Retrostelussa Sonic the Hedgehog – asenteella konsolisodan johtopaikalle / Artikkelit / www.pelaajalehti.com

Retrostelussa Sonic the Hedgehog – asenteella konsolisodan johtopaikalle

15.07.2018 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
2

90-luvun pelien maailma oli näin jälkisilmin tarkasteltuna aivan älytön. Nintendon ja Segan kuuluisa konsolisota saavutti niin suuret mittasuhteet, että asiasta on kirjoitettu kirjaimellisesti kirjakin. Blake J. Harrisin Console Wars on ehdottomasti lukemisen arvoinen ja oikein viihdyttävä teos, joka kertoo Sega of American onnistuneesta taistelusta nousta Nintendon varjosta mukaan markkinoille.

8-bittisten konsoleiden aikaan Sega Master System oli Amerikassa täysi vitsi, eikä sillä pelannut kuin pahin luuseri. Kaikki odottivat, että sama asetelma jatkuisi myös 16-bittisten koneiden aikakaudella, mutta Sega teki kovan tempun ja lopulta ohitti Super Nintendon. Tämä tapahtui suurelta osin, koska Sega onnistui tekemään pelaamisesta coolia puuhaa. Nintendo oli lasten lelu, Segalla oli verisiä tappelupelejä, parhaat urheilupelit ja tietenkin myös maailman nopein siili.

Itse en ole ehkä Segan väitteiden kanssa aivan samaa mieltä, sillä Super Nintendo on kaikkien aikojen suosikkikonsolini, mutta Mega Drivellä oli silti mahtavia pelejä. Yksi niistä on kiistatta Sonic the Hedgehog.

Oleellisena osana 90-luvun konsolisotaa jokaisella konsolilla täytyi olla oma maskottinsa. Se laitteen kaikkien hyvien puolten ruumiillistuma, jonka avulla ostettiin tilaa pelaajien mielikuvituksista ja myytiin pelejä. Nintendolla oli Marionsa, Segalla taas pino unohtuneita yritelmiä. Lopulta kuitenkin tärppäsi, eikä suinkaan vahingossa: Sonic-siili suunniteltiin tarkkaan ja harkitusti vetoamaan nuoriin pelaajiin, joiden mielestä asenteella varustettu, sanavalmis ja nopea siili olisi maailman coolein juttu.

Itse en tainnut koskaan olla Sonic-hahmon fani, mutta peli teki minuun kyllä vaikutuksen ykkösellä. Jo ensimmäiset Computer + Video Games -lehdessä nähdyt kuvakaappaukset olivat hillittömän komeita ja ennakoissa väläytellyt ylisanat saivat odottamaan peliä – ja Mega Drive -konsolia – innolla. Sonic ehti lopulta Euroopassa kauppoihin ennen koko Super Nintendoa, ja oli aikanaan aivan älyttömän vaikuttava kokemus. 

Hehkeä väripaletti, mainio soundtrack ja suunnaton vauhti olivat kahdeksanbittisten konsoleiden jälkeen kuin eri planeetalta. Sonicin loistosta kertoo paljon se, että sen myötä Mega Drive onnistui löytämään yleisönsä Suomessakin Segan mainonnasta huolimatta.

Ilahduttavasti Sonic the Hedgehog on erinomaisen pelattava ja laadukas kokemus vielä nyt, 27 vuotta (mihin hittoon sekin aika hurahti?) julkaisunsa jälkeen. Green Hill Zonen musiikki saa yhä jalan väpättämään, hukkumista edeltävä tykyttävä varoitusmusiikki nostaa pulssia ja hymy pelaajan kasvoilla on aito. 

Totutteluun meni silti hetki, sillä takaraivossa oli joitain sellaisia ominaisuuksia, joita sarja sai vasta myöhempien pelien myötä. Miten niin en pysty kyykystä sudittamaan itselleni pyörimisvauhtia nappia rämpyttämällä? Miten niin Carnival Night Zone ei ollutkaan Sonic ykkösessä? Niin se aika pehmentää pään!

Muistui päähän muutakin, kuten esimerkiksi se, että Sonic-pelit ovat mahtavia ja riemukkaita kun saa juosta sujuvasti ja nopeasti eteenpäin, mutta vähemmän loistavia kun on pakko edetä hitaasti, ottaa rauhallisesti ja olla varovainen. Tämä on mielestäni aina ollut sarjan heikkous ja suuri syy sille, miksi olen aina pitänyt Super Mario -sarjaa parempana (se, ja Shadow the Hedgehog), mutta se ei Sonic the Hedgehogin loistoa hälvennä. Erinomainen peli, edelleen.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä. Pelaajalehti.comissa joka lauantai!

Kommentit

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Tude era was something else, indeed.

Käyttäjän Augustus kuva
Augustus

Meidän taloudessa pelailtiin Segalla. Änäriä, soniccia, streets of ragea ja muita klassikoita tuli mätettyä aivan hemmetisti.