Retrostelu: Olisiko Final Fantasy VII sittenkin se sarjan paras peli? / Artikkelit / www.pelaajalehti.com

Retrostelu: Olisiko Final Fantasy VII sittenkin se sarjan paras peli?

13.01.2018 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
12
Retrostelu: Olisiko Final Fantasy VII sittenkin se sarjan paras peli?

Olisiko Final Fantasy VII sittenkin se sarjan paras peli?

Kehittäjä: Square
Julkaisija: Square
Alustat: PlayStation, Windows
Julkaisu: 31.1.1997 (Japani), 17.11.1997 (EU)

Mikä on maailman paras Final Fantasy -peli? Oikea vastaus on tietenkin “se, joka ilmestyi, kun olit oikean ikäinen” (vielä oikeampi vastaus on ”Final Fantasy VI, koska se ilmestyi, kun minä olin oikean ikäinen”), mutta jos yleistä mielipidettä kysyttäisiin, moni varmasti vastaisi Final Fantasy VII.

20 vuotta myöhemmin joudun itsekin tunnustamaan, että he eivät ehkä ole väärässä.

Squaren vuonna 1997 julkaisema Final Fantasy VII oli aikanaan hillitön teos. Kokonaiset kolme CD-levyä täyttänyt peli näytti ja kuulosti paremmalta kuin oikeastaan mikään konsoliroolipeli aiemmin. Jo ennen julkaisua sitä odotettiin kuin kuuta nousevaa. Hillittömän upeiden kuvakaappausten johdosta minunkin japania puhumaton kaverini tilasi pelin import-kappaleen heti sen Japanin julkaisun jälkeen ja pelasi sen käännösnivaska kädessään läpi.

Itsekin pelasin Final Fantasy VII:ää ja nautin siitä kympillä. Sittemmin yliampuva nettihype ja yleinen känkkäränkkä-henkisyys ovat saaneet vähän kapinoimaan pelin suosiota vastaan ja kaivautumaan entistä tiukemmin Final Fantasy VI -poterooni, mutta kai se pitää kohdata tosiasiat silmästä silmään. Tunnustan (hieman häpeillen) että aikanaan ensimmäisen oman nettiliittymäni sähköpostiosoite alkoi nimellä redxiii, eli onhan se myönnettävä, että minäkin aikanaan fanitin peliä aivan kympillä.

Kun palasin tätä retrostelua varten pelin pariin ensimmäistä kertaa lähemmäs 20 vuoteen, jouduin huomaamaan, että vuosien varrella olin unohtanut pelistä paljon. En toki niitä tarinan suuria linjauksia, draamattisia käänteitä ja yllättäviä kuolemia, vaan niitä pienempiä juttuja. Niitä, jotka saivat Final Fantasy VII:n tuntumaan samalla tavalla japanilaisen hassulta kuin ne sarjan aiemmatkin pelit.

Animemaisen yliampuvat reaktiot, hauska ja persoonallisesti lokalisoitu tarina, yllättävät kääneet, kuten Golden Saucer -huvipuiston treffit pelaajan kullanmurun (minun tapauksessani konekiväärikätinen Barret) kanssa ja niin edelleen.

Final Fantasy -pelisarja oli toki aina käsitellyt yllättävän vaikeita ja peleille harvinaisempia aiheita, mutta ennen Final Fantasy VII:tä 16-bittiset rajoitukset olivat hieman sitoneet kehittäjien käsiä. Spritegrafiikalla tehtiin ihmeitä, mutta silläkin oli rajansa. 3D-hahmot, vaikkakin karut sellaiset, olivat paljon ilmeekkäämpiä. Samaten siirto tallennustilaltaan pieniltä moduuleilta CD-levyille oli varmasti valtava helpotus.

Elokuvamaiset välianimaatiot tietenkin toivat tarinaan uutta menoa, mutta muutoksella oli paljon perusteellisempiakin helpotuksia. Kääntäjien ja kirjoittajien ei esimerkiksi tarvinnut enää kirjaimellisesti laskea merkkejä tekstiä kirjoittaessaan, koska enää ei ollut pelkoa siitä, että kaikki teksti ei mahtuisikaan kasetille. Hämmentävää, mutta totta.

Vapaudesta otettiin kaikki irti, sillä Final Fantasy VII on todellista mielikuvituksen lentoa. Miten voisin olla pitämättä pelistä, jonka yhtenä hahmona on jättimäisellä mechillä ratsastava ennustajakissa?

