Ladataan
FoorumitPelitThe Legend Of Zelda (Pelisarja)

The Legend Of Zelda (Pelisarja)

868 vastausta [Uusin kirjoitus]
Poissa
Liittynyt: 10.02.2009
Melkein 10 tuntia on nyt tullut rämmittyä BotW:n maailmassa ja onhan se ollut erittäin mukavaa. Ruudunpäivityksen ongelmia saatiin hiottua piiloon sopivasti ennen aloitusta ja ihan sulavasti peli on rullannut. Visuaalinen ilme on kyllä monin paikoin vetänyt aika hiljaiseksi, koska taidetyyli on aikalailla täydellinen. Aina kun aurinko kimaltelee ruohikossa ja tuuli tuivertaa pöpelikössä, niin tulee väkisinkin ihmeteltyä, miten tehokas Switch onkaan. Ollakseen siis (myös) käsikonsoli.

Kaikki aika on mennyt oikeastaan haahuillessa. BotW on siinä mielessä erikoinen peli, että pelaaminen on hauskaa, vaikka ei saisi mitään aikaan. Aiemmin avoimen maailman peleissä tehtävien suorittaminen on vienyt suurimman ajan, mutta Zeldassa tulee vain haahuiltua.

Samaan aikaa tämä tuntuu todella uudelta ja erilaiselta Zeldalta ja silti jotenkin tutulta.
Poissa
Liittynyt: 13.04.2012
Uutta Zeldaa pelatessa olen alkanut myös innostumaan kotikulmieni metsien tutkimisesta. Olen löytänyt upeita kallioita onkaloineen, kauniisti sammaloituneita kaatuneita puita ja vanhan hylätyn veneen lammen vierestä. Tajusin kuinka sitä oikeassakin elämässä tulee liikuttua kuin putkessa. Zelda avasi minulle koko maailman laajuudessaan ja mahdollisuuksissaan!
Poissa
Liittynyt: 07.11.2014
BOTW on täynnä paljon hienoja hetkiä joita ei ole käsikirjoitettu. Mieli luo niihin hetkiin omia merkityksiään. Ensimmäinen hetki kun sain villihevosen kiinni ja ratsastin lauman vierellä oli unohtumaton. Tai kun ratsastin tulvivassa metsikössä ja auringonlasku heijastui veden pinnasta. Mietin silloin, että voiko olla mitään näin kaunista.
Poissa
Liittynyt: 15.04.2012
Lainaus käyttäjältä Qvistus+
BOTW on täynnä paljon hienoja hetkiä joita ei ole käsikirjoitettu. Mieli luo niihin hetkiin omia merkityksiään. Ensimmäinen hetki kun sain villihevosen kiinni ja ratsastin lauman vierellä oli unohtumaton. Tai kun ratsastin tulvivassa metsikössä ja auringonlasku heijastui veden pinnasta. Mietin silloin, että voiko olla mitään näin kaunista.


Juurikin näin. Jotkut (harvat) ovat valittaneet siitä, että pelin juoni on köykäinen ja maailma tyhjä, mutta totuushan on juuri tuo, eli pelin juoni luodaan ITSE, main questin ollessa vain sen tukena. Pelin juonesta ja tapahtumista tulee näin myös henkilökohtaisia, joka on kokemuksena paljon vaikuttavampi, kuin joku raskaasti scriptattu story driven pelimekaniikka, täynnä jotain pääjuonen aktivoivia eventtejä.

Pelin maailma on tosiaankin niin uskomattoman täynnä kaikkia pieniä, todella sofistikoituneita ja hienovaraisia yksityiskohtia ja nyansseja, jotka toki jollekin saattaa vaikuttaa "tyhjältä", mutta itselleni pelikokemus ja sen ikimuistoisuus koostuu juuri hetkistä, kuten tuulessa humisevan niityn ihailu auringonlaskussa, tuulensuojaan leirityminen hiekkamyrskyn keskellä, tai keijukaisten perässä juoksentelu Great Fairyn lähteen ympäristössä.

120h pelikellossa ja kutakuinkin puolet kartasta avattuna. Tämä peli jaksaa vaan vetäistä sisäänsä uskomattomalla voimalla ilta toisensa jälkeen...mielessä haikea fiilis ajatuksesta, että joskus tämäkin loppuu.
Poissa
Liittynyt: 20.03.2016
En oikein ymmärrä pelaajia, jotka mainitsevat valtavan tuntimäärän ja sanovat avanneensa vain osan kartasta. Minulla kartta oli kokonaisuudessaan avattuna varmaan ennen kuin kellossa oli 40 tuntia täynnä - torneillehan on melko helppo suunnistaa jo varhaisessa vaiheessa. Nyt tunteja on noin 65 ja kaikki 4 shinjuuta sekä peräti 82 hokoraa läpäisty. Ainoastaan korogu no mi -keräilykohteiden suhteen olen aika lailla jäljessä, sillä niitä on 900:sta vasta 36. Niidenkö keräämiseen ja yleiseen tunnelmointiinko monet käyttävät aikaansa?
Käyttäjän Samirai kuva
Poissa
Liittynyt: 18.12.2011
Itse nyt peliin vajaa 40h käyttäneenä olen todennut netissä liikkuessani että peliä pelataan niin monella eri mentaliteetilla, että kokonaisuudesta nauttiminen riippuu aivan millä jalalla on pelin aloittanut. Itse tykkään "suorittaa" pelejä, eli siis selkeä päämäärä, vaikka sitten vaihtuvakin, on minulle se juttu videopeleissä. Tästä voi päätellä etten suuresti ole jäänyt nautiskelemaan mistään auringonlaskuista tai nukkuvista villihevosista.

