Retrostelussa Katamari Damacy – mielipuolinen peli, joka oli liian outo eurooppalaisille / Artikkelit / www.pelaajalehti.com

Retrostelussa Katamari Damacy – mielipuolinen peli, joka oli liian outo eurooppalaisille

21.04.2018 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
0
Retrostelussa Katamari Damacy – mielipuolinen peli, joka oli liian outo eurooppalaisille

Katamari Damacy

Kehittäjä: Namco
Julkaisija: Namco
Julkaisu: 18.3.2004
Alustat: PlayStation 2

Harva asia pelien maailmassa on niin kivaa kuin löytää jotain aivan uudenlaista ja ihmeellistä, jollaisesta ei osannut edes haaveilla. Nykyään, kiitos Internetin ja sosiaalisen median, yllätykset alkavat olla harvemmassa, sillä suuri osa vähänkään kiinnostavista peleistä löytää tiensä foorumeille ja Twitteriin alta aikayksikön.

Toista oli vielä vuosituhannen alkuhetkillä, jolloin niitä yllätyksiä silloin tällöin nähtiin. Usein ne tulivat Japanista, mutta harvoin ne olivat yhtä yllättäviä tai hämmentäviä kuin Katamari Damacy.

Keita Takahashi ei lähtenyt tekemään Katamari Damacysta puhtaan luovan hulluuden ja japanilaisen outouden riemujuhlaa, vaan yksinkertaisen hauskaa ja iloista peliä. Hän onnistui kuitenkin molemmissa, sillä Katamari Damacy on totaalisen hämärä peli. Kolossaalinen kosmoksen kuningas on juhlatunnelmissaan hävittänyt kaikki tähdet taivaalta ja nakittaa niiden uudelleenrakennuksen pikkuruiselle pojalleen.

Pojalle annetaan käyttöön vain taikamagneetti, katamari, johon kaikki sitä pienempi tarttuu. Koska poika on vain viisi senttiä korkea, tämä ei kata montakaan asiaa. Onneksi katamari myös kasvaa kerätessään esineitä, joten ajan kanssa nastat ja ruuanmuruset vaihtuvat soijapulloihin, kukkaruukkuihin, naapurin lapsiin, taloihin ja kaupunkeihin.

Useimmissa kentissä edessä on kokotavoite, joka pitäisi saavuttaa. Toisinaan taas kuningas haluaisi vaikka palauttaa suuren karhun tähtikuvion taivaalle, jolloin kenttä päättyy heti kun kerää ensimmäisen karhun. Siinä sitä sitten rullaillaan keskellä puhdasta japanilaishulluutta samalla kun taustalla soi hämärä soundtrack, josta löytyy jazzia, mamboa ja ties mitä muuta.

Muistan itse vielä törmänneeni Katamari Damacyyn ensimmäistä kertaa eräällä keskustelupalstalla, jonka kirjoittaja oli Japanissa törmännyt siihen alkuperäiseen peliin ja lähetteli siitä kuvia ja videota muiden ihasteltavaksi. Peli keräsi välittömästi valtavasti huomiota ja yleisöä, kun pelaaja toisensa jälkeen joko tilasi itselleen kopion Japanista tai – yleisemmin – waretti pelin.

Itse kuuluin niihin rehellisiin ostajiin ja kun Katamari Damacy vihdoin saapui postilaatikkoon, koko kaveriporukka kerääntyi huoneeseeni hämmentymään, nauramaan ja pelaamaan. Kontrollit olivat niin yksinkertaiset, että pelin perusteet oppii hetkessä – joskin siinä on myös paljon kätkettyä syvyyttä joko tarkoituksella tai erinäisten hämärien pelaajien löytämien kikkojen ansiosta.

Peli sisältää myös runsaasti huumoria, joka tuntuu pääosin olleen suunniteltu japanilaisen yleisön makuun. Animen parissa kasvanut nuori mies ymmärsi vitseistä osan, kun taas osa oli sen verran yleismaallisia, että ne huvittivat kaikkia. Kukapa ei nauraisi lehmän päällä jonglööraavalle karhulle, kun sellainen yllättäen kurvaa kulman takaa vastaan? Osa vitseistä taas lensi pään yli komeasti, mutta se ei tahtia haitannut.

Todellisena kulttuuririkoksena peliä ei koskaan nähty virallisesti Euroopassa, koska paikalliset julkaisijat uskoivat sen olevan liian outo meidän rajoittuneeseen makuumme. Samaan aikaan pelin amerikkalainen versio keräsi palkintoja ja myi erinomaisen hyvin, koska yllättäen todella veikeä, hilpeä ja hurmaava peli vetosi yleisöön kulttuuritaustasta riippumatta. Jatko-osat sitten nähtiinkin Euroopassa, samoin kuin pelin suunnittelijan myöhempi ja vielä hämärämpi peli, Noby Noby Boy.

Katamari Damacysta tuli ykkösellä yksi kaikkien aikojen suosikkipeleistäni, jonka soundtrackia kuuntelen yhä silloin tällöin ja jonka pariin on kiva palata vähän väliä verestämään muistoja.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä  Pelaajalehti.comissa joka lauantai!