Nopea ”ladataanpa netistä vähän valmiita tallennuksia ja otetaan kuvakaappauksia ” -pelisessio venyi ensin muutaman tunnin ja sitten koko illan mittaiseksi. Ennen kuin huomasinkaan, pelikello lähestyi jo kaksinumeroisia tuntimääriä. Mitä hittoa minä oikein teen? Remasteroitu versio on jo tulossa, eikä minulla todellakaan olisi aikaa pelata 20 vuotta vanhaa JRPG:tä töiden tekemisen sijaan. Mutta silti vain pelasin.

Pienen pelailuni jälkeen liityn nyt innoissani niiden lukemattomien pelaajien joukkoon, jotka odottavat kieli vyön alla Final Fantasy VII:n remasteroitua versiota. Näin tehdessäni myös toivon hartaasti, että Square ei innostu liikaa modernisoimaan peliä, sillä näin tekemällä he voivat hyvinkin hukata sen erikoisuuden ja charmin, joiden ansiosta Final Fantasy VII voi – snif – hyvinkin olla se sarjan paras peli.

Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä  Pelaajalehti.comissa joka lauantai!

Kommentit

Käyttäjän Irezawa kuva
Irezawa

Final Fantasy VIII ilmestyi juuri silloin kun olin oikean ikäinen. Se ei ole sarjan paras peli mutta yksi rakkaimmista. Eli Lehtosen "oletusvastaus" ei ole huono sekään.

Moni piti, ja pitää yhä, päähenkilö Squallia ärsyttävänä hahmona ja huonona päähenkilönä. Ehkä onkin, mutta minulle Squall ei tule edes mieleen kun pitäisi listata huonoimpia hahmoja. Tämä johtuu siitä että samaistuin häneen todella paljon. Olin täsmälleen saman ikäinen, kävin lukiota ja opiskelujen jälkeen odotti armeija. Lukiosta ja Suomen puolustusvoimista on vielä pitkä matka sisäoppilaitokseen ja palkkasoturiksi, mutta yhteneväisyydet lienevät kuitenkin ilmeiset. Suurimpana samaistuksen aiheena oli kuitenkin vahva eksistentiaalinen kriisi. Perhe- ja etnisen taustani vuoksi murrosikä meni tuskaillessa kuka olen ja mihin kuulun. Kun rakastamassani pelisarjassa tuli vastaan päähahmo joka oli samanlaisessa elämäntilanteessa ja paini samojen ongelmien kanssa, olin myyty.

Final Fantasy VIII tekee todella vaikeaksi nimetä sarjan paras osa. Tiedän että VIII se ei missään nimessä ole, heikkouksia on aivan liikaa. Mutta sillä on aivan liian suuri ja lämmin paikka sydämessäni että sitä voisi täysin sivuuttaa.

Käyttäjän jjl89 kuva
jjl89

Omasta mielestä VII on sarjan paras peli. Se on myös mielestäni paras videopeli noin niinkuin yleensäkin. Mutta tästä syystä odotan seiskan remakea enemmänkin kauhunsekaisin tuntein. Täydellisyyttä ei voi parantaa, joten suunta on vain alaspäin. Jokaisella on heikko kohtansa, minun on FFVII (pelasin pelin viimeksi viime vuonna läpi, ettei kyse pelkästä nostalgisista muistoista ole).

Käyttäjän JayeizH kuva
JayeizH

Final Fantasy VII vaan on PARAS Final Fantasy. Itselläni kävi vähän hassusti niin että muistaakseni taisin saada FFVIII:n (kyllä osan 8.) alku CGI-pätkän jostain käsiini joka heitti mieleni rajan tuolle puolen. Sain myös selville että se ei ole tulossa vielä kauppoihin. Joten aloin ottamaan edellisestä osasta selvää. Mielenkiinto oli syttynyt.

Ongelmana oli että meikä oli Nintendo-miehiä ja kotoa löytyi vain N64. No, serkkuni oli samanlainen peli-intoilija kuin minäkin ja hänellä olikin pleikkari. Sitten hierottiin muutaman kuukauden kauppa että vaihdetaan konsoleita. Sitten kauppaan ja FFVII esiin ja koneeseen. Se oli menoa jo pelkästä title musasta, puhumattakaan siitä kuinka peli alkoi. Ja se oli yhtähurmosta loppuun asti. Musiikki, miljöö, hahmot,... animesta haaveilevalle (kyllä, siihen aikaan pikku kylän teinit sai vain haaveilla siitä) teinille se oli jotain parasta mitä maailma on ikinä tuottanut.

