Retrostelussa Gunstar Heroes – Cuphead ennen Cupheadia / Artikkelit / www.pelaajalehti.com

Retrostelussa Gunstar Heroes – Cuphead ennen Cupheadia

6.01.2018 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
0
Retrostelussa Gunstar Heroes – Cuphead ennen Cupheadia

Cuphead ennen Cupheadia

Kehittäjä: Treasure
Julkaisija: Sega
Alustat: Megadrive, Master System, GameGear

Cuphead oli vuoden 2017 iloisimpia yllätyksiä ja pidetyimpiä pelejä. Alkujaan kahden veljeksen kehittämä peli oli taidetyyliltään jotain, mitä ei oltu aiemmin nähty. Mutta pelattavuus? Se oli tutumpaa, ainakin retropelinsä tunteville. Moni elementti kun oli kotoisin vuoden 1993 Gunstar Heroesista.

Myöhemmin Ikarugan ja Radiant Silvergunin kaltaisia räiskintäpeliklassikoita tehtaillut japanilainen Treasure teki ne minun mieelstäni parhaat pelinsä Megadrivelle. Näistä ensimmäinen oli jo välitön klassikko. Gunstar Heroes oli hillittömän nopeatempoinen ja vauhdikas räiskintäpeli, joka oli parhaimmillaan kahdestaan pelattuna.

Pelaajat juoksivat vasemmalta oikealle tykittäen lukemattomia vihollisia kumoon toinen toistaan mielikuvituksellisemmissa kentissä. Joskus kiipeiltiin pyramideilla, toisinaan juostiin pahan armeijan jättimäisen lentoaluksen kannella tai ajeltiin villisti mutkittelevissa tunneleissa kaivoskärryillä.

Pelin mieleenpainuvin idea – jonka myös Cuphead lainasi – oli aseistusjärjestelmä. Kentistä kerättiin mukaan aseita, jotka toimivat aivan eri tavoilla. Liekinheitin ampui lyhyen matkan päähän nopeasti tikittävää vahinkoa, toinen ase suoraan lentäviä lasereita ja kolmas vihollisiin hakeutuvia ammuksia.

Todella erikoisena ideana aseita pystyi yhdistämään. Jos vähän harvempia kuulia ampuvan aseen ja liekinheittimen aktivoi yhtä aikaa, tuloksena oli räjähtäviä liekkikuulia ampuva tykki. Kaksi liekinheitintä yhdistämällä sai pitemmälle kantavan liekinheittimen ja niin edelleen.

Eri aseille oli käyttötarkoituksensa, sillä haasteet olivat vaihtelevia. Jokaisen kentän lopussa seisoi jälleen Cuphead-henkisesti näyttävä pomo, joista monet vaihtoivat taistelun aikana muotoaan ja saivat näin käyttöönsä erilaisia hyökkäyksiä tilanteen mukaan. Vaikeustaso oli myös korkea, joten läpipeluuseen meni hetki jos toinenkin.

Jo näiden elementtien avulla Gunstar Heroes olisi ollut hyvä peli, mutta todelliseksi klassikoksi sen nostivat ne pienet Treasure-outoudet. Kukapa olisi osannut odottaa, että yksi kenttä on hämärä ”noppapalatsi”, jossa Monopolin tavoin kierrettiin pelilautaa noppaa heittämällä ja kohderuudusta riippuen saatiin hyödyllisiä esineitä tai jouduttiin vaikka taistelemaan pomoja vastaan.

Pomot olivat myös sangen kekseliäitä. Erään kentän lopussa odottaa paha palmupuu, toisen lopussa jättimäistä taistelurobottia ohjastava turbonörtti. Peli oli huikea kokemus, koska ikinä ei voinut olla varma siitä, mitä seuraavaksi tulisi vastaan. Erikoiset ideat ja oudot kohtaukset seurasivat toisiaan ja olivat varsinkin ensimmäisillä pelikerroilla riemastuttavia.

Treasure tuli nopeasti tunnetuksi kekseliään ja oudon pelisuunnittelunsa ohella myös teknisestä osaamisestaan. Suuret ja värikkäät hahmot liikkuivat nopeasti, ja pomot saattoivat koostua vaikka kolmiuloitteisista vektorikuutioista, mikä ei ollut Megadrivellä todellakaan mikään aivan simppeli juttu.

Monen muun hyvän pelin tavoin Gunstar Heroesista voisi kirjoittaa vaikka miten, mutta se pelin huikeus ei pelkän tekstin – tai edes videon – välityksellä välittyisi. Kannattaa siis ehdottomasti tarttua ohjaimeen ja selvittää itse, miksi Treasuresta tuli kertalaakista rakastettu pelinkehittäjä.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä  Pelaajalehti.comissa joka lauantai!