Ensimmäinen päämäärä on ollut kerätä kaikki tornit, toinen käydä jokaisessa isommassa dungeonissa. Siinä tottakai harhailee väkisinkin näin ison pelin ollessa kyseessä joten about 60 shrineä ja 60 seediä samalla tullut kasaan. Tässä vaiheessa on peli alkanut jo maistumaan enimmäkseen puulta ja kunhan vielä saan viimeisen isomman dungeonin pois alta niin varmaan siirryn lopettelemaan peliä.

Olen melko varma että jos ikää olisi 10v vähemmän ja aikaa viisinkertaisesti enemmän, niin olisin jaksanut sukeltaa syvemminkin peliin sisälle, nyt peli kuitenkin tuntuu liian monesti tervanjuonnilta. Tällä meinaan sitä, että ns. omasta mielestä joutaviin asioihin tuhraantuu hyvää peliaikaa (kokkailu, liian pitkät etäisyydet, turhat äkkikuolemat one-shottaavien vihollisten käsissä). Olen aivan varma että joskus olisin saattanut osata jopa nauttia näistä ominaisuuksista, mutta nykyään kun peleihin ei jaksa paneutua samalla tavalla, niin se suurin hohdokkuus kyllä katoaa.

3D-Zeldojen asteikolla BotW sijoittuu itselläni about samaan kastiin Twilight Princessin kanssa. Kyseessä ei ole Skyward Swordin tyylinen mahalasku, mutta pelissä on sen verran itseäni jäytäviä asioita, että OoT:n ja tWW:n kaltaisiin mestariteoksiin on omissa kirjoissa matkaa melko paljon. Otan ilomielin myös toisen vapaan maailman Zeldan pelattavakseni, mutta vähemmillä survival-elementeillä, hiukan suoraviivaisempaan mahdollistavammalla etenemisellä ja järkevämmällä puzzleilulla. Kyllä isommat, selkeämmät ja tiettyyn päämäärään ohjaavat luolastot ovat enemmän se meikän juttu, kuin nämä pikkuset makupala-shrinet joita löytää tai sitten ei...
Poissa
Liittynyt: 15.04.2012
Lainaus käyttäjältä Hayarigami
En oikein ymmärrä pelaajia, jotka mainitsevat valtavan tuntimäärän ja sanovat avanneensa vain osan kartasta.


Mähän käyn jokaisen alueen oikein täikamman kanssa läpi, ennenkuin siirryn seuraavaan, peli on tällä tavalla itselleni kaikista antaumuksellisin. Tulee liikaa kaikkea uutta, jos avaa kaiken kerralla. Esim Gerudojen maailmankolkassa pyöriessä, sitä ehti oikein unohtamaan vehreän, sateisen ja villieläimiä täynnä olevan Hyrulen ja sopeutui kuivaan aavikkoympäristöön ja lumiseen, karuun vuoristoon. Siellä noin 20 pelituntia vietettyäni ja takaisin vanhoille nurkille siirtyessä juuri tuo pelimaailman asteittainen vehreytyminen, elävöityminen, ensimmäiset sateet jne. olivat osa tämän pelin tarjoamia, ikimuistoisia hetkiä.

Lainaus käyttäjältä Samirai
Itse nyt peliin vajaa 40h käyttäneenä olen todennut netissä liikkuessani että peliä pelataan niin monella eri mentaliteetilla, että kokonaisuudesta nauttiminen riippuu aivan millä jalalla on pelin aloittanut. Itse tykkään "suorittaa" pelejä, eli siis selkeä päämäärä, vaikka sitten vaihtuvakin, on minulle se juttu videopeleissä. Tästä voi päätellä etten suuresti ole jäänyt nautiskelemaan mistään auringonlaskuista tai nukkuvista villihevosista.


Tämä kuvaamasi lähestymistapa tuntuu tosiaankin olevan TÄYSI vastakohta omasta kokemuksestani BotW:n parissa. Itselle juuri nuo "tyhjät" hetket ja maastot, arkiset toimenpiteet, hiljaisuus, matkanteko pitkissä välimatkoissa (fast travelia en ole edelleenkään käyttänyt kertaakaan) ovat niitä juttuja, jotka juuri nimenomaan vetävät mut niin syvälle pelimaailmaan, jonka kaltaista en ole kokenut varmaankaan sitten OoT:n. Dungeonit ja pääjuoni lähinnä höystöä siihen päälle. Wind Wakerissa myös se purjehtiminen oli mulle kirkkaasti pelin vaikuttavin elementti.

