Assassin’s Creed IV: Black Flag

1.11.2013 // Kirjoittanut: Janne Pyykkönen
0

Ninja vai piraatti?

Olenko assassiini vai merirosvo? Tätä pohtii kapteeni Edward Kenway, neljännen Assassin’s Creedin sankari, ja kysymys pätee koko peliin yleensä. Pelisarjan suosittu mutta kulunut kaava saa uutta elinvoimaa Karibianmeren tyrskyistä.

Kuvaavasti Edwardissa on parasta se, ettei hän oikeasti kuulu Altaïrin ja Ezion salaseuraan. Tämä poninhäntäinen nilkki murhaa assassiinin, pöllii huvikseen tämän univormun sekä aseistuksen ja sotkeutuu taisteluun ihmiskunnan kohtalosta. Kun sivuhahmot alkavat mussuttaa ikiaikaisista ennustuksista, Edward menee asiaan: ”Mutta montako dublonia tästä saa?” Terve epäluulo juonta kohtaan toimi Han Sololle, ja se toimii nytkin.

Turhaa painolastia on onneksi heivattu muutenkin. Peli heilahtelee edelleen nykyajasta menneisyyteen, kun rotumuistia ruopataan merirosvoajan Karibian salaisuuksien selvittämiseksi. Unettavasta Desmond-hahmosta on onneksi päästy, ja pelaaja on nyt pahisten viihdefirman eli Abstergo Entertainmentin rivitestaaja. Lafka on kuin Ubisoftin itseparodiaa, ja Abstergoon kuuluminen selittäisi kyllä esimerkiksi Ubisoftin pahamaineisen uPlay-nettijärjestelmän olemassaolon. Piratismista annetaan kivempi kuva: Mustaparran kaltaiset legendaariset merirosvokapteenit ovat ihmisen vapaudesta puhuvia kapinallisia, jotka teeskentelevät julmuutta maineensa takia.
 

Alku ei ole lupaava. Täytyy kestää nykivää viidakkoparkouria, ja ruudunpäivitys on huonoin juuri tiheissä pusikoissa, joissa peli luulee olevansa Crysis unohtaen olevansa vanhoilla konsoleilla. Ensimmäisessä kaupungissa kaikki tuntuu vanhalta ja liiankin tutulta Assassin’s Creediltä. Noin tunnin kuluttua se sitten tapahtuu: pelaaja saa laivan.

Edwardin kaksimastoinen Jackdaw on purjelaivojen Warthog ja SSV Normandy, pelinsä täysin määrittävä ajoneuvo. Se on kaunis sekä tehokas, ja kaikki paras tapahtuu sen ruorissa. Purjelaivojen ja meritaistelujen faneille on toki heti selvää, ettei Jackdaw ole mitenkään realistinen alus. Se kääntyy kuin moottorivene ja purjehtii liian helposti vasten tuulta. Päivitettynä siinä on niin paljon tykistöä, että se on kuin kelluva Kuolemantähti, joka uppoaisi oikeasti jo arsenaalinsa painosta. Pelaamisen todenmukaisuus ei kuitenkaan ole oleellista, sillä riittää, että grafiikan tyyli luo illuusion aitoudesta.

Black Flagin purjehtiminen ja meritaistelu on modernia toiminta-Piratesia, joka vain sattuu olemaan Assassin’s Creed -muotissa. Sen ytimessä on laivojen valtaus, jossa ensin ammutaan vastustaja seulaksi ja sitten hyökätään kannelle miekkailemaan. Täyslaidallisten tähtäily, vastustajan hidastaminen ketjuammuksilla ja keulapuskurin taktinen hyödyntäminen ovat suoraviivaista toimintaa, jossa tuntee itsensä todelliseksi merten kauhuksi. Mysteeriksi jäi laivastosysteemi, jossa vallatut alukset lähetetään kotisatamaan, sillä järjestelmä vaatii toimivat nettipalvelimet.

 

Vaikutteita on haalittu fiksusti erilaisista lähteistä. Wind Wakerista on napattu kerättävien herkkujen täyttämä saaristo. Kolmososassa turhahkolta tuntunut varusteiden nikkarointi on nyt tehokkaampaa, kuin Ubisoftin omassa Far Cry 3:ssa, ja Edward on kaikkien maalla ja merellä elävien olentojen luontainen vihollinen. Parhaita asuja ja haarniskoja varten on esimerkiksi harppunoitava aimo läjä eri hai- ja valaslajien edustajia, joita roikutetaan verisinä hurraavan miehistön edessä. Tästä tulee vielä sanomista, mutta merirosvoilla ei ilmeisesti ollut biodiversiteetti mielessä. Sukelluskellolla pääsee katsomaan hylkyjä, ja tässäkin on realismi herkullisen kaukana, sillä Edward pidättelee henkeään ikuisuudet väistellen meduusoja ja haita. Karttaa ja tehtäviä taas avataan valtaamalla merilinnakkeita tai yksinkertaisesti purjehtimalla vapaasti tuntemattomalle saarelle.

Tunnelmaa merellä lisäävät vaihtuvat säätilat, kuten läpitunkemattomat sumut ja vaarallisia jättiaaltoja synnyttävät myrskyt. Pelaaja voi jopa kerätä aitoja, perinteisiä merimieslauluja, joita Jackdaw’n miehistö hoilaa satunnaisotannalla. Se on pieni, muttei lainkaan turha yksityiskohta. Tiivistäen voi todeta, että kaikki mereen liittyvä toimii.

