden muokattavuus (aseiden ulkonäkö muuttui etc.).

Käyttäjän TomPlex kuva
TomPlex

Kertokaapas tälle urpolle, mikä tässä pelissä on hyvää? Kun itse pelasin BioShock 2:sta niin se ei kyllä ottanut mukaansa niin sanotusti. Selittäkää.

Käyttäjän Warthog-Valtteri kuva
Warthog-Valtteri

.

Käyttäjän TomPlex kuva
TomPlex
Lainaus käyttäjältä Kimppis

Lainaus käyttäjältä TomPlexKertokaapas tälle urpolle, mikä tässä pelissä on hyvää? Kun itse pelasin BioShock 2:sta niin se ei kyllä ottanut mukaansa niin sanotusti. Selittäkää.

No ei nyt heti tule mieleen mikä Bioshockeissa EI olisi hyvää... no ehkäpä erityisesti ykkösosassa oli vähän ongelmallista se, että peli oikeastaan helpottui loppue kohden. Tasapaino ei siis ollut aivan kohdallaan ja vita-chambereiden olemassaolo ei yhtään auttanut asiaa, joskin ne saa pois päältä.

Asiaan: Bioshockeissa pääosassa lienee niiden tunnelma, tarina ja öh... "sanoma." Pelien koko pointti menee täysin ohi jos ne geneerisen räiskintäpelin tyyliin vaan rynnii läpi. Tarkoitus on siis tutkia paikkoja rauhassa jne. Itse pelasin aikoinaa Bioshockin demoa ja olin heti aivan myyty. Kyseinen peli oli aivan pakko saada ja pettynyt en pätkääkään. Väittäisin sen edelleen olevan tämän sukupolven paras peli (tosin RDR pääsee lähelle ja MGS4 en ole vielä pelannut). Lyhyesti: peli ei sovellu "cod jonneille" (en väitä että itse olisit sellainen enkä edes varsinaisesti inhoa codeja niin kuin monet muut), vaan rauhallinen eteneminen ja tutkiminen on homman nimi.

Suosittelisin, että aloittaisit ihan ykkösosasta. Toisaalta se on kyllä pelattavuudeltaan hyvin samanlainen kuin Bioshock 2, mutta se selittänee selittää Rapturen taustat vähän paremmin. Tosin voisit kokeilisit suoraan Infiniteä. Peli on edelleen selkeästi Bioshock, mutta taivaskaupunki voi maistua sinulle ympäristönä ehkä paremmin ja tulitaistelut toimivat mielestäni paremmin kuin aikaisemmissa osissa.

Bioshock Infinitestä on sanottava alun perusteella, että peli on juuri niin hyvä kuin toivoinkin. Columbia on ympäristönä suorastaan loistava, eikä jää Rapturelle kakkoseksi. Tulitaistelut tuntuvat jotenkin paremmilta kuin aikaisemmissa osissa, aseet ovat tyydyttäviä käyttää (vaikka eivät mitenkään mullistavia) ja kuten Pyykkönen mainitseekin, niin Elizabeth on erinomainen seuralainen. Arvostelussa mainituista pelin heikkouksista on vielä näin lyhyen pelaamisen jälkeen vaikea sanoa mitään, mutta monessa 10/10 arvostelussa niitä ei ainakaan ole juuri noteerattu. GTA 5:n (tai minkä tahansa muun pelin) täytyy kyllä onnistua täydellisesti, jos aiko viedä Infiniteltä minun henkilökohtaisen GOTY:n.

Tämä oli tosi hyvä selitys! Joo en ookkaan sellanen cod jonne joka justiinsa rynnii ne läpi :D vaan sellainen joka siis tykkää edetä rauhallisesti ja tutkia ympäristöä. Tämä peli voikin olla hyvä, mutta en tiedä ostaisiko sitä.

Käyttäjän Barrakuda kuva
Barrakuda

10/10 ehdottomasti. Harmittaa kun kaiken maailman Codit napsivat samoja arvosanoja vuodesta toiseen, vaikka niistä puuttuvat kunnianhimoisuus, rakkaus ja halu, mikä näkyy tässä.

