Oikea mielipide: Väärät mielipiteet pilasivat lempipelini / Artikkelit / www.pelaajalehti.com

Oikea mielipide: Väärät mielipiteet pilasivat lempipelini

5.05.2018 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
7
Oikea mielipide: Väärät mielipiteet pilasivat lempipelini

Varoitus: Blogi sisältää juonipaljastuksia molemmista Life is Strange -peleistä!

Tiedän, että suurempiakin otsikoita on tällä viikolla nähty, mutta omaan tajuntaani mahtuu tällä hetkellä vain yksi tiedote: ihanista ihanin ihmissuhdedraamapeli Life is Strange saa jatkoa sarjakuvan muodossa! Mikä parasta, juonikuvausten perusteella teos vahvistaa, kumpi pelin sykähdyttävistä lopuista on virallisesti se oikea. Vihdoin!

Helpotus on suuri, koska Life is Strangen loppuratkaisut ovat materiaalia, joka jakaa mielipiteitä harvinaisen vahvasti. Sankariluonteille tarjoillaan loppua, jossa päähenkilö Max uhraa parhaan ystävänsä Chloen hengen pelastaakseen kotikaupunkinsa lähestyvältä tornadolta. Empatiakykyisten vaaka kallistuu toiseen suuntaan, sillä vaihtoehtona on ajaa auringonlaskuun rakkaan Chloen kainalossa seurauksista viis veisaten. Koska sarjakuva seuraa tyttöjen vaiheita pelin tapahtumien jälkeen, on selvää, kumpi lopuista kuuluu sarjan kaanoniin.

Minulle, Maxin ja Chloen orastavaa rakkaustarinaa sydän syrjällään seuranneelle itkupillille, valinta oli päivänselvä. Peli oli tarjoillut minulle uskomattoman suuria tunteita vaatimattomassa paketissa, enkä voinut heittää Chloen kanssa kokemaani menemään noin vain. Sarjakuvauutisen keräämien kommenttien perusteella monet muut eivät kuitenkaan ole kokeneet tilannetta aivan yhtä vahvasti. Oletan, että samat henkilöt pitivät myös esiosa Before the Stormin ihmissuhdekuvausta täysin platonisena toveruustarinana.

Eriävät tulkinnat hämmentävät ja harmittavat minua omituisella, suorastaan henkilökohtaisella tasolla. Harva peli käsittelee teini-iän hankalia tunteita ja heräämisen hetkiä yhtä totuudenmukaisesti kuin Life is Strange. Riipaisevia hetkiä riittää. Omasta itsestään epävarman Maxin mustasukkaisuus on vähintään yhtä kiusallista kestettävää kuin Before the Stormin nuoren Chloen hämmentyneet tunteenpurkaukset, mutta molempia seuraa silti täydellä tunteella. Jokainen lukioihastuksia läpikäynyt raasu tunnistaa varoitusmerkit jo kaukaa – tai niin ainakin kuvittelin.

Life is Strange kuitenkin antaa pelaajalleen loputtomasti mahdollisuuksia sulkea silmänsä moiselta sodomalta. Ensimmäisessä pelissä Max voi heittäytyä Chloen sylin sijaan epätoivoisesti vonkaavan Warrenin käsivarsille, ja Before the Storm jättää Chloen tunteiden tunnustamisen täysin pelaajan vastuulle. Nämä ovat toki aivan päteviä ja peleihin sisään rakennettuja valintoja, mutta ne tekemällä kokemus jää takuulla raakileeksi, koska keskeiset ihmissuhteet jäävät polkemaan paikalleen.

Enemmän minua ehkä loukkaa se, että päätös on tehtävissä. Seksuaalivähemmistöt eivät toki ole kaikille helpoiten lähestyttävä tai samaistuttava ihmisryhmä, mutta suvaitsevaisuutta ei kylvetä laput silmillä. Life is Strange sanoo kauniita asioita erilaisuudesta ja sen pelosta sekä itsensä löytämisestä, mutta viesti jää monilta kokonaisuudessaan kuulematta. On ikävää, että on koettu alkuunkaan tarpeelliseksi tarjota vaihtoehtoinen kokemus, joka ei laita pelaajaa ajattelemaan asioita.

Petterin blogissa on puhuttu viime viikkoina pelinkehittäjien itsesensuurista, ja minun mielestäni Life is Strange lankeaa samaan ansaan. Mahdollinen pelko siitä, että joku pahoittaa mielensä, on kaiken kukkuraksi vieläpä aiheeton. Identtisiä teemoja käsittelevää Gone Homea suitsutettiin anteliaasti kaikilla kanavilla vain reilua vuotta ennen Life is Strangen julkaisua.

En epäile, etteikö osa Life is Strangen vanhoillisempaan tyyliin pelanneista olisi nauttinut kokemuksestaan aivan yhtä paljon kuin minä omista lettukesteistäni. En voi kuitenkaan olla pettymättä pelinkehittäjien päätökseen ottaa kantaa asioihin vain silloin, jos se kuuntelijalle itselleen sopii. Tästä pitäisi puhua paljon enemmän ottaen huomioon, miten paljon japanilaisten pelien bikinityttöjen oikeudet tuntuvat huolettavat peruspelaajaa.

Johanna Puustinen

Kommentit

Käyttäjän Augustus kuva
Augustus

Miksi sua loukkaa, että tuommoisessa Telltale tyylisessä pelissä voi tehdä valintoja? Itsellä se on noissa peleissä se paras juttu ja Life is Strangekin olisi ilman sitä jäänyt varmasti pelaamatta.
Mitä enemmän peleissä saa itse tehdä tarinaan vaikuttavia valintoja, sen parempi.

