Retrostelussa Parappa the Rapper – kaikki ei aina ollut ennen paremmin / Artikkelit / www.pelaajalehti.com

Retrostelussa Parappa the Rapper – kaikki ei aina ollut ennen paremmin

10.11.2018 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
3
Retrostelussa Parappa the Rapper

Räppäävä sipuli opetti 90-luvun lapsille itsetuntoa

Erilaisten rytmipelien kulta-aika tuli ja meni jättäen jälkeensä miljoona tonnia muovisia soittimia. Tarinat Yhdysvalloista kertovat, että paikalliset kierrätyskeskukset eivät ota enää edes ilmaiseksi Rock Bandin tai Guitar Heron muovisoittimia vastaan, koska niitä on jo varastot täynnä. Mutta ennen kuin taalankuvilla koristellut muovikitarat olivat edes pilke Harmonixin kihojen silmissä, rytmipelejä pelattiin jo innolla. Silloin ne tosin tulivat Japanista ja olivat hieman astetta erikoisempia.

Tällä kertaa tarkastelussa on peli, joka opetti minulle aikanaan kallisarvoisen läksyn: joskus 60 eurollaan ei saa viihdettä kuin pariksi tunniksi: PaRappa the Rapper.

PaRappa the Rapper on erikoisiin rytmipeleihin erikoistuneen NanaOn-Shan ensimmäinen oikea peli. Vuonna 1997 länsimaissa nähty rytmipeli kertoo nuoresta paperinohuesta räppärikoirasta, Parappasta. Parappa haluaisi kovasti olla suosittu ja päästä hyviin väleihin ihastuksensa, auringonkukka-tyttösen kanssa. Esteenä on kuitenkin enimmäkseen Parappan olematon itsetunto, ja sitähän lähdetään korjaamaan tietenkin räppäämällä.

PaRappa the Rapper on siis räppäämiseen keskittynyt rytmipeli, mikä kuulostaa jo paperilla vähän erikoiselta ajatukselta. Rap-musiikissa tärkeää on niin sanottu flow ja luova ilmaiseminen, eikä näiden konseptien kääntäminen pelimuotoon ole ihan simppeliä. PaRappassa homma on toteutettu niin, että kussakin pelin kuudesta kentästä Parappalle elämänohjeita antava mestari räppää ensin yhden rivin tekstiä, ja Parappan täytyy sitten yrittää toistaa se painelemalla oikeita nappeja oikeaan aikaan.

Mainiona ideana luovuudellekin on sijaa, sillä jos haluaa, voi yrittää freestyle-henkeen heitellä pakollisten toistettavien repliikkien väliin omiaan. Tämä onkin käytännössä vaatimus jos aikoo saada kentistä ne kaikkein kovimmat pistepotit, mutta useimmille se on turhan haastavaa. PaRappa the Rapper kun on selvästi aikansa tuote, eli kauniisti sanoen rosoinen peli. Suurin ongelma on, että pelaajalta vaaditaan hirmuisen tarkkaa ajoitusta, vieläpä harhaanjohtavissa olosuhteissa. Jos yrittää painella nappeja ruudulla näkyvien ikoneiden tahtiin, tuloksena on vain katastrofi. Logiikka ja grafiikka kun eivät ole kauhean hyvin synkassa. Painella täytyy musiikin tahtiin, mutta samalla silti katsellen ruudulta, mitä nappeja mikäkin repliikin sana vastaa. Ei todellakaan helppoa.

PaRappa the Rapper PS1

Ei häviäminenkään kamalaa ollut, sillä todella hauskana ideana PaRappan kentät reagoivat pelaajan tyyliin. Jos räppää hyvin, kaikki myös menee hyvin: autokoulussa auto kulkee suoraan ja kirpputorilla kauppa käy. Jos taas menee huonosti, auto sladittelee pitkin tietä ovet rempsallaan ja koko kirpputorin katos romahtaa Parappa-paran niskaan.