Itselleni tämä kyllä kiilaa aikaisempien Zeldojen (ja videopelien) edelle pelikokemuksena, ja tarjoaa vielä nykypäivänä ja tässä iässä OoT:n veroisen ja jopa vaikuttavamman pelikokemuksen, jonka en vielä tovi sitten uskonut olevan mahdollista. Mä nyt pelaan pelin vielä loppuun ennen lopullista arviota, mutta heti ensimmäisten, muutamien pelituntien ja nyt 120h jälkeen tunne, joka valtaa mielen peliä pelatessa huutaa, että tämä on paras videopeli, jota olen kuunaan pelannut.
Poissa
Liittynyt: 05.05.2006
Olen kyllä yllättynyt myös siitä kuinka paljon on erilaisia tapoja pelata tätä peliä. Itsehän menen hyvinkin intuitiolla. Sekin kertoo paljon että en yleensä pelaa pelejä ikinä tällä tavalla. Yritän aina mennä järjestyksessä. Mutta nyt eksyin vahingossa Zoras domainiin jossa hoitelin Vah Rutan. Ja tämä tapahtui ennen kuin olin edes käynyt Impan luona.
Se mikä itseä ajaa tähän on nerokkaan yksinkertainen oivallus Nintendolta: Piirtoetäisyys ja maailman moni muotoisuus. Menen torniin tai vuoren huipuille ja näen niin paljon kaikkea missä haluan käydä, että eksyn väkisin matkalta määrän päähän. Zoran domainiinkin ihan oikeasti eksyin kun olin matkalla Impan luokse. Katsoin vain korkealta, että tuonne. Sitten huomasin tornin ja shrinen hiukan sivussa polulta. "No liitelen sinne. Ei se paljoa kierrä." Tornissa katselin ympärilleni taas: "Kato hevosia." No hain hevosen, sitten löysinkin tallit. Sitten menin hevosella kukkulalle katsomaan mitä matkan varrella on. "Kato tossa on taas shrine. No ei se paljoa kierrä." Hepalla sinne. Kun tulin ulos shrinestä, mietin että mitäs tuolla on lähdin katsomaan ja matkalla tuli vastaan Zora joka kertoin prinssin ongelmista. No totta kai autan. Ja lopputulos oli että lopulta katselen Zoran domainin viereisestä tornista sen jälkeen kun olen vapauttanut Vah Rutan ja mietin että mihin sitten. "Shrine ihan vieressä. Sinne -->" Sillä peli kerralla pääsin vihdoin sinne Impalle asti Laughing out loud

Mutta peli kannustaa ja suorastaan työntää tutkimaan joka paikkaa, koska jossain kaukana aina näkyy jotain minkä haluaa katsoa ja matkan varrella sinne löytyy lisää kaikkea. Olen nähnyt paljonkin pelejä jotka leveilevät huimalla piirtoetäisyydellä, mutta yksikään peli ei ole osannut käyttää sitä näin hienosti hyödyksi, kuin Breath of the Wild. Sen avulla ei vain katsota kauniita maisemia (niitäkin toki) vaan sen avulla myös näkee että "Tuolla on selvästi jotain. Haluan nähdä mitä se on." Ja mitä enemmän peliä pelaa, sitä enemmän sitä haluaa pelata.

Olen aina sanonut että minulla on kaksi peliä ylitse muiden Ocarina of Time ja Final Fantasy 7. Näissä on kiinni jopa omia muistoja, kuinka hienoa pelaaminen oli. Breath of the Wild ei ehkä ihan vielä ole siellä, mutta pirun lähellä mennään ja tätä menoa sinne päästään.
Poissa
Liittynyt: 16.11.2013
Tosta piirtoetäisyydestä oon myös itsekin ihan ymmälläni. En voi ymmärtää miten se on edes mahdollinen Switchin raudalla. Toki tuo graafinen tyyli ei ole mikään photorealistinen, mutta silti. Peli on silti nätti ja pyörii pääosin hyvin, mutta silti piirtoetäisyys on jotain ihan (itselleni ainakin) ennennäkemätöntä.
Poissa
Liittynyt: 05.05.2006
Lainaus käyttäjältä Core
Tosta piirtoetäisyydestä oon myös itsekin ihan ymmälläni. En voi ymmärtää miten se on edes mahdollinen Switchin raudalla. Toki tuo graafinen tyyli ei ole mikään photorealistinen, mutta silti. Peli on silti nätti ja pyörii pääosin hyvin, mutta silti piirtoetäisyys on jotain ihan (itselleni ainakin) ennennäkemätöntä.


Ja se ei ole vain se, vaan myös kuinka hyvin maailma on suunniteltu. Olen nähnyt montakin peliä joissa piirtoetäisyys on yhtä hyvä, mutta en muista nähneeni yhtäkään peliä joka näyttäisi sillä piirtoetäisyydellä näin paljon kaikkea ja kutsuisi tutkimaan. Maailma vain yksinkertaisesti näyttää siltä että sieltä voi löytyä vaikka mitä.