Käyttäjän Refloni kuva
Refloni

Aikamoinen paukku, että juuri tuo loppu valittiin kaanoniksi. Olihan Chloen pelastaminen omakin valintani, mutta toiseen loppuun oli selkeästi panostettu paljon enemmän ja se tuntui paremmalta päätökseltä tarinalle.

Before the Storm on paljon selkeämmin rakkaustarina kuin pääpeli. Siinä saa tosissaan tehdä töitä, jos haluaa pitää kaverit kavereina, eikä tarina tunnu asettuvan tähän muottiin kovin hyvin. Chloen reaktiot Rachelin kuolemaan pääpelissä tekevät selväksi, mistä suhteessa oli kysymys.

Alkuperäinen Life is Strange on kuitenkin toista maata. Pelaajalle annetaan enemmän vapautta, tarina mukautuu valintoihin paremmin ja voi päättää seukkailla joko Warrenin, Chloen tai ei kenenkään kanssa. Minun Maxini ja Chloeni olivat "vain" parhaita ystäviä pelin lopussa, enkä koe menettäneeni mitään - seksuaalivähemmistöjen oikeudet eivät edes olleet yksi pelin teemoista. Todellinen ystävyys voi olla aivan yhtä tärkeä ihmissuhde kuin romanttinen rakkaus.

Käyttäjän jjl89 kuva
jjl89

Mielenkiintoinen näkökulma että sua loukkaa, jos ihniset tekee erilaisia valintoja pelissä, ja saa siten "väärän" kokemuksen pelistä.

Käyttäjän Sundance Kid kuva
Sundance Kid

Itse en olisi pystynyt jättämään Chloeta henkiin, sillä mielestäni koko pelin tematiikka vaati hänen kuolemaansa. Kuka muistaa vielä, kun Max yritti pelastaa ystävänsä ja tämä loukkaantui vakavasti. Siksi oli ilmiselvää, että Chloen piti kuolla lopussa - sanoi sarjakuva mitä tahansa...

Käyttäjän Boblick kuva
Boblick

Omasta mielestäni kumpikin lopetus pilaa pelin täysin. Molemmissa lopuissa pelin aikana tehdyt valinnat pyyhitään pois. Joko pelastat kaverisi ja kaikki muut kuolevat, koska kaupunki tuhoutuu. Tehdyillä valinnoilla ei ollut mitään merkitystä. Tai, uhraat kaverisi palaamalla takaisin lähtöruutuun ja pelastat kaikki muut. Kaikki valinnat mitätöidään kivalla reset napin painalluksella. Loppu oli tasoa Mass Effect 3.

Ja on kyllä aivan käsittämätöntä, että valitetaan siitä kun pelaajalle annetaan mahdollisuus tehdä valintoja pelissä. Enpä ole ennen moista kuullut.

Käyttäjän Johanna Puustinen kuva
Johanna Puustinen
Lainaus Boblick

Ja on kyllä aivan [b]käsittämätöntä[/b], että valitetaan siitä kun pelaajalle annetaan mahdollisuus tehdä valintoja pelissä. Enpä ole ennen moista kuullut.

Valintojen laadustahan tässä on kyse. Moni tarinavetoinen peli onnistuu säilyttämään saman vahvan ja vaikuttavan viestin läpi erilaisten pelikertojen, tämä ei niinkään. Se harmittaa.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus Johanna Puustinen

Valintojen laadustahan tässä on kyse. Moni tarinavetoinen peli onnistuu säilyttämään saman vahvan ja vaikuttavan viestin läpi erilaisten pelikertojen, tämä ei niinkään. Se harmittaa.

Olisi ehkä ihan aiheellista kysyä itseltään miksi se harmittaa? Miksi Warrenin rakkaus on sinulle vähempiarvoisempi kuin Chloen? En ole peliä edes pelannut, mutta käsittääkseni siinä on hyvin pitkälle kyse valinnoista, joten mikä sinä olet sanomaan, että Warrenin heidän kokemukseensa paremmin sopivaksi katsoneet ovat väärässä tai heidän kokemansa tarina on vajavainen?

Jotenkin hyvin tyypillinen ns. progressiivinen ajattelumalli, että jos viihdetuotteessa on LGBT-sisältöä, niin sen pitäisi jotenkin vallata estraadi ja tarinan keskiö rakentaa tällaisen "suvaitsevaisuuden kylvämisen" ympärille. Jos se jää sivummalle, niin silloin teos sulkee "ongelmalta" silmänsä.

Eikö seksuaalisuuden voisi jo antaa vain olla ihan normaali asia, eikä pelkkä ongelmarypäs johon pitää teos teoksen jälkeen ottaa kantaa? Esimerkkinä tässä tapauksessa pelaaja saa valita kahden ihmisen väliltä. Toinen sattuu olemaan tyttö ja toinen poika. Sinun mielestäsi toinen vaihtoehdoista olisi ilmeisesti pitänyt poistaa ja pelin päätyä väistämättä "lettukesteihin", jotta sillä voitaisiin lähettää poliittinen viesti. Aika hemmetin masentava näkökulma.

Olen ihan perussuvaitsevana ihmisenä totaalisen kyllästynyt siihen, että aihetta lusikoidaan kurkusta alas kuin pikkulapselle. Seksuaalisuuden monet muodot ovat kyllä tervetulleita osaksi viihdettä, mutta yksinomaan niillä on ratsastettu jo ihan riittävän monessa tarinassa.