Vaikeudestaan huolimatta PaRappa the Rapper ei ole kovin pitkäikäinen pelikokemus. Ostin sen itse eräänä alkusyksyisenä päivänä ja voin rehellisesti sanoa, että pyörämatka Turun keskustaan ja takaisin Kaarinan kieppeille vei enemmän aikaa kuin pelin läpäiseminen. PaRappa the Rapper oli pelattu läpi muutamassa tunnissa, eikä uudelleenpeluuarvo ollut mitenkään hirmuinen.

Tämä onkin selvästi pelin suurin ongelma, sillä muuten PaRappa on sangen hurmaava tapaus. Taiteilija Rodney Greenblatin piirtämät hahmot ja grafiikat ovat todella tyyliteltyjä ja sopivat hyvin 90-luvun hämärien indie-sarjakuvien tunnelmiin. Hahmot ovat kaksiuloitteisia paperiukkeleita Paper Marion tyyliin, ja ilmeisesti pelin nimikin – PaRappa – on jonkinlainen paperinohuuteen liittyvä japanilainen sanaleikki. Pelin tarina on kepeä, huumori hurmaavalla tavalla kornia ja musiikki... No, rehellisesti sanoen sekin on hurmaavalla tavalla kornia.

Mitään oikeita artisteja pelin soundtrackilla ei kuulla, vaan äänessä ovat räppäävät sipulit, hirvet, kanat, sammakot ja muut sarjisolennot. Tyylivaikutteita on kuitenkin haettu Wu-Tang Clanin, Queen Latifahin ja Shaggyn kaltaisilta artisteilta, joskin tietenkin kappaleiden sanoma on aika erilainen.

PaRappa the Rapper julkaistiin uudelleen PlayStation 4:lle remasteroituna versiona pelin 20-vuotissynttäreiden kunniaksi, jolloin todella tiukka ajoitus ja hetkittäin löperö käännös tutustuttivat kokonaan uuden pelaajasukupolven turhautumiselle ja sille tosiasialle, että kaikki ei aina ollut ennen paremmin.

Rehellisesti sanoen PaRappa the Rapper kuuluu ehkä myös pelinä museoon, mutta NanaOn-Shan tarina ei suinkaan päättynyt siihen. Seuraavaksi vuorossa oli kitaraa soittava lammas, ja muutaman vuoden päästä PlayStationin – ja ehkä pelihistorian – erikoisin rytmipeli Vib-Ribbon. Mutta siitä kuulette lisää jonain toisena päivänä.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä. Pelaajalehti.comissa joka lauantai!

Kommentit

Käyttäjän kribmeister kuva
kribmeister

Ai saakeli kiitos tästä! Muistelin niiiiin lämmöllä sitä vanhaa ps1 ajoilta. Päädyin sitte lataan sen remaken demon nostalgia pörinöissä ja en osunu yhteenkään vitun biittiin ja mie oon rumpali! Kelasin onko mulla ohjain paskana tai aivot nyrjähtäny. Ei ilmeisesti ole

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Eli siis pitääkö tässä painella musiikin vai kuvan tahdissa ne naputukset? Ei mennyt jakeluun silloin alkuperäisellä eikä nyt myöhemmin demollakaan.

Ikinä en päässyt läpi ja jäin muistaakseni yleensä siihen kokkausjaksoon. Kerran tai pari muistan päässeeni jonkin ihmeen kautta sammakon kanssa räppäilemään ja ehkä jopa viimeiseen kenttään mutta en muista että ikinä olisin nähnyt lopputekstejä.

Turhauttavimpia pelejä koskaan.

Käyttäjän NinjaPiraatti6492 kuva
NinjaPiraatti6492

Muistan kun kaveri sai Parappan ensimmäiseksi pleikkari peliksi. Me ei osattu pelata sitä, koska oltiin jotain 6-7 vuotiaita. Kaveri on joskus päässy sen läpi. Mun pitäs ostaa joskus toi pleikka neloselle. Good memories!