New Super Mario Bros. U Deluxe / Arvostelut / www.pelaajalehti.com

New Super Mario Bros. U Deluxe

23.02.2019 // Kirjoittanut: Ville Arvekari
0

Uutta vanhaa luksusta

Nintendo nosti yli vuosi sitten kolmiulotteisten tasoloikkien rimaa upealla ja kekseliäällä Super Mario Odysseylla. 2D-loikintojen rintamalla vastaavaa uutta tulemista ei ole näkynyt tai kuulunut, sillä Switchillä lajityypin edustustehtävät on jätetty lähinnä Wii U -käännösten harteille. Niistä etenkin Donkey Kong Country: Tropical Freeze osoitti ajattoman vetovoimansa viime vuoden puolella, eikä New Super Mario Bros. U:n tuoreen Deluxe-käännöksenkään ansioita sovi vähätellä. On kuitenkin myönnettävä, että Switch kaipaisi tässä vaiheessa elinkaartaan lisää uusia suunnannäyttäjiä kierrätyksen sijaan.

Siitäkin huolimatta yli kuusi vuotta vanha New Super Mario Bros. U on modernien kaksiulotteisten Mario-hyppelyiden huipentuma. Kyseessä ei kenties ollut sarjan uudistushaluisin peli, mutta se rakensi ensiluokkaiseksi hioutuneen ohjauksensa ympärille kasapäin monivivahteisia kenttiä ja haasteita. Klassisten erikoisesineiden käyttäminen on yhä hauskaa, ja pelin omat liito-oravapuvun kaltaiset lisäykset ovat varsin loppuun asti harkittuja. Pelissä on myös ripaus Super Nintendon legendaarisesta Super Mario Worldista tuttua syvyyttä ja seikkailunhalua, mistä kiitos eri reittejä ja salaisuuksiakin sisältäneelle maailmankartalle.

New Super Mario Bros. U Deluxe -arvostelu

Switchin Deluxe-versiossa ei ole liiemmin kajottu alkuperäiseen peliin, mutta mukaan on lisätty pelaamista helpottavat Toadette- ja Nabbit-hahmot uusille tulokkaille ja nuoremmille pelaajille. Veteraanien keskuudessa New Super Mario Bros. -sarjaa ei ole koskaan tunnettu vaikeudestaan, mutta nuorempien pelaajien tuskastelua seuranneena lisähahmot ovat varsin tervetulleita lisäyksiä.

Toki kokeneidenkin pelaajien hyppelytaidot ja -taktiikat haastetaan, mikäli pelkän läpäisyn sijaan haluaa nähdä pelin kaikki kentät ja napata niistä kaikki erikoiskolikot. Ovatpahan mukana myös New Super Mario Luigi U -laajennuksen muokatut ja tiukemmilla aikarajoilla varustetut kentät.

Uudesta kaksikosta Toadette lienee monille se kiinnostavampi ja mielekkäämpi hahmo, sillä konnakani Nabbit ei vahingoitu vihollisista eikä turvaudu lainkaan supersienten ja tulikukkien kaltaisiin erikoisesineisiin. Toadette sen sijaan on perinteisempi hahmo, joka haalii lisäelämiä kuin sieniä ja voi fani-ilmiö Bowsetten synnyttäneellä superkruunulla muuntautua Peachetteksi. Tässä prinsessa Peachia muistuttavassa muodossa voi leijua ilmassa ja selviytyä naarmuitta muutamista kuiluihin putoamisista, mikä tuo pelaamisen sopivan kepeän ja hauskan rytmin.

New Super Mario Bros. U Deluxe -arvostelu

Alkuperäisen pelin tapaan Deluxe-versio on myös mainio moninpeli. Yhteen hiileen puhaltaminen tai toisten pelaajien kiusaaminen onnistuu vaivattomasti pääkenttien lisäksi erilaisissa haastetiloissa, joista muun muassa kolikoiden keräämiseen keskittyvä Coin Battle on toimituksen peli-iltojen kestosuosikkeja. Jopa pelin ulkoasu on kestänyt ajan hammasta varsin tyydyttävästi, vaikka Super Smash Bros. Ultimateen viime aikoina tottunut silmä huomaakin toisinaan pientä rosoisuutta siellä täällä.

New Super Mario Bros. U Deluxe on Donkey Kong Country: Tropical Freezen tapaan ajaton ja varman päälle tehty peli, joka on pakkohankinta kaikille kaksiulotteisten tasoloikkien ystäville. On kuitenkin totta, että muiden Wii U -käännösten tapaan pelin jo kolunneille Deluxe ei tarjoa uuden alustan lisäksi liiaksi asti syitä sen hankkimiseen.

Arvostelu on alkujaan julkaistu Pelaaja-lehden numerossa 197 (helmikuu 2019).

8/10

Kehittäjä: 
Nintendo
Julkaisija: 
Nintendo
Peligenre: 
Tasoloikka
Julkaisualustat: 
Nintendo Switch
Pegi-ikärajat: 
K-3
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta