Retrostelussa The Legend of Zelda – kultainen kasetti, kultaiset muistot / Artikkelit / www.pelaajalehti.com

Retrostelussa The Legend of Zelda – kultainen kasetti, kultaiset muistot

12.01.2019 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
3
Retrostelussa The Legend of Zelda

Kultainen kasetti, kultaiset muistot

Peliguru Shigeru Miyamoto on hyvä esimerkki siitä, miksi Nintendon filosofia on “emme palkkaa pelinkehittäjiä, vaan kiinnostavia ihmisiä, joista sitten teemme pelinkehittäjiä”. Mies kun on ammentanut vuosien varrella moninaisista lähteistä inspiraatiota todellisiin klassikkopeleihin.

The Legend of Zeldan tapauksessa pelin inspiraationa toimivat Miyamoton lapsuusmuistot seikkailuista Japanin maaseudulla, hylätyissä kylissä ja metsien siimeksissä. Erityisesti metsästä löytynyt luola, jota Miyamoto kertoi tutkineensa lyhdyn avulla, toimi suorana vaikutteena.

Tuloksena oli yksi ensimmäisistä avoimen maailman rooliseikkailuista ja peli, josta tuli välittömästi hitti.

The Legend of Zelda on – kuten useimmat varmasti tietävät – ylhäältä päin kuvattu rooliseikkailu, jossa Link-haltia etsii taianomaisen Triforcen kahdeksaa kappaletta pelastaakseen Zelda-prinsessan pahalta Ganonilta. Kappaleet on jemmattu luolastoihin, joiden läpäiseminen vaatii hyödyllisten varusteiden ja esineiden etsimistä. Tämä ei ole ihan helppo operaatio, sillä peli on ajalta, jolloin pelaajan opastaminen oli enemmäkin vahinko kuin tarkoitus.

Edessä on siis Miyamoton lapsuusmuistojen henkeä kuvastavaa avointa seikkailua ja samoilua Linkin vaellellessa ruudusta toiseen ja taistellessa toinen toistaan ihmeellisempiä vihollisia vastaan. Peli ei opasta pelaajaansa käytännössä mitenkään: Link heitetään keskelle metsää, ja vaikka useimmat pelaajat huomaavatkin ruudulla olevan luolan, se on myös yhtäläisesti helppo missata. Tällöin missaa myös luolasta löytyvän miekan, ja seikkailusta tulee kauniisti sanoen haastava.

Retrostelussa The Legend of Zelda – kultainen kasetti, kultaiset muistot

Tämä mysteerien maailmassa seikkaileminen voi olla pelaajan persoonallisuudesta riippuen joko kiehtovaa ja viihdyttävää, tai mahdottoman rasittavaa. Rehellisesti sanoen muistan elävästi, että The Legend of Zeldaa pelattiin jo aikanaan karttojen ja oppaiden kera, koska tuskin olisimme ikinä löytäneet kaillion seinämiin tai viattoman näköisiin puskiin jemmattuja salaisuuksia – tai jopa pelin kannalta oleellisia luolastoja.

Pitkäpinnaisemmat pelaajat saivat silti varmasti ostoksestaan irti kuukausien ajan viihdettä, ja kyllä mekin karttoinemme tahkosimme Zeldaa pitkään ja hartaasti.

The Legend of Zelda julkaistiin aikanaan Japanissa Famicom Disk System -lisälaitteelle, joka oli käytännössä NESiin kytkettävä levyasema. Famicom Disk System sisälsi myös ylimääräistä äänirautaa. Vielä merkittävämmin Famicom Disk System uudelleenkirjoitettavine levykkeineen sisälsi mahdollisuuden tallentaa pelin etenemisen levykkeelle. Länsimaissa koko Famicom Disk Systemiä ei tietenkään ikinä edes julkaistu, mikä asetti pelin kehittäjät hieman erikoiseen tilanteeseen: miten hitossa peli saataisiin ulos muilla markkina-alueilla?

Vastaus oli kaksijakoinen: musiikit sävellettiin uusiksi, ja The Legend of Zeldaa varten kehitettiin upouusi tapa tallentaa pelin tilanne kertakäyttöiseksi tarkoitetulle pelimoduulille. Moduulin sisään asennettiin piiri, joka imi koko ajan pikkuruiset määrät virtaa patterista ja näin tarjosi konsolipelaajille ensimmäistä kertaa mahdollisuuden tallentaa pelitilanne moduulille.

 Käännöksessä silti menetettiin myös ominaisuuksia. Famicom Disk System kun sisälsi myös mikrofonin, jota käytettiin alkuperäisessä pelissä suurikorvaisen vihollisen tainnuttamiseen huutamalla konsoliin. Länsimaisessa versiossa tämä ei tietenkään enää toiminut, mutta ohjekirjassa oli silti maininta vihollisesta, joka vihasi kovaa ääntä. Tämäkös pelaajia hämmensi!

Mutta mitä pienistä? The Legenda of Zelda löysi yleisönsä Japanissa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Pelistä tuli myyntihitti, jota sekä pelaajat että kriitikot arvostivat kovasti. Jatko-osien tulo oli taattu, ja kuten tarkkaavaisemmat pelihirmut ehkä ovat huomanneet, sarjassa julkaistaan pelejä vielä nykyäänkin.

Ei huono tulos lapsuuden metsämatkalle.

Kommentit

Käyttäjän Ne-pa kuva
Ne-pa

The One.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Kuolasin serkun kultaista kasettia kateudesta vihreänä.

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Hämmentävää kuinka Breath of The Wild muistuttaa eniten tätä ekaa Zeldaa. Hieno peli, johon tartuin aavistuksen myöhään, sillä olin jo ensin ehtinyt kokemaan Oracle of Agesin ja Seasonin sekä Ocarina of Timen.