Vääjäämättä täytyy kuitenkin palata maan kamaralle, ja turhan useasti pelisarjan heikkoudet nousevat esiin. Jälleen saa parkourata pitkin kaupunkeja salakuuntelemassa temppeliherrojen horinoita. Ai, olitko metrin liian kaukana kuullaksesi tärkeät pölinät? Ota uusiksi, ja vielä kerran. Vaikka Karibian vehreän kasvuston hyödyntäminen tekee hiiviskelystä parempaa, salamurhaaminen on ironisesti koko Assassin’s Creedin mekaanisesti heikointa puuhaa. Usein uhreille annetaan esimerkiksi ”reilua” etumatkaa, ja pakkokin on. Vartijoiden ”tekoälyn” uteliaisuus herää, kun kymmenien kilojen aselastilla varustettu Edward loikkii ympäriinsä musketti paukkuen ja miekat veressä, mutta kaikki palaa päiväjärjestykseen piraatin kontattua lähimpään kasvimaahan. Usein on hauskempaa unohtaa koko hiiviskely ja ottaa ilo irti siitä, että Pira-Eetu on Karibian paras miekkamies, jonka luontaiset kyvyt saavat oikeat assassiinit hiipimään häpeissään kotiluolaan.
 

Assassin’s Creed IV on yksi nykyiselle ja seuraavalle sukupolvelle ilmestyvistä hybridipeleistä. Luonnollisesti kaikki markkinoinnin pelivideot ja kuvat on otettu uuden polven versioista. Pettymykseltä ei siksi voi välttyä Xbox 360:n testiversiossa, vaikka oikeasti peli on nätti ja pyörii viidakko-osuuksia lukuun ottamatta ihmeen hyvin. Varjojen ja valaistuksen heikkous tekee grafiikasta kehnoimmillaan elotonta, mutta tämäkin on ongelma lähinnä maalla.

Black Flag on edellisosien tapaan myös peli, joka perustuu loputtomaan bonusten keräilyyn. Tälläkin kertaa hamstrataan merimieslaulujen lisäksi maya-aarteita, aarrekarttoja, taideteoksia, historiallisia dokumentteja, aseita, vaatteita, haarniskoja ja laivan koristeita, ja samalla pitäisi päivittää Edwardin itsensä lisäksi Jackdaw’ta ja merirosvojen tukikohtaa. Se vaatii tietynlaista mielenlaatua, mutta pelin talous on saatu edellisosiin nähden ihmeen järkeväksi. Rahaa ja ryöstötavaraa kuluu jatkuvasti valtavat määrät parannuksiin, joista on usein pelimekaanista hyötyä, ja harvoja asioita kerätään puhtaasti keräämisen ilosta.

Vaikka peli on siis perusrakenteeltaan ja tyyliltään ehtaa Assassin’s Creediä niin hyvässä kuin pahassa ja peli on osin turhankin konservatiivinen, lähes kaikki uudistukset osuvat nappiin. Jos minulta kysytään, Edward voisikin unohtaa koko salamurhaamisen. Niin kuin pelin merirosvot hokevat, vain aalloilta löytyy se todellinen vapaus.

8/10
Janne Pyykkönen

 

Vaihtopelaaja

Ubisoftin hittipelisarja on kulkenut pitkän tien, ja salamurhaamisen merille vievä Assassin’s Creed IV: Black Flag on monessa mielessä sarjan paras peli. Piraattiteemaa hyödynnetään peleissä valitettavan harvoin, mutta miljöön vangitsemisen puolesta Black Flag on täysi napakymppi. Kolmen isomman kaupungin ohella sen maailma käsittää kymmeniä isompia ja pienempiä saaria, jotka huokuvat ajan henkeä ja tunnelmaa.

Meren tutkimisessa ja uuden löytämisessä on hieman samanlaista taianomaista tunnelmaa kuin Wind Wakerissä, vaikka merenkulku onkin luonteeltaan astetta yksinkertaisempaa. Tutkimiselementti on kuitenkin selkeästi läsnä ja tuo pelisarjaan aivan uudentyyppistä luonnetta.

Black Flagin suurin ongelma on se, että se on erinomainen merirosvoseikkailu, mutta samalla se liukuu yhä kauemmas sarjan alkulähteiltä. Rosvoaminen, tutkiminen ja muu puuha vievät peliajasta selkeästi suurimman osan, ja varsinainen salamurhaaminen tuntuu olevan sivuroolissa. Peli on myös edeltäjiään helpompi. Taistelu on sulavaa, pakeneminen helppoa ja yleisesti ottaen karttasuunnittelu tuntuu paljon aiempaa armeliaammalta. Lisäksi vihollisten tekoäly on käsittämättömän heikko: vartijat antavat salamurhaajan mennä selkäpuolelle äärimmäisen helposti ja reagoivat heinäkasaan katoavaan kollegaan vasta, kun ovat noin kahden metrin päässä.

Black Flag aiheuttaa ehkä tarpeettomankin ristiriitaisia tunteita. Merirosvoteema iskee kuin miljoona volttia, ja pelillisesti se tarjoilee sarjan parasta antia. Sarjan kantava teema tuntuu siinä kuitenkin enemmän irralliselta osalta kuin pelin selkärangalta.

8/10
Tero Lehtiniemi

8/10

Kehittäjä: 
Ubisoft Montreal
Julkaisija: 
Ubisoft
Peligenre: 
Toimintaseikkailu
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox 360, Sony PlayStation 3, Nintendo Wii U, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta, Online