Siitä asti ole ollut FF-pelien mukana ja ostanut jokaisen osan. Osa on ollut onnistuneita ja pelattu loppuun, osa on jäänyt kesken. Mutta niin kovaa kuin PSOnen FF-pelit iskikin ja kaikki ne löytyy hyllystä vieläkin tuosta vierestä (FFVII ja VIII platinumeja IX alkuperäisenä) PSOnea ei tullut ikinä hankittua. Joka kerta kun sain uuden FF-pelin käsiini, tehtiin vaihtokauppa muutamaksi kuukaudeksi. Siihen aikaan ei vain ollut varaa ostaa noin vain uutta konsolia. Ja olenhan kiitollinen että vaihtokauppa mahdollisuus oli. FFVII on oman peliharrastuksen upeimpia kokemuksia, ellei upein.

Ja kyllä, odotan FFVII remakea. Kuten jossain aikaisemmin sanoin, jos siitä saadaan tänä vuonna ensimmäinen episodi, se on Bayonetta 3:n kanssa tämän vuoden kovin peli. Odotuksen osalta ainakin.

Nykyään FFVII on hyvä mutta... se on vain vanha. Aloitin pelaamaan sitä aikoinaan uudestaan PS3:lla, mutta se jäi monestakin syystä kesken. Ei siis ollut vain pelin vika, mutta valehtelisin itselleni jos väittäisin että se olisi iskenyt yhtä kovaa kuin aiemmin. Mutta, tässä on syy miksi odotan remakea: Suurin ongelma pelissä oli graafinen puoli. Se oli tottunut näkemään niin loisteliaana ja upeana pelinä, niin nyt vuosien jälkeen sitä vain miettii kuinka hahmoista ei saa mitään selvää. Tilanne voisi olla eri jos pelaisin sitä ensi kertaa nyt. Osaisin suhtautua graafiseen antiin erilailla. Nyt se on pettymys kun osa FFVII:n taikaa oli se audiovisuaalinen loisto ja tunnelman rakentaminen niillä.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Yritin aloittaa peliä kerran PS3:lla, mutta ei siitä mitään tullut, kun peli ei vain imaissut sisäänsä. Final Fantasy IV:n jaksoin kuitenkin pelata läpi (loppuvastusta lukuun ottamatta), joten omasta puolestani on sanottava, että IV menee VII:n ohi. Yleisesti ottaen pidän enemmän Japanin suurimmasta ja suosituimmasta roolipelisarjasta Dragon Questista. Olisi upeaa, jos seuraavassa artikkelissa pohdittaisiin, mikä on paras Dragon Quest.

Käyttäjän Turbomuna kuva
Turbomuna

Haluaisin ottaa kantaa keskusteluun pienellä vuodatuksella.

Kuten Lehtonen tiivistääkin, FFVII oli aikanaan suhteellisen mullistava tekele. Pelin historiallinen konteksti onkin oleellista pelin suosion ymmärtämisen kannalta; ensimmäinen kolmiulotteinen Final Fantasy -eepos elokuvamaisella tematiikalla sekä kovaakin kovemmalla soundtrackilla höystettynä. Ymmärrän täysin niitä ihmisiä, joiden kohdalla FF7 on ehdoton suosikki kyseisestä pelisarjasta.

MUTTA, tästä päästäänkin omiin ajatuksiin. Pelasin itse pelin remasteroidun version (niin Lehtonen, remaster =/= remake) vasta noin vuosi sitten, vaikka olen ollut pelisarjan ystävä aina FFIX:stä lähtien. Kokeilin seiskaa muksuna, mutta tällöin peli ei jotenkin iskenyt steam punk -teemansa sekä kehnohkon teknisen toteutuksen vuoksi. Näin vanhempana nämä tekijät eivät juurikaan haitanneet, etenkin kun retropelaaminen on muutenkin alkanut kiinnostamaan yhä enemmän viimeisimpien vuosien aikana.

Peli osottautui varsin hyväksi, mutta kyseessä ei ole mielestäni missään nimessä sarjan kärkinimi. Yhtenä suurimpana ongelmana koin epäjohdonmukaisuuden pelin tematiikassa. Oli todella hienoa nähdä, että pelintekijät päätyivät ottamaan synkemmän otteen suhteessa sarjan aiempiin osiin. Synkät ja vakavat teemat näkyivät useissa kohtauksissa: Sephirothin aikaansaama teurastus Shinran päämajassa oli sekä vaikuttava että selkäpiitä karmiva kohtaus, kun taas Nibelheim incident oli kaikessa monimutkaisuudessaan nerokasta tarinankerrontaa.

