Underworld Ascendant / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

Underworld Ascendant

1.02.2019 // Kirjoittanut: Janne Pyykkönen
0

Alamaailman kakkara

Kauan sitten kotimikrojen aamuhämärässä oli kaukainen valtakunta nimeltä Britannia. Sen loi suopea kuningas Richard Garriot eli Lord British, myöhemmin linnan ostanut ja avaruusturistiksi lähtenyt pelinkehittäjä. British tunnetaan myös miehenä, joka kirjoitti itsensä pelimaan valtiaaksi, koska vaatimattomuus ei ole mikään hyve. Britannian maailmaan sijoittui Ultima-sarja ja mikä tärkeämpää, aikansa varhaista 3D-grafiikaa käyttänyt Ultima Underworld.

Looking Glass -studion Underworld oli kenttäsuunnittelun ja grafiikan mestariteos, joka sai seuraavana vuonna ilmestyneen Doomin näyttämään 3D-vertailussa Pac-Manilta. Nyt rakkaaseen ikivihreään on ihmeen kautta saatu ns. henkinen jatko-osa, jossa on mukana alkuperäisiä tekijöitä pääsuunnittelija Paul Neurathia myöten – ja se on silkkaa sontaa. Kaikilla saduilla ei ole onnellista loppua.

Underworld Ascendant -arvostelu

Lähdetään ensin pohtimaan sitä, mikä yleensäkin on henkinen perintö, jonka perässä tämä epäsikiö laahustaa. Underworld oli kaikkien Skyrimien henkinen esi-isä, jonka uskomattoman yksityiskohtaista luolastoa asuttivat sivilisaatiot ja hirviöt uskottavasti omissa pesissään ja kylissään. Pelaaja saattoi pärjätä primitiivisen mutta toimivan miekkataistelun tai riimuista kasattavien loitsujen avulla. Se on esikuva nykyajan immersiivisille peleille, joihin on helppo kuvitella pelihahmojen sijasta itsensä.

Ascendant on sen sijaan masentavan mekaaninen ja pelimäinen hökötys. Kuolemanjumala Typhon heräilee kiusaamaan Olympoksen jumalia ja kuolevaisia, ja sankarin on sompailtava toisiinsa liittymättömissä luolakentissä, joita yhdistää tylsä keskusmaailma portaaleineen. Missään ei ole jälkeäkään aidosti kiinnostavasta juonesta, uskottavasta maailmanrakennuksesta tai realismista, vaan kartat ovat kuin pulmapeleistä. Peli jopa arvottaa pelaajan pelimekaanista tehokkuutta kenttien välillä kuin muistuttaen, että tämä on vain peli. Grafiikka on antiikkista, ja Haadeksen kätyrit näyttävät siltä kuin ne olisivat eksyneet tänne PlayStation 2 -halpapelistä. Niiden tekoäly on olematonta ja taistelu siksi aneemista.

Jonkinlaisena koukkuna on fysiikkapulmien painottaminen aivan kuin Half-Life 2 olisi vuoden 2018 kuuminta hottia. Tavaroita pinoillaan ja kannellaan pulmatyyliin pelihahmon puuskuttaessa astmaisesti. Ihan hupaisaa on se, että puiset ongelmat voi hoitaa sytyttämällä ne tuleen. Pelin käsitys maagisesta tulipallostakin on ruudulle pomppaava kuugeli, jota voi keilata vihollisten tai esineiden päälle. Ihan söpöä, mutta ei kovin hauskaa pidemmän päälle. Pelityyliä voi sekoitella taistelun, magian ja hiiviskelyn ympärille, mutta mikään niistä ei ole erityisen hyvää. Klassinen riimumagia sentään näyttää taianomaiselta.

Underworld Ascendant -arvostelu

Aivan oma lukunsa on tallennusjärjestelmä. Pelaaja voi istuttaa sopivan multaisiin paikkoihin hopeataimen, joka toimii BioShockin Vita Chamberien kaltaisena jälleensyntymispisteenä. Roguelike-peleistä nyysitty kenttien nollautuminen pakottaa palaamaan monesti ärsyttävän paljon taaksepäin, ja samalla se syö jotenkin kaiken jännityksen ja kuolemanpelon. Ehkä idean takana on Typhon, jonka megalomaaninen omakehu pörisee jatkuvasti kajareista ja saa sormen hakeutumaan epätoivoisesti kohti mykistysnappia.

Ei kuitenkaan riitä, että pelin kaikki suunnitteluratkaisut ovat mielipuolisia, vaan myös tekninen toteutus on ala-arvoinen. Useimmin fysiikkapelleilyyn liittyviä bugeja kihisee joka puolella. Jopa perusliikkuminen on sössitty. Käveleminen tuntuu tervaiselta ja saa kurkkuun nousemaan VR-peleistä tutun liikesairauden. Hypätessä hahmo taas tuntuu lilluvan marjapuurossa. Jokainen kärsimyksentäyteinen pelitunti tuntui ikuisuudelta ja sai minut miettimään, mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän. Tämä ei tunnu edes varhaisjulkaisuvaiheelta vaan vahingossa kiertoon lähteneeltä alfaversiolta.

Underworld Ascendant on todellinen harvinaisuus näiden nostalgiauusintojen joukossa, sillä sitä ei voi suositella yhdellekään pelaavalle ihmiselle, ei veteraanille eikä tulokkaalle. Siinä ei ole mitään hyvää, ja kaikki vähäisetkin onnistumiset on nähty aiemmin paljon vanhemmissa peleissä. Voin vain rukoilla Zeusta, ettei tämä hirvitys pilaa alkuperäispelin mainetta uuden sukupolven silmissä.

1/10

Kehittäjä: 
Otherside Entertainment
Julkaisija: 
505 Games
Peligenre: 
Roolipeli
Julkaisualustat: 
Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-16