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123

Parhaita pelejä mitä olen kuukausiin (siis todella moniin) pelannut.

Käyttäjän Kaze88 kuva
Kaze88

Bioshock Infinite

Tarina alkaa kun Booker Dewitt jätetään majakalle, ovessa on viesti ”bring us the girl and wipe away the dept” ja sisältä löytyy kuollut mies viestin kera ”Dont Disapoint us”. Pian Booker päätyykin Columbiaan, lentävään kaupunkiin jota johtaa diktaattorimainen profeetta Zachary Hale Comstock. Tehtävänä on siis tuoda Comstockin tytär Elizabeth New Yorkkiin jotta Booker saisi velkansa anteeksi. Alussa juoni vaikuttaa yksinkertaiselta mutta pelin edetessä tulee sellaisia käänteitä mitä varmasti kukaan osaa arvata entuudestaan. Loistava ääninäyttely ja hahmot parantavat kokemusta entisestään, varsinkin Elizabethin ja Bookkerin kommunikointia on mukava seurata. Ensimmäisten Bioshockkien tapaan juonesta saa kaiken irti jos vain kuuntelee maailmasta löydettäviä äänikasetteja.

IMAGE(http://www.gamersheroes.com/wp-content/uploads/2013/03/Bioshock-infinite-heads-or-tails.jpg)

Vaikka olin hieman pettynyt siihen että pelissä ei voi palata takaisin paikkoihin joissa olet aijemmin käynyt ja että kentät ovat hieman putkimaisempia, niin kyllä on pakko nostaa hattua kuinka elävältä Columbia tuntuu ja kuinka paljon yksityiskohtia kaikkialta löytyy. Columbia tosiaan on kaunis näky jopa konsoleillakin vaikka jotkin textuurit voivat olla hieman sumeita. On mukavaa nähdä että kehittäjä tiimi on uskaltanut synkän ja pimeän Rapturen jälkeen tehdä jotain aivan päinvastaista. Columbia on aurinkoinen, avoin ja värikäs paikka jota on ilo katsella, joskus piti vain pysähtyä katselemaan maisemia.

Columbian saarimaisia osia yhdistää skyline raide verkosto jolla pelaajakin välillä joutuu matkustamaan ja toisinaan sitä käytetään tutkimiseen tai taistelemiseen. Matkustamisen raiteilla mahdollistaa pelin alkutaipeilla saatu skyhook jota pelaaja myös käyttää lyömä aseena. Jos vihollinen on kuolemaisillaan voi hänet teloittaa lopetusliikkeellä koukkua käyttäen. Raiteilla ollessa voit vaihdella suuntaa sekä nopeuttasi miten tahdot ja ampua tai hypätä vihollisten kimppuun. Karkuun meneminen ja hyökkääminen on nopeatempoista kunhan käyttää skylinea hyväksi.

Taistelumekaniikka on ehostettu entisestään verrattuna Bioshock 1-2:een, avoimempien tilojen ja skylinen takia taisteluissa on nopea tempo ja erillaista dynamiikkaa jota on hankala selittää mutta upeaa katsoa ja kokea. Vihollisia löytyy perus soltuista sinne mekaanisiin patriootteihin ja isoihin handy man möyläreihin, mutta harmillisesti mikään näistä vihollistyypeistä ei yllä samalle ikoniselle tasolle mitä Big Daddy oli aijemmissa. Kuitenkin nämäkin isot möylärit tuovat raikasta vaihtelua taisteluihin ja sen dynamiikkaan, silloin kun näet handy manin....juokse! Tälläkertaa voit kantaa vain kahta asetta mukanasi, mutta voit aina noukkia aseita vihollisilta jos ammukset nykyisestä tussarista loppuvat. Vigoreita on myös aina kaksi mutta niitä voi vaihtaa kun haluaa. Oma suosikki vigoreista oli Bucking Bronco jolla pystyi laittamaan edessä olevat vihollisesi leijumaan avuttomina ilmasssa, tämän jälkeen räjähteitä tai toista vigoria perään niin täydellinen paskamyrsky vihollisille on valmis.