Valitettavasti pelaajan immersio päädytään rikkomaan naurettavan typerillä kohtauksilla sekä pöhköillä hahmoilla, jotka eivät sovi ollenkaan tarinan kontekstiin. Pelin sisäinen irrationaalisuus ja typeryys saavuttavat sellaisen mielettömyyden, että en olisi ihmetellyt jos pelin antagonistiksi olisikin loppujen lopuksi osoittautunut kattilastaan planeettoja ampuva Muumimamma. Lehtonen kirjoittaa: "Miten voisin olla pitämättä pelistä, jonka yhtenä hahmona on jättimäisellä mechillä ratsastava ennustajakissa?" Joo, tietyssä kontekstissa kyseisen hahmo voisikin toimia, mutta FF7:n tapauksessa tällainen absurdius syö uskottavuutta pois itse pelin pääjuonesta, joka yrittää kaikin tavoin olla mahdollisimman vakava. Pointtini siis ei ole se, että Final Fantasy -pelissä ei saisi olla pöhköjä hahmoja/kohtauksia (onhan esimerkiksi FFIX:n Quina omassa typeryydessään varsin koominen otus), mutta näiden pitäisi toimia suhteessa pelin kontekstiin.

Muita niuhotuksen aiheita ovat muun muassa pelin tekninen toteutus suhteessa muihin saman konsolin FF-peleihin sekä tietyt ongelmat pelimekaniikassa, mutta en halua takertua näihin asioihin liikaa. Haluan ennen kaikkea tuoda esille ajatuksen, että irrotettuna kontekstistaan FFVII ei ole välttämättä se kaikkien hehkuttama messiaspeli. Ymmärrän täysin, että kyseessä on monien suosikki pelisarjasta, mutta en ole Lehtosen kanssa samaa mieltä siitä, että peliä voitaisiin pitää objektiivisesti sarjan vahvimpana kokonaisuutena. Faktahan on se, että me kaikki pelaamme itsellemme rakkaita pelejä omien nostalgialasiemme takaa. Lehtosen heitto artikkelin alussa onkin varsin osuva: "paras Final Fantasy on se, joka ilmestyi, kun olit oikean ikäinen."

Käyttäjän JayeizH kuva
JayeizH

Mielestäni tälläinen tietynlainen "absurdius" tai tietynlainen irrationaalisuus on osa FF-sarjaa ja oikeastaan Japania. Ja myönnän että se jää häiritsemään jos sitä alkaa miettimään. Esim. FFVII:ssa Cait Sith on jäänyt minulle hyvin etäiseksi hahmoksi. Olen pelannut pelin kaksi kertaa läpi, mutta siihen hahmoon en ole koskenut juuri ollenkaan.

Ja siis näitähän on ympäri FF-sarjaa. Esim. FFXII:ssa alkoi jossain vaiheessa mietityttämään ajatus "Kyllä, tiimissäni on stringeissä ja korkokengissä kulkeva nainen jolla on pupukorvat". Ja koko laji oli tälläinen :D Myönnän toki senkin että Franin ja Balthier suhdetta olisi voinut aukaista enemmänkin, mitä peli aukaisi (tai mitä muistan sen aukaisseen...) eli hahmo oli tehty mielestäni paremmin kuin Cait Sith.

Ja kuten viittasin aikaisemmin, lopulta koko Japanin viihdeteollisuus on mielestäni täynnä tälläisiä asioita ja tälläistä huumoria. Heitetään kaiken keskelle jotain aivan out-of-place kamaa ja yritetään pitää näennäisesti vakavaa naamaa. Luulen että tämä on osa japanilaista huumorin tajua.

Ja sitä paitsi, muistelen FFVII heitti paikoitellen paljonkin huumoria. Mm. Cloud ilotyttönä. Ja siis juurikin samanlaista huumoria mitä japanilaisessa viihteessä on tapana nähdä.

Eli vaikka se tuntuukin vähän oudolta, itse ole tietyllä tavalla ohittanut tai hyväksynyt nämä asiat perinteisellä "only in japan" mietelmällä.

Toivottavasti en nyt kuulostanut liikaa Hayarigamilta, kun periaatteessa ohitan koko kritiikin nojaamalla japanilaisten tietynlaiseen omaleimaisuuteen...

Käyttäjän Celoril kuva
Celoril

Itselle VII, VIII, IX ja X ovat sellainen värisuora, että niiden paremmuusjärjestystä on aina mukava miettiä, koska ne saavat joka kerta hymyn huulille.

