Retrostelussa Syndicate – pikimustaa ja hyperväkivaltaista kyberpunk-viihdettä 25 vuoden takaa / Artikkelit / www.pelaajalehti.com

Retrostelussa Syndicate – pikimustaa ja hyperväkivaltaista kyberpunk-viihdettä 25 vuoden takaa

30.06.2018 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
0

Kyberpunk on taas kova sana, eikä ainoastaan sen takia, että kuin vaivihkaa olemme siirtyneet elämään suuryritysten hallitsemaan dystopiaan. E3-messujen suurin puheenaihe oli puolalaisen CD Projekt Redin Cyberpunk 2077, joka perustuu suosittuun Cyberpunk 2020 -pöytäroolipeliin. Kyberpunk ei kuitenkaan ole mikään upouusi juttu, vaan William Gibsonin Neurovelhosta lähtien se on hurmannut myös pelinkehittäjiä.

Tulemme varmasti tutustumaan vielä siihen minulle Cyberpunk 2020:aa rakkaampaan Shadowruniin sen erinomaisen SNES-peliversion myötä, mutta sitä ennen mennään vielä synkemmäksi. 

Nykyään Peter Molyneux on lähinnä pelimaailman suuri vitsi suunnattomien lupaustensa ja niiden vähäisten lunastustensa ansiosta, mutta 90-luvun alkupuolella miehen tähti oli vielä vahvassa nousussa. Bullfrog-studio tehtaili vielä erinomaisen hyviä pelejä, kuten pikimustan kyberpunk-räiskintäpeli Syndicaten.

Se sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa yritykset hallitsevat koko maailmaa. Maat ovat kyllä teoriassa olemassa, mutta ne ovat vain käytännössä eri suuryritysten kotialueita. Yritykset sitten kohtelevat ihmisiä kuin karjaa ja hyödyntävät yksityisarmeijoitaan käydäkseen totaalista sotaa bisneskilpailijoitaan vastaan. Syndicate asettaa pelaajan tällaisen suuryrityksen ja sen tapporyhmän johtoon.

Isometrisessä räiskintäpelissä komennetaan neljän agentin ryhmää näiden suorittaessa toinen toistaan arveluttavampia tehtäviä. Pelin alkuvaiheilla käydään aivopesemässä kilpailijan parhaita tiedemiehiä vaihtamaan puolta, sekä pistetään useampi kortteli paskaksi ja palamaan jonkun töhrittyä siellä yrityksen mainoksia.

Kuten Molyneuxin ja Bullfrogin peleissä yleensäkin, Syndicate tarjoilee synkän tulevaisuutensa mustan brittihuumorin kera. Peli ymmärtää, että sen kauhistuttava tulevaisuus on niin kauhea, että parodia ja todellisuus ovat kohdanneet jo kauan aikaa sitten, ja täten älyttömimmätkin ideat ja sosiaalisen kritiikin muodot menevät läpi kuin ykkösellä.

Pelaajan agentitkin ovat pelkkää omaisuutta, jota kustomoidaan surutta asentamalla näihin kyberosia. Ensin vaihdetaan jalat ja kädet, sitten panssaroidaan torso ja vahvistetaan sydäntä. Kun vauhtiin on päästy, korvataan vielä silmät ja aivotkin tietokoneosilla. Voiko tällaista agenttia enää ihmiseksi sanoakaan, ja jos ei voi niin eikö se ole vain hyvä asia? Helpompaa korvata ja selitellä taistelussa tuhoutunutta omaisuutta kuin ihmisiä.

Syndicate jäi aikanaan mieleen hillittömän yliampuvan väkivaltansa ansiosta. Pelin alussa agentit ja poliisit vain röpöttelevät toisiaan pistooleilla ja konepistooleilla, jolloin ehkä muutama tulilinjalle jäänyt sivullinen saattaa myös menettää henkensä. Ei aikaakaan, ennen kuin käsissä on jo pikatykkejä, liekinheittimiä ja sotilaslasereita, joilla sitten tyhjeneekin kerralla koko tori.

Mutta ei kannata kuitenkaan lahdata kaikkia vastaantulijoita. Ei niitä todellakaan minkään turhan tunteellisuuden nimissä säästetä, vaan koska niille on parempaakin käyttöä. 

Agenteille voi lyödä mukaan riemastuttavan ”persuadetron”-laitteen (kotimaisella vaikka vapaasti käännettynä suostuttelumaattori), joka aivopesee kaikki lähelle tulevat sivulliset toimimaan lihamuureina pelaajan tuliryhmälle. Siviilit hyppivät ilomielin agenteille tarkoitettujen luotien eteen, poimivat taistelukentältä mukaansa aseita ja tukikohtaan palautettuna myös tuottavat agenttiryhmälle bonusrahaa luovan resurssienhankinnan palkintona!

Syndicate oli aikanaan aivan älyttömän helmi peli, jota väännetiin urakalla kuukausikaupalla. Peli on nykyäänkin ihan pelattavissa, kiitos GOG.comin ”toimii myös moderneilla koneilla” -version. Totuus on kuitenkin vähän karumpi, sillä vaikka tekniikka ehkä toimiikin emulaattoreiden ansiosta, sisältöä ajan hammas on hieman puraissut. Käyttöliittymä on kankea ja välillä epälooginen ja peli tuntuu muutenkin vähän hidastempoiselta ja kankealta. 

Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton, sillä vaikka alussa ilmeeni vaihtelikin ilahtuneen ja nyrpistelevän välillä, parin tunnin totuttelun jälkeen pelistä sai jo taas viihdettä irti. Minigunin tyhjentäminen väkijoukkoon ei ole menettänyt viihdearvoaan 25 vuodessa! Joku noheva voisikin ottaa asiakseen tehdä HD-uusintaversion Syndicatesta, sillä sille olisi kyllä käyttöä.

Kuka on vapaaehtoinen? Älkää pakottako käyttämään suostuttelumaattoria.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä. Pelaajalehti.comissa joka lauantai!