IMAGE(http://media.edge-online.com/wp-content/uploads/edgeonline/2013/03/infinite05-610x343.jpg)

Yleensä kun pelissä on AI kumppani niin ne ovat epäpäteviä lusmuksia jotka saavat itsensä vain hengiltä, tässä mukana kulkeva Elizabeth on ihan toista maata. Elizabeth ei voi vahingoittua tai kuolla ja hän avustaa pelaajaa kiperissä tilanteissa. Hän voi avata ennalta määrättyjä repeämiä jotka sinä valitset, repeämissä voi olla vaikka esimerkiksi turretti tai panoslaatikko. Myöskin Elizabeth itsenäisesti ehdottaa sinulle esimerkiksi ammuksia jos ammukset ovat lopussa tai suolaa kun manasi on lopussa. Tätä ei kuitenkaan viljellä liikaa, apua yleensä saa kun olet pulassa joten sitä osaa arvostaa. Olisipa jokainen AI partneri näin pätevä!

Hauskan näköisistä mekaanisista viiksivallu kaupoista saa ostettua ammuksia, elämää, suolaa, parannuksia vigoreihin ja aseisiin. Kaikkia vigoreita voi parantaa kahdella ylennyksellä, joihinkin voi saada isomman vaikutus alueen tai sitten vähentää sen suolan käyttöä. Aseisiin saa neljä eri ylennystä joista kaksi on yleensä 25% boostia lämään ja loput kaksi voi lisätä vaikka tarkkuutta tai lataamisnopeutta. Jos pelaa hardilla niin kannattaa panostaa vain kolmeen tai neljään vigoriin ja aseeseen.

Infinitessä ei ole elämä tai mana...siis suolapulloja joita voisi kantaa mukana, myöskään elämä ja suola eivät palaudu itsestään ajan myötä. Pelaajalle kuitenkin annetaan pelin alussa kilpi joka palautuu itsestään aivan kuten Mass Effect peleissä. Suolaa ja elämää saa takaisin ostamalla, juomalla, syömällä ja joskus kuolleilta vihollisilta. Maailmasta löytyy ruuan ja rahan lisäksi Vigor kykyjä, ylennys pulloja ja varusteita. Vigor kyvyt toimivat samalla tavalla kuin Plasmidit, osa näistä ovat samankaltaisia mitä Rapturessa nähtiin mutta osa taas täysin uusia kuten Return to sender jolla voit lähettää sinua kohti ammutut luodit takaisin. Ylennys pulloilla voi valita parantavansa kilven voimaa, elämän määrää tai suolan määrää. Varusteet ovat vaatteita joissa voi olla erillaisia kykyjä ja parannuksia kuten liivit jotka sytyttävät sinua lyövät viholliset tuleen tai hattu joka parantaa nopeuttasi kun kilpi hajoaa.

IMAGE(http://i.telegraph.co.uk/multimedia/archive/02456/BSIelizabeth_2456664b.jpg)

Bioshock Infinite loistaa loistavilla hahmoillaan, tarinallaan ja rautaisilla pelimekaniikoillaan. Columbia on upea paikka seikkailla ja tutkiskella, harmillisesti pelissä ei ole oikeaa NG+ tilaa. Vaikka suoraviivaisempaan suuntaan ollaan menty niin on silti Bioshock Infinite kokemuksena loistava peli. Peliaika oli sellaiset rapiat 13h kun tutkin miltei kaiken, tarina ei tuntunut venytetyltä ja peli piti otteessaan loppuun asti. Tähän mennessä ehdottomasti vuoden paras peli.

Are you afraid of god? No, but im a fraid of you.

Arki ja tunnit katoavat 9/10

EDIT: History of Irrational Games. Kannattaa katsoa, todella hyvää settiä! Irrational Games on aina panostanut yksinkertaisiin mutta todella toimiviin mekaniikkoihin. Samalla ovat miltei aina pidättäytyneet pelimoottorien rajoissa eivätkä ole koittaneet ylittää aitaa sieltä mistä se on liian korkea. esim en muista milloin viimeksi oisin ps3:lla pelannut näin isoa peliä joka ei pakota asentamaan mitään kovalevylle, tosin jos olisi vaihtoehto asentaa peli kuten boxilla niin tekisin sen koska kovalevyltä tiedostojen lukeminen on nopeampaa kuin 2x bluray asemalla.

Käyttäjän Flash kuva
Flash

Pitkästä aikaa tuli pelattua sellasta peliä jonka tarinaa en täysin ymmärtänyt. Ainoa pettymys oli ettei ollut avoin maailma minkä e3 demo antoi käsittää. 5/5

Käyttäjän Kimppis kuva
Kimppis
Lainaus käyttäjältä TomPlex

Kertokaapas tälle urpolle, mikä tässä pelissä on hyvää? Kun itse pelasin BioShock 2:sta niin se ei kyllä ottanut mukaansa niin sanotusti. Selittäkää.

No ei nyt heti tule mieleen mikä Bioshockeissa EI olisi hyvää... no ehkäpä erityisesti ykkösosassa oli vähän ongelmallista se, että peli oikeastaan helpottui loppue kohden. Tasapaino ei siis ollut aivan kohdallaan ja vita-chambereiden olemassaolo ei yhtään auttanut asiaa, joskin ne saa pois päältä.

Asiaan: Bioshockeissa pääosassa lienee niiden tunnelma, tarina ja öh... "sanoma." Pelien koko pointti menee täysin ohi jos ne geneerisen räiskintäpelin tyyliin vaan rynnii läpi. Tarkoitus on siis tutkia paikkoja rauhassa jne. Itse pelasin aikoinaa Bioshockin demoa ja olin heti aivan myyty. Kyseinen peli oli aivan pakko saada ja pettynyt en pätkääkään. Väittäisin sen edelleen olevan tämän sukupolven paras peli (tosin RDR pääsee lähelle ja MGS4 en ole vielä pelannut). Lyhyesti: peli ei sovellu "cod jonneille" (en väitä että itse olisit sellainen enkä edes varsinaisesti inhoa codeja niin kuin monet muut), vaan rauhallinen eteneminen ja tutkiminen on homman nimi.

Suosittelisin, että aloittaisit ihan ykkösosasta. Toisaalta se on kyllä pelattavuudeltaan hyvin samanlainen kuin Bioshock 2, mutta se selittänee selittää Rapturen taustat vähän paremmin. Tosin voisit kokeilisit suoraan Infiniteä. Peli on edelleen selkeästi Bioshock, mutta taivaskaupunki voi maistua sinulle ympäristönä ehkä paremmin ja tulitaistelut toimivat mielestäni paremmin kuin aikaisemmissa osissa.

Bioshock Infinitestä on sanottava alun perusteella, että peli on juuri niin hyvä kuin toivoinkin. Columbia on ympäristönä suorastaan loistava, eikä jää Rapturelle kakkoseksi. Tulitaistelut tuntuvat jotenkin paremmilta kuin aikaisemmissa osissa, aseet ovat tyydyttäviä käyttää (vaikka eivät mitenkään mullistavia) ja kuten Pyykkönen mainitseekin, niin Elizabeth on erinomainen seuralainen. Arvostelussa mainituista pelin heikkouksista on vielä näin lyhyen pelaamisen jälkeen vaikea sanoa mitään, mutta monessa 10/10 arvostelussa niitä ei ainakaan ole juuri noteerattu. GTA 5:n (tai minkä tahansa muun pelin) täytyy kyllä onnistua täydellisesti, jos aiko viedä Infiniteltä minun henkilökohtaisen GOTY:n.

EDIT: Nyt läpipeluun jälkeen on todettava, että kyllä tämä 10/10 on. Huikea loppu.

Käyttäjän Muksu kuva
Muksu

Ensimmäinen FPS todella pitkään aikaan mikä oikeasti koukutti ja mikä veti puoleensa. Huonoja puolia melkoisen vähän, hyviä niitäkin enemmän.

10/10.