VII saamiseen liittyy hauska yksityiskohta. Veli oli ostanut tuoreeltaan Playstationin ja siihen piti saada tietysti peli. Olimme nähneet mainoksia töllöstä VIII:sta, mutta se oli liikkeestä loppunut, joten tuolloin piti "tyytyä" seiskaan ja loppu onkin historiaa. Peli osui ja upposi juurikin oikeaan aikaan ja paikkaan.
Se oli aikaa, kun sanakirja oli kovassa käytössä ja lehtileikkeitä löytyy varmasti vieläkin jostain kaapinpohjalta, kun tietoja piti todellakin kaivaa ja etsiä. Myös pelin ohjekirja on tallessa, johon on tarralapuilla suomennettu sanoja muistiin. Niinpä niin, nostalgiaa!

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac

Jaa-a, itse en ole pelaillut sarjasta kuin kasia ja kymppiä. Tarkoitus olisi jonain päivänä perehtyä tähänkin ja siten laajentaa ns. yleissivistystäni videopelien parissa. Tiedä häntä pelaanko pelin sitten PS1:llä vaiko PC:llä - löysin näet viime vuonna Eidoksen vuonna -98 julkaiseman PC-version kirpparilta, ruhtinaaliseen 50 sentin hintaan. Tuo paketti odottelee aikaa parempaa. Mutta mikäli en jostain syystä osaa/jaksa saada peliä toimimaan nykykoneellani, saatan myös hankkia FF seiskan PS1:lle ja läpäistä pelin mahdollisimman "autenttisesti". Mutta ainakin tällä haavaa minulla on sen verran monta peliä kesken, että ihan hetkeen en ole tarttumassa Cloud Strifen miekkaan.

Valitettavasti Final Fantasy VII potee jotain, jota itse kutsuisin "Ocarina of Time-syndroomaksi" - se kantaa harteillaan aivan jumalatonta hypetyksen sekä ylistyksen määrää. Aikakautensa kontekstissa sen vielä jotenkin ymmärtää, ainakin osan. Ymmärrän myös sen, että FF VII oli paikoitellen hyvinkin näyttävä, suorastaan uraauurtava peli...

Mutta ilman noita aiempia, nostalgisia kokemuksia, pelin ongelmakohdat tulevat varmasti tökkäämään kahta kauheammin silmään. Jopa silloin, kun ennakkoasenteeni ovat tasoa "Kyllä, tämä peli on julkaistu alkujaan vuonna 1997. Ja ei, se ei voi mitenkään olla "tajunnanräjäyttävä" peli minulle näin +20 vuotta myöhemmin.". Pelasin tuolla asenteella Ocarina of Timen kutakuinkin läpi ja siitäkin huolimatta peli tuntui lievältä pettymykseltä. Ehkäpä PS2- ja PS3-aikakaudet ovat passanneet minut piloille, vaikka aloitinkin pelaamiseni 90-luvun antimilla.

Kuten sanottua, olen kuitenkin utelias kokemaan FF seiskan, hitto vieköön, jopa viihtymään sen parissa. Mutta tiedän jo nyt, että itselleni kontrasti yksityiskohtaisten taustojen sekä pökkelö grafiikoilla varustettujen ukkojen välillä voi aiheuttaa jonkinasteista nikotusta, ainakin aluksi. Samaten odotan vähän pelonsekaisin tuntein, miten hyvin tulen pärjäämään materia-systeemin kanssa. Mitä olen lukenut ihmisten kommentteja siitä, aika ei ole ollut kovinkaan armollinen kyseiselle taistelusysteemille.

Sulavuutta tärkeämpää on kuitenkin se, kuinka helposti pääsen taistelusysteemin sisälle; ei hyvää päivää sitä onnetonta räpellystä, kun pelasin FF kasia ekaa kertaa ollessani lukiossa. Tuolloin en tiennyt tuon taivaallista optimaalisesta junctionista (osasin siis perusteet, mutten tiennyt vaikkapa parhaiden loitsujen imutuspaikoista saatikka miten GF:ille saisi lisää junction-ominaisuuksia). Jotenka ainoa tapa aiheuttaa edes kohtuullista vahinkoa ekassa Seifer-taistelussa oli vain spämmätä Squallin GFää uudestaan ja uudestaan... se oli aika surullista.

Käyttäjän snaketus kuva
snaketus

Kyllä se seiska on sarjan paras peli. Sen pystyy ilmaisemaan ilman seinän verran tekstiä. Kais näin.

Käyttäjän mur72 kuva
mur72

FF15 on sarjan paras. Tai siis sen yksi osuus, jota voi pitkittää onneksi tolkuttomasti, on paras. Se on yksi parhaimmista pelikokemuksista, mitä olen koskaan kokenut. Tykkään siitä tanskalaisten eräruokaohjelmasta myös. :P
ff7 ja 8 kokonaisuuksina peleinä toki parempia, varsinkin seiska.